Uskon kun oikein oivaltaa, niin sen varassa on mukava köllötellä.

Suuri levollisuus ja rauha virtaa sisälläni.Sillä sain lääkäriltä kuulla, että vakava sairastumiseni on hoidettavissa täysin kuntoon. Useiden viikojen epätietoisuus oli rankaa aikaa. Pelko katosi nyt ja innostunut mieliala palasi. Nyt voin turvallisin mielin taas suuntautua tulevaisuuteen.

Tunnistan itsessäni olevan toisenlaisen pahan ja sen olemassaolo on myös pelottavaa tiedostaa. Se tahtoo viedä ilon innostuksen elämästä. Syyllisyys siitä kääntää mielen sisäänpäin ja omaan mahdottomuuten. Se jäytää sisintä, kuin syöpä, joka voi tuhota kaiken sen hyvän työn mitä Jumala on saanut aikaan. Pelkästään sen ajatteleminen kauhistuttaa. Koko olemukseni on täysin turmeltunut sen tähden ja sitä syntisyyttäni en kykene nujertamaan. Siinä kristittynä helposti passivoidun ja vetäydyn syrjään. Jollen sitten tartu Raamatun lupauksiin.

Silloin saan taas uudelleen oivaltaa sen, mitä uskon avulla omistan jo . Eli, Jeesuksen Kristuksen maahan vuotaneen veren tähden saan omistaa täydellisen syntien anteeksiantamuksen. Koko täydellisen turmeltuneisuuteni vastapainona on Jumalan pojan täydellinen sovitustyö. Työ, joka päätettiin edestäni toteuttaa, jo ennen kuin maailmaa edes oli alettu luomaan. Ilo ja rauha täyttää taas mielen. Samalla pasiivisuus katoaa ja tilalle tulee innostus, sekä hienoja näköaloja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Siinäpä kaksi vastakkaista ja toisistaan rippuvaista näköalaa uskon elämässäni. Molemat on yhtä tärkeitä. Molemmat on jatkuvasti mukana. Tiedostan se etten omin ponnistuksin mitenkään voi elää Jumalan tahdon mukaista elämää ja samalla omistan siihen ainoan lääkkeen ja avun. Joka on siinä, että toinen on minun puolestani tehnyt kaiken sen mikä minulle on mahdotonta. Joten nyt voin täydellisesti syntisenä omistaa täydellisen Jeesuksen puhtauden ja pyhyyden. Sen kaiken tavoitan nyt pelkän uskon kautta.

Kyllä on mainiota tämä uskovan elämä. Saa levätä ikäänkuin Jumalan riippumatossa. Eikä mitkään velvollisuudet tai vastuut paina pätkän vertaa. Samalla valtava innostus täyttää mielen, niistä Jumalan antamista mahdollisuuksista, mitä hän tarjoaa runsaasti ja joihin saan innolla hypätä, kun sen aika on.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.