Uskon itsenäisyys.

Korkein, Jumala, on lähimmäisen rakkauden hengessä mukana kaikilla olennoilla, ihmisillä, ei muuten, ja näin antaa kullekin oma päätösvallan elämälleen. Myös me ihmiset synnymme täysin tasa-arvoisina ihmisinä tänne maailmaan, josta me poistumme myös täysin tasa-arvoisina ihmisinä Korkeimman arvostettavaksi. Tämä käsitys tulee myös selvästi esiin Jeesuksen mahdollisimman realistisessa käsityksessä

Kirkon opin ajattelu pohjautuu Raamatun rakentajien ajatteluun pakottaa kaikki ihmiset oman valtansa alle. Ilman vielä omaa kykyään ajattelussa ihmiset kastetaan kirkon jäseniksi suorittamaan sitten aikanaan kirkollisveroa. Papin antama kaste pelastaa ihmisen taivaan ikuiseen paratiisiin Kolmiyhteisen Jumalan Pyhän Hengen antamalla uudella ruumiilla , kuten näilläkin blogeilla on vahvistettu.

Korostan vielä että usko korkeimman olemassaoloon on jokaisen ihmisen oman uskon asia !

Kirjoittaja

Reino Suni

Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.

Kirjoittajan viimeisimmät blogit

Kirjoittajan luetuimmat blogit

Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit