Uskoa ilman kirkkoa?

Olen kuullut joidenkin sanovan: ”Kyllä minä uskon, mutta en minä siihen kirkkoa tarvitse, en sitä instituutiota.”
Kunnioitan heidän näkemyksiään ja ratkaisujaan. Varsinkaan, kun en omista mittatikkua, jolla voisin mitata heidän uskonsa määrää ja laatua. Enkä voi väittää, että kirkon edustajat näyttäisivät rakastavat äidinkasvonsa aina ja kaikille tai toimisivat aukottoman oikeamielisesti ja ihailtavasti aina ja kaikkialla – ja että siksi syntyisi kiihkeää halua olla kirkon jäsen.

Kirkonrakastajana jään silti ihmettelemään.

Sanoma maailmankaikkeuden ja ihmisen luoneesta Jumalasta sekä Ihmiseksi tulleesta Jumalan Pojasta eivät ole tipahtaneet meille pilvistä sateena, eivät edes salamaniskuna. Sanomaa on kuljetettu läpi parin vuosituhannen kristillisten kirkkojen työnä. Sekä alkuseurakunta, itäinen ja läntinen kirkko, reformaation jälkeen syntyneet kirkot ja viime vuosisadan aikana syntyneet ns. vapaat suunnat ovat tehneet ihan samaa työtä: julistaneet, opettaneet, kastaneet, jakaneet ehtoollista, rukoilleet, siunanneet, auttaneet, kääntäneet Raamattua yhä uusille kielille ja vieneet viestiä eteenpäin.

Se on ollut vaivalloista työtä, jossa monelta on mennyt henki. Monilta ovat menneet myös omaisuus, terveys tai ihmissuhteet. Toki historian kulussa tämän työn tekeminen on merkinnyt monille myös turvattua elämää, säännöllisiä tuloja, etuisuuksia ja arvostettua asemaa sekä kiusauksia astua esimerkiksi ylpeyden tai tuomiohengen teille.

Kaikesta huolimatta ilman tätä kirkkojen tekemää työtä sanoma Jumalasta ja Jeesuksesta ei olisi koskaan tavoittanut minua. Ei häntäkään, joka sanoo kyllä uskovansa, mutta mieluummin ilman kirkkoa. Ilman kosketusta kirkkoon usko ei olisi syntynyt hänessäkään.

Meilläkin on tarvittu suurta joukkoa Raamatun suomentajia, pappeja, diakoniatyöntekijöitä, virsirunoilijoita, kanttoreita, pyhäkoulunopettajia, suntioita ja niin edelleen – aikojen saatossa jo valtavaksi kasvanutta ihmisjoukkoa tekemässä työtään sekä kaupunkien kuhinassa että laajan maan syrjäisissä kylissä.

Kun joku sanoo uskovansa, mutta ilman kirkkoa, kirkonrakastajana jään ihmettelemään. Ihan kuin hän sanoisi kyllä pitävänsä valosta ja lämmöstä, mutta sanoisi, että ei tarvitse aurinkoa.

(Tässä kohtaa on huomautettava, että kirkon aurinko ei toki ole kukaan kirkon työntekijä, vaan Ylösnoussut Kristus.)

Kaikkine surkeine puutteineen ja virheineenkin kirkko on äiti, joka on kertonut suurta tarinaa. Se on muovannut suuren tarinan omalle kielelleni, ymmärrettäväksi, läheiseksi ja omaksi.

Kirkkoäiti on antanut ravintoa, joka ei ole ollut pikaruokaa. Se on ollut kuitupitoista ja rukiista lähiruokaa, joka on saanut kasteensa ja valonsa suoraan taivaasta. Sen monet maut ovat sopineet kaikkiin tunteisiin ja elämäntilanteisiin. Monesti toiveikas viesti on antanut pontta uuteen päivään. Joskus psalmin tai virren rujo tunnelma on tulkinnut elämän surkeutta ja mitannut pimeyden syvyyttä. Usein pulppuavat sävelet ovat olleet kiitollisia.

Kirkkoäiti on halunnut antaa parasta suojaa lapselleen, jotta jaksaisin halki epävarman ja tuulisen taipaleeni.
Jos tätä äitiä moititaan ja nälvitään, minuunkin sattuu. Tämä äitivanhus ei parane haukkumalla, vaan rakastamalla ja rukoilemalla.

    • Minua ei kiinnosta nämä vastakkainasettelu. Toivon, että Jusu ymmärsi minun viestini, niin, että häntäkään ei suljeta näiden lupausten ulkopuolelle. Tämä ei ollut kuitenkaan käännytys yritys. Toivon Sonja, että opit arvioimaan joskus noita omia kirjoituksia ja selittelet jatkossa niitä. Et sitten sotke muiden pyrkimyksiä.

    • Eija, luulen että ymmärsin, mitä ajat takaa. Ajattelen siten, että siunaus tulee Jumalalta eikä siihen kukaan toinen ihminen voi tulla väliin, kuinka paljon ja millaista siunausta sieltä on tulossa minun suuntaani.

      Kirkolliskokous (ja piispainkokous) on määritellyt rajat sille, kenelle kirkon työntekijät saavat siunausta pyytää ja kenelle sitä ei saa pyytää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos Jumala haluaa parisuhteeni siunata, ei sitä mikään kirkolliskokouksen määrävähemmistö pysty estämään.

      Kirkolliskokous ei päätä siitä, ketä Jumala siunaa. Kokous päättää ainoastaan sen, miten ihmiset saavat kohdella toisiaan.

    • Minusta on tärkeintä, että mikään ei tule sen esteeksi, että Ihminen löytää turvan Jumalassa. Nämä muut on ajallisia asioita, joiden kanssa joudumme kipuilemaan. Mutta en minä itsekkään kirkolliskokousten päätöksien alla elä. 🙂

    • Eija, minä olen täällä kommentoimassa samoin kuin kaikki muutkin omia kantojaan ja mielipiteitään. Ymmärrät varmaan.

    • ”Luulen, että nytkin vain halutaan nuhdella Jusua hänen kommenteistaan.” Jos tällaisiä tulee minun selkeitten viestieni perään, niin lopetan kommentoinnin aiheesta kokonaan. Jos haluat kohdistaa sen johonkin täällä, niin tee se selkeämmin.

    • Niin, pointtinihan oli, ettei tässä nyt kauheesti ole huomioitu sitä, että uutinen koskee seksuaalivähemmistöjä, joihin Jusukin on sanonut kuuluvansa.

      Minusta juuri seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten itsensä kokemukset ovat tärkeitä.

  1. Herran siunaus löytyy Vanhasta Testamentista 4 Moos. 6 luku lopusta.

    ’ Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ”Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.”’

    Minulla on sellainen luottamus Jumalaan, että Hän on kykenevä itsenäiseen toimintaan, joten tällä siunauksella voin siunata ketä tahansa ja missä tilanteessa tahansa. Mutta itse e voi tehdä mitään muuta. Loppu on Jumalan. Me emme voi määritellä sitä miten Jumala siunaa. Hän siunaa ilolla ja myös tuskalla, joka on kasvuksi. Jos te ihmisiin nojaatte, niin sekaisen menette.

    • Pieni korjaus, en todellakaan tarkoittanut missään julkisuushaluisessa tilanteessa. Yritin vain kuvata, että ei tarvitse rajata. Mutta tietenkään ketään ei pidä siunata väkisin. Kiinnitin tuossa Raamatun paikassa itse huomiota kahteen asiaan. Antaa nimensä suojaksi ja toinen oli rauha sana, jonka tarkistin. Siinä oli taustalla sana shalom. Siitä pääsen uuteen testamenttiin. Sieltä löytyy vastaavaa, jos toinen ei ota rauhan tervehdystä vastaan, niin tämä rauha palajaa sen sanojalle.

    • Yllä käy selvästi ilmi, että Herran siunauksen lukeminen on Aaronin jälkeläisten eli kohenien tehtävä. Millä oikeudella pakanapapit sitä lukevat?

    • Jeesus sanoo juutalaisille, että jos he uskoisivat Moosesta niin he uskoisivat häntä, sillä Hänestä Mooses on kirjoittanut. Uskon että siinä puhutaan kirjoituksista. Nimenomaan tuo lupaus, että hän antaa nimensä suojaksi. Mikä tämä nimi on? Tarkoitit kai kysyä, millä oikeudella pakanat?

    • Joo, pakanat yleensäkin, mutta useimmiten tuohon usurpaatioon syyllistyvät papit. Jos se nyt on usurpaatio.

    • Ei siinä voi mitään valtaa ottaa. Nimenomaan tuon Herran siunauksella voi lohduttaa ja Jumalalle jää siunaaminen. Tämä turva tulee nimenomaan Jeesuksessa.

  2. ”Ensin pastori Fagerholm pitkässä kaavussaan kohottaa käsiään ja lukee loitsukirjaa siunatakseen parin.Tämän jälkeen mahtavampi maagikko kirkkoherra Pöntinen kumoaa siunauksen Helsingin Sanomien avustuksella. Oletettavasti maanantaina vielä mahtavammat taikavoimat omaava piispa Askola palauttaa siunauksen taas voimaan.”

    Joo, ovat ne aikamoista sirkusta, nuo henkimaailman hommat, taikureineen ja klovneineen. Ja aina menee pieleen, tekipä miten päin vain.

    Huvittavaa seurattavaa.

  3. Jusu jotkut asiat ovat todella pyhiä. Ne voi vääntää loitsuiksi, mutta ei pidä ihmetellä, jos muut eivät tule mukaan. Laitoin tuonne Herran siunauksen. Siinä on lupaus, joka ei ihmissanoilla muutu. Eikä siihen voi mitään lisätä. Jumala on pyhä. Toki huomasin hauskat sanavalintasi, mutta kokonaisuutena sinun ja Kimmon sanailu oli liikaa. Piispoista, papeista ja heidän toiminastaan voin huumoria repiä, mutta Jumalaa ja hänen lupauksiaan en pilkkaa. Kyllä tässä halvennetaan tuon pojankin usko.

  4. Siitä olen samaa mieltä, että Raamattu ei ole erityisesti loitsukirja ainakaan siinä mielessä, mitä loitsukirjalla itse ymmärrän.

    Jos taikuudella (magia) puolestaan tarkoitetaan yliluonnollisen hallintaa rituaalisten tekojen ja toimitusten kautta käyttäen hyväkseen erilaisia (taika)esineitä ja rituaalista kielenkäyttöä sekä suorittaen nämä rituaalit erityisesti sitä varten varatussa tilassa, näen että ero uskonnon harjoittamiseen on kuin veteen piirretty viiva.

    Yleensä kaiketi ajatellaan, että uskonnon ja noituuden ero on siinä, että uskonnossa pyynnöt yliluonnolliselle esitetään nöyrästi kun taas noita kokee enemmän komentavansa yliluonnollisia voimia. Sitten taas jos ajatellaan uskontona vaikkapa wiccalaisuutta, taas menee maallikolle vaikeaksi erottaa uskonto ja magia toisistaan.

Kettunen Minna
Kettunen Minnahttp://www.vaarninpappila.fi
KIRKONRAKASTAJA. Kirjoittaja on vierastanut blogimaailmaa. Hän halusi kuitenkin ryhtyä blogistiksi, jotta voisi tälläkin tavalla osallistua keskusteluun kirkosta ja uskosta.