Uudet teknologiat muuttavat lähetystyötä

Kun aloitin työni Lähetysseurassa, toinen tiimini jäsen oli juuri työmatkalla Myanmarissa. Palatessaan hän kertoi ihmetystä täynnä, miten pääkaupunki Yangonin kaduilla nuoret aikuiset pelasivat Pokemon Go:ta älypuhelimillaan, kun vain muutamaa työmatkaa aikaisemmin puhelimia oli harvoilla. Samana kesänä Pokemon Go villitsi lapsia ja nuoria myös kesä-Suomessa.

Teknologisen kehityksen maantiede on toisenlaista kuin aiempina vuosikymmeninä tai -satoina. Siinä missä lukutaito on joskus ollut tuontitavaraa, on rahan siirtäminen tekstiviesteillä ollut Afrikassa arkipäivää jo kauan ennen kuin mobiilimaksaminen rantautui Suomeen. Tammikuussa kuulin, että zimbabwelaisten arjessa käteistä rahaa ei viime kuukausina ole enää liikkunut ja maksuliikenne on siirtynyt sähköiseen ympäristöön. Viime viikolla luin uutisista, että jotkut ruotsalaiset liikkeet harkitsevat käteisestä luopumista. Missä onkaan kehityksen aallonharja?

Teknologinen kehitys haastaa myös lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöt muuttamaan toimintatapojaan ja suunnittelemaan työtään uusilla tavoilla. Mihin meidän työtämme tarvitaan, jos lukemaan voi opetella mobiilisovelluksen avulla? Mihin tarvitaan lähetysjärjestöjä, jos seurakunnat ja kirkot voivat solmia ystävyyssuhteita ja siirtää taloudellista tukea yhä vaivattomammin sekä pitää yhteyttä itsenäisesti verkon käännös- ja tulkkausrobotteja hyödyntäen?

Kansainvälisessä yhteistyössä on kyse kumppanuudesta ja vaihdosta, jossa taloudellisia resursseja on siirretty pääasiassa yksisuuntaisesti, mutta kokemuksia, osaamista ja tulkintoja parhaimmillaan kaikkien osapuolten kesken. Teknologinen kehitys mahdollistaa taloudellisilla resursseilla aikaansaadun hyvän jakautumisen entistä laajemmalle. Uusia asioita on uskallettava kokeilla ja perehdyttävä myös sellaisiin teknologioihin, jotka tuntuvat itselle vierailta tai käsittämättömiltä.

Lohkoketju (engl. blockchain) on yksi tällainen globaalin kehityksen areenoille rymistellyt teknologinen sovellus, jonka odotetaan lopulta mullistavan toimintaympäristöämme samalla tavalla kuin internet 20 vuotta sitten. Lohkoketju on tiedon tallennusmekanismi, jossa tietoa tallennetaan hajautetusti eri tietokoneille ja jokaiselle tallennuspaikalle, lohkolle, annetaan yksilöllinen tunniste, jota ei voi väärentää. Lohkoketjuista on pohdittu ratkaisua muun muassa syyrialaispakolaisille syntyvien lasten rekisteröintiin, pakolaisten rekisteröintiin, nykyistä edullisempiin ja turvallisempiin rahansiirtoihin sekä tuotteiden alkuperän ja tuotantoketjujen seurantaan.

Myös järjestöjen koulutustoiminta saadaan teknologian avulla entistä laajemman yleisön saataville. Yksi tuore esimerkki teknologian mahdollistamasta koulutuksesta on uskonnonvapautta käsittelevä oppimisympäristö, jonka tuottamisessa Lähetysseura on mukana. Verkkosivuille on kerätty tietoa uskonnonvapaudesta niin videoina, teksteinä kuin ryhmätehtävinä sekä itsenäistä perehtymistä että ryhmissä tapahtuvaa oppimista ajatellen. Oikein kohdistettuna tällainen järjestöjen yhteistyönä toteutettu aineisto voi löytää yleisön, joka on paljon suurempi kuin koulutustilaisuuksia järjestämällä koskaan voisimme tavoittaa.

Teknologia haastaa paitsi järjestöt, myös työntekijät. Millaisia valmiuksia tulevaisuuden lähetystyöntekijältä tai kehitysyhteistyön ammattilaiselta vaaditaan?

Teksti: Tytti Matsinen, ihmisoikeusasiantuntija Suomen Lähetysseurassa
Kuva: Päivi Repo

 

 

Namibialainen Kertu Indjamba lukee Raamattua kännykästä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tämä on oikein hyvä krjoitus. Nyt monipuolista lähetystyötä voi tehdä etätyönä niin, että ei välttämättä muuta pysyvästi paikan päälle kohdemaahan. Viestintämahdollisuudet alkaen kännyköista, e-maileista, skypeistä jne. mahdollistavat asioiden hoitoa” etänä”. Myös rahaliikenne on joustavaa netissä. Olen omissa kuvioissani Himalajalla nähnyt miten rutiköyhillä ihmisillä on kännykät ja joillakin tabletit. Whats-app-sovellutuksella voimme puhua vaikka kuinka pitkään ja skypellä näkyy naamakin jutellessa. Uuden kirkon piirustuksia voi suunnitella ajatuksia vaihtaen e-maililla aivan kuin itse olisi paikan päällä. Myös valokuvia ja filmejä voi lähettää reaaliajassa. Maailma on muuttunut parissa kolmeessa viime vuosikymmnessä niin, etteä emme taida ymmärtää, kuinka paljon? Jokatapauksessa lähetystyössä on mukauduttava tähän muutokseen ja opittava hyödyntämään kaikkea uutta tekniikkaa parhaalla tavalla.
    Aikanaan joku esitti kysymksen ”ymmärtääkö Jumala tietokonetta? Eiköhän Hän ymmärrä.

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.