Vanhukset unia uneksuvat

Vanhus-nimitystä ei nykyisin saa niin vapaasti käyttää enää. Olisiko syy siinä, että vanhuksesta täytyy  pitää huolta. Vanha kansa on halunnut asua kotonaan vielä sittenkin, kun se ei ole ollut kovin turvallistakaan. Ehkä omin käsin rakennetusta kodista luopuminen tuo lopullisuuden liian lähelle. Nykyisenä rahanvallan aikana kotonaoleminen sallitaan jopa suositellaan, koska se toteuttaa kahta tarkoitusta. Rahaa säästyy ja vanhuksen toivetta kuunnellaan. Eihän muutamat kahvat seinille paljon kustanna. Tämä pohjustuksena sille, että saan pitää itseäni vanhuksena raamatullisessa mielessä, jos itse haluan. Mieli on jossain 15  ja 20 välillä toisinaan. Kun sitten herään todellisuuteen, niin voimansa menettänyt ruppi laittaa rajoitukset ja muistuttaa, että 75 vuoden ikä oli keskiajalla tosi korkea?

Uneksin siis unia ja yksi alkoi totisesti vaivata. Unessä näin isohkon kerrostalon, joka oli monikerroksinen ja valkoiseksi maalattu. Yksi omituisuus siinä oli. Sen ympäristö oli kaivettu auki ja kaivettaessa oli selvinnyt, että siinä rakennuksessa ei ollut perustusta eli kivijalkaa ollenkaan, vain kostean mullan päällä se seisoi pystyssä. Miehissä pohdimme miten se pohja saataisi kuivaksi, mutta kaikki jäi kesken, kun se loppui siihen.

Aamulla herätessäni aloin pohtia unen sanomaa. Sovitin sitä moneen paikkaan ja melkein sain tyydyttäviä vastauksia, mutta joku siinä vaivasi. Illan kokousta odotellessani istahdin nojatuoliin ja koitin mennä rukouksessa Herran eteen asiani kanssa. Se mitä sisäisesti kuulin, ei ollut miellyttävää, mutta todellista Kysyin mielessäni: Herra, mitä tämä tarkoittaa? Vastaus oli nopea ja selvä: Se tarkoittaa sinun entistä uskonvaellustasi siis entistä elämääsi. Vaikka siinä oli korkeutta ja ehkä kiitettyjäkin tekoja, siinä ei ollut oikeaa perustusta. Talosi ei ollut rakennettu Kristus-kalliolle vaan ihan jonkin muun varaan. En käy sitä perustusta sen tarkemmin läpi, tunnustin vain Herrani edessä, se on totta. Jos joku muukin on kiinnostunut asiasta, niin kannattaa kaivaa perustukset esille, minkä varassa oikeasti elän. Onko se kantava pohja, että teen syntiä ja saan ne anteeksi?

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus ja todellakin kiinnostava.

    Mitä sitten se minulle kertoo, ensinnäkin kuinka ihminen on rakentanut hienon rakennelman itse omassa ymmärryksessä ja viisaudessa ja näin siinä ei ole todellista perustusta eli yhteyttä Jumalaan.
    Toisaalta myös tuo kuinka sen huomatessaan ihminen alkaa toisten ihmisten kanssa etsimään siihen syytä ja ratkaisua, siis etsii toisilta ihmisiltä vastauksia, ei Jumalalta. Tämä siis unesta todettuna.

    Sitten on tuo kun hereillä alkava pohdiskelu ja rukous, siis mitä se on, vastaako siihen Jumala vai joku muu? Voiko siis rukouksiin vastata sielun vihollinen? Kyllä ja tässä tapauksessa vastauksessa esiintyy tietty sana joka kuvaa hyvin kuinka eksytys saa vallan ihmisessä, ”entisessä” uskonvaelluksessasi, siis kun vertaa vastausta uneen niin unessa ei olla päästy ratkaisuun kuinka päästään kalliolle perustamaan vaan koko rakennelma seisoi yhä samalla vanhalla perustuksella, siis vanhalla ”uskonvaelluksella”, mitään uutta ei ole tullut tilalle.

    • No, katsotaan hiukan. Mistä ja millä perusteella vaadit minua parannukseen. Minä olen vanha mies, enkä kertonut yhtään mitään siitä miltä ajanjaksolta tuo kuva tuli. Et siis tiedä minusta nyt yhtään enempää tämän jälkeen. Vain vaatimuksen hengessä etenet ja haluat tehdä ihmisistä kaltaisiasi. Minä olen elänyt parannuksessa suurimman osan elämääni , vaikka harharetkiäkin on ollut. Olen kokenut Jumalan armon omalle kohdalleni ja sitä ei kukaan voi turhentaa. Usko on henkilökohtainen.

  2. Jospa katsoisimme Paavaliin hetken. Hän sanoi, että pitää entisen elämänsä ja kaiken omansa roskana Kristuksen tuntemisen rinnalla. Minä olen kokenut sen tarpeelliseksi, silti pidän entistä elämääni arvossa siksi, että olen kotoani ja seurakunnastani saanut alkeet Jumalan sanasta sisimpääni, joita en unohda enkä halua unohtaa. Se mitä itse olen saanut aikaan on samaa mistä Saarnaaja sanoo: Kaikki oli turhuutta ja tuulen tavoittelua.

  3. Lauri Lahtinen en kaiketi ”vaadi” sinua parannukseen vaan teen sitä mitä Jeesus käski, saarnata parannusta syntien anteeksisaamiseksi Hänen nimessään.

    Otat Paavalin esimerkiksi, siis ennen kuin hän kohtasi Jeesuksen hänellä oli paatunut sydän eikä ymmärtänyt kirjoituksia jotka todistivat Jeesuksesta, mutta kun Jeesus paransi hänen sydämens’ ymmärsi hän kirjoitukset kun Pyhä Henki ne hänelle valaisi ja hän pani kaiken vanhan opetuksen pois roskana.

    Samoin tänä päivänä vasta kunJeesus pääsee parantamaan paatuneen sydämen alkaa kuulemaan Jeesuksen äänen ja ymmärtämään evankeliumia, silloin ymmärtää sen vanhan elämän valheen jossa eli siis esim luterilaisuuden valheen alkaen kasteesta…. siis kaikki vanha on pantava pois roskana ja antaa Pyhän Hengen kirkastaa evankeliumia.

  4. ”Jos joku muukin on kiinnostunut asiasta, niin kannattaa kaivaa perustukset esille, minkä varassa oikeasti elän. Onko se kantava pohja, että teen syntiä ja saan ne anteeksi?” Blogi

    Tuo on vakava kysymys, minkä varassa oikeasti elän ja tarjoanko omaa tapaani elää myös muille? Ihminen on hyvä suosittelemaan omaansa muille malliksi, mutta kun tuo oma elämä sitten osottautuu kelvottomaksi sontaläjäksi, niin uskonnollinen kaupankäynti Jumalan kanssa saa silloin lopun. Ihminen on näet hyvä pettämään itseään ja kuvittelee valheineen, ettei Jumala näe. Lopulta jää vain Armo, kaikki muu on turhaa, sillä Jumalan haluaa esiin, vain Totuuden.

    ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
    Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
    Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni.
    Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.
    Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
    Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
    Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.
    Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.” Ps.51:1-8

  5. Itse olen ymmärtänyt, että ”vanhuksenne unia uneksuvat” avautuu muusta Joelin varsin apokalyptisesta tekstimassasta. Kristityillä on tapana lukea näitä kohtia ja/tai Raamattua ylipäänsä hengellisesti eli ikään kuin sanoma on kohdistettu minulle suoraan ja pätee henk. koht. uskonelämääni, mutta Joelin näkökulma näyttäisi olevan laajempi, viitaten vanhusten samankaltaiseen profeetalliseen unien näkemiseen kuin esim. samassa tekstissä puhutaan hengen vuodattamisen merkityksestä poikien, tyttärien, nuorukaisten, palvelijoiden ja palvelijattarien päälle: näkyjä ja ennustuksia. Vanhusten unet ovat samaa sarjaa, profeetallista unennäköä. Itse pidän näitä Joelin kuvaamia unia menneen / vanhentuneen maailmankuvan juttuina: jumalan/jumalten uskottiin puhuvan esmes enneunien kautta ja VT:ssä onkin muutamia tällaisia kertomuksia. Apostolien teoissa puolestaan näkyy varhaisten kristittyjen tapa tulkita tämä kyseinen VT:n kohta merkiksi nyt alkaneista lopun ajoista, joista PH:n vuodatus oli ilmeinen merkki. (=”Tämä on sitä, mikä profeetta Joelin suulla on ilmoitettu…”) Lopun ajat, niinpä niin. Tässä on nyt pari tuhatta vuotta kulunut ja edelleen odotellaan. Kiinnostava ilmiö joka tapauksessa.

  6. Jesaja profetoi Jeesuksen tulon jälkeen vuodatetusta Hengestä:
    ”Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi, silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” Jes.32:16-17

    Tuosta Hengestä Jeesus sanoo: ”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
    Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
    Te kuulitte minun sanovan teille: ’Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne’. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
    Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu. Joh.15: 26-29

    Ja Apostolin teoissa kuvataan kuinka Pyhä Henki vuodatettiin maailmaan: ”Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
    Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
    Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.” Apost.2:1-3 ja samassa luvussa Pietari jatkaa:

    Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: ”He ovat täynnä makeata viiniä”.
    Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: ”Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
    Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
    Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
    ’Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
    Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
    Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
    Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
    Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.’

    Niin on siis varmaa, että Pyhä Henki on maailmaan tullut ja on yhä Pyhän Kirkon Henki. Henki on vuodatettu yhden kerran maailman kirjoitusten mukaan, ei siis ole mitää toista Hengen vuodatusta odotettavissa.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.