Katso video
Jeesuksesta innostuneita nuoria johtajia Filippiineillä!
Timoteus-Joosua-koulutus on Open Doorsin paikalliskumppanien tarjoama johtajuuskoulutus, joka on tarkoitettu kutsumustaan etsiville kristityille nuorille ja nuorille aikuisille. Koulutus pohjautuu Raamatun 1. ja 2. Timoteuskirjeeseen ja rohkaisee osallistujia uskomaan Jumalan heille uskomiin lahjoihin ja kutsumukseen elämässä.
Johtajuuskoulutuksen hedelmät ovat innostavia: yhä uudet nuoret pääsevät tiiviimmin osaksi seurakuntaa ja lähemmäs lahjojensa mukaista palvelutehtävää.
Mikä mahtoi olla kenttäpiispan viran kaventamisesta saatu merkittävä etu, jonka kirkko nyt saavutti? Näinä aikoina on merkittävä etu ,joka evankelis-luterilaisella kirkolla on Puolustusvoimien kokoisessa organisaatiossa sota-ajasta alkaen ollut piispallisella arvovallalla varustettu henkilö. Vaikka kenttäpiispalle ei ole omaa hiippakuntaa. on hänellä virkansa kautta laaja kosketuspinta juuri siihen ikäryhmään (nuoret aikuiset, työssäkäyvä henkilöstö), joka on kirkolle suuri haaste. Kirkko sahaa omaa oksaansa, jos se ei tue sellaista virkaa, jonka olemassaolo valtion virkakoneistossa ei näinä muuttuvina aikoina ole ollenkaan itsestäänselvyys. Palveliko kirkon etua siis todella se, että kenttäpiispalta vietiin äänioikeus sinänsä pienessä joukossa piispojen keskuudessa? Jotenkin on vaikea ymmärtää, että arvovalta- ja ideologiasyyt johtivat kirkolliskokouksen tekemään kenttäpiispan arvovaltaa kaventavaa päätöstä.
Käsitykseni mukaan kenttäpiispa ei ole piispa eikä hän ole edes työsuhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Episkopalismin vahvistaminen on ristiriidassa kirkossa aiemmin tavoitellun demokratian ja vallan hajauttamisen kanssa. Kenttäpiispan aseman ongelmallisuus johtuu itse nimen (”piispa”) epäonnistuneisuudesta. Muunlainen nimitys toisi paremmin esiin kenttäpapiston johtajan aseman poikkeavuuden suhteessa hiippakuntapiispoihin. Toisin kuin uutinen antaa ymmärtää piispainkokouksen jäsenistöön on kuulunut vain yksi pappisasessori kustakin hiippakunnasta, siis eivät kaikki.
Jouko, minusta kenttäpiispan viran äärellä ei pidä puhua pelkästään ”kenttäpapiston” johtajasta. Mikäli Suomi joutuisi keskelle kriisiaikaa ja kohottamaan valmiuttaan jopa siihen asti, että reserviä jouduttaisiin kutsumaan palvelukseen, niin iso joukko seurakuntalaisia ikään kuin siirtyisi Puolustusvoimien ja näin kenttäpiispan ”kaitsennan” alaisuuteen. Teologisesti asialle voidaan löytää perusteluita, mutta käytännössä kirkko vähensi omasta näkökulmastaan kenttäpiispan arvovaltaa. Tämä ei ole signaali aikanaan Puolustusvoimien suuntaan siitä, että kirkko arvostaisi kenraalikuntaan kuuluvaa kenttäpiispan virkaa.
Olipa ikävä uutinen koskien kenttäpiispaa ja oletan, että kohta sotilaspapistokin on samassa tilanteessa. Jumala meitä auttakoon!
Olen samaa mieltä, ikävä uutinen.
Uutisessa ei ollut perusteluja. Tarvinee kaivaa kirkolliskokouksen sivuilta. Ilmeisesti kirkko haluaa kirkon ja valtion eroa niin aloitetaan tästä muutos siihen suuntaan 😉 Nythän kenttäpiispa muuttui jo määräaikaiseksi. Ilmeisesti tehtävästä halutaan vähemmän houkutteleva. Puhe- ja läsnäolo-oikeudellakin voi vaikuttaa, itsekin olin joskus Tampereen hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana Tampereen tuomiokapitulin kollegion kokouksessa, ainut ero oli, etten lukenut kokouksen alussa Raamattua kun vuoro kiersi pöydän ympäri. Muuten samalla tavoin sai vaikuttaa, eikä äänestyksiä ollut. Ei taida piispainkokous äänestää myöskään kovin usein.
Osmo Pieski,
Onpa miellyttävää nähdä naapurikaupunginjohtajankin kommentti näillä palstoilla. Mieleen palautuu aika toistakymmentä vuotta sitten, kun sama nimi esiintyi asikkalalainen-keskustelupalstalla. Sielläkin otettiin kantaa mm. kunnallispoltiikan ja uskonnon lisäksi armeijan asioihin. Kerroin itsekin joskus kuulemastani armeijan koulutusmenetelmästä, jossa alokkaiden piti ensin järjestäytyä pihalle riviin, minkä jälkeen kouluttaja pysähtyi vuorotellen jokaisen kohdalle. Alokasta silmiin katsoen kouluttaja työnsi kasvonsa miltei alokkaan kasvoihin kiinni, jolloin alokkaan piti sanoa kouluttajaa silmiin katsoen: ”Pokkani pitää, pimpelipom.” Jos alokas ei tähän ”naama peruslukemilla” pystynyt, vaan alkoi nauraa tai hymyillä, seurauksena oli välittömästi viheltää-räjähti –tyyppinen liikesarja. Koulutuksen tuloksena maahan saatiin ilmeisesti hyvin vakavia johtajia. Ja fyysisesti hyväkuntoisia.
Lisäys ed. viestiin: Olisi todella mielenkiintoista kuulla mitä suuresti ihailemalleni kunnallispolitiikan professori emeritus Aimo Ryynäselle nykyisin kuuluu ja onko hän ottanut kantaa kirkon hallinnon uudistukseen?
Kaikkien ekumeenikkojen pitäisi melkein verissä päin puolustaa sotilas ja vankilapapaiston asemaa. Nimittäin ne taitavat olla ainoat paikat joissa todellinen ekumenia toimii. Vankilapastori huolehtii jokaisesta, joka haluaa jotain uskonelämäänsä ja hän tukee vielä perhesuhteita. Sotilaspappi on pappi jokaiselle, joka hänen pappeutensa haluaa tunnustaa. Eli hän on jokaista varten.
Lauri, olet sanoissasi oikeassa. Sotilaspappina kansainvälisissä tehtävissä olen havainnut tämän toimivan. Toki kotimaassakin. Jonkinlainen kanssakristityn näkemyksen kunnioittaminen vallitsee näissä tehtävissä. Ehkä ajat ovat opettaneet, sillä ilman valmiutta yhteistyöhön ei omasta työsarasta tule mitään, koska kontakteja eri näkemyksiä kannattavian välillä on runsaasti. Sotilas- ja vakilapaisto ei muutenkaan enää nykyaikana ole itsestäänselvyys. Siksi kirkon tulisi tukea heidän asemaansa mahdollisimman painoarvoisesti.
Minusta on valitettavaa, että kirkon opillisia asioita ja ulkomaansuhteita käsittelevässä elimessä ei jatkossa ole seurakuntapappeja. Käytännössä asessorien poisjääminen todennäköisesti vaikuttaa sen, että Helsingin piispan jäätyä eläkkeelle piispainkokouksessa ei ole yhtään naisjäsentä.
Piispojen kokous jatkaa vanhalla nimellä, mutta osin uusin tehtävin. Asia liittyi kirkon keskushallinnon kehittämispakettiin, jossa kenttäpiispan asema oli yksi osa..
Piispainkokous saa kirkolliskokoukselta ja kirkkohallitukselta eräitä kirkon uskoa, opetusta ja työtä määrittäviä, kirkon ykseyteen ja ekumeenisiin suhteisiin liittyviä sekä kirkon ulkoasiain hoitoa koskevia tehtäviä.
Tämän vuoksi kokoonpanoakin muutetaan. Pappisasessorit jäävät pois ja kenttäpiispalla tulee olemaan läsnäolo- ja puheoikeus.
Vastaehdotuksena kirkolliskokouksessa oli kenttäpiispan täysi jäsenyys. Kannatin valiokunnan esitystä eli vain läsnäoloa ja puheoikeutta. Mielestäni olisi omituista, jos puolustusvoimia edustava kenttäpiispa olisi päättämässä kirkon opista eli tavallaan armeijalla olisi 10 prosentin äänivalta kirkon oppiin tai kansainvälisiin suhteisiin kantaa otettaessa. Eikö se näyttäisi oudolta ulospäin? Jonkun toisen uskonnon ja valtion kohdalla ihmettelisimme sitä kovasti.
Tällä en ottanut kantaa kenttäpiispan tai sotilaspapiston työhön tai ylipäätään hengelliseen työhön puolustusvoimissa. Se on tärkeätä työtä ja kannatan sen jatkumista. On muistettava, että poikkeusoloissa ja niihin valmistautumisessa kenttäpiispalla ja sotilaspapeilla on keskeinen asema henkisen huollon asiantuntijoina. Sitä uskon myös sotilasjohdon arvostavan.
Markku, kenttäpiispalla on merkittävä lauma kaittavanaan, vaikka hänellä ei ole omaa hiippakuntaa. Kenttäpiispa voisi vihkiä sotilaspapit ja he voisivat suoraan olla vain hänen alaisuudessaan, ei kahden piispan alaisuudessa. Kenttäpiispa voisi hyvinkin vaikuttaa kirkkomme ekumeenisiin suhteisiin, koska sotilaspapistolla on luontevasti vahvat yhteydet eri kirkkokuntien sotilaspappeihin. Nyt perustelusi on lähtenyt puhtaasti siitä, että kenttäpiispan viran kohdalla ajatellaan vain ja ainoastaan kirkon sisäisiä näkemyksiä. Kuten aikaisemmin totesin, on kenttäpiispan vallan kaventaminen erittäin huono signaali Puolustusvoimiin päin ja samalla tällainen päätös vauhdittaa sitä kehitystä, että jossain vaiheessa koko virasta luovutaan. On surullista, jos kirkko itse nakertaa niitä näköalapaikkoja, joita sillä yhteiskunnan keskellä on. Joka tapauksessa kenttäpiispa on korkeasti koulutettu osaaja eikä hänen äänioikeutensa piispainkokouksessa olisi kirkkoa heikompaan suuntaan vienyt – päinvastoin: kenttäpiispalla on erityisen vahva näkökulma nuoriin aikuisiin ja työikäisiin. Koen edelleen, että tekemänne päätös oli lyhytnäköinen eikä vienyt kirkkoamme parempaan suuntaan.
Sami Tammisalo puhuu asiaa.
Kirkolliskokous teki mielestäni kenttäpiispan tapauksessa lyhytnäköisen ja väärän päätöksen joka antaa myös päinvastaisen viestin, kuin minkä kirkolliskokousedustaja Markku Jalava vastineessaan tuo esille. Päätöksen todellinen viestin sisältö puolustusvoimille on Tammisalon tulkinnan mukainen, vaikka sitten kuinka seliteltäisiin jälkeen päin, mitä tarkoitettiin ja mitä ei tarkoitettu, mitä vietiin ja mitä ei.