Jukka Palola kirjoitti ansiokkaan blogikirjoituksen vanhurskaus-sanaan liittyen. Kirjoituksessa tuotiin esille verrokkimaiden ilmauksia ja myös tsedek-sanueen esiintymistä Vanhassa testamentissa.
Palolan keskeinen pointti tähtää siihen, että vanhurkaus-sanalle tulisi keksiä uusi uudissana. Visio on melko rohkea ja minusta myös vakavan mietinnän arvoinen. Samalla kyse on koko kristillisen uskomme keskeisen kielen muuttamisesta. Onhan vanhurkaus ja syntisen ihmisen vanhurskauttaminen luterilaisen uskomme keskeisimpiä asioita ellei jopa keskeisin.
Kun asiaan liittyviä nykyisiä kielemme sanoja on usein ”maisteltu” vanhurskaus-sanan vaihtoehtoina, ei niistä mikään ole oikein kolahtanut eli saanut laajaa hyväksyntää. Siten ajatus uudisanasta on hyvä ja tarpeellinen. Samalla siihen liittyy mielenkiintoinen tehtävä: Kuka osaa sellaisen keksiä? Harmi, ettei vaikkapa Anna-Maija Raittila ole enää keskellämme.
Tiedän myös, että asia saa vastustusta. Yksi peruste voi olla tarkoituksenmukaisuus. Kun olemme tottuneet käyttämään tuota tiettyä sanaa, onko tarvetta keksiä uusi? Ja siihen liittynee toinen vastustava argumentti: Jos sana muutetaan, voi asiakin muuttua. Uuden sanan keksimisen motiivi on kuitenkin juuri päinvastainen: Sen keksimisen idea on siinä, että itse asia ymmärrettäisiin myös nykyaikana ja että uskon keskeinen asia avautuisi entistä useammalle.
Uusi sana pitäisi kehitellä ainakin näistä uskomme keskeisistä sisällöistä ja sanoista: Jumalan armo, hyväksyntä, anteeksianto, pelastus, uusi elämä, ikuinen elämä. Kuka keksii? Ehdotuksia?
Toivo Loikkanen, puolivallaton rovasti jolle sanat ja niiden viesti ovat mielenkiintoisia
Jos on yksimielisyys, eihän se sitä merkitse, että se olisi oikein ja totta, noin niinkuin suhteessa Raamattuun. Tämä ehdotus esitettiin vanhoillislestadiolaisuuden piiristä. On hyvä avata niitä taustoja, josta tämä ” huoli” kumpuaa.
Liikkeessä itsessään oikeamielisyys ja -sydämisyys ovat joskus hyvin kaukana siitä, mitä ovat Raamatun kirjoitusten ideat tästä. Minä osaltani tulen kyllä aina ottamaan tämän uskonliikkeen asioihin, sananvapauden puitteissa! Ottavathan hekin kantaa hanakasti toisten ihmisten sieluntiloihin ja heidän näkemiinsä opillisiin asioihin.
Tässä Marko Sjöblomin aikaisempi, minusta viisas kommentti ja vastaukseni siihen: ”Jos nyt kerrankin jättäisitte vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan tunnetut kaunat ja liikkeen edustaman vanhurskauttamisopin syyttelyn pois. Ja keskittyisitte olennaiseen eli kysymykseen Raamatun tekstin kääntämisestä ymmärrettävällä ja täsmällisellä tavalla. Luterikunnassa kun vallitsee yksimielisyys siitä, että vanhurskauttaminen tapahtuu Jumalan seurakunnassa uskon kautta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Ilman meidän omaa ansiotamme.
Toivo Loikkanen07.08.2020 13:18
Itse kiinnitin samaan huomiota. Minulle kyse on siitä, miten Raamatun ja uskomme keskeisiä asioita ilmaistaan ymmärrettävällä kielellä. Jos tässä sanassa ja asiassa on oma vl-liikkeeseen liittyvä sivujuonne, voi sen jättäää tosiaan omaan arvoonsa ja keskittyä miettimään itse asiaa ja sen mahdollista ratkaisemista.
Paljon mieluummin huomioin mitä Vanha kirkko ja sen perilliset opettavat Jumalan ja ihmisen yhteistyöstä, synergiasta ja jumallistumisesta, kuin jonkun luterikunnan yksipuolista ja kristinuskoa vääristävää opetusta ” uskonvanhurskaudesta” , joka on saksalaisen ( entisen) munkin keksintö ja jota apostoliset kirkot eivät sellaisenaan allekirjoita!
Hyvä Kimmo, Kommenttisi ei edusta kovin kristillistä mielenlaatua. Ja asiasta: Luther halusi nimenomaan perustaa opetuksensa ja kirkon opin jakamattoman kirkon opetuksen perustalle mutta halusi samalla uudistaa silloista kirkkoaan (kat.).
Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
(Jaak.2:24)
Kimmo Pikkuaho nosti esiin Jaakobin kirjeestä jakeen. Koska Jaakob esittää saman asian kuin Paavali, mutta yksinkertaisemmin, niin siitä esimerkki:
2:24 Te näette, että ihminen tulee oikeamieliseksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
Jaakob jatkaa:
2:25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut oikeamieliseksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
2:26 Sillä kuten ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
Olen jatkuvasti viitannut siihen, että oikeamielisyys on Hengen hedelmä, mutta en ole muistanut/löytänyt kohtaa Ut:ssa, jossa niin sanotaan. Mutta löytyi se viimein omasta käännöksestäni, kun kävin lävitse Jaakobin kirjettä.
3:18 Oikeamielisyyden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Kun käännöstyöstä on noin kymmenen vuotta, niin ei enää muista, mitä on tehnyt. 🙂
Noin yleisesti ottaen, jotta kristillisen teologian saisi palautettua oikealle reitille, niin Ut pitäisi käydä lävitse jae jakeelta alkuteksteistä. Vanhurskaus on sivujuonne isommassa kuviossa. Pahemmat mokat sekä yksilöiden etttä perhekuntien osalta, kuin myös maailman mittakaavassa, löytyvät kadotus- ja pelastusopista.
Mutta hyvä, että on päästy alkuun.
”Tulee oikeamieliseksi teoista” on kummallinen ajatus. Teot syntyvät mielen kimmokkeista eikä päinvastoin. ’Havaitaan, todetaan, määritellään tai julistetaan oikeamieliseksi tekojen perusteella’ tuntuisi oikealta viestiltä. ’Teot tuovat oikeutuksen’?
Jos kerran Agrikola onnistui keksimään sanan ”vanhurskaus” ja se on toiminut muutama sata vuotta aika mainiosti, niin eiköhän me kyetä löytämään sille uusi vastine. Pekka Särkiö blogissaan toi esiin yhden keskeisen asian. Hän kirjoittaa :” oleellista on , se millä perusteella saamme syntimme anteeksi.” Eli kyse on syntien anteeksisaamisen uskomisesta vain Kristuksen tähden. Eiköhän tuo lause on mahdollista sanoa toisin ja parilla tutulla sanalla.
Jos keskeisiä sanoja aletaan muuttaa, on auttamatta vaarana se, että myös usko/uskonoppi ja sen ymmärrys muuttuvat. Minun käsittääkseni termit ”vanhurskaus” ja ”vanhurskauttaminen”/”vanhurskaaksi lukeminen ja julistaminen” olivat haastavia jo Paavalin kirjeiden alkuperäisille lukijoille, koska ne olivat uudissanoja siinä merkityksessä, jossa hän niitä käytti. Joskus on parempi säilyttää perinteinen ja vakiintunut terminologia sekä huolehtia sen oikeasta selittämisestä/ymmärtämisestä. Minä en lähtisi vaihtamaan termiä ”vanhurskas” liitännäisineen uuteen. Meillä on jo ihan riittävästi ongelmia kristillisen uskon ”tämänpuoleistamisesta”.
Marko, Tämä on erittäin varteenotettava näkökohta ja itsekin alan kallistua siihen suuntaan, varsinkin kun en kieltä paljon käyttävänä ole keksinyt mitään hyvää idea uudissanaksi, joka voisi ilmaista vanhurskaus-sanan sisältöä hyvin.
Hyvä, kannatettava ajatus Marko Sjöblom, sekä puolivallattoman rovastin ei vallaton, vaan asiallinen, pohdittu komppaus Markon kommenttiin. Kun ruvetaan ”säätämään”, niin joudutaan pian ojasta allikkoon. Hyvä sana, kestävä, mutta vaatii avaamista kirkkokansalle.