Uskon totuus.

Lähtökohtana pitää olla, että usko on uskoa, ja tieteen tulokset ovat totuutta. Mitä enemmän usko perustuu tutkijoiden tuloksiin sen luotettavampaa se on. Olen kirjoituksissani pyrkinyt pitämään lähtäkohtana tutkijoiden tuloksia sekä myös toisinaan kirkon jäsenten teologien, pappien, käsityksiä. Ole tässä ajan myötä silloin tällöin joutunut ” häväistyksen ” kohteeksi, josta ota nyt yhden esimerkin päivä pari sitten tapahtuneesta. Liika on liikaa.

Teologian maisteri Mika Rantanen. Hän sanoi kommenttiani ensiksi häväistyksesi uskoa kohtaan ja toisessa vinoiluksi pyhiä asioita ja totuuksia kohtaan. Tekstini oli seuraava joskin en nyt muista sanasta sanaan mutta asiasisältö oli seuraava.

Jumala ei ole kirjoittanut sanaakaan, Kaikki kirjoitukset ovat meidän ihmisten kirjoittamia.
Jeesuksen ylösnousemuksella ei ole erityistä merkitystä. Jumalat Jeesus ja Pyhä Henki ovat olleet luomassa tätä maailmankaikkeutta. Miljardeja vuosia tämän jälkeen Jeesus ilmeisesti päätti tulla planeetallemme ja jumalat keskusteluissaan päättivät tulon tapahtuvan Pyhän Hengen toimesta sikiämällä Jeesuksen nuoreen neitseelliseen tyttöön, naiseen. Jeesuksen toimina-aika oli tutkijoiden mukaan noin vuoden verran tukenaan rakastettunsa Maria Magdaleena ennen paluutaan takaisin taivaan valtakuntaan. Siis myös Pyhä Henki tuli myös Jeesuksen isäksi.

Näin.Jos Rantasen mielestä sikiäminen on häväistystä niin oikea osoite on rovasti Matias Roto. Olisi korrektia jos teologian maisteri Mika Rantanen perustelisi käsityksensä eikä vain heittäisi ” herjaa ”.

Lopuksi annan täyden arvostukseni Kotimaa24 toimitukselle.

Kirjoittaja

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.