Pitkäkäsi saa näpeilleen

Kirjoitin neljä vuotta sitten (16.3.2018) blogin Vladimir Pitkäkädestä ja historian tulkinnasta ideologiseen vaikuttamiseen. Vladimir Putin käytti hyväkseen kaukaista nimikaimaansa Vladimir Pyhää oikeuttaakseen Krimin valtauksen 2014.

Sama ideologinen vaikuttaminen on jatkunut senkin jälkeen, vain kierroksia lisäämällä oikeuttamaan ”erikoisoperaatiota” Ukrainan miehittämiseksi. Propagandassa täysimittaisen hyökkäyssodan syyksi on kerrottu Ukrainan ”puhdistaminen natseista, jotka toteuttavat venäläisten kansanmurhaa.”

Pitää ymmärtää, kuinka pitkälle valtansa ulottamisessa voi mennä. 190 pataljoonan hyökkäysosastoa eivät ole tähän mennessä riittäneet lähellekään Ukrainan miehittämiseen. Pitkäkäsi saa näpeilleen.
_ _ _
Historian opetus on ollut, että pitkät huoltoyhteydet, kelirikkoaika ja sodan pitkittyminen toimivat hyökkääjää vastaan. Sotamarsalkka Mihail Kutuzov armeijoineen selvisi voittajaksi Napoleonin armeijasta, vaikka oli kärsinyt tappion Borodinossa Moskovan lähellä 1812 (28.8./ 7.9.). Napoleonin heikentynyt armeija lähti vetäytyvän Kutuzovin perään. Lopulta kenraalit Pakkanen, Rutto ja Nälkä antoivat ratkaisevat iskut Napoleonille ja tämä lähti vetäytymään joukkonsa rippeiden kanssa kohti Ranskaa. Samoin Hitlerin armeijan hyökkäys kohti Moskovaa pysähtyi arojen ankaraan talveen Stalingradissa.

Putinin hyökkäystä Ukrainaan tullaan vielä analysoimaan tarkasti, mutta ensivaikutelma on, että heikko suunnittelu, väärä tilannekuva, kelirikko, huollon puutteet ja ennen kaikkea huono taistelumoraali ovat koituneet Venäjän hyökkäyksen tappioksi. Vastaavasti ukrainalaisten korkea puolustustahto on osoittanut, että lähtötilanteessa heikommaksi arvioitu armeija voi voittaa vahvempansa. Kotejaan ja läheisiään puolustavien oikeutus on ratkaisevasti edellä hyökkääjää, jonka sotilaat eivät propagandasta huolimatta koe siviilien murhaamista oikeaksi. Siten taistelijan mieli ja eettinen toimintakyky voivat olla ratkaiseva tekijä sodan lopputulokseen.
_ _ _
Liitän tähän seuraavassa neljä vuotta sitten (16.3.2018) julkaisemani tekstin ydinosia.
”Patsaat ovat politiikan teon väline. Moskovan 1100 -luvulla perustanut Juri Dolgoruki istuu ratsunsa selässä pronssiin valettuna. Oikea käsi kurottuu alaviistoon ‒ pitkälle. Käsi on luonnollista kättä ainakin kämmentä pidempi. Siten patsas tekee oikeutta Jurin liikanimelle Dolgoruki ‒ Pitkäkäsi. Verottajana ja hallitsijana Juri ylsi pitkälle. Pitkä käsi on vallan merkki. Tällä on merkitystä, kun Venäjä äänestää ensi sunnuntaina presidentin vaaleissa.

Länsi on aiheellisesti reagoinut entisen venäläisen vakoojan Skripalin murhayritykseen Britanniassa. … kyse on rajojen rikkomisesta, jota länsi ei voi sietää. Siksi vastatoimet Venäjää kohtaan lisääntyvät ja Venäjä puolestaan vastaa niihin.

IS arvioi pääkirjoituksessaan (16.3.), että Britannian läntisten liittolaisten on pakko tarjota muutakin kuin sympatiaa. ”Vaikea kysymys on, mikä Venäjään oikeasti purisi. Ukrainan vuoksi asetetut talouspakotteetkin ovat taittuneet Putinin propaganda-aseeksi, jolla peitellään itse aiheutettuja talousongelmia. Ydinvallan asemahti tekee sotilaalliset toimet kaikille vaarallisiksi.”

Katsoin viikko sitten toistakin patsasta Moskovassa. 16 metriä korkea Vladimir Pyhä on kääntynyt Kristus Vapahtajan katedraalin suuntaan. …Vladimir Suuri oli Kiovan hallitsija 980‒1015. Hän ei koskaan vaikuttanut Moskovassa, mutta hänet kastettiin Krimillä 988. Tästä tulee toukokuun 19. kuluneeksi 1030 vuotta.

Toinen Vladimir ‒ Putin ‒ paljasti patsaan pari vuotta sitten. Krimi, jonka Venäjä valtasi 2014, on Putinin mukaan Venäjälle yhtä pyhä kuin Jerusalemin Temppelivuori muslimeille tai juutalaisille. Venäjä käyttää siis Vladimir Pyhää Venäjän suurvalta-aseman ja Krimin valtauksen pönkittämiseen.”(tähän päättyy aiemman blogini lainaus).

Nyt Vladimir Vladimirovits Putin käyttää samaa Vladimir Pyhää Ukrainan sotaretkensä oikeutukseen.
Samoin Hitlerin ideologit kaivoivat Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan historiasta 1100-luvulta esille Fredrik Barbarossan ristiretken perustelemaan Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Riittävän kaukaiset historialliset esikuvat ovat sikäli otollisia, että niihin voidaan lukea sisälle omia pyrkimyksiä. Vain mielikuvitus on rajana.

Hitler tavoitteli Natsi-Saksan asemaa kolmantena Roomana ja epäonnistui siinä. Nyt Putin pyrkii samaan. Ajatuksena on, että Länsi-Rooman tuhon jälkeen Itä-Rooma eli Bysantti jatkoi oikean kristinuskon perintöä. Putin väittää Venäjän olevan Bysantin perinteen jatkaja samalla kun lännessä kristinusko on turmeltunut.

Putinin hyökkäyssota Ukrainaan jakaa kuitenkin yhä vahvemmin myös ortodoksista maailmaa. Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien juopa on syventynyt Patriarkka Bartholomeuksen tunnustettua Kiovan patriarkaatin autokefalian tammikuussa 2019. Putinin sotaretki Ukrainaan on aiheuttanut hajaannusta myös Moskovan patriarkaatin sisällä, kun Moskovan patriarkaatin alainen Kiovan metropoliittaa Onufri on tuominnut Putinin hyökkäyksen ja lakannut liturgiassa muistamasta patriarkka Kirilliä, joka on siunannut Putinin sotaretken. Onufrin takana on noin kolmannes Ukrainan moskovalaisista hiippakunnista. Kenet siis tunnustetaan Bysantin perinnön jatkajaksi – Moskova, Kiova vai Konstantinopoli?

Historianideologian propagandistinen käyttö on kaksiteräinen miekka, sillä sen lyönnit jakavat tässä tapauksessa myös omat taustavoimat.

    • Ihmiset voivat käyttää uskoa ja Jumalaa omien valtapoliittisten päämääriensä välineenä. Tästä lienee osaltaan kyse myös tässä tapauksessa.

  1. Kuinka paljon me tiedämme Ukrainan tapahtumista viimeisen kymmenenvuoden ajalta, jolloin sotaa on käyty.

    Jos siellä on ollutkin äärioikeiston ( natsit) sortovaltaa venäläisiä asukkaita kohtaan, onhan siitä kirjoituksia olemassa. Jostakin syystä, niitä ei nyt saa kertoa. Johtuneeko siitä, että venäläinen ei ole oikeistolaiselle kristitylle ihminen ollenkaan, koska he ovat tulkinneet raamattuaan niin, että se on petovaltio joka lopunaikana hyökkää Pyhälle maalle, ja helluntalaiset levittivät aikoinaan Ruotsia myöten jonkun näkemää näkyä, että Venäjä hyökkää Suomeen ja ottaa siitä puolet itselleen.

    Eurooppa hehkuttaa Oikeusvaltioperiaatetta. Mutta silloin kun oman hajoamisen pelossa rakennetaan yhteista vihollista eheyttäjäksi ja yhtenäistäjäksi, ja viha lietsotaan ylittämään kaikki äyräät, ei oikeudella ole enää asiaa tässä kontekstissa. Tämä on nähty jo natsiaikana.
    Toisin sanoen, vihan kohteella ei saa olla puolustusasianajajaa, vaikka se oikeudessa kuuluu pahimmallekin murhamiehelle.

    Minulle myös Ukrainassa asuvat venäläiset ovat ihmisiä, ja heille kuuluisi ihmisoikeudet ja jokapäiväinen leipä, kuten muillekin maassa asuville.

    • Kuten tunnettua on pääosa Suomessa asuvista ruotsinkielisistä Suomelle solidaarisia isänmaanystäviä. Kieli ei ole ainoa tekijä kansallistunteen muodostumiselle. Niinpä ei ole ihmeteltävää siinä, että pääosa venäjää puhuvista ukrainalaista on itsenäiselle Ukrainalle solidaarisia isänmaanystäviä, jotka kokevat Venäjän armeijan vihamielisenä valloittajana ja ovat yhtä valmiit taistelemaan Ukrainan itsenäisyyden puolesta kuin ukrainankielisetkin. Ja onhan itsenäisyystaistelua johtava presidentti Zelenskykin äidinkieleltään venäläinen, tosin kylläkin sukujuuriltaan juutalainen.

  2. On pitkiä käsiä, mutta apparaatin napamiehillä on myös syvät taskut. John Blake rinnastaa tämänhetkisen sodan Hitlerin toimintaan ja perusteluihin. Lopuksi hän ennakoi, että ukrainalaisille kyseessä on tulevaisuudessa vähintään samanlainen Suuri isänmaallinen sota kuin Venäjälle 80 v takaiset tapahtumat. Voiton päivää tahdotaan Moskovassa ja ulkomaita myöten juhlia joka toukokuu. No, voitto, Pobeda, on ainakin neuvostoliittolainen automerkki. https://edition.cnn.com/2022/04/02/world/putin-invasion-mistakes-hitler-blake-cec/index.html

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.