Turun sanomat uutisoi tänään Kirkkohallituksen kieltäneen sanan ’uskonpuhdistus’ käyttämisen vuoden 2017 yhteydessä. Kirkkohallitus ei ole moista kieltoa asettanut, eikä se olisi mahdollistakaan.
Uutisen takana on vuoden 2017 suhteen Kirkkohallituksessa valittu linja.
31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan. Teesien julkaiseminen symboloi ajanjaksoa, joka historiassa tunnetaan nimellä reformaatio – tai uskonpuhdistus. Vuonna 2017 reformaatiota muistetaan kansaivälisesti ja ekumeenisesti.
Suomessa puhutaan kansainvälisesti yleisen linjan mukaan reformaation merkkivuodesta, ei esimerkiksi uskonpuhdistuksen juhlavuodesta. Syitä on monia. Yksi tärkeimmistä on ekumenia. Merkkivuosi kuuluu luterilaisia laajemmalle joukolle. Lutherin löydöt ovat kristittyjen yhteistä omaisuutta. On mielekästä löytää merkkivuodelle terminologia, joka ei loukkaa tai sulje ulos ketään.
Reformaation merkkivuonna muistellaan historiaa yhdessä yli vanhojen rajalinjojen. Reformaation historiassa on paljon hyvää muisteltavaa mutta myös kipeitä asioita, kuten kristittyjen välistä ymmärtämättömyyttä, riitoja, väkivaltaa, sotia ja jakautumista. Kirkko on jakautunut, ja se on katastrofi. Tarve tehdä parannusta on yhteinen. Tässä prosessissa yhteinen kieli on tärkeässä roolissa.
Sanavalintaa ohjaa myös alkuperäisyyden periaate. Reformaatio on terminä vanhempi kuin uskonpuhdistus ja siten alkuperäinen. Uskonpuhdistuksesta alettiin puhua vasta joitain satoja vuosia Lutherin aikojen jälkeen.
Sanan ’reformaatio’ käyttäminen avaa näkökulman Lutherin aikoja laajempaan prosessiin. Reformaatio viittaa käsitteenä selkeämmin jatkumoon kuin hetkelliseen toimintaan viittaava uskonpuhdistus. Reformeja ja reformaatiota oli jo ennen Lutheria, ja myös Lutherin jälkeen. Kirkon on reformoiduttava jatkuvasti.
Uskonpuhdistus asettaa sanana uskon ristiriitaiseen asemaan. Kristillinen usko ei tarvitse puhdistusta. Uskon ympärille syntyneet käytännöt sen sijaan tarvitsevat sitä usein. Lutherkin vetosi aitoon evankeliumiin vastustaessaan myöhemmin kehittynyttä anekauppaa väärinkäytöksineen.
Uskonpuhdistus tullee pysymään käytössä reformaation rinnakkaisterminä, ovathan monet tottuneet käyttämään juuri sitä. Millään kirkollisella taholla ei ole valtuuksia tai haluakaan sitä kieltää. Uskonpuhdistuksella on myös sanana yksi valtti reformaatioon verrattuna: se on aidommin suomea, mikä kenties lisää toisinaan ymmärrettävyyttä.
Sanan reformaatio käyttämisellä halutaan korostaa sitä, että reformaation historia on monisyinen. Näkökulmia reformaation syihin, sisältöihin ja seurauksiin on monia. Kun haluamme oppia menneisyydestä yhdessä, näkökulmien määrä on syytä pitää niin laajana kuin mahdollista. Kun sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa tähän, miksi emme valitsisi yhteisiä sanoja?
Tervehdin ilolla Turun Sanomien artikkelia ja siitä noussutta keskustelua. Sanavalintojen pohtiminen on tärkeä osa valmistautumista vuoteen 2017. On hyvä pohtia, miksi käytän niitä termejä joita käytän. On hyvä pohtia yhdessä, mitä etuja milläkin termillä on.
Twiittailkoon. Kunhan vain muistaa myös jossain välissä tehdä töitäänkin. Ja osaa erottaa, mikä ero on termeillä self-promotion ja information.
Kokoomus kasaa ensi vuoden vaaleissa Stubbin johdolla suurimman kannatuksen ikinä!
Kun Rinne tai Sipilä pitävät poliittisten avustajiensa laatimia maratonpuheita, ja Soini laukoo väsyneenä väkisin väännettyjä sloganeita, Alex waan twiittaa!
Ottamatta poliittisesti lainkaan kantaa olen sitä mieltä, että Soinin pitää myös liittyä twitteriin ja sassiin. Järjetöntä antaa noin tärkeä pelikenttä kokonaan vastustajien käsiin. Joten, Timo, nyt estot pois ja slogania tuuttiin!
Aina luotettavan Patmoksen tutkimusjohtaja Juha Ahvion mukaan punavihreä, ateistinen, kulttuurimarxilaisuus on valtaamassa Suomen. Mistähän tyyppi puhuu? Stubb kulttuurimarxisti? Soini punavihreä? Sipilä ateisti?
Touhu on riistäytymässä silkaksi karnevaaliksi. Kukin näkee oikeastaan enää, mitä haluaa (yleensä=mitä toivoo tai pelkää). Kansa näpyttelee silmät lasittuneina aamusta iltaan mobiililaitteitaan, twiittaa ja räpsii selfieitä. Kaikki on pelkkää illuusiota tai vähintäänkin virtuaalista. Pääministerille tämmöinen meno sopii paremmin kuin hyvin. Hän tanhuaa tässä tivolissa ylimpänä. Mutta mihin tämä kaikki johtaa?
Ennen otettiin valokuvia läheisistä, ne pujotettiin albumiin. Nykyään näpätään foto itsestä, ja pistetään jakeluun. Odotan innolla, että vasemmisto vapauttaa Paavon pitkälle putk..puheenjohtajatehtävästään ja Li tilalle. Alexin twiiteillä ja Lin selfieillä Suomi nousee uuteen liitoon! Stadionilla evankelista taikoo kilot pois ja kultaa suuhun. No panic!
Minusta on huolestuttavaa ja naurettavaa, että Suomen pääministeri tviittailee ja pelaa tietokonepelejä kuin joku teinipoika. Toisaalta miten hän voisi edes pitää vakavasti otettavan polittisen puheen: kun ei ole mitään asiaa niin mistä voisi puhua.
Hyvä asia tässä tietysti on, että hän ei sählää Suomen ulkopolitiikassa vaan antaa Niinistön ja Tuomiojan hoitaa asiat.
Olemme matkalla takavuosikymmenten kommunikeakulttuurin, suunnitelmatalouden ja kymmenen vuoden tavaranvaihtopöytäkirjojen ajasta on line -maailmaan, jossa kaikki tapahtuu tässä ja nyt ja me olemme sen keskellä.
Suuressa muutoksessa on pidettävä hatustaan kiinni ja annettava mennä. Aika näyttää menemme. Vaikka paljon muuttuu, paljon, säilyy, ihminen iloineen ja suruineen, toivoineen ja pelkoineen. Ei ne ”vanhat hyvät ajat” aina niin hyviä olleet.
Ps.Kaikki voimme kyllä luottaa siihen, että pääministerimme hoitaa hommansa, ja hyväkuntoisena erityisesti.
”… Twitter on olemassa keskustelua varten. Työtä ja vapaa-aikaa. Kannattaa aina olla oma ittensä.”
Hyviä lausumin Stubbilta. Tuota, eihän vain olla ”kateus vie kalatkin vedestä” -teemalla liikkeellä? Sekään ei ole hyvä poliitiikan tekemisen väline. Sanoisin lähinnä kuten Kari Peitsamo, twiittailkoon!
Stubbin myötä on menossa poliittisen kulttuurin murros. Ennen pääministerit jäykistelivät ja antoivat vain virallisia lausumia (yleensä hyvin huolestuneita) oman maan ja koko maailman asioista. Se on ollut kekkoslaisen politiikanteon perintöä (muistettakoon, että vielä 1970-luvulla synteet ovat eläneet Kekkosen kauden loppuvaiheita).
Alex Stubbin myötä poliittinen kulttuuri ja jargon on muuttumassa – olkoonkin, että hänkin on syntynyt 1970-luvulla. Jo hänen edeltäjänsä ovat jossain määrin olleet tässä muutoksessa mukana.
Stubbin myötä olemme oppimassa, että elämän vakavasti otettavien tosiasioiden keskellä kaiken ei tarvitse olla ryppyotsaista lausumamössöä (kuten joillakin Stubbin ministerikollegoilla), koska niistä ei jää mitään erityistä mieleen eivätkä ne herätä intohimoja. Paitsi tietysti sitä yleistä huolestumista maailman asioista.
Stubbin tapa viestiä asioita menee uuteen sukupolveen kuin häkä vereen. Onko siis ihme, että hän on aikoihin yksi suosituimmista poliitikoista, jonka keräämä äänimäärä esim. eurovaaleissa ei voi jättää ketään kylmäksi..?
Kuten Kari Peitsamo sanoi, siinä on hyvän sirkuksen ainekset kasassa. Toisaalta, sitähän kansa on johtajiltaan aina tahtonut: leipää ja sirkushuveja. Poliittista viisautta on kuulla nämä toiveet, mutta asettaa painopiste sinne leivän puolelle..
Stubbin uskottavuus ratkeaa sen myötä, onnistuuko hän tässä tasapainoilussa ja painopisteen asettamisessa. Jos onnistuu, silloin poliittisen kulttuurin muutos on jo tosiasia. Muiden on viimeistään silloin syytä seurata perässä.
Pääministeri saa somea käyttää kuten muutkin kansalaiset. Hän saa myös urheilla kuten lystää.
Mutta pääministerin on toimittava maan edun mukaisesti tässä katastrofitilanteessa, joka on vasta aluillaan. Stubbin teot eivät ole linjassa tilanteen kanssa lainkaan. En luota Stubbin kykyihin, ymmärrykseen ja haluihin lainkaan. Hän ei ole antanut mitään syytä luottamukseen tehtävässään.
Odotan häneltä ja hallitukselta erityistoimia ja tuloksia työttömyyden murtamisessa, maan vientiteollisuuden kasvattamisessa, vanhojen yritysten pitämisessä Suomessa sekä uusien yritysten toiminnan helpottamisessa Tarvitaan dramaattisia toimia eikä nykyistä näpertelyä.
Twiittailu kuuluu tähän näpertelyyn.
Olen samaa mieltä. Suomen talous on jo nyt vaipunut niin syvään koomaan, että on jo merkkejä, ettei se enää edes tunne läheisiään (esim. Venäjä) tai vielä pahempaa, ei edes halua tuntea. Tai mikä vielä pahempaa, läheiset eivät enää kohta halua tuntea sitä. Mitä Stubb silloin tekee? Juoksee karkuun, kuten Katainenkin teki?
Olen samaa mieltä, että kansallisesti ja kansainvälisesti eletään toki haastavia aikoja, mutta onko se kuitenkaan keneltäkään pois, jos hän lomallaan (eikö asia ollut niin?) rentoutuu sen verran, että hyvillä/voimistunein mielin jatkaa haasteittensa keskellä. Ja tämän päivän uutiset kertovat, että hän on todella aktiivisti ollut yhteyksissä eri maiden johtajiin.
Huom, en muuten ole minkään puolueen ns. uskollinen jäsen. Riviäänestäjä liikkuu tarpeen mukaan.