Historiassa on ajoittain suuria käännekohtia, jossa yksittäisestä merkittävästä tapahtumasta muodostuu vedenjakajana toimiva käännekohta. Tällainen tapahtuma oli Venäjän helmikuun lopussa aloittama hyökkäys Ukrainaan. Tällä sodalla on ollut hyvin merkittäviä vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaan ja maassamme käydään aktiivista keskustelua siitä, miten asemaamme tässä tilanteessa tulisi vahvistaa.
Itse en ole aiemmin kuulunut Suomen Nato-jäsenyyden äänekkäimpiin kannattajiin, mutta en myöskään sen vastustajiin. Olen ajatellut moneen muun tavoin, että pärjäämme valitsemallamme tiellä vahvalla itsenäisellä puolustuksella, kehittämällä yhteistyötä muiden länsimaiden kanssa, Nato-optiolla ja valtiojohdon puheväleillä Venäjän johdon kanssa. Nyt olemme tilanteessa, että tämä paketti ei enää riitä.
Venäjä ei ole tällä hetkellä on sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän jäsen, vaan kaupunkeja pommittava ja sotarikoksia siviileitä vastaan Ukrainassa tekevä valtio. Venäjä on myös hyökkäämällä Ukrainaan heiluttanut Europaapan turvallisuusjärjestelmän tavalla, joka vaatii Suomea kaikilla tavoilla vahvistamaan omaan turvallisuuttaan.
Me emme myöskään tiedä miten tilanne tästä kehittyy. Venäjän edes nykyisen kaltainen yhteiskunnallinen vakaus ei ole pitkällä tähtäimellä mitenkään selviö, kun maan talous alkaa kunnolla yskiä sodan ja sen takia maalle syystä pakotteiden takia. 1990-luvun alusta tästä on jotain kokemusta. Tällä kertaa asiat voivat mennä huonommin, sillä toisin kuin nyt Neuvostoliitosta syntynyt uusi Venäjä oli väleissä muun maailman kanssa ja sitä pyrittiin monella tavoin tukemaan – sittemmin epäonnistuneessa – kehityksessä kohti demokratiaa.
Tämä kaikki edellä mainittu epävarmuus tarkoittaa oman puolustuskykymme vahvistamista, sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa. Jos tilanteesta parhaiten informoitu valtiojohtomme näkee, että Suomen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää liittymistä Natoon, niin silloin tätä tietä on nyt kuljettava. Uskon, että tasavallan presidentillä, hallituksella ja eduskunnalla on suomalaisten suuren enemmistö tuki toimia nopeastikin tavalla, joka parhaiten vahvistaa turvallisuuttamme.
Suomen turvallisuuspoliittisissa valinoissa meitä kaikki varmasti huolestuttaa Venäjän mahdolliset jyrkätkin reaktiot. Se, että ei tehtäisi mitään olisi tässä tilanteessa kuitenkin suurempi uhka kuin se, että otamme määrätietoisia ja rohkeita askeleita turvallisuutemme vahvistamiseksi. Mikään ratkaisu ei varmasti ole pelkästään hyvä tai huono. Emme tarkkaan tiedä lähikuukaudet tuovat tullessaan meillä ja maailmalla. Kaiken tärkeintä on, että tänä aikana kansamme on sisäisesti mahdollisimman yhtenäinen ja on valmis kohtaamaan mitä historiallinen käännekohta, jota juuri todennäköisesti, nyt elämme tuo tullessaan.
Maamme positiivinen menestyminen tulevaisuudessa on ehdottomasti positiivinen, läheinen, yhteistyö demokraattisten länsimaiden kanssa, johon Natokin kuuluu.
Sotarikos ? Sodassa tapetaan ”laillisesti” ? Mutta jos tappaa ”väärin”, se on rikos ? Miesten mukaan loogista ? En ymmärrä sodan logiikkaa. Voi siis hyökätä vieraaseen valtioon, alkaa tuhota infraa ja tappaa ihmisiä. Ei mitään vastuuta ?
Sodankäynti on sinällään rikollista, josta pitäisi langettaa tuomio.
Mahdollisimman yhtenäinen Nato-myönteisyys
Meihin vaikutetaan koko ajan yhtenäisen mielen saavuttamiseksi, mutta uutisointi alkaa olla jo niin läpinäkyvää ja kroisia, että vastenmielisyys iskee väistämättä.
Nyt uutisoidaan Butsan tilanteesta siihen tyyliin, että Venäjä olisi siellä ihan yksipuolisesti ammuskellut siviilejä läjään ja tuhonnut ympäristöä, vaikka toisaalta puhutaan Ukrainan rohkeasta puolustuksesta. ’ Butsan tilanne paljastui vasta kun joukot tulivat sinne’, Kas kummaa, näinkö he voivat siirtää ristitulen mahdollisuuden vain venäläisten toimeenpanemaksi joukkomurhaksi. Ei oikein mene läpi. Mutta varmasti lisää Nato-kannatusta, kun kukaan ei oikeasti ajattele, vaan uskoo kuulemaansa.
Lisäksi puhutaan sadoista ruumiista kaduilla ja kuvissa näkyy neljä, tai viisi. Joukkohaudasta on avattu toista reunaa, jossa ei näy yhtään kokonaista ruumista, mutta siellä on kerrotun mukaan 300-ruumista ja nimenomaan siviilejä, vaikka ei ole tutkittu.
Sotilaita haudataan usein joukkohautaan tilan ja ajan säästämiseksi, niitä sanotaan veljeshaudoiksi, mutta tässä se menee nyt näin, kun tärkeintä on synnyttää vihaa, ja pelkoa, joka taas lisää Nato-kannatusta.
Kukaan ei muista sellaista, kuin Rauhanomainen rinnakkaiselo Naapurimaan kanssa, ainoa toimi on varustautuminen Nato-yhteyden kanssa sotaan, ei uskottavan probagandan voimin.
Rauhan tilan rakentaminen on yhtä mahdollista kuin sodankin rakentaminen, se vain vaatii erilaista rohkeutta ja on lisäksi paljon halvempaa, mutta Saksa vie meitä taas.
Joukossa julmuus tiivistyy. Tämä pätee yleensä sotarikoksiin, mutta myös muihinkin väkivaltarikoksiin. Näin puhuu psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijaylilääkäri Hannu Lauerma tänään Satakunnan Kansassa. Hän käyttää ilmiöstä nimeä joukkoregressio. Seura tekee kaltaisekseen.
Niin, tuo joukkopsykopatia iski aikanaan myös kristittyihin, jotka alkoivat pelätä hysteerisesti muka noitia ja poltattivatkin heitä sitten tuhansittain rovioilla.
Seppo, etkö sinä itse harrasta jonkinnäköisiä salatieteitä? Erikoista numerologiaa ainakin.
Yritätkö Rantanen tehdä minusta noitaa? No onneksi valitusfilosofit ovat aikansaneet sen että miniua ei enää polteta roviolla…
Gematrinen numerologia nousee Raamatusta ja sitä harrasti mm. Jeesus…