Lenkillä käydessä on aina hyvä ottaa erilaisia teemoja mietittäväksi, aiheet vaihtelevat kaiken mahdollisen välillä.
Ajattelin tänään miettiä vähän sellaista asiaa että voiko ihminen tulla uskoon väärällä tavalla?
Kun paljon puhutaan nykyään hyvin suositusta menestysuskosta, joka ilmiö on peräisin Yhdysvalloista ja siellä ihmisiä houkutellaan uskoon sillä, että Jumala ahtaa kaikenlaista maallista menestystä ja hyvinvointia.
Tämä on monella sitten motiivina uskoon tulemiselle, mutta kenties se menestys sitten jäänee useimmilta saamatta? Menestys voi joskus olla kovankin työn takana, ennenkuin se löytyy ja löytyykö sittenkään.
Tästä voidaan ajatella, että uskoon voidaan tulla väärälläkin tavalla ja väärässä tarkoituksessa, aivan vääränlaisin motiivein.
Moni joutuu karvaasti pettymään huomatessaan kuitenkin menestyksen pakenevan, ja siitä syytetään Jumalaa. Mutta Jumala ei ole ketään hyljännyt, vaan hän haluaa johdattaa ihmiset ensin oikeanlaisen uskon löytymiseen, nöyryyteen, joka perustuu Jumalan armon kokemukseen.
Ihmisistä pitää ensin karsia kaikki omavoimaisuus, ylpeys ja suuruudenhulluus pois, ja sitten heidät kasvatetaan uudella tavalla uskoon. Sellaiseen uskoon, jossa Jeesus Kristus on kaiken pää ja Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on se syy ja motiivi ja pääasia, miksi uskoon tullaan ja uskossa ollaan, ja asia mihin uskotaan.
Jumala antaa kyllä ajallaan menestystä, sen mukaan kuin Hän viisaudessaan ja varjeluksessaan näkee kenenkin sitä tarvitsevan. Jumala ei turhaa maallista omaisuutta näe kenenkään ihmisen tarvitsevan enemmän kuin on järkevää ja kohtuullista.
Jos menestystä halutaan, on senkin asian edessä osattava nöyrtyä ja muuttaa se menestyksen tavoittelu yksinkertaisempaan muotoon, eli ihan vaan toimeentulon tavoitteluksi.
Jumala kyllä antaa meille kaikille sopivasti toimeentuloa, jopa runsain määrinkin, ettei kenenkään tarvitse puutetta kärsiä, kun annamme Hänen huolehtia toimeentulostamme.
Eikä meidän tarvitse yrittää esittää yhtään sen parempaa tai kuuliaisempaa mitenkään, riittää kun uskomme, että Hän hoitaa sen. Siten me pysymme sellaisessa sopusuhtaisessa menestyksessä kiinni.
Ja tämä tällainen menestys kun on kohtuullista, se on Jumalan viisauden mukaan tasaisesti jaettu, että kaikkea riittää kaikille.
Jos kaikki ihmiset eläisivät tällaisen kohtuullisen hyvinvoinnin varassa ja sen mukaisesti, hyväksyisivät kohtuullisen hyvinvoinnin, meillä ei tässä maailmassa olisi minkäänlaista huolenaihetta siitä, että täältä joskus luonnonvarat ja energiavarat loppuisivat.
Mutta juuri nämä, jotka suurta menestystä tavoittelevat, ovat aiheuttaneet ahdeudellaan kaiken sen, että maailmassa alkaa olla pulaa lähes kaikesta.
Jos me pysymme sellaisessa mittakaavassa toiveidemme kanssa, niinkuin Jumala on meille suunnitelllut ja tarkoittanut, ja pysymme kohtuullisuudessa, niin silloin tässä maailmassa riittää kaikkea aivan hyvin jokaisella tasan jaettavaksi.
Matti Repo :”Arkki tarkoittaa alkua, ensimmäistä tai ylintä.”
Niinhän se tarkoittaa. Kiitän uuden arkkipiispan saarnan tänään kuunnelleen puolisoni ja myös omasta puolestani uutta arkkipiispaa hänen [ainakin meille] todella puhuttelevasta saarnastaan.
Arkkipiispa on kirkon pää, toimitusjohtaja ja samalla kirkon itsensä itselleen valitseman jumalan uskollisuuden merkki.
Niin kuin piispa Repo kirjoitti, arkkipiispa nimenomaan EI ole kirkon pää eikä toimitusjohtaja vaan yksi hiipoakuntapiispa muiden joukossa. Arkkipiispat itse tämän tietävät hyvin.
Jos arkkipiispa ei ole kirkon pää niin miksi yksi ylimääräinen piispa sitten valitaan ilman vastuualuetta. Minun käsitykseni mukaan paavi on katolisen kirkon pää ja arkkipiispa luterilaisen omine vastuualueineen. Muuten mikä on arkkipiispan hiippakunta ?
Turku.
Niin kuin Teemu sanoi, arkkipiispa on Turun hiippakunnan piispa. Hänellä on siellä tietyt seurakunnat vastuullaan. Turun hiippakunnassa on kaksi piispaa, jotka jakavat tehtävät keskenään eukä arkkipiispa ole toisen piispan esimies. Arkkipiispa on hiippakuntapiispan tehtäviensä ohessa kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallityksen puheenjohtaja sekä johtaa ekumeenisia suhteita.
Minun elämänkäsitykseni mukaan mainitsemasi arkkipiispan puheenjohtaja vastuut merkitsevät kirkon johtajuutta. Kuten ekumeenisten suhteiden johtajuus.
Positiivista todeta, että uskollisuuden merkin suhteen ollaan samaa mieltä.
Risto Voipio :”Arkkipiispa on hiippakuntapiispan tehtäviensä ohessa kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallityksen puheenjohtaja sekä johtaa ekumeenisia suhteita.”
Riippumatta arkkiipiispan hallinollisista tehtävistä, hän on myös mielipidejohtaja tässä yhteiskunnassa, jossa arviolta vain n. 7-9 prosenttia kansalaisista edustavat poliittiset puolueet ”tutkijoineen” ovat ”tietävinään” kansalaisia paremmin mikä on heidän parhaakseen.
Voi Luoja, varjele meitä päättäjiltä, joiden mielestä ”Suomenlahden itäosiin sijoitettu markka toisi periaatteessa enemmän hyötyä kuin Suomeen sijoitettu markka”, kuten yksi wip-miljonääreistä 90-luvun lopulla sanoi.
”Onko arkkipiispa kirkon pää vai Jumalan uskollisuuden merkki?”
Vaikuttaa, että arkkipiispa on pää sellaisten ihmisten mielestä, jotka sattuvat pitämään kulloisestakin arkkipiispasta ja siten haluavat korostaa arkkipiispan sanojen painoarvoa. Ja sitten päinvastoin ei pää ollenkaan, jos arkkipiispa ei satu miellyttämään arvioijaa. Vuosien varrella olen pannut merkille tällaisen trendin.
Kyllä kai sana: Arkki, siinä edessä jotain merkkaa, koska siihen vihitään uudestaan ihan alusta loppuun. Sehän voisi olla muuten pikkuilmoitusten joukossa: XX sai enimmät äänet ja hän on nyt arkkipiispa. Hänet on ensin vihitty papiksi ja sitten piispaksi ja nyt arkkipiispaksi.
Lupmaa ei sunnuntaina vihitty arkkipiispaksi vaan asetettiin arkkipiispan virkaan. Tämä siksi, että hänet oli jo vihitty piispaksi Espoon hiippakunnassa eikä vihittyä piispaa enää vihitä uudellen jos hän siirtyy toiseen piispavirkaan.
Enpä huomannut eroa. Kysymykset kysyttiin ja tahdon-vastaukset kuuluivat. Ei ymmärrä!?!
Salmi sanoi asettavansa virkaan eukä vihkivänsä.
On se mahdoton maallikolle ymmärtää näitä nyansseja. Kaikki tapahtuu samalla tavalla, mutta joku sanamuoto muuttaa asian ihan erilaiseksi.
Tarkemmin sanottuna asia on erilainen ja siksi käytetään eri sanoja.