Länsimaissa monet Islamin asiantuntijat ovat hiljaa niistä haasteista, jotka liittyvät muslimien integraatioon. Monet korostavat mieluummin Islamin positiivisia puolia. He kokevat tehtäväkseen yhteyden luomisen. Näen tämän samanlaisena ilmiönä kuin tutkijoiden suomettumisen Neuvostoliiton aikana. Jos silloin halusit olla vakavasti todesta otettava kommunismin asiantuntija, sinun piti olla hyvissä suhteissa neuvostoliittolaisiin asiantuntijoihin. Tämän takia ns. kommunismin asiantuntijat eivät puhuneet mitään kielteistä kommunismista.
Tämän takia myös moni Islamin asiantuntijoista Suomessa on valinnut Islamin ongelmien ohittamisen. Silloin lähestymme Islamia kuin muitakin uskontoja, ja ohitamme sen Islamin erityispiirteen, että Islam ei erota uskontoa ja valtiota toisistaan. Uskonto ei voi olla yksityisasia. Siksi Islamin kohdalla olisi äärettömän tärkeä alkaa keskustella siitä, mitä merkitsee, että Islam on myös totalitaarinen uskonto.
Kun yksittäinen muslimi tulee Suomeen, kyse on uskonnosta. Hän parhaimmassa tapauksessa elää ja sopeutuu hyvin. Mutta kun muslimien määrä kasvaa, kun he saavat omat imaaminsa ja moskeijansa, käynnistyy myös yhteisön oma kontrolli siitä, miten kukin noudattaa shariaa, Islamin omaa lakia. Jos olet muslimi, et voi kritisoida shariaa yhtään enempää kuin Muhammediakaan. Sharia säätää, että tytär saa perintönä vähemmän kuin poika, se ohjeistaa, että Islamista luopunut tulee jättää vähintään perinnöttömäksi. Vähitellen aletaan ehkä soveltaa Islamin avioliittokäytäntöä, joka käytännössä sortaa naisia.
Muslimiyhteisön halu luoda omat shariaa noudattavat yhteisönsä on synnyttänyt samalla länsimaissa jo satoja no-Go alueita, jossa perinteinen länsimainen mielipiteen ilmaisu ei ole mahdollista.
Sharia myös selittää sen, miksi vajaa 50 arabimaata eivät ole allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien sopimusta. Ne ovat allekirjoittaneet oman ihmisoikeuksien Kairon julistuksen, joka mainitsee, että korkein noudatettava periaate on sharia, joka menee yli muiden normien. Se myös selittää sen, miksi vähemmistöjen tai naisten asema ei hevin muutu muslimimaissa. Hämmentävintä on näiden asioiden hiljainen hyväksyminen länsimaissa.
Sharia selittää myös sen, miksi entisissä kristityissä maissa, Egyptissä ja Turkissa, vähemmistöjen ihmisoikeudet ovat heikommat kuin muslimeilla. Vaikka lain edessä heillä olisi sama status, niin käytännössä mm. amnestyn mukaan sorto on valitettavasti jopa kasvanut
Islamin poliittisuus tekee ymmärrettäväksi sen, miksi muslimien integroituminen länsimaiseen yhteiskuntaan on usein hyvin haasteellista. Kyse ei ole välttämättä siitä, että olisi tavallisia sopeutuvia muslimeja ja toisia radikalisoituneita, vaan enemmän siitä, että muslimien määrän kasvaessa Islam automaattisesti alkaa synnyttää omaa sharialle rakentuvaa yhteiskuntaa, jonka arvot voivat usein olla ristiriidassa paikallisen lainsäädännön kanssa. Mutta tätä kysymyksenasettelua eivät useinkaan ota esiin tutkijat, jotka haluavat säilyttää hyvän statuksensa virallisena Islamin asiantuntijana.
Tarvitsemme muutosta Islamiin liittyvässä keskustelussa. Tarvitsemme asiantuntijoita, jotka eivät näe tehtävänään vain hälventää ennakkoluuloja, vaan puhua ongelmista. Ja kun ongelmat hahmottuvat, ennakkoluulot ihmisiin vähenevät.
Olisiko niin, että Suomessa käyty rasismikeskustelukin on osittain seurausta meillä harjoitetusta Islamin valkopesusta. Kun tutkijat ja tärkeimmät mediat eivät osanneet sanoittaa riittävästi Islamin mukanaan tuomia haasteita, niin seurauksena on ollut ruohonjuuritason reaktioita, joista osa on ampunut yli. Kun virallinen suomettunut Suomi on vaiennut.
Markolta hyviä huomiota. Ongelmaksi muslimien kanssa muodostuu se, että he eivät voi mukautua läntiseen yhteiskuntaan, koska Koraani kieltää sen. He eivät voi muuttaa tapojaan rikkomatta heidän shariaan.
Kristittyjen on ollut mahdollista sopeuttaa elämistään maallisen yhteiskunnan vaateisiin tiettyyn pisteeseen asti, koska elämme ns. Kristillisen kulttuurin sisällä.
Tosin Raamatun julkinen lainaaminen ja siteeraaminen alkaa pian olemaan tulella leikkimistä. Esim. Suomessa on totuttu, että Kristityt lopulta väistävät ja vaikenevat.
Kohta voi olla esim. kiellettyä sanoa ja opettaa lapsille, että avioliitto on Raamatun mukaan vain miehen ja naisen liitto. (Avio = tarkoittaa miehen yhtymistä vaimoon, ei mitään muuta. Se on erityinen liitto, jonka Jumala on siunannut.)
Muslimien kanssa tämän tapainen sopeuttaminen ja pakottaminen yhteiskunnan taholta on mahdotonta ja sillä heitä ei voi vaatia muuttamaan uskoaan ja siten myös tapojaan ajatella ihmisestä ja maailmasta.
YK. mies muslimin kanssa vastakkain aseet molemmilla toimintavalmiina. Muslimi sanoi : ” teillä Euroopassa on kello, meillä on aika”. Tarkoittaen sitä, että YK poistuu aikaan alueelta ja sitten on muslimien aika. Nyt arvioimme muslimien vaikutusta tälle päivälle, mutta muslimit katsovat paljon pitemmällä tähtäimellä tulevaan. Emme voi mitään sille että syntyvyys maassamme laskee lähes kolmasosalla kymmenessä vuodessa ja kolmenkymmenen vuoden päästä meitä on aivan liian vähän.
Silloin emme voi enää pitää yllä nykyisen kaltaista hyvinvointia.
Uskovilla kristityillä ja uskovilla muslimeilla taitaa olla yhteinen huoli jumalattomasta maallistumisesta. Miksi sitä huolta ei voisi9 yhdessä jakaa? Miksi kokea toinen vastustajaksi?
Martti,
Huoli ”jumalattomuudesta” voi olla yhteinen kristinuskossa ja islaminuskossa; mutta se Jumala (tai/ja jumalakäsitys), jonka suhteen ”jumalattomuudesata” ollaan huolestuneita näissä kahdessa erilaisessa uskonnossa, on aivan erilainen. Kristinuskon Jumala ei ole Islamin Allah, eikä Allah ole kristinuskon Isä-Poika-Pyhä Henki, kolmiyhteinen tien-totuuden-elämän Totuus-Rakkaus, joka armosta syntisen (ja tunnustavan) pelastaa. Eli kristinuskossa ja islamissa (ateismilähtöisen) jumalattomuuden vastustamisen toiminnan tapa ja varsinainen päämäärä ei ole sama eikä (edes) samanlainen. Monoteismi on kovin yleisluontoinen usko(mus) tai vakaumus. Jumalalla ja jumalalla on eroa.
Islamissa ja kristinuskossa on joitakin yhteisiäkin asioita – mm. usko yhteen Jumalaan ja Abrahamiin – mutta olemukseltaan uskonnot ovat aivan erilaisia. Jostain syystä kristinusko ja islam esitetään usein (lähes) yhdenveroisina ”monoteistinen uskonto kuin monoteistinen uskonto” -näkemyksellisesti. Näin varsinkin ateistis-humanistisesti ajateltaessa ja argumentoitaessa.
Kristityille olisi tekemistä jo yhteisen työn suhteen toisten (heiman erilaisten) kristittyjenkin kanssa. Ei sekään niin helppoa ole kuin joku voisi kuvitella – saati sitten aivan eri tavoitteisiin tahtäävän toisen ja toisenlaisen uskonnon kanssa – okooonkin monoteistinen ”abrahamilainen kirjan uskonto”.
Oikeastaan eivät suuret kirkot taida edes omiensa kanssa tulla toimeen löytäen ”yhteistä säveltä”: yleiskansankirkko ja herätysliikkeet esimerkkinä, vaikkapa ”päivän pappisvihkimyskysymys” ja sen tausta-aatteet näkemyseroineen. Luulisi olevan hyvää, ”kunhan vain evankeliumia julistetaan”. Ei aivan siltä näytä…
Kristuksen päävastustaja ei ehkä sittenkään ole islam vaan vastustusta tulee omastakin porukasta. Ja eri osaporukoilla on eri käsitys siitä, kumpi edustaa (pää)vatustajaa. Ei islam itsessään antikritus ole. Toinen aisa on, mitä (tai/ja keitä) antikristus sitten käyttää tai hyödyntää.
”Jumalalla ja jumalalla on eroa.” Ihmisten käsityksillä Jumalasta on eroja, Jumala on yksi, inhimillisen käsityskyvyn yläpuolella.
Tuskin kaikkia islamisteja pystytään tuhoamaan maailmasta tappamalla. Autuaita ovat rauhantekijät, sanoo Jeesus. Emmehän me kuitenkaan ole sotahulluja. Emmehän!
Jotkut kuitenkin Mika ovat ja heille me emme voi mitään.
Hamas on tehnyt asutusalueen alle sotilastukikohdan ja jos sen annetaan siellä olla, niin rauhaa ei tule.
Israel antoi koko Gazan alueen Palestiinalaisille saadakseen rauhan. Saivatkin sodan.
Niin kuin sanoin tuskin maailman kaikkia islamisteja pystytään tuhoamaan. Jos ja kun Hamas on tuhottu, tilalle tulee muita.
Ja Jeesuksen sanat rauhatekijöistä ovat aina ajankohtaisia. Vai eivätkö ole sinusta, Pekka?
Mika on toki
siinä merkityksessä oikeassa, että pahuutta ei ihmisvoimin saada lopullisesti poistetuksi. Rauha tulee tosiasiallisesti vasta sitten kun Rauhanruhtinas saa (tai sille annetaan) hallintavalta. Ei kuitenkaan pidä tehdä sitä johtopäätöstä, ettei ihmisten pahaa pitäisi vastustaa – joskus aktiivisestikin. Ei poliisikaan saa pahaa pois päiväjärjestyksestä, mutta tuskin poliisittomuuskaan pahan valtaa vähentää, puhumattakaan anarkiasta. Pahuus kun meissä kussakin valitettavasti ja valitettavan tiuksati ja piilevästikin asustaa. Hurskaista puheista ja ajatuksista huolimatta – tai joskus jopa niiden tähden tai niiden yhteydessä. Pahuus piiloituu ja limittyy hyvän sekaan.
Pahaa pitää vastustaa vaikkei sitä aivan pois saisikaan.Hyväntahtoinen hölmöyskään ei rauhaa tee, saati että takaisi sen. Alistuminen ei tuo rauhaa, rauhan tarpeesta ja toiveesta huolimatta. Retoriikka on retoriikkaa, se kuuluu politiikkaan – ei pahuutta aseilla voi hävittää; rajoittaminen ehkä onnistuu. Ja väkivalta kieltämättä synnyttää väkivaltaa. Toisen posken kääntö lienee tarkoitettu kuitenkin toisenkaiseen kontekstiin.
Ei tässä taistella islamia vastaan vaan islamismia – tai isalmistista terroria, joka pahoinkohtelee ja alistaa valtaansa myös islamilaisia, ei vain juutalaisia (ja kristittyjä). Hamas (ja sen islamistinen terrori) piiloutuu ja limittyy islaminuskoisten ja Gazalaiasten sekaan. Siinä pulma.
Jesaja:
2:4 Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.
Miika:
4:3 Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.