Laveata tietä kadotukseen kulkee julkijumalattomien suuri joukko, kun he kieltävät Luojan ja Lunastajan sekä pilkkaavat Raamatun sanaa. Epäuskon hedelmät ovat heissä selvät ja julkiset. Surkeasti voittaa maailmassa alaa tämä kielteinen henki ja ajaa joukoittain väkeä helvettiin. Jumalan käskyjen rikkomista he useinkin pitävät aatteisiinsa kuuluvana hyveenä. Mutta vanhurskaan Jumalan koston päivä koittaa kerran, jolloin sovintoveren polkijat ja käskyjen häpäisijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen. Jumalan pitkämielisyyden tähden sellaista menoa kestää vähän aikaa, mutta pian siitä tulee äkkinäinen loppu.
H. J. Pätiälä ja P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 92, Concordia ry, 2021.
Tässä yllä olevassa tekstissä ei nyt ole evankeliumia, mutta sitä voi lukea esim. muista blogeistani. Seurakunnassa tarvitaan tällaistakin lain saarnaa. Raamatun mukaan laki on kasvattaja Kristukseen, että syntien anteeksiantamus kelpaisi ihmisille. Jos ihminen ei näe yhtään syntisyyttään, ei hän tarvitse tai välitä evankeliumistaan. Jeesuksen veren armo on joka tapauksessa aina syntiä suurempi. Toivottavasti kukaan ei jää tästä tekstistä lain alle, vaan pääsee armoon, ja saamme olla armahdettuina armon alla. Jeesus on myös voittanut ja hävittänyt synnin, kuoleman ja helvetin vallan. Edesmennyt pappi Tarvo Laakso laulaa tunnetussa kappaleessaan Krusifiksin juurella, että Jeesus minut pelasti, tiedän hyvin mistä, kauhun kadotuksesta ja tulihelvetistä. Usko sinäkin samoin!
Tarvo Laakso, Ihmemaa:
https://www.youtube.com/watch?v=JRs5euIjA0M
Miten sitten voi vakuuttua siitä, että Raamattu on Jumalan sana? Erkki Ranta selittää:
– Se on ennakkolähtökohta uskovalle. Toiseksi tulee seurakunnan kokemus, että sana kestää. Tämä on kautta aikojen seurakunnan yhteinen kokemus, että sana tulee ajankohtaiseksi. Kolmanneksi tulee yksilön oma kokemus.
Erkki Ranta korostaa voimakkaasti, ettei kokemus ole kuitenkaan lähtökohta, vaan seuraus:
– Jumalan sana on valta-akseli, joka pyörittää muita akseleita ja hihnoja.
Sanansaattaja, N:o 2, 1984.
Keskeiseksi ja monissa tärkeissä asioissa ratkaisevaksi on tullut kirkossamme se, millä tavalla Raamattua tulkitaan ja tutkitaan. Pidetäänkö Raamattua menneen ajan ihmisten kertomuksina uskonnollisista kokemuksistaan ja oivalluksistaan vai onko Raamattu ”Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.”
Kun yksityinen ihminen etsii elämänsä suuntaa Raamatusta, tai kirkossa tehdään tärkeitä ratkaisuja, silloin on edessä valinta, pidetäänkö Raamattua ”virikekirjana” ihmisen omiin järkeilyihin vai pidetäänkö sitä ”kristillisen uskon ja elämän korkeimpana ohjeena”.
Näitä vaikeita asioita on tutkinut Mäntän seurakunnan kirkkoherra Erkki Ranta. Näihin hän on ottanut julkisesti kantaa. Hänen teesinsä on: ”luterilaisessa kirkossamme pitäisi löytää tunnustuksellinen raamattukäsitys. Raamattukysymys on kirkon olemassaolon kysymys.”
Sanansaattaja, N:o 2, s. 4, 1984.
Jokaisella koulutuksen saaneella kirkon työntekijällä on jokin kokonaiskäsitys Raamatusta. Varsin yleisesti on tullut ns. liberaalinen käsitystapa, joka jo nimensäkin mukaisesti haluaa tutkia ja tulkita Raamattua vapaasti, ilman kirkon tunnustusta ja pelkästään järjen keinoin.
Helsingin teologisen tiedekunnan raamattuopetuksessa jopa varoitetaan muunlaisesta tulkinnasta.
– On tärkeää, että käydään keskustelua raamattukysymyksestä. Tiedekunnassa pidetään vain yhtä linjaa oikeana.
– Teologian ylioppilaiden keskuudessa on paineita raamattukysymyksessä. Tiedekunta antaa yksipuolisen kuvan raamattututkimuksesta. Se on torjunut perustellun kritiikin, jota voidaan esittää liberaalia tulkintaa vastaan. Teologian ylioppilaat ovat tuoneet ilmi, ettei toisenlaista ajattelua sallita, Erkki Ranta kertoo.
Niihin henkilöihin, joiden kirjoituksista on varoitettu, kuuluu myös Erkki Ranta.
Sama Sanansaattaja kuin yllä.
Teologia tieteenä lukee Raamattua toisin kuin sanaa julistava seurakunta. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Se lienee ongelma, miten tieteellisen koulutuksen saaneet teologit – kukin kohdallaan – oppivat toimiman kirkon saarnavirassa.
Uskontunnustus ratkaisee
Vedenjakajana raamatuntutkimuksessa Erkki Ranta näkee uskontunnustuksen:
– Vedenjakajana on esimerkiksi suhtautuminen Raamatun keskeisiin opillisiin asioihin, niihin, jotka tulevat esiin apostolisessa uskontunnustuksessa. Jos siihen kuuluvia asioita lähdetään karsimaan, ollaan hakoteillä.
Sama Sanansaattaja kuin yllä.
Raamatun kaanoniin otetuilla teksteillä on apostolinen arvovalta. Ne myös ovat yhtäpitäviä apostolisen opetuksen ja julistuksen kanssa.
1700-luvun tunnettu valistusfilosofi ennusti, ettei 1800-luvun lopulla enää kukaan lue Raamattua. Tänään tiedämme, että Raamattu on maailman eniten levinnyt kirja.
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 8, SLEY, 1982.
Jos Raamattu tuntuu hämärältä, vika on meidän omissa tomuaivoissamme, ei itse Raamatussa.
Martti, jos opiskeluaikana menee luottamus Raamattuun, niin palautuuko se seurakuntatyössä? No, toivottavasti joillekin.
”Jos opiskeluaikana menee luottamus Raamattuun, palautuuko se seurakuntatyössä?” Pääasia on, että luottamus Jumalaan säilyy.
Tarvitaan Jumalan erityinen ilmoitus, Raamattu, että opimme tuntemaan ja uskomaan Jumalaan.
Ajattelemisen aihetta antava blogi. Kiitos Mika.
Evankeliumi sekä Raamatun lukemattomat lupaukset ovat tarjolla viikosta toiseen erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa sekä messuissa sunnuntaisin. Missä ovat kuulijat? Hengellisiä asioita pilkataan television monissa ohjelmissa avoimesti. Blogista: ”Laveata tietä kadotukseen kulkee julkijumalattomien suuri joukko, kun he kieltävät Luojan ja Lunastajan sekä pilkkaavat Raamatun sanaa.”
Kymmenen käskyä opetellaan Suomessa nuoruudessa ulkoa, mutta niiden noudattamisen tärkeyttä arjessa vähätellään. Keltainen lehdistö nostaa esille ihmisten hairahdukset, mutta ei samalla muistuta siitä, kuinka Jumalan pelko käskyjen noudattamisen tiellä voisi säästää ihmiset monelta pahalta.
On suurta armoa, kun Jumala ottaa yksittäisen ihmisen synnistä kiinni, herättää omantunnon. Syntyy synnin hätä sekä armon ikävä. Taivaan Isä yhä odottaa näitä ihmisiä, jotka heräävät. Isän halu on antaa katuvalle anteeksi. Jeesus sanoo: ”joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.”
Suruton/katumaton, Jumalan pilkkaaja, jää synnin uneen sekä oman onnensa varaan.
2.Pietarin kirje:
3:3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan.
Mutta mitä muuta evankeliumi lupaa kuin sen, että Kristus on meille annettu, että hän sälyttää päällensä syntimme ja on meidän ylipappimme, välimiehemme ja puoltajamme Isän edessä, että siis ainoastaan Kristuksen ja Kristuksen teon kautta synti on anteeksiannettu, Jumala lepytetty, omatunto tulee vapaaksi ja saa lohdutuksen?
Martti Luther, Kirkkopostilla l, s. 181, Sley, 1941.
Iloitse sielun´ Herrassa, Ja ole turvass´ hyväss´, Hän avun antaa vaivoissa, Et huku hädäss´ syväss´. Ei saada tääll´ ain´ käyskennell´ Pääll´ kukkaisten ja ruusuin, Kuin Jumalaan luottaa lujaan, Se voittaa kaiken surun. Vvk. 243:1.
Lähetyskalenteri Syyskuu 2026.
”Laveata tietä kadotukseen kulkee julkijumalattomien suuri joukko.” Jäin miettimään, nuhteliko Jeesus aikansa julkijumalattomia. Tunnetusti hän moitti kovin sanoin erityisesti ulkokultaisia ja tekopyhiä, jotka esiintyivät julkisuudessa hurskaina, mutta eivät elämässään noudattaneet Jumalan tahtoa.
Kun Jeesus kehotti tekemään parannuksen ja kääntymään (Matt. 4:17), se varmasti koski kaikkia ihmisiä. Samoin kun hän pyysi kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia tulemaan luokseen (Matt. 11:28). Paavali kehottaa nuhtelemaan syntiä tekeviä (1. Tim. 5:20). Kaikkihan ovat syntiä tehneet (Room. 3:23), mutta kaikki ovat myös lunastetut vapaiksi Jeesuksen tähden (Room. 3:24).
”Kun Jeesus kehotti tekemään parannuksen ja kääntymään, se varmasti koski kaikkia ihmisiä.” Lienee kuitenkin niin, että meidän, jotka emme pidä itseämme julkisyntisinä, on valvottava, ettemme syyllisty ulkokultaisuuteen, johon kai kovin helposti lankeamme. On niin helppo nähdä vain toisissa sitä parannuksen tarvetta.
Ulkokultainen voi ulkoisesti näyttää hurskaalta, mutta sydän ja teot ovat ristiriidassa sen kanssa. Jeesus käyttää tällaisista ihmisistä erittäin ankaria sanoja Matteuksen 23. luvussa: “Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut!”
Jeesuksen nuhtelu kohdistuu voimakkaasti juuri hengelliseen tekopyhyyteen, koska ulkokultaisuus voi antaa ihmiselle ja muille vaikutelman jumalisuudesta samalla kun todellinen kuuliaisuus Jumalalle puuttuu.
Blogin focus on pilkkajissa. Pilkkaaja torjuu tietoisesti Jumalan viisauden ja suhtautuu siihen halveksivasti. “Viisauden alku on Herran pelko, tyhmät halveksivat viisautta ja kuria.” (Sananl. 1:7)
Raamattu ei opeta, että pilkkaaja tai ulkokultainen olisi toivoton tapaus. Nuhtelun tarkoitus voi olla myös parannukseen herättäminen: Raamatun nuhtelun voimakkuus kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka vakavana Jumala pitää totuuden halveksimista ja hengellistä teeskentelyä.
”Mutta vanhurskaan Jumalan koston päivä koittaa kerran, jolloin sovintoveren polkijat ja käskyjen häpäisijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen.” En kuule tässä mitään kehotusta parannuksentekoon.
”En kuule tässä mitään kehotusta parannuksentekoon.”
Oletko huolestunut blogin sisällöstä, vai kritisoit kommenttini kömpelyyttä?
Tuo tekstihän ei ollut Mika Rantasen omaa vaan lainaus joko Pätiälän tai Kurvisen kirjoituksesta. Heille näyttäisivät ’julkisyntiset’ olevan kohteita vain Jumalan kostolle. Parannukseen kehottava nuhtelu ja koston ja rangaistuksen julistaminen ovat eri asioita.
Pointtisi aukesi, kiitos.
Helvetti on kuitenkin rangaistus, joka tulee lopulta epäuskoisten osaksi.
Matteuksen evankeliumi:
25:46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
KUSTAA II AADOLF JA KENTTÄPAPPI
KIRKKO ON VALTION OMATUNTO. Jumala on asettanut Kirkkonsa saarnaamaan parannusta esivallalle ja tuomitsemaan myös sen synnit.
Johannes Rudbeckius (1581 – 1646, myöhemmin Vesteråsin piispa, vuodesta 1619 kuolemaansa asti. Wikipedia.) sanoo eräässä kenttäsaarnassaan, jonka hän on pitänyt Venäjän sotaretkellä 1615, että Sanan palvelijoiden on seurattava profeettoja eivätkä he saa antaa lupaa syntiin eivätkä hyväksyä väärintekoja, vaan heidän tulee nuhdella synnistä. (Ks. Sananlaskut 28:23, Luukas 17:3, 1. Timoteus 5:1,2 ja 5:20, 2. Timoteus 4:2, Tiitus 1:13) Henkilöön he eivät saa katsoa. Ei kulunut kauaakaan, kun peloton kenttäpappi sai kuulla kuninkaan (Hän on varmasti Kustaa II Aadolf (1594 – 1632), lempinimeltään “Pohjoisen Leijona”, vaikka hänen nimeään ei tässä suoraan mainita.) itsensä langenneen raskaaseen syntiin. Rudbeckius ei pysynyt vaiti. Katumuspäivänä kesäkuussa 1617 hän piti “juuri voitollaan kruunatun ja luonteeltaan toisinaan vaarallisen kiivaan kuninkaan” edessä sekä arvovaltaisen että isällisen kehotuspuheen, jossa hän sanoo mm. näin: “Teidän Kuninkaallinen Majesteettinne on nyt rikkonut Jumalan käskyn. Näin K.M. ei ole ainoastaan herättänyt hänen vihaansa, vaan myös merkinnyt melkoisella tahralla sen kuuluisan nimen, jonka K.M. monessa muussa asiassa on ansainnut. K.M:n tulee tätä kaikkea vakavasti miettiä ja sallia sen päästä todella sydämeen asti, ajoissa tehdä parannus ja sopia Jumalan kanssa, jos K.M. muutoin haluaa jälleen saada Jumalan armon ja ystävyyden … Tätä en ole voinut Jumalan käskystä ja sen uskollisuuden vuoksi, johon virkani minut velvoittaa K.M:a kohtaan, jättää sanomatta.” Kuningas taipui nuhtelun edessä, ja peloton sielunhoitaja piti hänelle myöhemmin hautauspuheen, jossa sanoi: “Hänen ansiostaan saarnatuolimme on seissyt lujalla perustalla ja olemme saaneet saarnata vapaasti totuutta ja avoimin suin julistaa Israelille sen synnit ja Jaakobin huoneelle sen rikokset, eikä kukaan ole meitä sen vuoksi rohjennut ahdistaa tai vainota.” (“Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni Jaakobille sen rikokset ja Israelille sen synnit.” Miika 3:8, sulut allekirjoittaneen lisäys.)
Bo Giertz, Kristuksen kirkko, s. 108-109. Tämän kertomuksen otsikkoa ei Bo Giertzin kirjassa ole.
KATOLISUUDESTA ELI KIRKON YLEISYYDESTÄ JA YHTEISYYDESTÄ
Jerusalemin Kyrillos (Kyrillos Jerusalemilainen n. 315 – 386 Jerusalem), eräs vanhan kirkon suurimpia opettajia, tekee katekismuksessaan yhteenvedon Kirkon katolisuudesta seuraavin sanoin:
Kirkkoa kutsutaan katoliseksi,
– koska se on levittäytynyt YLI KOKO MAAILMAN, maailman äärestä toiseen,
– toiseksi, koska se kattaa kaiken (eli on katolinen) ja taukoa pitämättä julistaa KAIKKI OPINKAPPALEET, jotka ihmisten tulee tuntea,
– edelleen, koska se kasvattaa jumalanpelkoon KAIKENLAISIA IHMISIÄ, ruhtinaita ja heidän alamaisiaan, oppineita ja sivistystä saamattomia;
– lopuksi siitä syystä, että sillä on LÄÄKE JA PARANNUSKEINO KAIKENLAISIIN SIELUN JA RUUMIIN SYNTEIHIN,
– ja lisäksi se omaa KAIKENLAISET HYVEET, olkoot minkä nimisiä tahansa, ja KAIKENLAISET HENGEN LAHJAT.
Bo Giertz, Kristuksen Kirkko, s. 80-81, SLEY-kirjat, 1994, Alkuteos Bo Giertz, Kristi Kyrka, 1939. Bo Giertz (1905-1998) oli aikoinaan ruotsalainen piispa ym.
Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Sananlaskut 14:34.