Koska tänä vuonna en ollut luokanvalvoja, osakseni lankesi järjestää lain vaatimaa kevätkirkkoa korvaavaa toimintaa uskonnottomille, muslimeille ja muille, joiden vanhemmat eivät halua lastensa osallistuvan ev.lut. kirkon järjestämään, sen opetuksen mukaiseen tilaisuuteen.
Pyysin ohjeita ET-opetuksen (siis elämänkatsomustiedon) tuesta ja Laura Mäntysalo antoi hyvin ystävällisesti vinkkejä puuhasteluksi kirkkoa korvaavassa tilaisuudessa. Islamin opetuksen järjestäjiin oltiin myös yhteydessä, jotta heille annettaisiin mahdollisuus osallistua järjestelyihin.
Kun muut lähtivät lintujen laulaessa ja auringon paistaessa kävellen läheiseen kirkkoon, meidän kolmen ev.lut kirkon jäsenen ohjattavana ollut ryhmä kokoontui yhteen luokkaan. 45 minuuttia sujui rattoisasti keskustellen perheiden perinteistä ja tulevan ramadanin vietosta. Ei mitään juhlavaa, ei mitään erikoista, yksi tavallinen oppitunti. Islamilaisen yhteisön edustajaa ei näkynyt, kukaan uskonnottomien perheiden edustaja ei osoittanut kiinnostusta tilaisuutta kohtaan.
Kristillisella kirkolla on pitkä perinne yhteistyöstä koululaitoksen kanssa. Historiasta voi tietenkin poimia sairaita yksittäisiä tilanteita, missä kristillisen uskon ihanteita ei ole kunnioitettu, mutta kevätkirkon pohjimmainen ajatus on aina ollut lapsen ja nuoren ainutkertaisen elämän kunnioitus, tämän uskomme kohteen ja ylläpitäjän rakkaus ihmisen elämää kohtaan sen kaikissa vaiheissa ja vuodenkierron tapaan usko ja luottamus elämän uudistuvaan, vahvistuvaan ja sykliseen kiertoon. Tämän yhteisöllisen kokemuksen juhlana kouluvuoden päätteeksi vietetään kevätkirkkoa. Kristillisen jumalanpalveluksen siunauksen ja rakkauden sanoman kohdistuminen ei myöskään rajoitu vain kirkkoon osallistujiin. Halusivatpa tai ei, kaikki oppilaat ja heidän vanhempansa ovat näiden lämpimien ja elämää tukevien ajatusten ja rukousten kohteena.
Kirkkoon kuulumattomien korvaavan tilaisuuden hoito, yli 30-vuotisen opettajanurani ensimmäinen, oli hämmentävä. Lain kirjain ja ET-opetuksen tuen vinkit toteutuivat mutta mielestäni valvomani lapset ansaitsevat enemmän. Ei voi välttyä ajatukselta, että uskonnottomat ja islamyhteisön jäsenet eivät halua kirkollisveroissa säästämillään rahoilla osallistua lapsen elämänkierron juhlahetkiin samalla tavalla kuin kristillinen kirkko. Päällimmäiseksi jää ajattelun, toiminnan ja tunteen yhdistämisen onttous. Mieleen nousee myös välinpitämättömyys lasten ja nuorten kehityksen juhlahetkien kunnioittamisesta. Oma henkilökohtainen vakaumukseni kristillisen, oppilaille räätälöidyn kevätkirkon hyödyllisyydestä ja arvokkuudesta vahvistui. En myöskään ymmärrä, mitä vaaraa olisi kenellekään osallistua kevätkirkkoon, vaikka se ei olisikaan oman vakaumuksen mukainen. Kirkkoon kuulumattoman kodin tehtävä on tietenkin selittää, miten kristillinen elämänkatsomus eroaa omasta ja näin antaa ainesosia oman maailmankatsomuksen muodostamiselle. Miten tällainen opetus on mahdollista ilman tietoa ja kokemuksia vastakkaisista näkemyksistä?
Heitän vakavan haasteen sekä muslimeille että uskonnottomille: huolehtikaa siitä, että omien yhteisöjenne jäsenet rakentavat lasta ja nuorta kunnioittavan juhlan kevätkirkon tapaan kouluvuoden päätteeksi omien ihanteittenne mukaisesti, jotka siis ilmeisesti eroavat kirkon vastaavista, koska erillisiä juhlia vaaditaan. Koulu antaa sen järjestämiseksi ajan ja paikan mutta on turha kuvitella, että koulu organisaationa antaisi juhlalle sisällön ja toimittajat. Herää kysymys, onko sitä sisältöä pinnallisen puuhastelun ja yleisten latteuksien lisäksi. Herää myös kysymys, mikä todellakin on paljon julkisuutta saavan pikkiriikkisen järjestön nimeltä Vapaa-ajattelijat rooli. Pystyykö se tarjoamaan käytännön vaihtoehtoa? Rahaahan kyllä löytyy säästyneistä kirkollisveroista, jos kiinnostusta ja todellista välittämistä on. Vai onko vapaa-ajattelijoiden ja muiden aktiivien uskonnottomien rooli vain repiä rikki tarjoamatta mitään tilalle? Kieltää, rajoittaa, pyrkiä lopettamaan, köyhdyttää ja latistaa?
Erittäin hyvä kirjoitus, juuri näin. Samoja aatoksia on itsellänikin. Mikseivät todella nämä kristilliseen kirkkoon kuulumattomat järjestä lapsilleen kevätjuhlaa koulun päättäjäiseksi? Kovin kärkkäästi ollaan kyllä rajoittamassa tai peräti lopettamassa vanhaa kaunista perinnettämme.
Tarja, kiitos kommentista. Kirjoitin kyllä nimenomaan kevätjumalanpalveluksesta kouluvuoden päättymisen ”juhlana”. Koululla on varsinainen kevätjuhla erikseen ja senhän tuleekin olla kaikille yhteinen.
Kiitän kirjoituksestasi, juuri tuota olen mielessäni kuvitellutkin. On tietysti totta, että koulukirkoilla on pitkät perinteet seurakunnan ja koulun välisessä yhteistyössä. Kirkolla on edelleen resursseja ”toiminnnon” järjestämiseen, on työntekijöitä ja tilat. Mutta se ei tietenkään estä muita uskonnollisuskonnottomia yhteisöjä järjestämästä vastaavaa toimintaa niin halutessaan. Tämän kokemuksen pohjalta ainakaan kovin suurta intoa ja halua siihen siis ei ole.
Vapaa-ajattelijoiden toiminnanjohtaja toivoi jossain kirjoituksessa, että urheiluseurojen tms. yhdistysten / järjestöjen pitäisi järjestää koulukirkkojen aikana korvaavaa ”mielekästä” toimintaa. Vastasin siihen, että jos seurojen toiminnassa on edelleen paljon kirkon jäseniä, niin mikä intressi näillä yksityishenkilöillä on olla mukana järjestämässä oman uskontonsa mukaiselle toiminnalle sijaistoimintaa. Ei mikään. Eli jos uskonnolliselle toiminnalle halutaan järjestää sijaistoimintaa, niin sijaistoiminnan (jos se halutaan olla jotain muuta kuin koulun ja opettajien tarjoama) järjestäjänä täytyy toimia joko ne uskonnottomat tai sitten muun uskontokuntien edustajat. Tämä lie ollut siis tämänkin blogin kirjoittajan toiveissa.
Mutta siis intoa, halua ja kenties mahdollisuuksia ei sitten kuitenkaan ole. Mutta koulukirkkoja halutaan siis vastustaa. Eli suomeksi sanottuna, kun me ei voida korvaavaa toimintaa järjestää, niin tekään ette saa osallistua seurakunnan järjestämään toimintaan. Ainakaan siis kouluaikana. Kukaan ei saa nauttia koulun ulkopuolisesta ”toiminnasta”. Kun me halutaan toisilta jotain kieltää, niin meidänkään ei tarvitse mitään korvaavaa järjestää, kun meillä ei ole siihen resursseja, intoa ja halua. Silloin toimitaan tasapuolisesti ja neutraalisti kaikkia osapuolia kohtaan.
Me taidamme olla asiasta hieman toista mieltä. Siksi pidämme edelleen koulukirkkoja ja onneksi koulut järjestävät oppilaille niihin mahdollisuuden osallistua. Ja oppilaat haluavat niihin jopa osallistua, jotkut jopa innokkaasti.
Kiitos, Olli, kommentistasi. Näin se menee.
Toistettakoon tässä että Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmäärä oli
Vuonna 2010 siinä oli 1986 jäsentä
ja vuonna 2014 vastaavasti 1576 jäsentä.
Jäsenkato siis on viidenneksen.
Vuoden 2014 Suomen väkilukuun verraten siis heitä oli 0,0288 %.
On siis jotenkin irvokasta että julkisuudessa tuollainen vähemmistö esiintyy kuin se olisi joku merkittävä kansalaisjärjestö ja ikään kuin sillä olisi enemmänkin painoarvoa ja sananvaltaa yhteiskunnassamme.
Aikaisemmin Vapaa-ajattelijoita tuki suuri ja mahtava Neuvostoliitto ja se oli osa kommunistien uskonnonvastaista työtä. Ehkäpä kaikki eivät ole huomanneet että tilanne on muuttunut.
On todella mielenkiintoista, miksi pikkiriikkinen yhdistys on onnistunut kaappaamaan niin paljon mediatilaa. Olisikohan niin, että ”uskonnottomiksi” julistautuvat pohjimmiltaan ovatkin paljon ilmoittamaansa vähemmän uskonnottomia?
Uskonnottomien fiksuja ajattelijoita edustava Yki Räikkälä kirjoitti facebooksivulleni seuraavaa:
Miksi jumalanpalvelusmenojen pitäisi olla kevään kohokohtaisin juhlallisuus? Miksei koulun kevätjuhla tekisi sen saman? Minä ainakin, vaikka olinkin tavallisesta tapakristillisestä perheestä, en muista jumalanpalveluksista oikein mitään muuta kuin sen, että katselin ikkunan takana heiluvia keväänvihreitä koivun oksia ja ylipäätään auringonvalon. Mitään juhlaa tai juhlavuutta en noista muista. Tympeätä se kirkossa istuminen oli. Todistuksen saaminen oli se tärkein juttu, vaikka numerot eivät kauheasti hivellytkään, ja heti sen jälkeen avautuva vapauden maailma, joka tietysti viimeistään heinäkuun puolivälin jälkeen ei tuntunut enää miltään ja muuttui lähinnä ikävystyneisyydeksi.
Väitän, että noin 99 prosentille oppilaista kevätkirkko on suunnilleen vain yksi merkki alkavasta kesälomasta, eikä oikein muuta. Kavereitakin näkee ja mukavaahan se on fillaroida kevätsäässä. Kummasti yleensä kevätkirkkojen aikaan aurinko paistaa. Kesäkuun alussahan sitten tuleekin koleus ja sateet.
Minulla pienipalkkaisella kirkollisveroista säästynyt osa ei juuri talouttani ole kohentanut, eikä siitä oikein riitä ulkopuolisiin harrastuksiin paljonkaan. Ja näinhän se suurimmalla osalla vapaa-ajattelijoistakin lienee olevan. Miksi vapareiden tai muiden uskontokuntien pitäisi järjestää erityistä kevätlukukauden päättymisjuhlaa? Onko sellainen järjestettävä, kun kirkko nyt järjestää?
Kevätkirkko on vanha perinne siksi, kun kirkko on aikoinaan ollut vahva yhteiskunnallinen toimija ja uskonnonharjoittaminen on ollut suunnilleen pakko tai ainakin itsestäänselvyys. Mutta sitä se ei ole ollut enää aikoihin. Perinne on vain jäänyt. ”Näin tehdään kun näin kerran on aina toimittu”. En ymmärrä, miksi yhteiskunnallisesti rahoitettujen koulujen tällaista pölyttynyttä perinnettä tulisi ylläpitää. Ei se liene kuuluvan ainakaan opetussuunnitelmiin?
Suvivirrestä viis.. minä en kuulu niihin telaketjuateisteihin, jotka vaativat sen poistamista. Se ei minua haittaa. Mukavat muistot siitä viisusta minulla on. Mutta siis VAIN siksi, että se merkitsi kesälomaa. Hyvä sävel siinä kyllä on ja jos urkuri on asiansa osaava, niin se on vähän kuin taide-elämys.
Vastasin Ykille seuraavaa:
Jaa-a Yki. Sitten kun kirkon jäsenet ovat jotenkin selkeästi ilmaisseet haluttomuutensa sanoutua irti kirkon tarjoamista ihmisten palvelutehtävistä, kirkon tehtävä on toimia toisin. Kirkon ulkopuolisten on turha räksyttää muutosta. He tehkööt asiat tehokkaammin ja ihmisille sopivammin. Vaan en näe, en kuule mitään vaihtoehtoa. Parempaa sellaista.
Yki Räikkälän kokemukset omista koulukirkoista ovat varmasti aitoja. Samalla se on esimerkki ajattelutavasta, että ”kun minulla oli sellaisia kokemuksia silloin, niin kaikilla muilla pitää olla vastaavia kokemuksia tänään”, väittäen jopa että 99% prosentilla oppilaista on suunnilleen vain yksi merkki alkavasta kesälomasta, eikä oikein muuta. Minä väitän, että Yki Räikkälä on jäänyt pahasti menneisyyteen, hänellä ei ole käsitystä tästä päivästä. Se on tietysti hankala juttu, kun pitäisi keskustella tästä päivästä ja tämän päivän toiminnasta. Tai minä puhun vain tietysti meidän seurakunnan järjestämistä alakoulun kirkoista, varsinkin musiikin suhteen. Yläkoulusta / lukiosta en puhu mitään, koska he haluavat pitää musiikinopettajan johdolla musiikin omissa näpeissään. Joka tietysti ehkä sekin jotain kertoo jotain. En myöskään kiellä, etteikö asioista ole voitu järjestää tylsästi joskus tai etteikö asioita voitaisi järjestää tylsästi edelleen tänä päivänä. Mutta kyllä koulukirkkoja ja sen musiikillista toteuttamista ajatellen Simojoki-Kaskisen Jumis -koulukirkkokokonaisuus on ollut ainakin musiikin kannalta suuri pelastus. Suuri kiitos heille siitä, sen merkitys on todella iso ja merkittävä. Se on kokonaisuus, joka kantaa edelleen. Ja sitä vähän sopivasti tuunaamalla kantaa varmasti jatkossakin.
Mutta tietäen, kuinka railakkaasti laulu raikuu meillä Somerolla noin 550 oppilaan voimin meillä 3 kertaa vuodessa koulukirkoissa, niin en millään voi uskoa, että 99% oppilaista siellä olisi tylsää ja ikävää. Tai se, kuinka pikkukoululaiset kevätkirkon päätteeksi kukittavat alakoulun jättävät, niin se ei totisesti ole mitään pölyttynyttä perinnettä. Siinä kyynelvirtojen kosteudessa mikään pölyhiukkanen ei jää silmiä kiusaamaan.
Kirkolla on tietysti monta käytännön etua, periaatteessa. Meillä on iso tila fasiliteetteineen, mihin kokoontua ja meillä hyvin koulutetut ja ammattitaitoiset palkatut työntekijät puhumiseen ja musiikin tekemiseen, puhuttiin sitten työn tekijöinä sekä suuremman ryhmän vetämiseen / toiminnosta vastaamiseen / vapaaehtoisten kanssa puuhaamiseen. Koulu saa seurakunnalta valmiin, tutun paketin, oppilaiden ei tarvitse muuta kuin mennä paikalle, kenties jotain kuljetuksia täytyy järjestää. Ymmärrän hyvin, että vastaavan uskonnottoman / muun uskontokunnan mukaisen sijaistoiminnan järjestäminen voi olla vaikeaa, haastavaa, jopa suorastaan mahdotonta. Kun vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä, kuka moista rupeaisi ihan tosissaan puuhaamaan, kuka ottaisi siitä vastuun ja miten tehdä koulun kanssa yhteistyötä. Mutta se ei tarkoita sitä, että miksi meidän kirkon parissa pitäisi luopua tästä valmiista paketista, vaikka joku ei siitä pidä tai haluaisi siitä tasa-arvon nimissä luopua. Ei pidä, ei missään tapauksessa.
Silloin kun koetaan, että vaihtoehtoinen tilaisuus täytyy järjestää, sille löytyy myös tekijät. Tosin mihin hintaan ja missä on oma juttunsa. Epäilen, että aika monta käytännönkin kysymystä pitäisi pystyä ratkaisemaan, ennen kuin koulukirkoille saadaan ihan oikeasti toimiva vaihtoehto luoduksi. Ja tällä hetkellä tälle työlle ei taida löytyä tekijää, ei ainakaan vapaa-ajattelijat ry:n parista. Ja muiden uskonnottomien pitäisi itseään ajattelevina yksilöinä pystyä yhdessä rakentamaan uskonnotonta yhteisöllisyyttä vahvistavaa. Tällaiseen hieman kenties absurdiseen yhteistoiminnallisuuteen en kyllä ihan heti usko. Vaikkakin ilmeisesti Lontoossa on järjestetään nykyään ateistisia / uskonnottomia ”jumalanpalveluksia”.
Lauantaina 4.6.2016 kun oli lukion ja alakoulujen jumalanpalvelus, niin Somerolla oli yli 1000 ihmistä kirkossa, kun useampi vanhempi ja muitakin oli mukana.
Yki jatkoi seuraavasti:
Kirkon tehtävä on toimia niin kuin se toimii, eikä siinä mitään. Suuri osa tai ainakin joku osa ovat tyytyväisiä kirkon palvelutehtäviin. Täytyy muistaa, että ehdottomasti suurin osa kirkon jäsenistä ovat hällävälistejä, eikä heitä juuri liikuta mitä kirkko tekee tai jättää tekemättä. He käyvät joskus ja jouluna kirkossa, papin aamen käydään hakemassa pariuduttaessa, muksut kastetaan ja nämä käyvät riparin, kun niin kuuluu. Kirkon eetos ja sanoma ovat jotain sumeaa josta ei niin kummemmin piitata. Eihän tällaiset sanoudu irti kirkon palveluksista.
Minäkin kurja uskonnoton kävin alttarilla sanomassa sen tahdon ja kaikki neljä muksua pappi kävi vedellä huuhtelemassa ja lausumassa taikasanat. Olin siis hällävälisti. Irtisanouduin hälläväliydestä vasta vanhemmalla iällä. Jos olisin nuorempana ajatellut asioista kuten noin kymmenen vuotta sitten, en olisi kirkkoon astunut omissa asioissani, eikä yhtäkään lastani olisi pappi tullut vettä pirskomaan, eikä yksikään olisi riparille mennyt ellei sitten omasta halustaan. Tai kirkkoon kuulumattomina se varmaan ei olisi käynyt? Protua ehdotin kullekin, mutta porukan paineessa menivät riparille. Yksikään ei juuri muuta sieltä saanut kuin kaveriporukassa olemisen.
Kirkon ulkopuolisista lienee vaparit lähinnä niitä, jotka räksyttävät. Mutta he vaativat tiettyjä asioita pois, mutta sellaisia, joita korvaamaan ei tarvita mitään. Mikä on se, mitä pitäisi tehdä tehokkaammin tai sopivammin? Vaparithan ei tietääkseni vaadi uskonnon harjoittamisen kieltämistä sinänsä, vaan lähinnä sitä, ettei uskontoa harjoiteta yhteiskunnallisissa instansseissa. Minustakaan uskontoa ei kuulu harjoittaa valtiopäivien avajaisissa, valtion itsenäisyyspäivän menoissa, armeijassa eikä kouluissa. Se tehtäköön muualla ja sitä tahtovien piireissä.
Ylläolevaan Ykin kommenttiin vastasin:
Se, mitä kirjoitat hällävälismistä Yki on tietenkin tietyllä tavalla totta. Toistaiseksi kuitenkin ylivoimainen enemmistö suomalaisista ei tee sitä ainoaa järkevää ratkaisua, mikä täydellisestä hällävälismistä pitäisi vetää eli erota kirkosta. Minä näen asian niin, että enemmistö suomalaisista näkee kirkon ihmiskuvan ytimeen: yksityisen ihmisen ainutkertaiseen arvoon, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ihanteeseen ja elämänkaaren eri vaiheiden tuomiin pohdintoihin, eivätkä halua niistä sanoutua irti. Sinä nyt olet Yki eronnut kirkosta mutta jos olisit todellakin hällävälisti, et tässä nyt kanssani keskustelisi. Päinvastoin: olet uskonnottomien fiksuimpana rakkikoirana räksyttämässä kirkkoa vahvemmaksi ja paremmaksi.
Tämä on se pointti, jota en kerta kaikkiaan voi ymmärtää uskonnottomien toiminnassa. Tai itse asiassa voin, mutta siitä myöhemmin. Miksi kirkon jättäneet ovat kuitenkin niin kiinnostuneita kirkon toiminnasta ja sen uskosta? Miksi kirkon ulkopuolella ovat niin halukkaita puuttumaan kirkon jäsenten aktiivisuuteen, laiskuuteen tai passiivisuuteen oman uskonnon harjoittamisessa. Miksi kirkon ulkopuolella ovat esimerkiksi hyvin halukkaita kertomaan kirkon omia tutkimustuloksia sen jäsenten uskonnollisesta vakaumuksen vahvuudesta nostaen esiin kaikenlaisia prosenttilukuja. Miksi kirkon ulkopuolella olevat eivät osaa olla kirkon ulkopuolella vaan haluavat olla sitä sorkkimassa. Miksi kirkon ulkopuolella olevat eivät pysty olemaan todellisesti ja täysin kirkon ulkopuolella, jättämään sen omaan rauhaan ja arvoon? Mikä heitä vetää kuitenkin niin vastustamattomasti miettimään kirkkoa ja sen asioita? Kuinka voimakas kirkko heidän silmissään edelleen on? Mikä on se magneetti, joka vetää heitä puoleensa? Tätä minä olen pitkään pohtinut.
Ja päätynyt siihen lopputulokseen, että he haluavat, tiedostamatta tai tietoisesti, sisäsyntyisesti tehdä lähetystyötä. He haluavat tehdä uskonnottomuuden lähetystyötä. Heidän on aivan pakko tehdä sitä. Siksi he ottavat kirkon ja sen jäsenet kohteekseen. Tuollaisesta näystä ja visiosta minkä tahansa uskontokunnan edustajat iloitsisivat ja riemuitsisivat. Vahva aate ja visio, kerta kaikkiaan. Mutta sen vuoksi meidän tulee taistella sitä vastaan yhtä vahvasti.
Tai voi tietysti olla, että he oikeasti haluaisivat, että heistä otettaisiin kirkossa koppi ja osattaisiin saattaa takaisin kirkon helmaan. He ovat kuin nuoria kapinallisia, jotka odottavat kirkon hyväksyntää, rajoja, tukea ja turvaa. Tai sitten ehkä ei kuitenkaan…
Tämän analyysini luettuaan luultavasti joku heistä käskee olemaan ajattelematta heidän motiivejaan, väittäen minun tekevän aivan vääriä tulkintoja, etten saa ajatella heidän puolestaan tms. jolla pyritään toisen olevan täysin väärässä ja heidän oikeassa ja totuudessa. Näillä argumenteilla tälläkin sivustolla heidän taholtaan hyökätään toisia kirjoittajia ja asiaa pohtivia kohtaan. Mutta siitä huolimatta ajattelen ja tulkitsen.
Pidän Ykin kaltaisten fiksujen kirjoittajien mielenkiintoa kristinuskon kannalta ihan hedelmällisenä. Uskonnottomien omat motiivit voivat hyvinkin olla kuvailemiasi, Olli, mutta lopputulos kääntyy kyllä kristinuskon parhaaksi. Kritiikki pitää valppaana.
Yki Räikkälä vastasi minulle ja Olli Salomäenpäälle:
Äh, en ole fiksu enkä rakkikoira. Näitä ovat ihan muut. Minä lakkasin olemasta hällävälisti suunnilleen niihin aikoihin kun aloin bloggaamaan K24:ssä, vuonna 2009. En muista miksi. Ehkä vain tuli aikaa sillekin. Todennäköisesti mietin tuolloin, miksi en kuulu kirkkoon. Ja kun tätä olen pohtinut ja sadat keskustelut uskovien kanssa tullut käytyä, on käsitys omasta uskonnottomuudestani tullut entistä vahvemmaksi ja paremmaksi…
Voi olla, että monet näkevät kirkon ihmiskuvan ytimen noin kuin kuvailit. Muttä minä näen, että suurin osa tavan kansalaisista, jotka eivät aktiivisesti usko, mutta ovat kirkon jäseniä ja käyvät kirkossa joskus ja jouluna, lienevät atavistis-uskovaisia. Usko johonkin korkeampaan, jumalaan tai jumaliin, on atavismi. Ja toisaalta kirkossa käyminen on monille tapa- ja ryhmäkäyttäytymistä. Itse kun käyn kirkossa vain kun sukutilanne sitä vaatii, näen alttarille ehtoolliselle käyskentelevissä tapakäyttäytyjiä. Olen näitä tarkkaillut ja olen varma siitä, että useat ovat ”näyttäytyjiä”. Olemus ja ilme kertoo kaiken. Kirkossa käynti on myös näyttäytymispaikka. Ainakin yhden lähisukulaiseni tiedän käyvän ehtoollisella vain siksi, kun se nyt kuuluu asiaan. Oma edesmennyt isäni oli myös tällainen. Vaikka hän ilmoitti olevansa uskossa, olen varma, että se oli vain sukuperinnejuttu. Hän taisi uskotella itselleenkin olevansa uskossa. Ja sitten ovat ne varmuuden vuoksi -uskovat, joista en nyt viitsi enempää mainita kuin sen että se on eräänlaista opportunismia.
Olli Salomäki: Minä taas väitän, että me kaikki olemme menneisyyden vankeja. Mutta olen opettajan veli ja vaimoni on opettaja. Kouluissa olen käynyt aika paljon työni vuoksi. Olen siis nähnyt ja keskustellut opettajien kanssa aika paljon 30 vuoden aikana. Olisi pitänyt mainita, että tarkoitin oikeastaan yläasteikäisiä. Pienet alakoululaiset osallistuvat kirkkohommiin kyllä innokkaasti, kuten kaikkeen muuhunkin mitä heille tarjotaan. Kirkko ja sen taikamenot ovat yhtä luonnollinen osa elämää kuin on koulut, kaupat, huoltoasemat ja koti. Yläasteikäiset, jotka ovat alkaneet hahmottaa maailmaa ja näkemään asioissa vivahteita, käyvät kevätkirkossa yhtä innokkaasti kuin he käyvät välitunnilla kaupassa. Kirkko sinänsä 99%:lle näistä merkitse muuta kuin yhtä aikuisten pölyisistä jutuista. Tähän en tietenkään mitään evidenssiä voi tarjoilla, mutta kirkon jäsenmäärän väheneminen ja nuorten perheiden yhä kasvava uskonnollisten rituaalien poisjättäminen kertovat omaa kieltään.
Miksi kirkon jättäneet ovat kiinnostuneita kirkon toiminnasta, johtuu yksinkertaisesti siitä, että kirkolla on vielä edelleenkin aikamoinen asema ja rooli yhteiskunnassa. Kun sillä on ollut ja on erioikeus veronkantoon ja kun valtiopäivien avajaisiin ja itsenäisyyspäivän viettoihin kuuluu valtiollinen jumalanpalvelus ja sen edustamaa uskoa opetetaan yhteiskunnallisesti rahoitetuissa kouluissa, on minusta siinä riittävästi syitä olla kiinnostunut. Minä ainakin näistä syistä. Kiinnostaahan minua politiikkakin. Järjestäytynyt uskonnonharjoittaminen on vähän kuin politiikkaa sekin.
Muuten, kun olen käynyt kouluissa esittämässä elokuvia, on erittäin hämmentävää taas se, että toisinaan jotkut oppilaat ovat jääneet luokkaan tekemään jotain ajankulua, kun toiset ovat salissa leffaa katsomassa. He ovat uskovista lahkolaisista tms. perheistä, joissa lapsia kielletään osallistumasta moiseen maailmallisuuteen.
Vastasin Ykille seuraavaa:
Jaa atavismi? Siis biologisesti periytynyt juttu, tuo jumalusko? Oli miten oli, olisi mielenkiintoista tietää, minkälaiselta näyttää sinulle TOSIUSKOVAISEN ruumiinkieli hänen mennessään ehtoolliselle jos tunnistat tapa- ja ryhmäkäyttäytyjät jostakin tietystä asiasta. Minulle ei ole olemassakaan muita kuin tapakristittyjä. Joidenkin tavat ovat todella ärsyttäviä kristillisyyden oikean tavan tavoittelussaan mutta kyllä suurin osa ainakin meistä ehtoolliselle menijöistä on tavallisen tahvon oloisia, epävarmoja, epäuskoisia, mielessä käy ajatus, onko tässä mitään järkeä. Tällaisilla ajatuksilla ei ole ehtoollisen perusajatuksen kannalta mitään merkitystä. Vain sillä on jotain merkitystä, että raahaat pölymajasi sinne eteen rakastettavaksi.
Voin tähän kenties kertoa oman kokemukseni kevätkirkkoon liittyen, vaikka en ole enempää muslimi kuin uskonnoton. Ja vaikka olenkin ryhmänohjaaja lukiomme ykkösten toiselle puolikkaalle, en itsekään kirkkoon mennyt. Vakaumuksellisista syistä, kuten on tapana sanoa.
Olen melkoisen monta kertaa vuosien varrella ollut yhtä hyvin kirkonmenojen kuin joulujuhlan aikana hoitamassa ”korvaavaa” toimintaa jehovantodistajaoppilaiden kanssa. Koskaan ei ole mieleeni tullut, että kyse olisi juhlatilaisuudesta vaan siitä tosiasiasta, että peruskoululaisia ei ennen aikojaan voi kotiin lähettää eivätkä lukiolaiset saa päästä kuin koira veräjästä toisten ollessa pakotettuja kevätkirkkoon.
Tänä vuonna kirkonmenojen korvikkeena oli läppäreiden keväthuoltoa. Juhlan tuntu oli aika kaukana, mutta vastuullani olevat asiat tuli porukalla tehtyä.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni lukiolaisopiskelija vapaaehtoisesti menisi kevätjumalanpalvelukseen, jos toinen vaihtoehto olisi kotiin pääseminen. Onkohan missään päin tämä jumalanpalvelus toteutettu puhtaasti vapaehtoisuuteen pohjautuen?
Onko mielestäsi oikein pakottaa kaikkia nuoria palvelemaan Jumalaa? Kaikkihan me tiedämme, ettei kirkkoon kuuluminen takaa minkäänlaista jumaluskoa.