Luterilainen näkökulma: Yhteinen esirukous voidaan valmistella seurakunnassa (meillä käytännössä pappi kirjoittaa ja noin kerran kuukaudessa joku seurakuntalaisista osallistuu sen lukemiseen, mikä on vähän kankea systeemi). Seurakuntien omista painotuksista riippuu, minkä asioiden puolesta rukoillaan, rukoillaanko yleisemmällä tasolla, vapaammin, käsikirjan mukaan vaiko yksityiskohtaisemmin. Vanhassa karoliinisessa käsikirjassa pyydettiin Jumalan varjelusta valtakunnan sotajoukolle maalla ja merellä (ja ilmassa, lisättiin joskus modernissa Vanhan käsikirjan jumalanpalveluksessa rukoilevaisseudulla).

Olen itse muotoillut rukouksen tästä nimenomaisesta aihepiiristä jotenkin näin: ”rukoilemme oikeudenmukaista rauhaa Ukrainaan”. Näin siksi, että se sulkee sisäänsä ainakin kaksi tai kolme ulottuvuutta. Emme rukoile sitä käytännön syistä joka kerta, koska rukousaiheita riittää. Voisin ajatella, että tuo muotoilu sovinnon mielestä on kompromissi tilanteessa, jossa seurakuntalaiset tulevat eri osapuolten parista Suomeen.

Meillä luterilaisilla on myös ikioma oikeudenmukaisuusongelma. Osa seurakuntalaisista kun ajattelee ns. kristillisen sionismin pohjalta, että Israelia – juutalaisia ja heidän omaa valtiotaan – pitää siunata erityisenä hengellisenä kuuluaisuuden osoituksena. Toiset taas ajattelevat, että oikeudenmukaisuus vaatii erityisesti palestiinalaisten arabien oikeuksien toteutumista.

Pekka Veli ja Jorma. Oikeudenmukaisuuden käsite voidaan totta kai ymmärtää eri tavoin. Kun lähdetään pohtimaan syvällisiä, käy ilmi, että oikeudenmukaisuuskin voidaan toteuttaa eri tavoin. Kirkko ei tietenkään voi ottaa kantaa kaikkiin tällaisiin kysymyksiin jumalanpalvelusta pitäessään.

Koska Jumala tahtoo vanhurskautta ja oikeutta, oikeudenmukaisuuden pyytäminen monissa eri asioissa on oikein. Samalla on huomattava sekin, että kristityilläkin on eri syistä hyvin eri käsityksiä siitä, mikä on oikeudenmukaista ja Jumalan tahdon mukaista kussakin konkreettisessa tilanteessa. Onneksi saamme luottaa siihen, että Jumalalta saa pyytää, mutta Häntä ei tarvitse neuvoa. Lisäksi meidän on syytä muistaa: tapahtukoon sinun tahtosi (ei minun tahtoni/meidän tahtomme). Yhä useammin on myös tapana pyytää Jumalalta, että me tai ne, joiden puolesta rukoilemme, osaamme/osaavat toimia oikean suuntaisesti.

Luterilaisen jumalanpalveluksen esirukouksen ongelma onkin muuten minun mielestäni nykyään inkluusio: Miten muotoilla esirukous niin, että kaikki osallistujat voisivat kokea sen omakseen, rukous olisi kristinuskon mukainen ja vielä seuraisi liturgista perinnettä?