Kirkon yhteistä strategiaa päivittävä työryhmä on laatinut ensimmäisen luonnoksensa painopisteistä. Työtä ovat ohjanneet mm. kirkon missio, huomiot nykyisen strategian toteutumisesta sekä toimintaympäristössä tapahtuneet ja todennäköisesti tapahtuvat muutokset. Tässä näistä joitakin:
Kirkon jäsenet kaipaavat entistä voimakkaampaa osallisuutta ja kokemusta tasavertaisuudesta sekä muutosta työntekijäkeskeiseen toimintakulttuuriin. Henkilökohtaiset yhteydet ovat tärkeitä jäsenyydelle.
Hengellisten syiden asema jäsenyyden perusteiden joukossa on heikentynyt. Jumalanpalveluskäyntien, kasteiden ja kirkollisten vihkimisten määrät ovat pienentyneet. Toisaalta jumalanpalveluselämän määrätietoinen kehittäminen on elävöittänyt koko seurakuntaelämää siellä, missä siihen on ryhdytty, ja toimitukset ovat yhä erittäin merkityksellisiä monille.
Vapaaehtoinen toiminta tärkeiksi koettujen asioiden puolesta koetaan yleisesti mielekkääksi. Seurakuntien vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä on saatu hyviä kokemuksia mm. asiaan keskittyneessä hankkeessa.
Suomi on katsomuksellisesti yhä monimuotoisempi. Kirkon sanoma on monelle ihmiselle vieras, ja sitä välitetään tavoilla, joita monet vierastavat. Kirkon tulee suuntautua yhä vahvemmin ulospäin tavoittaakseen ihmiset. Kutsuvan otteen oheen tarvitaan valmiutta olla läsnä ja kuulolla siellä, missä ihmiset muutenkin ovat.
Vastaukseksi haasteisiin työryhmä esittää seuraavia painopisteitä:
1. Nostamme sanoman esiin
- Puhumme armollisesta Jumalasta rohkeasti ihmisten omalla kielellä.
- Monipuoliselle hengellisyydelle ja rikkaalle jumalanpalveluselämälle on tilaa.
- Osallistumme ihmisten elämään sen kaikissa vaiheissa ja tavoitamme kirkosta vieraantuneet.
- Jäsenten lapset kastetaan, ja kristillistä kasvua tuetaan kaikissa elämänvaiheissa.
2. Keskitymme jäseneen
- Jäsenen elämä, näkemykset ja odotukset ohjaavat seurakunnan elämää.
- Jäsenet osallistuvat kaiken toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.
- Tavoitamme jokaisen jäsenemme laadukkaasti vähintään kolme kertaa vuodessa hänelle sopivalla tavalla.
- Jäsen kokee seurakuntaan kuulumisenarvokkaaksi. Käännämme jäsenmäärän nousuun.
3. Rakastamme lähimmäistä
- Seurakunta yhdistää avunsaajat ja -tarjoajat.
- Toimimme heikoimmassa asemassa olevien puolesta teoilla ja sanoilla.
- Viestimme auttamistyöstä.
- Jätämme tuleville sukupolville paremman maailman.
4. Kohtaamme ihmisen
- Seurakunnassa toteutuu Jumalan, lähimmäisen ja itsen kohtaaminen.
- Lisäämme vuorovaikutusta seurakuntalaisten kanssa ja kesken.
- Kohtaamme ihmisen siellä, missä mahdollisuudet siihen ovat parhaat.
- Asetumme ihmisen rinnalle ja kuulemme hänen tarinansa.
Yhteinen työ on kesken
Painopisteet ovat osa kokonaisuutta, jonka muita osia esitellään, kun työ etenee. Painopisteet eivät siis ole koko strategia. Strategiassa tullaan ottamaan kantaa myös mm. viestintään (joka on myös painopisteissä mukana ne läpäisevänä tekijänä) ja talouteen.
Teemme tulevaisuutta yhdessä. Työryhmä on kiitollinen kaikesta palautteesta painopisteisiin liittyen. Mitä ajatuksia ne herättävät? Miten ne sopivat omiin käsityksiisi tästä päivästä ja tulevaisuudesta? Millainen on painopisteiden suhde seurakuntasi / muun yhteisön strategiseen suunnitteluun? Onko painopisteissä kiinnitetty huomiota keskeisiin haasteisiin? Onko ilmaisu selkeää? Millaisia toimenpide-ehdotuksia painopisteiden pohjalta syntyy? Mitä muuta haluat kertoa?
Jussi Anttalainen
Niinpä juuri, hienosti sanottu. Ilkka Koivisto kysyy myös tärkeän kysymyksen.
http://blogitaivas.fi/2013/10/23/onko-ihan-pakko-olla-vaivainen-syntinen/
Kylläpä tuli hyvä mieli taas!
Ajattelin, etten viitsi tätä kommentoidakaan, mutta kun nyt Tuomas Hynynen ja Elias Tannikin jaksavat, niin menköön.
Kyllä kirkon pitäisi päättää mitä varten se on olemassa. Tästä paperista henkii se, että kirkon ”työyhteisöt” eivät tiedä miksi ovat olemassa. Tai jos tietävät, niin se ei liity siihen että sanoma liittyisi jotenkin Elävän Jumalan olemassaoloon. Mihinkään millä olisi ikuisempaa arvoa tai syytä ihmiselle kuulua kirkkoon.
Suomalaisista suuri osa uskoo Jumalaan, vaikka ”ei sellaiseen kun kirkko opettaa”. Suuri osa rukoilee tai kutsuu avuksi Korkeinta Voimaa hädän hetkellä ja arjessakin. Ja se Korkein Voima auttaa vaikkapa AA-kerhon lämpöpatterin hahmossa kirkon kellarissa – ihan oikeasti ja todesti. Jumala ei ole niin nipottaja siitä, miten ihmisille ilmestyy, mutta joku raja sentään Hänelläkin lienee.
Luulisin, että tämä usko tai toivo pitää ihmisiä kirkossa jatkossa, jos ”kirkon työyhteisöt” itse osoittavat uskovansa, sanoilla, teoilla ja strategioilla. Jos kerran ei ole tarjottavana muuta kuin tätä ylhäältä alaspäin tulevaa seurakuntalaisten pitämistä toiminnan kohteena, niin johan nyt on kumma.
Olisiko paras aloittaa stragetiapalaverit jonkinasteisella rukouskokouksella, eikä vaan lukea käsikirjasta sunnuntain teksti, jos sitäkään. Etsiä sitä Elävää Jumalaa tai ainakin tietoisesti lakata toimimasta tämän markkinatalouden Jumalan motivoimana joka yrittää miellyttää asiakkaita kvartaalitalouden lyhytnäköiseltä pohjalta.
Eipä mulla muuta.
Rukous on kaiken lähtökohta. Jos ilman aktiivista rukousta toimitaan, ollaan kuin epäjumalanpalvojia. Ne rakentavat itse jumalansa ja sitten alkaavat pelätä ja palvoa omaa luomustaan. Ovatko säännöja käsikirjat sellaiset toteemipaalut, joita pitää kumartaa?
anne mikkola :”Kyllä kirkon pitäisi päättää mitä varten se on olemassa. Tästä paperista henkii se, että kirkon ”työyhteisöt” eivät tiedä miksi ovat olemassa.”
Asioita voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Oma näkökulmani on, että kyllä kirkko ja kirkon työntekijät tietävät miksi kirkko on olemassa ja tämänkin blogin tarkoituksena on parantaa kirkon jäsenten osallistumismahdollisuutta jopa kirkon strategian päivittämiseen, mikä ei ole ihan pieni asia. Mikään pakko siihen tietenkään ei ole osallistua, mutta tuntuu pikkuisen oudolta, jos jäsenet eivät halua asiaan vaikuttaa, kun kirkko antaa heille siihen mahdollisuuden.
Oliko strategiassa mainittu Jeesus tai evankeliumi?
Vai häpeääkö kirkkomme sanomaansa, kun siitä puhutaan vain niin epämääräisesti, eikä avata lainkaan?
Ari Lahtinen :”Oliko strategiassa mainittu Jeesus tai evankeliumi?”
Kirkon strategisissa suuntaviivoissa sanotaan evl.fi –sivustolla, että ”Olemme avoimia hengelliselle etsinnälle, julistamme evankeliumin sanomaa kaikille ihmisille ja olemme valmiit keskusteluun uskosta.” ja ” Rakennamme yhdessä osallisuuden kirkkoa ja teemme paikalliset strategiat huolella ja laajan yhteistyön avulla.” Mielestäni evankeliumin sanoma tarkoittaa sanomaa Jeesus Kristuksesta ja tämäkin blogi pyrkii yhdessä jäsenkunnan kanssa rakentamaan Osallisuuden kirkkoa.
Henk.koht. en tunnustuskirjojen yksityiskohtia uskomattomana ole halukas puuttumaan sanavalintoihin tai muihin yksityiskohtiin ja lisäksi ortodoksitaustani vuoksi ajatus kirkosta Jeesuksen ruumiina tuntuu oudolle, kun on tottunut mielikuvaan rististä, joka on tyhjä syystä siitä, että ”Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi”. Kirkko ei ole tullut Jeesuksen tavoin ”ristiinnaulittavaksi” eikä ihmisten ”pompoteltavaksi” vaan kertomaan maailmasta, joka ”on näkymätön eikä aistimien, ei liioin järjen ulottuvilla” mutta joka varmasti on totta.
Ihan positiivisia puolia suunnitelmassa oli.
Näin kirkosta vieraantuneena (eronneena, periaatteessa tietyin ehdoin palaavanakin) en malta olla korostamatta, että vieraantuminen ja väkimäärän kasvu vaativat asiakasnäkökulmaa, joka on ilmeisesti oivallettu oikein.
Moni ei ymmärrä että ajatus sanoman ja opin korostamisesta konfrontoi tämän kanssa. Ihmeherätystä odotetaan toki laajasti tietyissä piireissä ; Että kohta massalla käännytään Suomenmaassa kun kuullaan ilosanomasta. Tämä vaatii kuitenkin jo epäluterilaista sennetta jossa Jumala ikään kuin kalvinistisella otteella predestinoi vasten ihmisten pohjimmaista tahtoa ja valintaa. Se ei ole uskottavaa. Jos sanomaa korostetaan, eroaminen kasvaa.
On todellakin valittava rahat vai pölkupyörä. Siihen asti minä ajan ilman päätä. Jostain syystä sanomakeskeiset uskoaiset kokevat jonkinlaiseksi ”vainoksi” sen, että rahahanoja laitetaan kiinni.
”Tavoitamme jokaisen jäsenemme laadukkaasti vähintään kolme kertaa vuodessa hänelle sopivalla tavalla.”
Ketkä ”me”? Eikö jokainen jäsen kuulu joukkoon ”me”?
Jos kolme kertaa vuodessa laittaudun laadukkaasti ja ja sitten vilkaisen itseäni peilistä, niin siinähän tavoite on jo osaltani saavutettu.
”Ketkä ’me’?” Niinpä. Kirkon hallinto ja työntekijät ajattelevat helposti edustavansa asiakaskuntaansa palvelevaa yritystä. Jäsenet nähdään asiakkaina, osa kenties kanta-asiakkaina, jotka saavat erityiskohtelun. Vika ei ole yksin kirkon, yhteiskunta koetaan yleisesti samalla lailla. Miten tämä mielikuva ravistetaan pois kirkon harteilta? Siinä sitä haastetta riittää!
Tuomo Hämäläinen,
tuo esittämäsi ristiriita opin ja ihmisten tasolle tulevan avoimuuden välillä syntyy vain, jos alunperinkään ei haluta mukaan joko oppia tai ihmisiä.
Jos urheiluseura laatii strategiaansa ja nostaa agendalle terveet elämäntavat, kovan harjoittelun ja ammattimaisen lajivalmennuksen, ja samalla pyrkii lisäämään jäsenmääräänsä, niin pitääkö edellisistä tinkiä? Moni voi tykätä enemmän tietokonepelien tai bilettämisen päälle. Pitäisikö urheilu häivyttää taka-allalle, jotta urheiluseuratoiminta bileineen ja verkkopeleineen voisi houkuttaa suuremman yleisön?
Sanoman korostaminen ei ole mikään monimutkaisen opin ahdas elämää rajoittava pakkopaita. Se on yksinkertaisesti selväkielinen opetus kirkon identiteetistä, joka on Jeesus Kristus. Asiakaslähtöisyys on sitä, että Kristus kohdataan toisessa ihmisessä ja Kristus jaetaan toisen ihmisen kanssa, ilman hintaa. Siinä kaikki.