Syvistä haavoista uuteen asenteeseen
Hän oli reformaattori: edisti kansankielisyyttä, korosti Raamatun asemaa ja vastusti anekauppaa. Tämä herätti vastustusta. Hän ei perääntynyt rangaistuksen uhan edessä vaan ilmoitti pysyvänsä Raamatun sanassa. Häntä kunnioitetaan yhä paitsi teologina myös kansallissankarina.
Tuntuuko tutulta? Tällä kertaa kyse ei ole Martti Lutherista vaan Jan Husista, jonka kuolemasta roviolla 6.7.1415 tulee kuluneeksi tasan 600 vuotta.
Suomea on muokannut ennen kaikkea Wittenbergin reformaation perinne, ei hussilaisuus. Siksi Hus on jäänyt hänen jälkeensä tulleen Lutherin varjoon luterilais-melanchtonilais-skytteläis-agricolalaisessa Suomessa. Husilla on kuitenkin tärkeää muistutettavaa omana muistovuotenaan ja reformaation merkkivuoden 2017 alla.
Ensiksi on tärkeää pitää mielessä, että reformaatiota oli jo ennen Lutheria ja hänen jälkeensä. Osa uudistajista on toiminut kirkkonsa sisällä. Näihin kuuluu esimerkiksi Franciscus Assisilainen, jonka vaikutus näkyy esimerkiksi hänen kaimansa paavi Franciscuksen tuoreessa kiertokirjeessä Laudato si’. Hus ja Luther ovat esimerkkejä uudistajista, jotka ovat ajautuneet tai ajettu ulos kirkostaan.
Toiseksi on hyvä havaita, että osa vuosisatojen takaisista repeämistä on jo kyetty korjaamaan. Niin Husin kuin Lutherin monet ajatukset nauttivat arvostusta ekumeenisesti. Vastavuoroisesti Ignatius Loyolan ja Avilan Teresan kaltaiset merkittävät opettajat ovat tärkeitä vaikuttajia myös tämän päivän luterilaisille kristityille.
Prahan kardinaali Miloslav Vlk ryhtyi 1990-luvulla näkyvästi ylittämään kuiluja, jotka Husin ympärille kehittynyt konflikti oli aiheuttanut. Hän nosti esille Husin perinnön katolisessa kontekstissa ja osoitti sille arvostusta. Vlkin sovitteleva työ huipentui vuonna 1999 Roomassa, kun paavi Johannes Paavali II osoitti Husiin keskittyneessä kansainvälisessä konferenssissa syvän pahoittelunsa Husin kuolemasta ja sitä seuranneesta jakautumisesta.
Reformaation historia tuntee aikoja, jolloin monen identiteetti on saanut rakennusaineita vastakkainasettelusta – siitä, että me emme ole niitä. Jan Hus on ollut toisille sankari, toisille konna, toisilla meitä, toisille niitä.
Nyt 600 vuotta Jan Husin kuoleman jälkeen Johannes Paavali II:n sanat näyttävät toisenlaisen tien rakentaa identiteettiä: ”Menneiden vuosisatojen haavat tulee parantaa uuden asenteen ja kokonaan uudistettujen suhteiden kautta.” Kristittyjen identiteetti nousee sovituksesta ja yhteydestä, joka kuroo umpeen vanhat repeämät.
Jan Husin muisto voi osaltaan ohjata 2000-luvun kristittyjä suuntaan, joka toteuttaa kardinaali Vlkin mottoa: Ut Omnes Unum Sint – jotta he kaikki olisivat yhtä.
1 kommentti
Kirjoittaja
Timo-Matti Haapiainen
Olen nelikymppinen vantaalainen pappi ja ikiteekkari. Toimin projektisihteerinä kirkkohallituksessa.
Hussin aikana oli melkoinen böömiläinen oman arvon tunnon nousu. Tuosta seurasi, että monet saksalaiset joutuivat lähtemään sieltä, koska kansa ei pitänyt heidän läsnäolostaan.
Hussin kohtalo liittyi merkittävästi myös tuolloiseen poliittiseen tilanteeseen.
Ilmoita asiaton kommentti