Valitkaa joku nuori piispaksi!
Juuri pidetyissä ja kohta tulevissa piispanvaaleissa on sukupuolikysymys otettu erityiseen tarkasteluun. Siis valitaanko piispaksi mies vai nainen vai muunsukupuolinen? Sitä merkittävämpänä pidän sukupolvikysymystä. Siis valitaanko nuori vai vanha; 35-vuotias vai hänen vanhempansa? Ennen kuin ehdokkaita alkaa ilmaantua enemmän, ja kannanottaminen tulkitaan henkilökohtaisuudeksi, liputan nuoruuden ja uudistusmielisyyden puolesta.
Piispan viran ei pitäisi olla mikään nousujohteisen uran loppuhuipennus. Vanhaa, vakaata ja viisasta ei tarvitse etsiä, koska sitä varten ovat emeritukset ja kirkkohistoria. Tärkeää ei ole liioin hakea pätevää ja kyvykästä, kielitaitoista ja verkostoitunutta, koska sitä varten on hiippakuntasihteereitä, Kirkkohallituksen asiantuntijoita ja muita uskontomestareita.
Kirkossa toki paasataan uudistumisen puolesta. On toinen juttu, onko silloin kysymys aidosta uudistumisesta, vai edellisen sukupolven visioiden rippeistä ja sementoimisesta. Uudistumista kun ei voi ennakoida ja suunnitella piirustuslaudalla. Se tulee ja yllättää, jos sille annetaan tilaa. Jos ei anneta, se raivaa itselleen tilan.
Kirkon uudistumisen tunnuslause on Apostolien tekojen viidennen luvun yhdeksäs jae: Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.
Helsingin piispaksi valittiin ehdokkaista nuorin. Julkisuudessa kiinnitettiin huomiota sukupuolikysymykseen ja etsittiin ehdokkaiden linjausten eroja. Taustaporukoistakin syynättiin, kuka kannattaa ketäkin. Sukupolvikysymykseen en nähnyt paljon sorkitun, vaikka sillä on enemmän merkitystä kuin päältä näyttäisi.
Missä iässä piispaksi on yleensä tultu? Ei tutkita nyt hautakiviä, mutta katsotaan wikipediaa.
Oulun piispa Samuel Salmi aloitti virassaan 49-vuotiaana, ja hänen edeltäjänsä Olavi Rimpiläinen 43-vuotiaana. Samassa iässä piispaksi vihittyjä olivat nykyisistä viranhaltijoista Pekka Särkiö, Tapio Luoma ja Matti Repo, joiden viisikymppisiä vietettiin hiippa päässä. Simo Peura oli 47-vuotias ja Seppo Häkkinen 50-vuotias. Nykyisistä piispoistamme on nuorin Jari Jolkkonen, joka vihittiin Kuopioon 42-vuotiaana. Hän saakin nyt Laajasalosta piispainkokouksiin kaverin, jonka tunnistaa vielä mopokortin valokuvasta.
Porvoon hiippakunnassa on uskallettu valita nuoria henkilöitä piispaksi. John Vikström vihittiin 38-vuotiaana, veli Erik Vikström 40-vuotiaana ja poika Björn Vikström 46-vuotiaana. Sauva ja hiippa olivat lainassa suvun ulkopuolella Gustav Björktrandilla, joka saikin ne aavistuksen verran kypsyneempänä, eli 65-vuotiaana.
Helsingissä Irja Askola vihittiin piispaksi 57 vuoden iässä, hänen edeltäjänsä Eero Huovinen 46-vuotiaana. Huoviselle toiseksi tullut Mikko Heikka ei saanut prinsessaa, mutta puolet valtakunnasta 59-vuotiaana.
Arkkihiippakunnan piispa on usein harjoitellut sauvan heiluttelua jo muissa tuomiokapituleissa. Ikäähän siinä on väkisinkin karttunut. Lieneekö ajatus sellainen, ettei sitä nyt ihan arkkipiispaksi voi suoraan jatkorippikoulusta ottaa. Kari Mäkinen tuli Turun harjoittelupiispaksi 50-vuotiaana ja varsinaispiispaksi 55-vuotiaana. Jukka Paarma valittiin suoraan tosipiispaksi 56-vuotiaana, Kaarlo Kalliala oli aloittaessaan siinä iässä, jossa joutuu kärsimättömimmille jo vastailemaan eläkesuunnitelmiaan, eli 58-vuotias.
Jos nyt historian verhoa kuitenkin raotetaan, niin Martti Simojoen urakehitys meni seuraavasti: Mikkeli 43-vuotiaana, Helsinki 51-vuotiaana ja Turku 56-vuotiaana. Gustaf Johansson: Kuopio 41-vuotiaana, Savonlinna 53-vuotiaana ja Turku 55-vuotiaana. Paavo Kortekangas oli ehdolla Tampereen piispaksi vuonna 1966, 35-vuotiaana. Virkaan nimitettiin Erkki Kansanaho, joka oli 51-vuotias. Kortekangas nimitettiin Kuopioon 44-vuotiaana ja Tampereelle 50-vuotiaana.
Historiaan ei pidä jumiutua, eikä aiempia piispanvaaleja tule pitää esikuvallisina. Ennen Irja Askolaa ei ollut naista piispana, joten uutta sekin oli. Aiemminkin oli naisia ehdokkaina, mutta kannatusta ei riittänyt. Mielestäni on aivan liian pinnallista todeta, ettei kirkko ollut sitä ennen valmis naisen valintaan piispaksi. Ei kirkko ketään valitse, vaan äänestäjät. Pikemminkin oli kysymys siitä, etteivät ehdokkaat saaneet riittävästi kannatusta. Seuraaviin vaaleihin ovat naiset yhä yhtä tervetulleita. Vaaleissa menestyy, jos menestyy. Valintaan ei voi ketään velvoittaa niin kauan kun on suljettu lippuäänestys. Epäoleellisuuksia tärkeämpänä pidän sitä, että valitaan tulevaisuuden tekijöitä. Tai sama kai tuo minulle on, kun ei ole äänioikeuttakaan.
Riippumatta menneistä, nykyisestä tai tulevista viranhaltijoista, pidän koko arkkihiippakuntaa huonona keksintönä. Raamatussakin mainitaan piispat, muttei siellä mitään hiippakuntia ole korotettu arkkihiippakunnaksi. Mikä on arkkihiippakunnan systemaattisteologinen peruste? Rooman paaviuskin on paremmin perusteltu kuin Turun asema kylmän ja pohjoisen kansallisvaltion kansalliskirkon kansallispiispana.
Alkuseurakuntamalli on sikäli vieläkin ajankohtainen ,että ne kirkot jotka todella kasvavat nykypäivässä ovat Helluntaiseurakuntien tapaiset karismaattisset yhteisöt. Ne kirkkokunnat jotka ovat kutistumassa ovat hierarkisia entisiä tai nykyisiä laitoskirkkoja.
Karismattisten menestys on juuri pienissä yhteisöissä joissa ihmiset tuntevat toisensa ja osallistuvat aktiivisesti hallintoon ja muuhun toiminnan sisältöön .Vaikka pastorit ovatkin tärkeitä niin he ovat tärkeitä vain siksi että seurakunta kokee hänet omakseen. Katto-organisatio koostuu samanmielisistä mutta itsenäisistä seurakunnista . Yhteinen teologia ja yhteinen kokemuskulttuuri pitää yhdessä.
Apropå piispan ikä. Teemun pelkäämät Kekkosen varjossa kasvaneet ovat jo palveluksensa tehneet. Nyt kaikki sopivat teologit ovat Muurin jälkeisiä siis kasvaneet siinä maailmassa jossa kaikki maallinen sekasorto kasvoi nykyisiin mittohin. Tässä on kyllä hyvä löytää henkilö jolla on historiallista tajua perinnöstä ja toisaalta kykyä purjehtia rajuissa muutostuulissa. Uudistusmielisyys ei ehkä ole tärkein kriteeri arkkipiispaksi.
Ilmoita asiaton kommentti