Voiko ihminen tiedostamattaan rakentaa sitä todellisuutta, johon hän uskoo?
On olemassa asioita, joita ihminen ei täysin hallitse, mutta jotka silti ohjaavat hänen elämäänsä päivä toisensa jälkeen. Yksi niistä on usko. Ei pelkästään uskonto tai oppi, vaan syvä sisäinen käsitys siitä, mikä on mahdollista, mikä mahdotonta, mikä totta ja mikä toivotonta.
Moni ajattelee uskon olevan vain ajatuksia. Silti ihminen, joka todella uskoo johonkin, alkaa usein myös elää sen mukaisesti — joskus täysin tiedostamattaan. Hänen tapansa nähdä maailmaa muuttuu. Hänen ratkaisunsa muuttuvat. Hänen kehonsa reagoi eri tavalla. Hänen toivonsa ja pelkonsa alkavat ohjata häntä näkymättömästi.
Ja silloin syntyy kysymys:
voiko usko olla paljon enemmän kuin mielipide?
Monissa hengellisissä opetuksissa uskoa ei nähdä pelkkänä ajatuksena, vaan voimana, joka vaikuttaa ihmisen elämään syvästi. Raamatussa puhutaan siitä, kuinka “niin kuin ihminen sydämessään ajattelee, niin hän on”. Toisaalla puhutaan epäilyksestä, joka jakaa ihmisen sisäisesti. Ajatus ei ole vain siinä, mitä ihminen sanoo ääneen uskovansa, vaan siinä, mitä hän syvällä sisimmässään pitää todellisena.
Ehkä juuri siksi kaksi ihmistä voi kohdata saman tilanteen täysin eri tavoin. Toinen näkee mahdollisuuden siellä, missä toinen näkee mahdottomuuden. Toinen jatkaa vastoinkäymisten keskelläkin, toinen luovuttaa jo ennen ensimmäistä yritystä. Ero ei aina ole kyvyissä. Joskus ero on siinä, mitä ihminen uskoo elämästä — ja itsestään.
Psykologia tuntee ilmiön nimeltä itseään toteuttava ennustus. Kun ihminen odottaa epäonnistumista, hän alkaa usein tiedostamattaan toimia tavalla, joka lisää epäonnistumisen mahdollisuutta. Hän epäröi, välttelee, vetäytyy tai luovuttaa liian aikaisin. Lopulta pelätty lopputulos toteutuu, ja se vahvistaa alkuperäistä uskomusta entisestään.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Ihminen, joka uskoo mahdollisuuksiin, jaksaa usein yrittää pidempään, huomaa uusia ratkaisuja ja kestää epävarmuutta paremmin. Hän ei välttämättä onnistu aina, mutta hänen toimintansa lisää onnistumisen mahdollisuuksia merkittävästi.
Mielenkiintoista on, että myös biologia näyttää tukevan tätä ajatusta. Pelko, jatkuva epäily ja stressi muuttavat ihmisen hormonitoimintaa ja hermoston tilaa. Pitkittynyt pelko voi pitää kehon jatkuvassa hälytystilassa. Silloin ihminen ei enää reagoi maailmaan avoimesti, vaan puolustautuen. Hänen huomionsa alkaa etsiä uhkia mahdollisuuksien sijaan.
Toivo, turvallisuus ja luottamus puolestaan vaikuttavat hermostoon eri tavalla. Ne voivat lisätä toimintakykyä, motivaatiota ja kykyä nähdä vaihtoehtoja. Ihmisen aivot eivät tarkkaile todellisuutta täysin neutraalisti — ne suodattavat sitä osittain sen mukaan, mitä ihminen pitää mahdollisena tai odotettavana.
Ehkä juuri tässä kohtaa hengellinen ja tieteellinen näkökulma koskettavat toisiaan.
Hengellisissä opetuksissa puhutaan uskosta, epäuskosta, toivosta ja pelosta. Psykologia puhuu ajatusmalleista, alitajunnasta ja käyttäytymisestä. Biologia puhuu hermostosta, hormoneista ja neuroplastisuudesta. Kieli on erilaista, mutta joskus ilmiö näyttää samalta.
Silti hengellinen näkökulma menee usein syvemmälle kuin pelkkä käyttäytyminen. Se kysyy, mitä ihmisessä tapahtuu sisäisesti. Miksi jotkut menettävät toivonsa kokonaan? Miksi toinen kykenee uskomaan valoon vielä pimeimmällä hetkellä? Miksi pelko sitoo ihmistä niin voimakkaasti?
Ehkä usko ei ole vain optimistinen ajatus. Ehkä se on tila, jossa ihminen suuntautuu jotakin kohti koko olemuksellaan.
Tämä ei tarkoita, että kaikki elämässä olisi ihmisen oman uskon tuotetta. On tragedioita, sairauksia, menetyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta, joihin ihminen ei voi vaikuttaa tahdonvoimalla. Olisi julmaa väittää, että kaikki kärsimys johtuisi vääränlaisesta uskosta tai epäilyksestä.
Mutta samalla on vaikea kiistää sitäkään, etteikö ihmisen sisäinen maailma vaikuttaisi voimakkaasti siihen, miten hän elää, toimii ja jaksaa.
Ehkä usko ei aina muuta koko maailmaa ihmisen ympärillä.
Mutta hyvin usein se muuttaa ihmistä itseään.
Ja joskus juuri se muuttaa kaiken.
Timo Tynkkynen
