Blogien kirjoittaminen on tätä päivää. Lähes jokainen haluaa tulla mielipiteineen ja ajatuksineen kuulluksi ja huomioonotetuksi. Blogi antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Paikkojakin on monia: voit perustaa blogin johonkin blogiyhteisöön tai kirjoitella vaikkapa eri lehtien blogiryhmiin.
Näin olen tehnyt minäkin. On tullut kokeiltua aikakauslehtien blogiyhteisöjä – tavoitellen kaltaisteni seuraa. Myös Mielenterveysyhdistys Helmi ry:n blogisivustot ovat tulleet tutuiksi ammatistani ja kiinnostusalueistani johtuen.
Mutta minne kirjoittaa kristillisyyteen ja uskonelämään liittyvistä pohdinnoista? Niitä foorumeja ei ole löytynyt. Aihepiiri ei taida olla suosiossa, koska esim. ET – lehdessä kristillis-sisältöisiä blogeja ei yleensä ole jaettu esim. laajemmille facebook – foorumeille.
Nyt päädyin kokeilemaan Kotimaa24 ryhmää. En taida täälläkään olla kotoisalla maaperällä, koska en ole kristinuskon enkä sen eri suuntausten ja tulkinnan asiantuntija. Enkä sellaiseksi haluaisikaan. Joskus mietin, miksi esimerkiksi kristillisten lehtien tekstit kulkevat niin etäällä tavallisten ihmisten elämästä. Niissä kirjoitetaan hallinnollisista asioista, yhteiskunnallisista suuntauksista ja kirkkohistorian merkkihenkilöiden näkemyksistä. Kaikesta päätellen ei ole trendikästä pohtia esimerkiksi niitä tuntemuksia tai kysymyksiä, joita kirkonpenkissä istujalla herää kuunnellessaan lukukappaleita ja päivän tekstejä. Esimerkiksi sitä, miten hän nitoo ne yhteen?
Siksi haluaisinkin blogissani nostaa esille tavallisen tallaajan mietteitä ja arveluita. Olisi mielenkiintoista tietää, miten muut muut kuulijat ovat tietyt Raamatun kohdat ymmärtäneet? Miten he liittävät sen tähän päivään ja omaan elämäänsä? Onko olemassa yksi ymmärrys vai onko sellaista aivan turha tavoitellakaan?
Blogini nimi on useamman vuoden ajan ollut “Maan korven kulkijoita”. Se kuvaa maailmankatsomustani. Me kaikki olemme haavoittuvia, pieniä ihmisiä tarpomassa kivikkoisella tiellä ja ylittämässä vaarallisia rotkoja. Tarvitsemme enkelin siipien suojaa ja kaipaamme kotiin.
Näissä merkeissä aloitellaan…
Tervetuloa joukkoomme Eija. Meitä tavallisia tallaajia on täällä kyllä muitakin. Nuo sinun kysymyksesi ovat juuri niitä joita toivoisin täällä enemmän olevan esillä. Aluksi odotin enemmän yhteistä pohdintaa, mikä voi avartaa omaakin ajattelua. Kommentit ovat viime aikoina vain käyneet melko vähiin. Minulle kirjoittaminen on usein omien ajatusten selkeytymistä. Kirjoitettuani jotain, voin siitä lukea mitä oikein ajattelen. Kirjoittaminen on monesti prosessi, jonka lopputulosta en aina etukäteen tiedä.
Mukavaa, että tulit tänne.
”Kaikesta päätellen ei ole trendikästä pohtia esimerkiksi niitä tuntemuksia tai kysymyksiä, joita kirkonpenkissä istujalla herää kuunnellessaan lukukappaleita ja päivän tekstejä. Esimerkiksi sitä, miten hän nitoo ne yhteen?”
Näitä minäkin haluaisin pohtia. Kuten Pekka Pesonenkin kirjoitti, näitä pohdintoja on täällä aika vähän. Vaan ehkäpä keskustelu kuitenkin virkistyy :)! Itse en ole blogisti vaan se maan korvessa kulkija. Mielläni keskustelisin esittämistäsi aiheista.
Oli ilahduttavaa lukea Pekka Pesosen ja Tarja Aarnion kommentteja!
Me ilmeisesti kaikki toivoisimme yhteistä pohdintaa kirkon penkissä kuulemastamme tai lukemastamme. Ikäänkuin että: ”kuulinko oikein…?”.
Ja tuo huomio pitää paikkansa, että vasta kirjoittamisella omat ajatukset tiivistyvät ja selkeytyvät. Silloin saa oikeasti irti jostakin kuulemastansa ja syntyy kanta asiaan. Kuultu ei ole kadonnut taivaan tuuliin, vaan jää pääomaksi ja rakennuspuiksi eteenpäin.
Jospa tämän myötä saisi itsensä aktiivisemmin liikkeelle vaikka sinne kirkon penkkiin…
Sääliksi käy joskus noita pappeja. hehän joutuvat vuorollaan saarnaamaan. On heillä siihen taitoja, tai kykyjä, tai sitten ei. Harvoin saa kuulla saarnaa josta kokisi sisäisesti rakentuneeksi. Sen sijaan virsien sanat puhuttelevat usein. Samoin luetut tekstit, sekä liturgia. Siitäkin löytyy joskus varsinaisia helmiä.
Rukoillen kun kirkon penkkiin menee, niin kyllä sieltä aina jotain hyvää evästä viikon matkalle saa mukaan.
Keskustelut usein takkuaa, kun bogin lukijalle tuleekin ihan jotain muuta mieleen ja hän kommentoikin siitä. Väärin ymmärtämisen vaara on netissä tosi suuri. Vastaväitteitä voi tulla, jostain mitä itse ei ole lainkaan tarkoittanut. Joskus olen noihin hyökkääviin teksteihin kompastunut ja meinannut lopettaa. Sitten sain Ruttopuiston rovastilta, niin hyvät ohjeet, että jatkan.
Minä olen kuullut jossain sanan: Esiymmärrys! Kun joku leimautuu joksikin, niin häneen suhtaudutan esiymmärryksen silmälasien takaa. Henkienerottamisen armolahja useimmin toimii niin, että kysytään: Kuka sanoi, kuka kirjoitti. Sen sijaan pitäisi tutkia sisältöä, mutta siihen tarvitaan Raamatun tuntemusta. Sen hankkiminen on niin vaivaloista, joten on mukavampi tukeutua mutu ymmärrykseen. Jonkin mielestä ilmapiiri on hyvä, kun ei mainita Jumalan vanhurskautta eikä syntiä. Joku taas synkistyy sitä enemmän, mitä korkeammaksi ylistys nousee.
Samalla tiellä kuljetaan ja jaetaan matka kertomuksia, se on hyvä juttu kaikkiaan.
Kerran vanha mies sanoi minulle, kun itse olin nuori: ”Voi kuinka minäkin olisin nuorena ymmärtänyt sen minkä nyt ymmärrän, mutta silloin en voinut ottaa sitä vastaan”. Kun kysyin: Niin että mitä, ei voinut ottaa vastaan? Niin hän sanoi: ”Ymmärrystä.”
Olen tuota monesti pohtinut, että vasta ajallaan ihminen voi saada ymmärtää monia asioita ja vieläpä niin, että Jumala antaa jokaiselle sopivasti oman mittansa ja aikansa mukaan. Ja Hän antaa varmasti jokaiselle, joka vain tohtii pyytää, mutta vain sen verran, että sen kestämme.