Uskosta ja "hulluudesta"

Kotimaassa on Mari Stenlundin mielenkiintoinen artikkeli uskosta ja hulludesta.Hän referoi siinä asian sekä uskonnonfilosofista puolta että "hulluuden" yhteisöllistä puolta. Kannattaa lukea.

Itse törmäsin tähän ilmiöön ensikerran nuorena diakonina ensimmäisessä työpaikassani Taivallahden seurakunnassa. Eräs diakonissa halusi minut mukaan kotikäynnille erään skitsofrenisen seurakuntalaisen luokse. Luulen että diakonissa halusi hieman kouluttaa minua tällaisella kokemuksella. Olin kyllä lueskellut koko joukon mielisairauksista ,mutta en ollut vielä ollut lähikontaktissa sellaisen kanssa.

Kotikäynnistä muodostui odottamaton kokemus. Seurakuntalainen , ehkä viisissä kymmenissä oleva mies, oli sosiaalinen ja tyytyväinen käyntiimme. Kun heti alkajaisiksi kun kysyin että ,mitä kuuluu, niin hän vastasi : "Tänään on ollut hankala päivä mutta ei ihan turha. On niin monia jotka huutelevat ja häiritsevät . Mutta kuitenkin on hyvä olla kun Jeesuksen ääni kuuluu kaiken läpi kun hän sanoo että Jumala on rakkaus."

Liikutuin tästä yllättävästä tervehdyksestä munaskuja myöten. Tässä nyt kuulin kuinka psykoosi toimii harhoineen ja kuinka potilas on niiden armoilla. Mutta en silloin enkä nyt voi panna kyseenalaiseksi hänen Jeesus-kokemustaan kalliopohja kokemuksena. Jälkeenpäin olen tavannut monta psykoosin kanssa elävää henkilöä. Jotkut heistä ovat uskonnollisia jotkut eivät. Olen tavannut henkilöitä joilla on uskoontulo-kokemuksia jotka psykologisesti voi ymmärtää olevan sukua mikropsykoosin kanssa.

Uskontulo kokemuksena on monelle murtumiskokemus. Psyykeen "minä" lopettaa keskeisen työnsä todellisuuden lenkkinä ja psyykeen organisaattorina. Seurauksena unimaailman ja sen toimintatavan läpilyönti päiväelämään ja sen myötä syväsukellus sisäiseen sielun maailmaan.Tämän kokemuksen muuttaessa heidän koko maailmantulkintansa. Jotkut voivat kokea tämän uskonnollisesti ,muut sekulaarina ekstaasina.
Monet tunnetut uskonnolliset persoonat ovat kokeneet psykoottisia tiloja. Luther heitti Paholaista mustepullolla. Ignatius Loyola taisteli aikuisiän sisäisten äänien kanssa.

Siis, psykoosikokemus ei välttämättä tee kenestäkään uskovaista tai uskonnollista.
Eihän kaikista, jotka kokevat humalatilaa ,mikä on lähellä psykoosia ,tule uskovaisiksi. Toisaalta humala voi joskus poistaa estot jumalakokemuksen edestä. Shamaanit ja noidat käyttävät usein huumeita päästäkseen ekstaasiin.

Seuroissa voi tapahtua ja tapahtuukin kolektiivisiä sulautumisen tunteita ,varsinkin pitkään kestävissä virsilauluissa ja kun happi alkaa olla vähissä ja tunnelma kaihoisan lohduttava.Tässä tapahtuu psykoosimainen minän menetys ,mutta ratkaisevaa on , että se on hyvälainen ,parantava kokemus vastakohtana patologiselle psykoosille.

Niin, uskonelämässä, sen tunteisiin vetoavassa puolessa on aineksia ,jotka houkuttelevat jättämään maallisen minänsä ja yhtymään ja ymmärtämään , vaikka vain silmänräpäykseksi ,jumalalliseen läsnäoloon.Onhan se tavallaan hulluutta ,mutta sellaista ,mitä ilman joidenkin elämä olisi ilman merkitystä.

95 kommenttia

  • Kari Paukkunen sanoo:

    Joona; Tulit Kotimaa 24 areenalle kuin ”valaan vatsasta”. En ole aikaisemmin kommenttejasi nähnyt. Sinulla on hyvät perustelut ”ihmeparantumisia” vastaan. Jotkut uskovat kovasti lääkärien viisauteen ja diagnoosien varmuuteen. Historia on osoittanut, että erehtyminen on inhimillistä. Tämä on totta. Toivon, että sinä Joona saat jotain kautta vakuuden oikeasta parantumisesta Jumalan Sanan voimasta. Jumala on rakkaus ja on mahdollista, että tämä ”Rakkaus ”voi yllättää sinut ”nurkan takaa ja odottamatta”. Jos näin kohdallesi tapahtuu, niin sinun on pakko todeta, että ”Jumalalle on sittenkin mahdotonkin mahdollista”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Joona Ojanen, tervetuloa keskustelemaan. Kari Enqvist kirjoitti kirjan nimeltä Uskomaton matka uskovien maailmaan. Se odottaa jokaista uskovaisten keskusteluryhmissä. Uskomatonta on moni asia, kuten epäloogisuus, kun pitää todistella sellaista, mitä ei voi todistaa, kun hän, josta todistetaan, on itse ilmoittanut olevansa salattu. Mikäli uskovaiset uskoisivat kirjaa, josta todistavat, niin heidän lähestymisensä todistamiseen olisi toinen. Inttämiseen perustuva todistelu syö uskottavuutta.

      Niilo Yli-Vainion kokouksissa parantuneista oli aikanaan kovasti juttua. Mitä jäi lopulta jäljelle. En muista mitään todistettavaa parantumista, vaikka niitä piti olla satoja. Mutta kuinka moni menetti uskonsa käytyään Yli-Vainion kaadettavana? Sama juttu Pirkko Jalovaaran kanssa. Kirkkoherrat päästivät hänet kirkon tiloihin keräämään rahat pois sairailta ja vanhuksilta.

      Kirkkoherrat Lahdessa lähinnä naureskelivat, kun varoitin huijareista. Heidän joukossaan nykyinen piispa Pekka Särkiö, joka päästi Amerikasta lähtöisin olevan äärikarismaattisen Healing Rooms-järjestön kirkkoonsa rukoilemaan sairaiden puolesta.

      https://www.healingrooms.fi/lahti/

      Huomasin linkistä, että mukaan on mennyt Lahden Launeen seurakunta. Sitä en tosin ihmettele, sillä kirkkoherrana on gender Heikki Pelkonen.

      https://www.kotimaa.fi/blogit/gender-ideologia/

      Puoskariparantajien tukiryhmä siivilöi olemattomia hyttysiä ja nielee kamelin karvoineen ja korvineen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Tapio: ”Heidän joukossaan nykyinen piispa Pekka Särkiö”

      Eikös se ollut täälläkin kirjoittelevan kirkkoherra Jouni Turtiaisen, Espoonlahden kirkko, jossa ekonomifrouva Jalovaara ”karkotteli demoneita” vähän heikonlaisella menestyksellä. Taisi olla niitä viimeisiä kertoja kun arvon frouva esirukoilija ja parantaja sai julkisesti kusettaa herkkäuskoisia ihmisiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Jäi tämä linkki edellisestä kommentistani pois:

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoli-1

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Mitä tarkoittaa usein tämänkin keskustelun yhteydessä esiintynyt käsite ”yliluonnollinen”? Tarkoittaako se ylintä luonnollisuuden astetta, luonnollisuuden rajan ylitystä, luonnonlakien vastaisuutta, tieteellistä selitystä vailla olevaa, luonnottomuutta, vai mitä?

      Kari Paukkunen (kuten varmaan moni muukin uskovainen) väittää, että “Jumalalle on sittenkin mahdotonkin mahdollista”.

      Sanotaan, että Jumalakaan ei voi toimia säätämiensä luonnonlakien vastaisesti. Voiko Jumala siis esim. kuitenkin luoda niin raskaan kiven, jota ei itse jaksa nostaa? Entä miten on sen vetten päällä kävelyn, ylösnousemuksen tai neitseestä syntymisen kanssa? Luonnonlakien vastaisia kaikki.

      Entä voiko Jumala kaikkivoipaisuudessaan luoda itseään viisaamman olennon?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      On erittäin hyvä ja tarpeellinen kysymys mitä ” yliluonnollinen” tarkoittaa tai mitä sillä tarkoitetaan. Mielestäni englanniksi sanan merkitys tulee paremmin esiin. Super-natural. Yliluonnollinen on siis luonnollistakin luonnollisempaa. Luonnonlaeista riippumatonta, ei luonnonvastaista. Yliluonnollinen on se todellisuus, jolle luonnollinen, luonnonakien mukainen on alisteinen. Kaikki on joka tapauksessa saanut alkunsa luonnonlaeista riippumatta, yliluonnollisesti. (Tuo vanha kivikysymys on oikeastaan vailla metkitystä, koska se edellyttäisi, että Jumala käyttää lihasvoimaa kuten ihminen)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Tai oikeastaan kyllä Jumala voi ja on luonut kiviä joita ei itse jaksa nostaa. Jeesus oli maan päällä eläessään Jumala ihmishahmossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Olet ymmärtänyt väärin tuon englanninkielisen sanan merkityksen (tai ehkä nokkeluutta osoittaaksesi keksaissut sille uuden?).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Ei se ole tässä oleellista, tietenkään. Joka tapauksesssa noin minä asian näen. Luonnolisen yläpuolella, ei luonnonvastainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Kun haluaa keskustella muiden kuin itsensä kanssa, joutuu käyttämään sanoja, joilla on yhteisesti sovittu merkitys. Yliluonnollisen nimittäminen joksikin muuuksi ei toki muuta sitä tosiasiaa, ettei yliluonnollisia ilmiöitä ole havaittu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Kimmo esitti erittäin hyvän kysymyksen että mitä tarkoitetaan käsitteellä ”yliluonnollinen”. Ole huomannut että sillä voidaan tarkoittaa eri asioita. Ja yritin selittää miten itse sen ymärrän tai miten ajattelen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Eli nämä olivat minusta fiksuja oivalluksia, siis kysymyksiä. Etenkin tuo ”ylin luonnollisuuden aste” on mielenkiintoinen ajatus.

      ”Mitä tarkoittaa usein tämänkin keskustelun yhteydessä esiintynyt käsite “yliluonnollinen”? Tarkoittaako se ylintä luonnollisuuden astetta, luonnollisuuden rajan ylitystä, luonnonlakien vastaisuutta, tieteellistä selitystä vailla olevaa, luonnottomuutta, vai mitä?”

      Eli oikeastaan eri näkemykset yliluonnollisesta kuvastavat ehkä kokonaismaailmankuvaa. Ei niinkään sanan eri merkityksiä.

      Itse ajattelen, että koko todellisuus on alue, jossa ihminen on tieteen ja oman ymmärryksen kehän sisällä. Se osa todellisuudesta, jota emme ymmärrä, on myös luonnollista, mutta ”säännöt” eivät rajoitu tuntemiimme luonnonlakeihin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Niinpä on hyvä olla tarkkana… Jeesus itse sanoi: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” ja myös suurista ihmeen tekijöistä on varoituksen sana lausuttu. (Esim. Ilm.13) Tuo ei tarkoita siis muuta kuin, että myös oikeita ihmeitä tapahtuu, sillä Jumalan vastustaja matkii oikeita ihmeitä ja pyrkii sokaisemaan ihmisiä valheilla, totuuden sijaan. Paavali muistuttaa seuraavassa:

    ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. 2.tess.2:3-13

    Tuossa Paavali puhuu niille, jotka ovat saaneet uskon totuuteen. Eli sellaisiakin täytyy jossain olla… Luopumus on nyt juuri käynnissä, koko Kristikunnassa ja Jumalan Sanaa turhennetaan kaikkialla laittomuuden lisääntyessä. Eksyttäjä pyrkii muuttamaan ajat ja lait. (Dan 7:25) ja kohta niitä vainotaan, jotka pitäytyvät Raamatun ilmoituksessa, Raamattu kielletään kouluissa jne. Evoluutio opetus tulee tilalle ja Raamattu siirretään saagojen joukkoon. Tätä meidän kansa itse pyytää hallitukselta kaiken aikaa.

    Kohta jokainen tekee vain sitä mikä omasta mielestään on oikein, eikä kukaan kysy mitä sanoo Herra. Pian on tuleva aika, kun vain harva enää huutaa avukseen Korkeimman Jumalaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kimmo W. olet tarkka ajan seuraaja. Olet tehnyt saman havainnon jonka Pyhän Raamatun profetia on etukäteen ilmoittanut kauan sitten, uskovien määrä vähenee, erityisesti tämä näkyy lännen kristillisyydessä. Sinun toivomuksesi siitä, että Korkeimman Jumalaa avuksi huutavien määrä vähenee on esillä kommentissasi: ”Toivottavasti. Vaikka eipä noita nykyäänkään enää niin hirveän paljoa ole.” Näin on, raamatun ilmoitus on niin ja aamen. Se toteutuu kirjaimellisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Paukkunen: ”uskovien määrä vähenee, erityisesti tämä näkyy lännen kristillisyydessä.”

      Hienoa. Vihdoinkin uskontojen synkkä yö vaihtuu tieteen valoisaan aamunkoittoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Kimmo Wallentin, ja tiede luo ja saa aikaan pian kaikille paratiisin maan päälle? Olet todellinen tiedeuskovainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kimmo, viisasta tyhmyyttä vai tyhmää viisautta? Tieteen aamunkoittoa odottaessa sinun näköjään täytyy sietää sitä, että vielä on olemassa niitä, jotka uskovat Raamatun ilmoitukseen. Nämä ovat kaiketi sinulle kuin ”kivi, joka kengässä hiertää”? Mielenkiintoista olisi saada kuulla, mikä sinua ajaa kirjoittamaan uskoa mitätöiviä kommentteja kotimaa 24-blogilla? Sitkeä sissi olet, hatunnoston arvoinen tässä yhteydessä! Kiitos innokkuudestasi!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Paukkunen: ”Mielenkiintoista olisi saada kuulla, mikä sinua ajaa kirjoittamaan uskoa mitätöiviä kommentteja kotimaa 24-blogilla?”

      Missionsa kullakin ja onhan täällä paljon enemmän uskontoa ylistäviä kommentteja kirjoittavia kuin meitä kyseenalaistavia. Siksi toiseksi eikö jokaiselle ilmiölle ja asialle pitäisi olla aina tasapainottava vastavoimansa?

      Paukkunen: ”että Sitkeä sissi olet, hatunnoston arvoinen tässä yhteydessä!”

      Kiitos kohteliaisuudesta.

      Paukkunen: ”Kiitos innokkuudestasi!”

      Ole hyvä vaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rantanen: ”ja tiede luo ja saa aikaan pian kaikille paratiisin maan päälle?”

      Taitavat semmoiset paratiisit olla vähän yliarvostettuja paikkoja. Eikös yhdellä muinaisella pariskunnalla jo ollut vähän huonoja kokemuksisa ainakin jonkinsorttisesta paratiisista?

      Tuskinpa noista paratiiseista nyt niin suurta väliä on, enempää maanpäällisistä kuin taivaallisistakaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    Ismo, ”Pian on tuleva aika, kun vain harva enää huutaa avukseen Korkeimman Jumalaa.” -Aamen, totisesti! Jeesuksen sanat Luuk. 18:8: ” , kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” -Uskoa vai hulluutta?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Ismo, “Pian on tuleva aika, kun vain harva enää huutaa avukseen Korkeimman Jumalaa.”

      Toivottavasti. Vaikka eipä noita nykyäänkään enää niin hirveän paljoa ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Malinen: ”Luopumus on nyt juuri käynnissä, koko Kristikunnassa ja Jumalan Sanaa turhennetaan kaikkialla laittomuuden lisääntyessä. Eksyttäjä pyrkii muuttamaan ajat ja lait. (Dan 7:25) ja kohta niitä vainotaan, jotka pitäytyvät Raamatun ilmoituksessa,”

    Meinaatko tosissasi, että kun yksin katolilaisia on 1,1 miljardia ja siihen sadat sadat miljoonat muut kristityt, niin kohta heitä vainotaan.

    Mitä tulee laittomuuteen, niin se on ollut apostolien ajoista lähtien.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Nokelainen sanoo:

    Open Doorsin raporttien mukaan kristittyjä vainotaan jo 73 maassa. 245 miljoonaa on kokenut vakavaksi luokiteltavaa vainoa uskonsa tähden ja monia on myös tapettu. Ja tilanne näyttää käyvän yhä huonommaksi. Ilmapiirin kovenemisesta on jo merkkejä Euroopassakin ja Suomessakin. Syrjintä ja vaino kohdistuu uudestisyntyneihin (ks. Jeesuksen opetukset) ja Raamattua Jumalan sanana pitäviin kristittyihin. Nimikristityt tuskin vainoa kokevat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Jako ’uudestisyntyneihin’ ja ’nimikristittyihin’ on mielestäni valitettavaa, oikeastaan loukkaavaakin. On väärin ryhtyä mittaamaan kenenkään uskon määrää tai laatua, omaa tai lähimmäisen. Kristittyjen vaino on todellisuutta monessa maassa, mutta omassa maassamme lausuttujen kriittisten puheenvuorojen kutsuminen vainoksi on liioittelua ja marttyyrinkruunun sovittamista. Timo Nokelainen ei näin tehnyt, mutta olen sellaiseen törmännyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Minkä tahansa ihmisryhmän vainoaminen on väärin. En usko, että Suomessa olisi mitään merkkejä kristittyjen vainoamisesta, eikä Timokaan esitä todisteita. Meillä tilanne on toisin päin, eli kristilliset ihmiset pakottavat edelleen muitakin omiin riitteihinsä. Kehitys on onneksi myönteistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Nokelainen sanoo:

    Minä en halua enkä voi tietenkään mitata kenenkään uskon määrää enkä voi enkä halua esiintyä tuomarina. Syntisiä kaikki olemme ja ainut turvamme Jumalan edessä on Jeesus Kristus. Mutta Raamattu itse kertoo, että nimenomaan lopunajan kristittyinä esiintyvissä ihmisissä tulee olemaan sellaisia, joissa on kyllä ”jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman”. Näistä ja uudestisyntymisopetuksista voi jokainen lukea lisää omasta Raamatustaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Entäpä ne, joilla on jumalisuuden voima, mutta kieltävät sen ulkokuoren? Onhan toki heitäkin, onneksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Timo Nokelainen sanoo:

      Martti Pentti 21.08.2019 14:54 ”Entäpä ne, joilla on jumalisuuden voima, mutta kieltävät sen ulkokuoren? Onhan toki heitäkin, onneksi.” Varmaan heitäkin sitten on, kun kerran tiedät, mitä se sitten tarkoittaakin. Mutta Paavali ei nähnyt tarvetta varoittaa heistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Miksi varoittaa vanhurskaista?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Martti Pentti, minäkään en jaa, mutta Raamatussa näyttää olevan jokin jaottelu? Viisaat vai tyhmät neitsyet, valhe vehnä vai oikea vehnä, kutsun vastaan ottaneet vai kutsusta kieltäytyneet jne. Jaottelu ei toteudu Raamatun mukaan meidän päättelykykymme mukaisesti, vaan se sittenkin ja lopulta kuitenkin näyttää toteutuvan jonkun muun toimesta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Raamatun jakolinjat kulkevat muualla kuin seurakunnan keskellä. Sinapinsiemenen verran uskoa riittää. Ei pidä ryhtyä mittailemaan sen pidemmälle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Paukkunen: ”Viisaat vai tyhmät neitsyet”

      ”Tyhmän” vastakohta ei ole ”viisas”. ”Tyhmän” vastakohta on ”älykäs” Varsin tyhmäkin voi olla viisas.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kristittyjä vainotaan ja hävitetään jo systemaattisesti lähi-idän alueilla ja voi vain kuvitella tilanteen, jossa ihminen ei kiellä Kristusta kuoleman uhkan edessä, olis helppoa vain kääntää selkänsä ja vaihtaa uskontoa ain tilanteen mukaan, mutta jostain syystä myös Apostolit ja muuta martyyrit tapettiin aikoinaan, kun eivät suostuneet kumartamaan keisaria. Monet saivat loppunsa myös tyrmässä, joka oli kova kohtalo antiikissa.

    Jokainen voi kysyä mielessään, missä oma raja kulkee? Jos Suomessa tulee aikanaan laki, joka kieltää rangaistuksen uhalla opettamasta Raamattua ja näin ollen edesauttaa ihmisiä löytämään Vapahtaja. Missä kohdin kulkee se kehitys, kun uskon vapaus alkaa saamaan rajoja? Monissa maissa on jo kiellettyä pitää ristiä esillä julkisissa tiloissa…

    Kristitty ei voi kieltää Herraa, sillä koko elämä lepää Hänen varassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kristittyjen vainoaminen on teema josta voisi keskustella jonkun muun blogin seinällä.

    Omaan teemaan palatakseni , niin tässä mietittyä asiaa alan pitää uskon sitä puolta joka lähtee kirjaimellisesta Raamattuun uskomisesta todellakin hulluutena.

    Ensiksi koska sellaisessa törmää välittömästi siihen missä määrin kirjaimellisen tulkinnan maailmankuva on ristiriidassa tieteellisen ja jopa arkihavaintojen maailmankuvan kanssa.

    Toiseksi ,koska se tekee Raamatun syvällisemmän ymmärtämisen erityisen vaikeaksi. Sellaisen, joka ymmärtää että Raamatussa puhutaan symboolisesti asioista joista ei ole kun aavistus. Joka ymmärtää symboolisen kertomatavan , ei takerru Raamatun ristiriitoihin, vaan löytää sieltä sen mitä tarvitsee.

    Fundamentalistinen ”hulluus” ei ole sama kun mielen sairaus joka on vahingoittanut mielen rakennetta. Vaan se on lojaalisuutta ,joka lähtee pelosta siitä että jos aletaan tekemään myönnytyksiä tieteen maailmankuvalle ,niin Raamatun koko rakenne voi romahtaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Timo Nokelainen sanoo:

      Suosittelen tutustumaan 1. korittilaiskirjeeseen. Siellä Paavali puhuu paljonkin hulluudesta ja viisaudesta. Kristityn kallion luja fundamentti on tässä: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” Kannattaa lukea lisää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Tottakai uskominen on ”hulluutta” . Onhan se vastoin tervettä järkeä.Tämä onkin yksi uskovien taakkoja : Uskoa vastoin järkeä .Monet ovt tähän ristiriitaan kompastuneet.Minä myös.

      Ratkaisun tälle järjen ja uskon väliselle ristiriidalle on itse kunkin löydettävä . Itse oletan että se tapahtuu jonkinlaisena aavistuksena , himmeään peiliin katsomisena Paavalin tapaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Markku: ”Tottakai uskominen on “hulluutta”

      Tästä olen harvinaisen paljon samaa mieltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Hulluus on siitä mielenkiintoinen käsite, että monia hyvin poikkeuksellisia ihmisiä on pidetty ”hulluina”, vaikka jälkimaailma on heidät lopulta korottannut ihmiskunnan älymystöön. Tulee monia mieleen, mutta en rupea nyt heitä luettelemaan.

    Usko on myös monisäikeinen asia ja esim. Vanhantestamentin profeetat saisivat helposti hullun maineen näinä päivinä, vaikka yrittivät vain pelastaa kansaa hukkumasta omaan hulluuteensa… Ja näinhän lopulta myös kävi, Israelin kansa suistui kerta toisensa jälkeen turmioon…

    Onko meillä nykyisin muita hulluja uskovaisia, kuin ne, jotka pitävät Raamatun ihmiskuvaa ja maailmankuvaa kelvollisena, sen suhteen mitä ihmiskunnasta ja sen tilanteesta havaitsevat omien kokemustensa ja näkemänsä perusteella?

    Lakihenkistä uskonnollisuutta voidaan kyllä jollain tasolla pitää hulluuteen verrattavana, koska sen seurauksesta sairastuu niin monet mielet ja moni menettää jopa uskonsa lakihenkisessä uskonnollisessa yhteisössä.

    On tärkeää osata erottaa oikeat mielenterveyden ongelmat siitä hengellisestä puoskaroinnista, jota uskonnollisessa maailmassa harjoitetaan kautta linjan ketään tai mitään suuntaa alleviivaamatta. Intiassa on esim. Valtavat ongelmat uskonnollisen syrjinnän seurauksesta. Jne.

    Yhtäkaikki, ihmiskutoiset uskonnolliset hallintajärjestelmät saavat paljon pahaa aikaan, myös mielenterveyden suhteen. Vain Kristus voi Vapauttaa ihmisen uskonnollisuudesta.

    Ilmoita asiaton kommentti