Valitkaa joku nuori piispaksi!
Juuri pidetyissä ja kohta tulevissa piispanvaaleissa on sukupuolikysymys otettu erityiseen tarkasteluun. Siis valitaanko piispaksi mies vai nainen vai muunsukupuolinen? Sitä merkittävämpänä pidän sukupolvikysymystä. Siis valitaanko nuori vai vanha; 35-vuotias vai hänen vanhempansa? Ennen kuin ehdokkaita alkaa ilmaantua enemmän, ja kannanottaminen tulkitaan henkilökohtaisuudeksi, liputan nuoruuden ja uudistusmielisyyden puolesta.
Piispan viran ei pitäisi olla mikään nousujohteisen uran loppuhuipennus. Vanhaa, vakaata ja viisasta ei tarvitse etsiä, koska sitä varten ovat emeritukset ja kirkkohistoria. Tärkeää ei ole liioin hakea pätevää ja kyvykästä, kielitaitoista ja verkostoitunutta, koska sitä varten on hiippakuntasihteereitä, Kirkkohallituksen asiantuntijoita ja muita uskontomestareita.
Kirkossa toki paasataan uudistumisen puolesta. On toinen juttu, onko silloin kysymys aidosta uudistumisesta, vai edellisen sukupolven visioiden rippeistä ja sementoimisesta. Uudistumista kun ei voi ennakoida ja suunnitella piirustuslaudalla. Se tulee ja yllättää, jos sille annetaan tilaa. Jos ei anneta, se raivaa itselleen tilan.
Kirkon uudistumisen tunnuslause on Apostolien tekojen viidennen luvun yhdeksäs jae: Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.
Helsingin piispaksi valittiin ehdokkaista nuorin. Julkisuudessa kiinnitettiin huomiota sukupuolikysymykseen ja etsittiin ehdokkaiden linjausten eroja. Taustaporukoistakin syynättiin, kuka kannattaa ketäkin. Sukupolvikysymykseen en nähnyt paljon sorkitun, vaikka sillä on enemmän merkitystä kuin päältä näyttäisi.
Missä iässä piispaksi on yleensä tultu? Ei tutkita nyt hautakiviä, mutta katsotaan wikipediaa.
Oulun piispa Samuel Salmi aloitti virassaan 49-vuotiaana, ja hänen edeltäjänsä Olavi Rimpiläinen 43-vuotiaana. Samassa iässä piispaksi vihittyjä olivat nykyisistä viranhaltijoista Pekka Särkiö, Tapio Luoma ja Matti Repo, joiden viisikymppisiä vietettiin hiippa päässä. Simo Peura oli 47-vuotias ja Seppo Häkkinen 50-vuotias. Nykyisistä piispoistamme on nuorin Jari Jolkkonen, joka vihittiin Kuopioon 42-vuotiaana. Hän saakin nyt Laajasalosta piispainkokouksiin kaverin, jonka tunnistaa vielä mopokortin valokuvasta.
Porvoon hiippakunnassa on uskallettu valita nuoria henkilöitä piispaksi. John Vikström vihittiin 38-vuotiaana, veli Erik Vikström 40-vuotiaana ja poika Björn Vikström 46-vuotiaana. Sauva ja hiippa olivat lainassa suvun ulkopuolella Gustav Björktrandilla, joka saikin ne aavistuksen verran kypsyneempänä, eli 65-vuotiaana.
Helsingissä Irja Askola vihittiin piispaksi 57 vuoden iässä, hänen edeltäjänsä Eero Huovinen 46-vuotiaana. Huoviselle toiseksi tullut Mikko Heikka ei saanut prinsessaa, mutta puolet valtakunnasta 59-vuotiaana.
Arkkihiippakunnan piispa on usein harjoitellut sauvan heiluttelua jo muissa tuomiokapituleissa. Ikäähän siinä on väkisinkin karttunut. Lieneekö ajatus sellainen, ettei sitä nyt ihan arkkipiispaksi voi suoraan jatkorippikoulusta ottaa. Kari Mäkinen tuli Turun harjoittelupiispaksi 50-vuotiaana ja varsinaispiispaksi 55-vuotiaana. Jukka Paarma valittiin suoraan tosipiispaksi 56-vuotiaana, Kaarlo Kalliala oli aloittaessaan siinä iässä, jossa joutuu kärsimättömimmille jo vastailemaan eläkesuunnitelmiaan, eli 58-vuotias.
Jos nyt historian verhoa kuitenkin raotetaan, niin Martti Simojoen urakehitys meni seuraavasti: Mikkeli 43-vuotiaana, Helsinki 51-vuotiaana ja Turku 56-vuotiaana. Gustaf Johansson: Kuopio 41-vuotiaana, Savonlinna 53-vuotiaana ja Turku 55-vuotiaana. Paavo Kortekangas oli ehdolla Tampereen piispaksi vuonna 1966, 35-vuotiaana. Virkaan nimitettiin Erkki Kansanaho, joka oli 51-vuotias. Kortekangas nimitettiin Kuopioon 44-vuotiaana ja Tampereelle 50-vuotiaana.
Historiaan ei pidä jumiutua, eikä aiempia piispanvaaleja tule pitää esikuvallisina. Ennen Irja Askolaa ei ollut naista piispana, joten uutta sekin oli. Aiemminkin oli naisia ehdokkaina, mutta kannatusta ei riittänyt. Mielestäni on aivan liian pinnallista todeta, ettei kirkko ollut sitä ennen valmis naisen valintaan piispaksi. Ei kirkko ketään valitse, vaan äänestäjät. Pikemminkin oli kysymys siitä, etteivät ehdokkaat saaneet riittävästi kannatusta. Seuraaviin vaaleihin ovat naiset yhä yhtä tervetulleita. Vaaleissa menestyy, jos menestyy. Valintaan ei voi ketään velvoittaa niin kauan kun on suljettu lippuäänestys. Epäoleellisuuksia tärkeämpänä pidän sitä, että valitaan tulevaisuuden tekijöitä. Tai sama kai tuo minulle on, kun ei ole äänioikeuttakaan.
Riippumatta menneistä, nykyisestä tai tulevista viranhaltijoista, pidän koko arkkihiippakuntaa huonona keksintönä. Raamatussakin mainitaan piispat, muttei siellä mitään hiippakuntia ole korotettu arkkihiippakunnaksi. Mikä on arkkihiippakunnan systemaattisteologinen peruste? Rooman paaviuskin on paremmin perusteltu kuin Turun asema kylmän ja pohjoisen kansallisvaltion kansalliskirkon kansallispiispana.
48 kommenttia
Raikas pointti.
Nuoressa piispassa on sekä hyvät että huonot puolet. Hänellä voi olla raikkaita ideoita – mutta se ei ole varmaa.
Ikä ei ole maailmankatsomus tai teologinen suuntaus.
Nuoresta piispasta tulee kuitenkin pitempiaikainen riessa, varsinkin jos hänen eväänsä syödään nopeasti tai hän tulee uskoon eli ryhtyy joksikin toiseksi.
Jesajan kirja kuvaa ilmiötä, jossa sekä naiset että ikävuosiensa suhteen kypsymättömät toimivat johtajina: “Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.” (Jes.3:12)
Lopettaisitte jo nuo toissijaiset höpinät sukupuolesta tai iästä jonkinlaisina lähtökohtaisina ohjenuorina. – Nyt olisi jo aika palata takaisin pääasiaan eli uskon sisältöön. Siksi haastan tämän Teemun blogin vastateesillä:
Valitkaa piispa, joka tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.
Valitkaa joku, joka pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
OS! Meinaatko: Sä koskaan et muuttua saa?
Arkkipiispaksi tarvitaan vakaumuksen kristitty, joka on joutunut koettelemaan oman uskonsa. Kyse ei ole tasa-arvotaistelusta. Liian moni kirkon papeista vaikenee silloin, kun pitäisi puolustaa kristillisä arvoja. On niin helppoa kulkea laumassa ja kumartaa yleistä mielipidettä.
Mitä, jos nyt saataisiin arkkipiispa, joka uskaltaa puolustaa perhearvoja ja lasten ja nuorten oikeuksia vai onko ehdokkailla liian paljon menetettävää.
Kaikilla suurilla maailmanuskonnoilla on esim. oma jumalakäsitys, pelastuskäsitys, ihmiskäsitys, kirja, johon etiikka ja opit perustuvat. Meillä kristityillä on myös 2000 vuotta vanha traditio ja luterilaisuuttakin jo 500 vuotta. On hyvä tuntea juurensa ja sitoutua siihen, mitä tuli pappisvihkimyksessä luvattua. Tämä on vähintä, mitä arkkipiispalta voisi toivoa. Olemme tietenkin oman aikamme ja kulttuurimme lapsia, silti kristikunnalla on yhteinen arvopohja.
Minusta ikä ei ole välttämättä merkittävä tekijä tai nuori ikä ei takaa uudistusmielisyyttä. Minusta jakava määre on juuri säilyttävä tai uudistushakuinen ote. Sain sen käsityksen, että Björkstrand oli uudistushakuinen ja -henkinen vaikka tuli oiispaksi vasta iässä, jossa useimmat jäävät tai ovat jääneet eläkkeelle.
stara,fi: ”Britannian työministeriö tiedusteli 2.200 vastaajalta mielipidettä asiaan. Kyselyyn vastanneiden alle 25-vuotiaiden mukaan nuoruus päättyy 32-vuotiaana ja vanhuus alkaa 54-vuotiaana. Sille välille osuvat ovat keski-ikäisiä. Kaikkien vastanneiden keskiarvon mukaan taas nuoruus päättyy 41-vuotiaana ja vanhuus alkaa 59-vuotiaana” PSYKOSOSIAALINEN KEHITYSTEORIA E.H. ERIKSONIN MUKAAN: – Varhaisaikuisuus: Läheisyys – eristäytyminen • Vastavuoroisuus samanikäisten kanssa • Sisäisen vastuullisuuden saavuttaminen • Perusvoimia: rakkaus ja omistautuminen. • Kehitystä ohjaavana prosessina ovat kontaktit omiin ikätovereihin. Niiden kautta opitaan ihmissuhteissa antamine, jakaminen ja saaminen – Keski-ikä (35 – 65 v.): Luovuus, tuottavuus – lamaantuminen • Tuottavuus tarkoittaa suuntautumista uusiin tehtäviin, harrastuksiin ja vastuuseen sekä huolehtimista siitä, mitä on tähän mennessä saanut aikaan. • Lamautuminen tarkoittaa käpertymistä sisäänpäin omaan itseensä. • Yksilöiden väliset erot kehityksessä ovat suuret. • Uudet merkitykset tai henkisen kasvun pysähtyminen. – Vanhuus: Minän eheys – epätoivo ja katkeruus • Eletyn elämän arvioinnin aikaa. • Voi kiinnostua aktiivisesti elämän merkityksestä tai lukkiutua kuolemanpelkoon. • Ihminen, joka kohtaa vanhuuden siihen kuuluvine kokemuksineen ja kehitystehtävineen, saavuttaa minän integraation, eheyden
Jeesuskin teki nuorista ruoskan…
”Raamatussakin mainitaan piispat, … ”
Raamatussa ei mainita piispoista mitään. Uusi Liitto ei tunne paikallisseurakunnan ulkopuolelta tulevaa ”pomotusta”, eli piispallista rankkia. Etenkään paavin Kristuksen sijaisuutta se ei tunne. Ignatios oli ensimmäisten joukossa, ellei ollut ensimmäinen, joka alkoi täyttää ”episkopos”-sanan merkityssisältöä kattavammaksi kuin vain vanhimmiston jäsen, joka on yksi kaitsija seurakunnassa. Jo Jeesus varotti hierarkiasta, niin Matt. 23:8 , ”… ja te olette kaikki veljiä”., kuin Ilmeskyskirjassa, kun hän mainitsi Nikolaiittain opista, varoittaen ”niistä muutamasta”, jotka sellaisella pinnalla ovat.
Johdonmukaisuutesi on kirkollisessa ohjauksessa, eikä siksi salli muuta ”raamatullisuutta” kuin arkkihiippakunnan poiston.
Kuka muuten on istunut Suomessa piispanistuimella ajallisesti pisimpään? Jotenkin näin äkkiseltään miusta tuntuu, että se olisi Gustaf Johansson.
Ilmoita asiaton kommentti