Vaikka tikusta asiaa

 

 

Aina silloin tällöin minulle tulee halu viettää juhlaa, jos ei muuta niin vaikka tikusta asiaa. Toinen nimeni Marjatta antoi tällä kertaa aiheen aktivoitua, eikä Marjatanpäivä mikään turha syy olekaan. Jo virassa ollessani hyödynsin tätä ekumeenista päivää eri tavoin, ekumeenista sikäli, että ortodokseille se on neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen päivä, katoliset muistavat silloin neitsyt Marian taivaaseen ottamista. Meillä luterilaisilla on almanakassa Marjatta-nimi monine muunnoksineen, lisäväritystä antaa Kalevalan Marjatta, neitsyt Marian vastine, puolukasta raskaaksi tullut, neitseellisesti siis.

Tällä kertaa kutsuin ihmisiä kirkkoon erityisesti runojen äärelle, omieni ja muiden, juhliakseni samalla tänä vuonna ilmestynyttä luontorunokirjaani. Lisää juhlimisen aihetta antoi se, että tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun muutin Oulunkylään. Pari päivää aiemmin olin lukenut Hesarin asuntoilmoituksista, että Oulunkylä on siitä hyvä paikka että kun tänne tulee, ei tarvitse muuttaa pois – ja niinhän minulle on käynyt. Juhlimisen aiheluetteloa venytti edelleen tärkeä seikka, suorastaan perustavanlaatuinen: tänä vuonna tuli kuluneeksi myös 50 vuotta siitä, kun aloitin työt Oulunkylän seurakunnassa, jatkumolla naisteologi/lehtori/pappi/eläkkeellä. Löytyi niitä muitakin aiheita, kun rupesin paperille riipustamaan, tusinan verran vuosia siitä, 10 vuotta siitä… Ja uusi runokirjani taitaa olla viides tätä lajia…kädet (2)

Syitä aina löytyy, jos on halu juhlia. Ja tarvitaanko aina niin haluakaan. Ja suoranaisia juhliakaan. Minusta vain tuntuu siltä, että pöly alkaa laskeutua huomaamatta kotini tuoleille, jos unohtaa kutsua ystäviä. Tai mennä seurakunnan keskelle kirkkoon. Ainakin yksineläjän on syytä olla nykypäivänä aktiivinen, lapsuudesta mieleen jääneet non-stop kylävierailut eivät enää toimi, kaupunkioloissa ainakaan.

Noista luontorunoista vielä. Marjatanpäivän kirkkohetkessä joku sanoi, että mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän ihmettelee luonnon ilmiöitä, vaikka ne toistuvat vuosi vuodelta uudestaan. Todella. Minulle itselleni luonto on peili, jota katselemalla näkee jotakin itsestään. Ja aavistaa Luojan kaiken takana, jos malttaa hiljentyä. Kirkon pyhissä toimituksissakin voi kuulla luonnon kuvakieltä, kasteessa vesi, ehtoollisessa viinipuun anti.

Alttarikaiteen yli

huulilleni

valuvilla viinirinteillä kypsynyt viinipikari

salaisuus kahdentuhannen vuoden takaa

avautuu tunnussanalla ”sinun puolestasi”…

 

  1. Juu Jorma. Kuuluuko meidän edes olla samaa mieltä? Sinä nuorempana miehenä lienet vielä näitä työssä käyvä, minä olen eläkeukko. Minä saan ajatella jo aika vapaasti. Mutta olen ottanut vakavasti Pyhästä Raamatusta löytämäni rabbi Jeshuan omat sanat. En jaksa epäillä, ettei kuvaus viimeisestä tuomiosta Matteuksen 25. luvussa olisi Jeesuksen omaa opetusta (jakeet 31-46). Siinä Herramme opettaa, että tuomiolla tuomitaan ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Taivaaseen pääsevät ne, jotka tietämättään ovat auttaneet ”vähäisiä veljiä”: sairaita, nälkäisiä, vankeja ja muita hätää kärsiviä, koska he ovat auttaneet itse Herraa. Muut tuomitaan ikuiseen kadotukseen. Olen paljon pohtinut näitä jakeita. Saarnannutkin tästä tekstistä olen tuomiosunnuntaina. Luulen, että sanot, että usko Herraan pelastaa, ilman näitä laupeudentekoja. Minäkin uskon Herraan ja syntien sovitukseen hänen veressään. Mutta en voi olla uskomatta myös Herran omaan sanaan. Jos usko ei ilmene teoissa, vaan ainoastaan suun tunnustuksena, se tuskin pelastaa. Itse en usko olevani lampaiden vaan vuohien joukossa tässä asiassa. Toivon vain, että armo kuitenkin ulottuisi pahantekijällekin? Herra saa päättää.

    • Osmo: Pyhittäjä Markus Askeetti sanoi: ”Raamattu sanoo: ’Hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.’ Tätä ei pidä ymmärtää niin, että teot sellaisenaan olisivat enempää taivasten valtakunnan kuin helvitinkään arvoisia. Nämä sanat tarkoittavat, että Kristus maksaa meille jokaiselle sen mukaan kuin tekomme todistavat: uskommeko vai emmekö usko Häneen. Hän ei harjoita vaihtokauppaa, vaan maksaa meille Jumalana, Luojanamme ja Vapauttajanamme. /–/ Jokainen hyvä teko jonka teemme luontaisilla voimillamme tosin pitää meidät erossa vastaavasta pahasta teosta, mutta ei voi pyhittää meitä ilman armoa.”

    • Pikku kysymys Lahtisen Laurille. Olen jostakin kirjoituksestasi saanut ymmärryksen, että Turussa kokoontuu sinua lähellä oleva joukko seuroihin jossakin vuokrahuoneistossa. Kuinka olette siellä hoitaneet tähän asti ehtoollisen sakramentin ja kuinka jatkossa toimitte?

    • Lauri!
      Kukaan ei sinua pakota, eikä ole koskaan pakottanut, nauttimaan sakramentteja kirkossa!
      Alttarille saavat tulla vapaaehtoisesti kaikki ontuvat ja raajarikkoiset, ja katso: vielä on sijaa!

  2. Risto Tuominen.
    Monien mutkien kautta saimme vuokratuksi uudenheräyksen omistaman rujoushuoneen Osoite Luostarinkatu 12. Siihen on maantieteellisesti ensimmäinen ehjän lestadiolaisuuden rujoushuone rakennett aikanaan. Siellä on vieläkin julkisivukuva seinällä. Se paikka meni remonttiin ja uuusiheräys myi vaivihkaa sen yksityiselle liikemiehelle. Vuoden remontin jälkeen siellä toimii toiset toimijat, joten siellä en ole ollut mukana.

    Teimme hetken yhteistyötä toivonseurakunnan kanssa ja nyt olemme ainakin tällä hetkellä Turun Kristillisen Raittiusseuran siipien suojassa. Toiminta on vasta alussa eikä vielä ainakaan ole tarvinnut ottaa kantaa kasteasiaan, koska vauvoja ei ole. Hyvin monilla on omat taustansa, joten meillä ei ole tällä hetkellä määriteltyä kasteteologiaa. Me hyväksymme molemmat tavat ja jokaisella on siinä omantunnon vapaus.
    Ehtoollisen vietostakaan ei ole vielä päätöstä, mutta asia on rukouksissamme. Itse teen yhteistyötä Asanna ry:n kanssa ja osallistun siinä yhteydessä ns maallikkoehtoolliseen, koska olen saanut raamatusta ja kirkkohistorian lyhyen opiskelun perusteella sen kuvan, että se on oikein.

    Jos toisessayhteydessä sanotaan Lutherin sanoneen, että aasikin voi toimittaa, niin pidän uskovaa veljeä kuitenkin aasia sopivampana. Olen tullut siihen tulokseen, että kiistat sakramenteista ja muista sellaisista on sielunvihollisesta, vaikka siinä olisikin piispoja tai wanhimpia mukana riitaa rakentamassa.

    • Jatkan.
      Meillä on siis tilanteet avoimet, mutta rukoillen tutkimme asioita ja on mahdollista, että tulevaisuudessa toimitamme myös koko evankeliumin virkaa. Jos se on väärin piispojen m ielestä, niin olen valmis uskoni pohjalta luopumaan veron maksamisesta kirkolle. Olen kokenut, ettei mikään laitos pelasta varsinkin, kun rakkaudella ei enää juurikaan asioita hoideta vaan hosutaan lakikirjat käsissä.

    • Mitään kiistoja sakramenteista ei tule, kun pidetään kiinni oikeasta sakramenttiteologiasta ja
      ymmärretään, mitä apostolinen kirkko tarkoittaa.
      Riidat tulevat siitä, että hylätään selvä sana ja ruvetaan itse keksimään kaikenlaisia parempia ratkaisuja.

    • Vaikuttaa sltä, että sakramenttiseparatismin kannattajia on Turun suunnalla muuallakin kuin uutisoinnin mukaisessa herätysliikkeessä. Vai on sittenkin kyse halusta päästä ”kalifiksi kalifin paikalle”? Näinhän ne monet hajaannukset ja irtiotot ovat aikojen saatossa saaneet alkunsa.

  3. Gunnar Persäter, yksi vanhimmista, saarnassaan selvästi toi esiin, että päätös sakramenttien ottamisesta on tehty ja sitä on turha selitellä. Nyt Suomen saarnaajat toimivat vastoin tätä ja kaikkialla selittelevät, ettei vielä ole mitään päätetty. Seppo Karhukin olisi voinut halutessaan kertoa, että päätökset on tehty, jostain syystä jätti kertomatta. Hänellä olisi ollut mahdollisuus kertoa koko kirkolle lehdessä paljon muutakin. Olisi ollut tilaisuus kertoa kaikille, että pelastuakseen ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla tähän esikoisten seurakuntaan. Siltä pohjalta olisi helpompi kertoa todelliset syyt tähän sakramenttien ottamiseen.

    On käsittämätöntä, että miehet, jotka tosissaan luulevat olevansa universumin hengellisesti viisaimmat, eivät kuitenkaan pysty avoimuuteen ja rehellisyyteen. Parhaillaan tämä erehtymättömäksi julistautunut leegio tirkistelee koloistansa aiheuttamaansa sotkua, peläten vain oman nahkansa puolesta. Kukaan näistä herroista ei ole vähääkään kiinnostunut niistä nääntyvistä lampaista, jotka mielenterveys horjuen kamppailevat yksinäisessä epätietoisuudessa. Yhtä vähän heitä kiinnostaa ne kärsimykset, joita heidän valtapelinsä tuottaa riitojen ja erimielisyyksien muodossa sukuihin ja perheisiin.

    Ihmeellisin asia on kuitenkin se, että oman maallisen aseman säilyttäminen seurakunnan johtajana näyttää olevan tärkeämpää kuin Jumalan sana. Vaikka kuinka selvästi Jumalan sanasta osoitettaisiin heidän erehdyksensä sillä ei ole mitään vaikutusta. Vanhimmat eivät aio perääntyä mihinkään. Kun ihminen julistautuu erehtymättömäksi ja siltä pohjalta johtaa itseensä uskovia, on sula mahdottomuus perääntyä menettämättä erehtymättömän asemaa alamaisten silmissä. Kyllä tämä kuului kesällä kun saarnasivat vievänsä asiansa päätökseen ”vaikka kirveitä sataisi niskaan”.

    ”Mutta hän sanoi myöskin opetuslapsillensa: oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltia, ja hänen edessänsä kannettiin hänen päällensä, että hän oli hukuttanut hänen hyvyytensä.
    2 Ja hän kutsui hänen ja sanoi hänelle: miksi minä sinusta sen kuulen? tee luku hallituksestas; sillä et sinä saa tästedes hallita.
    3 Niin huoneenhaltia sanoi itsellensä: mitä minä teen, sillä minun herrani ottaa minulta pois hallituksen? en minä voi kaivaa, häpeen minä kerjätä.”

    Jotenkin tuo Raamatun paikka tulee mieleen..

  4. Risto Tuominen.
    Ilmeisesti olet pappi ja siksi reviiriä on puolustettava. Valitettavasti teet väärän tuomion, vaikka sinulla ja minulla ei pitäisi olla mitään järjellistä yhteyttä kommentoida asioita. Olet ilmeisesti syönyt niitä hunajan kappaleita, joissa on myrkkyä sisällä, niinkuin Gunnar Jönsson joskus asian ilmaisi.

    Pidätkö todella asiallisena puhua jostain kalifin hommasta, jos meillä on ehkä parinkymmenen vakio-osallistujan piiri.

    Minun ymmärrykseni mukaan ehtoollisen vietto kuuluu paikalla olevalle seurakunnalle, joka on kokoontunut sanankuuloon. Siinä tunnustaudutaan yhteyteen Jeesuksen ja toinen toistemme kanssa. En tiedä tekeväni mitään syntiä, kun noudatan raamatun alkuseurakunnan mallia. Tästä on kyse.

    Luin Holmqvistin kirkkohistoriaa, kun tämä asia tuli ajankohtaiseksi. Vapaasti muistellen siinä sanottiin, että perheenomainen jumalanpalvelus oli voimassa toisen vuosisadan lopulle. Silloin ajateltiin, että toimituksen pyhyyttä voidaan korottaa valitsemalla ja kouluttamalla miehiä asiaa toimittamaan. Sitten piti varustaa ertyisiä vaatteita ja sitten kodit eivät enää kelvanneetkaan, vaan piti alkaa rakentaa erityisiä rakennuksia, joissa oli tarpeeksi juhlavat puitteet.

    En halua haastaa riitaa, mutta en myöskään enää ota vastaan ilkeämielisiä vihjailuja vaikka ne olisivat kuinka läheltä lähtöisin. Esikoisuuden ongelmat eivät selviä luterilaistamalla se ei ole enää mikään uskonpuhdistus. Pitää mennä alkuun eli raamattuun asti ja etsiä viisautta sieltä.

    • Unohtui Laurille vielä todeta, ettei näiden asioiden kohdalla kannattaisi kovasti hermostua, ainakaan näillä helteillä. Käyp sydämen päälle.
      Ei minulla ole puolustettavaa reviiriä, olen ihan tavallinen tuhlaajapoika, jota isot veljet yrittävät kovasti tuupata oven ulkopuolelle, taisivat siinä onnistuakin.
      Gunnar Jönssonin ajatuksia en tunne enkä tunnista, eikä nyt tässä käymistilassa paljon mahtaisi painaa.
      Tässä ajassa tarvittaisiin enemmän yhteyden rakentamista kuin hajaantumiskehitystä.
      Marssi jatkuu!

  5. Minua ei koske mitenkään koko esikoisten juttu henkilökohtaisesti. Olen vain koittanut olla keskusteluissa mukana ehkä pian 15 vuoden ajan ja olen ikäänkuin katsonut kolmion kolmannesta kulmasta. Mielestäni olen yhteyden rakentamisen keskiössä, minulla on ystäviä eri kiekkokunnista ja seurakunnista. Jumalan valtakunta ei ole luterilaisen kirkon kokoinen ja siksi koitan sählätä, että edes joku ymmärtäisi, ettei tämän akuutin asian voimaperäisellä ratkaisemisella ole paljonkaan merkitystä. Mitä pakotettu rauha auttaa tapahtuipa se puoleen tai toiseen.

Liisa Järvinen
Liisa Järvinen
Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen, aiemmin myös Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu, mutta iän mukana se on jäänyt. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on erityisen tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä ja täällä luonto on monimuotoinen (vielä). Ykai ja toinen juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle blogeissani.