Valkoisten vaatteiden sunnuntai

 

Kasteessa käytetty valkea puku eli alba on ikivanha perinne.  Jo vanha kirkko käytti valkeaa pukua  puhumaan Jumalan vanhurskaudesta, joka kasteessa lahjoitetaan ihmiselle. Ilmestyskirjassa esimerkiksi puhutaan valkeasta puvusta eli vanhurskauden vaatteesta kasteeseen viittaavana asuna.

Sunnuntain nimi Valkoisten vaatteiden sunnuntai syntyi aikana, jolloin kyliä kääntyi kokonaisina kylinä kristinuskoon. Silloin kasteet toimitettiin pääsiäisyönä ja kastetut kantoivat kastepukujaan kokonaisen viikon.  Näin pääsiäisviikko sai nimen valkea viikko ja pääsiäisen jälkeinen sunnuntai sai nimen Valkoisten vaatteiden sunnuntai.  Tämä viikon mittainen kastepuvun päällä pitäminen oli todistuksena jokaiselle kylässä asuvalle, että tämä perhe on kääntynyt kristinuskoon.

SUNNUNTAI 16.4.2023

1. sunnuntai pääsiäisestä (Quasimodogeniti)

Ylösnousseen todistajia

Sunnuntain apokryfiteksti Sir. 44:16–45:22

Apokryfiteksti puhuu Henokista.   Hänestä kerrotaan jo 1. Mooseksen kirjassa luvussa viisi.

18  Kun Jered oli elänyt 162 vuotta, hänelle syntyi Henok. — 21 Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. 22 Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. 24  Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.

Tämä maininta siitä, että Jumala otti Henokin luokseen on herättänyt huomiota juutalaisten piirissä jo varsin varhain.

Heprealaiskirje 11:5  tulkitsee tämän niin, että Henok ei laisinkaan nähnyt kuolemaa.

Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. »Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.» Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli – niin hänestä todistetaan – elänyt Jumalan mielen mukaisesti.
Tähän samaan perinteeseen kuuluu myös Sirakin kirjan maininta Henokista

Herra mieltyi Henokiin ja otti hänet luokseen;

hänestä tuli kääntymyksen esikuva tuleville polville.

Myöhemmin syntyi myös kirjallisuutta, jotka pantiin Henokin nimiin.  Näistä merkittävin kirkon historian kannalta on ollut Etiopialainen Henokin kirja.  Nimi viittaa siihen, että kirja on Etiopian koptilaisen kirkon Raamattuun kuuluva kirja.  Näin se on heille pyhä kirja, kuten muutkin Raamatun kirjat.

Tähän perinteeseen kuuluu myös Juudaan kirjeen jakeen 14 viittaus teokseen.

 Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs:

»Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa

Sirakin kirjassa Henokin hurskas vaellus pannaan ylisukupolvisen sanoman ilmaukseksi.  Esi-isän jumalanpelko tuo siunauksen myös tuleville polville.  Sellaisia kuin vanhemmat ovat, sellaisia myös seuraavat sukupolvet ovat.   Kiinalaisessa viisaudessa tämä sama ylisukupolvisuuden ajatus lausutaan sanoin, että  jos haluaa vaikuttaa tuhat vuotta eteenpäin aikaan, niin on kasvatettava lapsi.

Juudaan kirjeessä puolestaan kerrotaan viitataan Henokin kirjan ajatukseen siitä, että usko on yhteisöllinen.   Jumala pitää huolen kokonaisesta kansastaan.  Näin myös Kristuksen tullessa takaisin kirkkaudessaan, hän tulee näkyviin kokonaisen kansan ympäröimänä.  Kirkon yhteys tulee esille hyvinkin selkeästi ja voimakkaasti.   Jumalan kansana elämme yhdessä toinen toisemme kanssa yhteisen uskomme kannattamana ja yhteisen toivomme tietämme ohjaamana.  Yhdessä menemme eteenpäin.  Myös kerran kaikkien aikakausien päättyessä Jumalan Pojan takaisintuloon täydessä kirkkaudessaan saamme yhteisenä Jumalan kansana käydä hänen valmistamaansa iloon ja riemuun taivaan kirkkauden avautuessa eteemme.

 

Sunnuntain apokryfiteksti Sir. 44:16–45:22

Herra mieltyi Henokiin ja otti hänet luokseen;

hänestä tuli kääntymyksen esikuva tuleville polville.

Nooa havaittiin täydelliseksi ja oikeamieliseksi.

Vihan aikana hän oli ihmiskunnan säilymisen tae.

Hänen ansiostaan siitä jäi joitakin jäljelle maan päälle,

kun vedenpaisumus tuli.

Jumala teki hänen kanssaan ikuisen liiton

ja lupasi, ettei vedenpaisumus enää tuhoa kaikkea elävää.

Abraham on monien kansojen suuri kantaisä,

eikä minkään havaittu tahraavan hänen kunniaansa.

Hän noudatti Korkeimman lakia,

ja Herra teki liiton hänen kanssaan.

Hän leikkasi lihaansa liiton merkin,

ja koetuksessa hänet havaittiin uskolliseksi.

Siksi Herra valalla vahvisti hänelle,

että siunaisi hänen sukuaan ja siten kaikkia kansoja,

antaisi hänelle jälkeläisiä kuin maan tomua,

korottaisi heidät kuin taivaan tähdiksi

ja antaisi heidän omikseen maat merestä mereen,

suurelta virralta maan ääriin asti.

Myös Iisakille Jumala antoi saman vakuutuksen

hänen isänsä Abrahamin tähden.

Kaikkien ihmisten saama siunaus ja isien liitto

pysyi Herran tahdosta myös Jaakobin osana.

Herra tunnusti hänet omakseen siunauksillaan

ja antoi hänelle perintömaan,

jonka jakoi määräalueisiin,

osoitti kahdelletoista heimolle.

Jumalan tahdosta Jaakobista polveutui hurskas mies,

jota kaikki ihmiset kunnioittivat.

Mooses oli rakas niin Jumalalle kuin ihmisille –

olkoon hänen muistonsa siunattu!

Herra korotti hänet pyhiensä vertaiseksi

ja teki hänestä suurmiehen, jota viholliset pelkäsivät.

Herra teki ihmeen toisensa jälkeen,

niin kuin Mooses oli ilmoittanut,

ja nosti hänet kunniaan kuninkaiden edessä.

Hän käski Mooseksen mennä oman kansansa pariin

ja näytti hänelle häivähdyksen kirkkaudestaan.

Hänen uskollisuutensa ja nöyryytensä tähden

Herra pyhitti hänet, valitsi hänet kaikkien joukosta.

Herra salli hänen kuulla äänensä,

johdatti hänet tummaan pilveen

ja antoi kasvotusten hänelle käskynsä,

elämän ja ymmärryksen lain,

jotta hän opettaisi sen säännökset Jaakobille,

sen ohjeet ja määräykset Israelille.

Herra korotti pyhäksi Aaronin, joka oli Leevin heimoa,

Mooseksen veli ja hänen vertaisensa.

Säädöksellään hän asetti Aaronin ikuiseen virkaan,

antoi hänelle koko kansan pappeuden.

Herra puki hänet upeisiin vaatteisiin,

vyötti hänen ylleen loisteliaan puvun.

Herra kietoi hänet yltäkylläiseen loistoon

ja kaunisti hänet viran ja vallan tunnuksilla,

puki hänelle housut, viitan ja efodi-kasukan

ja kiinnitti yltympäri kultaisia granaattiomenoita,

joka puolelle monia tiukuja,

jotta ne helkähtelisivät hänen astellessaan,

jotta hän tulisi kuulluksi kaikkeinpyhimmässä

ja Herra muistaisi omaa kansaansa.

Hän sai taidokkaasti kudotun pyhän puvun,

jossa oli kultaa ja sinipunaista ja purppuraista villaa,

hän sai oikeutta jakavan rintakilven, urimin ja tummimin.

Rintakilpeen oli kankuri kutonut karmiininpunaista villaa,

ja sen päällä oli korukiviä, joissa oli sinettikaiverrukset.

Kultakehyksisiin kiviin oli koruseppä kaivertanut kirjoituksen;

kiviä oli yhtä monta kuin Israelin heimoja,

ja kukin kaiverrus muistutti yhdestä heimosta.

Turbaaninsa päälle hän sai kultaruusukkeen,

otsakorun, jossa oli pyhä sinettikaiverrus;

se oli voiman ja kunnian ylväs merkki,

silmien ilo taidokkuudessaan ja kauneudessaan.

Ennen häntä ei sellaista kauneutta ollut,

eikä vieras ole koskaan sitä pukua kantanut,

vain hänen poikansa ja jälkeläisensä polvesta polveen.

Aaronin ruokauhri poltetaan kokonaisuudessaan,

ja tämä tapahtuu päivittäin kaksi kertaa.

Mooses vihki hänet virkaan

ja voiteli hänet pyhällä öljyllä,

ja tästä tuli hänelle ja hänen jälkeläisilleen

ikuinen liitto, joka pysyy yhtä kauan kuin taivas.

Hänen tuli pappina palvella Jumalaa

ja siunata kansaa hänen nimessään.

Herra valitsi kaikkien joukosta juuri hänet

uhraamaan pyhiä polttouhreja,

suitsuttamaan suloisesti tuoksuvaa savua

muistutukseksi Herralle

ja kansan syntien sovitukseksi.

Käskyillään Herra antoi hänelle

vallan tulkita säädöksiä ja määräyksiä

ja opettaa säädökset Jaakobille,

saattaa Israelin tietoon Herran laki.

Hän sai autiomaassa vastaansa toisen heimon miehiä,

jotka olivat hänelle kateellisia:

Datanin ja Abiramin miehet

ja Korahin joukon, joita kaikkia ajoi katkera viha.

Herra näki sen ja suuttui.

Hehkuvassa vihassaan hän tuhosi heidät,

teki kansan nähden tunnusteon

ja poltti heidät tulensa liekeissä.

Herra jakoi yhä enemmän Aaronille kunniaansa,

antoi hänelle oman perintöosan:

hän sai ensimmäisen sadon parhaat hedelmät,

ja ennen muuta hän sai kyllälti leipää,

sillä pappien ravintona ovat Herralle tuotavat uhrit,

Herra antoi ne hänelle ja hänen suvulleen.

Kansansa maasta hän ei saanut perintöosaa,

toisten lailla ei hänellä ole omaa osaansa maasta.

”Minä olen sinun perintöosasi”, sanoo Herra.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias Roto toteat:

    ””Hänen vastustajansa tulivat hänen toiminnastaan kateellisten taholta. Nämä ryhmät saivat kuitenkin raivattua tieltään heidän kateutensa kohteen. Kun tästä sitten heitä pantiin vastuuseen tekemisistään, niin silloin he kiukuttelivat myös Jeesuksen oppilaita vastaam, Paavali näiden mukana, koska nämä muistuttivat heidän teoistaan.””

    Tää on kyllä jopa sinulta selityksien selitys, siis meinaatko että fariseukset ja kirjanoppineet ja papit ja ylipapit olisivat seuranneet Jeesusta ja vain pieni ”kateellisten” joukko olisi ristiinnaulitsemisen takana?

    • Ari

      Kollegojen kateutta. Jeesushan opetti Jerusalemin tempppelissä, joka oli aikansa korkein juutalainen oppilaitos. Tuohon ympäristöön sijoittuu tuo kollegojen mainta koko maailman juoksemisesta häntä kuulemaan.

    • Matias Roto siis oliko kansa sitten Jeesuksen seuraajana kun Hänet ristiinnaulittiin?

      Nyt olet kyllä sekoittanut omat puurot ja vellit niin ettet ota enä tolkkua, siis kansa odotti Jeesusta vapauttajana joka vapauttaisi kansan toisen vallan alta, kun tätä ei tapahtunut niin kansa hylkäsi Jeesuksen.

      Raamatun selkeä sanoma on ettei juutalaiset ottaneet Jeesusta vastaan, tämä on selkeä totuus.

    • Ari

      Oletko ajatellut, että jo apostolien aikana kirkko levisi tavattoman laajalle eri puolille maailmaa. Pietari oli Rooman piispa, Johannes Efeson piispa, Markus Aleksandrian piispa, Tuomas mennyt jo Intiaan asti saarnaamaan vuonna 58 nykyisen Intian nykyisen Keralan alueelle, Matteus kuoli Etiopian piispana jne.

      Tässä vain pieni väläys siitä, miten pätevän opettajan vaikutus levisi nopeasti eri puolille maailmaa.

  2. Matias Roto uskotko todella että Pietari olisi ollut Rooman piispa?

    Eikö alkuseurakunta ollut vainottu eikä mitenkään rooman valtakunnan uskonto, kuinka Pietari kuoli ja muut opetuslapset?

    Saanen huomauttaa että tuot ns ”voittajien” historiaa esille eli kun väkisin pitää saada yhteys roomankirkon ja alkuseurakunnan välille niin tälläisia opetuksia ja vedätyksiä keksitään.

    Pietarilla ei ole mitään tekemistä rooman kirkon kanssa, ei Pietari ikinä olisi vainonnut ketään eikä hyväksynyt väkivaltaa tai pakottamista.

  3. Ari

    Lienee viisainta lopettaa keskustelu tässä blogissani.

    Olisi miellyttävää jos muotoilisit kysymyksesi asiallisiksi kysymyksiksi. Asiallisiin kysymyksiin on ilo vastata, mutta inttäminen kysymysten muodossa ei vie keskustelua eteenpäin. Kysymystä ei pidä käyttää kinastelun välineenä.

    Voimme jatkaa seuraavassa blogissani jonka julkaisen huomenna, jos Herra suo.

    —-

    Täydennys maanantaina 17.4.2023. Julkaisin blogini.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25