Uskoon tultuani minua alkoi askarruttaa kysymys ihmisen vapaasta tahdosta ja uskosta. Onko kyse uskon ratkaisusta, valittavasta asiasta? Vierastin ajatusta vapaasta tahdonratkaisusta. Kuinka kukaan voi itse valita Jumalan Poikaan uskomista?
Seuraavassa käsittelen kysymystä omin sanoin mutta myös tukeutumalla Raamattuun ja Olav Valen-Sendstadin kirjaan ”Unelma vapaasta tahdosta”. Valen-Sendstad kirjoittaa vastaansanomattomasta vakuuttumisesta. Hän puhuu ”ensimmäisestä”, ”toisesta” ja ”viimeisestä” vakuuttumisesta. Näillä hän tarkoittaa ihmisen vakuuttumista omassatunnossaan tilastaan Jumalan lain edessä.
Ensimmäinen vakuuttuminen on sitä, kun uudestisyntymätön ihminen kuulee omassatunnossaan Jumalan lait ja käskyt, pitää niitä hyvinä ja uskoo voivansa täyttää ne. Ihminen luulee tällöin olevansa jo kääntynyt ja uskoon tullut. Toinen vakuuttuminen on sitä, että ihminen on Jumalan Hengen herättämänä kuullut omassatunnossaan myös lain ”toisen sanan”. Hän on kohdannut Jumalan tuomion ja syytöksen teoistaan ja ajatuksistaan ja ymmärtänyt olevansa mahdoton ja turmeltunut.
Lain ”viimeisen” ja ratkaisevan sanan kuulevat vain kääntymisen ahtaalla portilla olevan todelliset Jumalan lapset. Viimeisen sanan ihmisestä lähettää itse Jumala, sillä me itse emme voi omalla ymmärryksellämme sitä tajuta. Jumala saa Pyhän Henkensä välityksellä ihmisen vastaansanomattomasti vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen tila Jumalan lain ja pyhyyden edessä on täysin mahdoton. Jumala käyttää tässä hyväksi elämänkokemuksia, Raamatun sanaa ja julistusta tai vaikkapa pieniä hiljaisia tuokioita, joissa ihmiselle palautuu mieleen jotain kuulemaansa tai lukemaansa ja joiden kautta hän saa käsityksen itsestään ja elämästään. Jumala riisuu tällöin ihmisen kaikista luuloista ihmisen omiin mahdollisuuksiin ja voimiin, niin että ihmiselle ei jää mitään mihin vedota Jumalan edessä. ”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Room. 7:21-23.
Tahto hyvään siis on, mutta voimaa hyvän tekemiseen ei. Paha (synti) riippuu ihmisessä kiinni, ja hän ei tee sitä mitä tahtoo, vaan sitä mitä vihaa. Room. 7:18-21.
Jumalan Hengen valaisemana ihminen tajuaa, ettei voi vedota mihinkään hänessä itsessään olevaan, ei omiin tekoihin, ei omaan uskoon, ei kokemuksiin, ei Jumalan armonvaikutuksiin eli Hengen hedelmiin. Paavalin tavoin on huudettava: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Room. 7:24. Ihminen kokee olevansa vain tomua ja tuhkaa Jumalan edessä. Hän kokee Jumalan olevan kaukana pyhyydessään ja että taivas on suljettu.
Tämä on ”lain kautta kuolemista” (Room. 6:7) tai ”Kristuksen kanssa ristiinnaulituksi tulemista” (Gal. 2:19-20). Lain on saatava ensin tuomita ja kuolettaa, sen on saatava sanoa ensin viimeinen sana, jotta myös evankeliumi voisi vapauttaa ja antaa uuden elämän ja hengen.
Olemmeko ehkä panneet toivomme ja uskomme Jumalan meissä herättämään tahtoon, ymmärrykseen, hyviin tekoihin, omaan uskoon, uskoontuloon, kokemuksiin, hyviin päätöksiin, Jumalan meissä vaikuttamiin tekoihin eli Hengen hedelmiin? Tämä kaikki kadottaa merkityksensä ja hajoaa, kun huomaamme, että tuo kaikki ei kestäkään Jumalan kirkkautta ja sitä kun hän ottaa meidät, tekomme ja elämämme tarkasteluunsa. Jumala haluaa murskata omavanhurskautemme ja kaikki kuvitelmamme omavoimaisuudestamme.
Kun laki on saanut sanoa viimeisen sanan ja ihminen on saanut kuoliniskun omavanhurskaudelleen (tosin se aina uudestaan pyrkii nostamaan päätään), hän ymmärtää, että ei hän ole voinut valita uskoa vapaasta tahdostaan, vaan että tässä on kyse myöntymisestä Jumalan lain edessä. Paavali kirjoittaakin: ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä”. Room. 3:19 Ihminen, jonka suu tukitaan, ei valitse mitään vapaasta tahdosta, vaan hän on pakon edessä. Ihminen ei luonnostaan halua, että joku tukkii hänen suunsa, vaan hän haluaa sanoa viimeisen sanan. Tahtomme haraa tässä vastaan. Mutta jos suu tukitaan, joudumme joko myöntymään tai kieltäydymme myöntymästä. Joko vakuutun syyllisyydestäni ja kelvottomuudestani Jumalan lain edessä tai kiellän sen. Kieltäminen johtaa paatumukseen ja kadotukseen, myöntyminen johtaa Jumalan lapseksi pääsemiseen ja ikuiseen elämään.
Paavali sanoo ”Minä olen lain kautta kuollut pois laista” Gal. 2:19. Voiko ihminen tahdon voimallaan välttää kuoleman? Entä valita elämän ja saada siksi elää? ”Kun Jumalan aika täyttyy ja hän sanoo: ’Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois’, silloin ei kukaan enää voi paeta eikä piiloutua. Samoin on myös silloin, kun Jumala ’osuu’ omaantuntoomme ja sanoo: ’Sinä ole mahdoton – olet kadotettu.’ Kuka voi silloin paeta Herraa Jumalaa? Silloin olemme vastaansanomattoman voiman vallassa, joka sanoo: ’Nyt sinun on oltava Jumalan silmien edessä – mutta sitä sinä et kestä.’ Apostoli itse sanoo siis, että kun laki vakuuttaa heränneen ihmisen omantunnon, se on yhtä vastustamatonta kuin kuolema” (Olav Valen-Sendstad, Unelma vapaasta tahdosta).
Voiko ihminen kuitenkin vastustaa tätä tietoa, vaikka sitä sanotaan vastaansanomattomaksi? Kyllä voi, se kyky hänellä on. Jos hän näin tekee, hän loukkaa syvällisesti totuutta itsestään ja omaatuntoaan. Jumala on ensin lain sanalla ja Hengellään herkistänyt ihmisen omaatuntoa, jotta se voisi ilman oman tahdon vaikutusta, myöntää Jumalan puheen oikeaksi ja hyväksi. Mutta jos ihminen silti kieltäytyy myöntymästä seuraten tässä turmeltunutta järkeään ja lihallista tahtoaan, hän paatuu.
Valen-Sendstad kirjoittaa että ne, jotka ylistävät ihmisen vapaata tahtoa, palvovat luotua enemmän kuin Luojaa ja vastustavat ankarasti sanaa vastustamattomasta vakuuttumisesta. Tuomiopäivänä kukaan ei enää voi vastustaa tätä sanaa, vaan jokaisen Jumalan luoman ihmisen on kumarruttava polvilleen Herran eteen. ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra”. Fil. 2:10-11
”Täällä maailmassa on tosin tunteissaan vaikeaa tulla kadotetuksi syntiseksi, mutta se on Jeesuksessa ollen kuitenkin myös autuasta, sillä Pyhä Henki lahjoittaa meille myös uskon. Mutta on kauheaa kerran langeta elävän Jumalan käsiin suurena tuomion ja tilinteon päivänä ja silloin sisäisestä pakosta tiedostaa syntinsä ja toivoton tilanteensa sekä se, että polvistuminen Jeesuksen eteen, Jeesuksen avuksi huutaminen ja Jeesuksen puoleen huokaileminen onkin kaikki turhaa, sillä hän ei enää pelasta vaan vie ikuiseen kuolemaan.” (O. Valen-Sendstad, Unelma vapaasta tahdosta
Paavali kirjoittaa: Tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi (pelastu) lain teoista eli omilla teoillaan. Gal. 2:16 Paavali ei sano, että hän on valinnut tai päättänyt olla tätä mieltä, vaan että hänellä on tieto tästä eli hän on vakuuttunut tästä asiasta. Aiemminhan Paavali nimenomaan uskoi vanhurskautuvansa lain teoista! Tämä uusi ja käänteentekevä, koko Paavalin elämän uusiksi pistänyt ja tajunnan räjäyttänyt tieto oli Paavalille nyt selvä, ilmeinen, kieltämätön, vastustamaton. ”Tietoa ei voi valita eikä päättää, eikä se perustu arviointiin, vaan se nousee esiin tiedossa itsessään olevasta pakosta”. (O. Valen-Sendstad, Unelma vapaasta tahdosta).
Vastustamaton vakuuttuminen on siis tietoon suostumista eikä ole ihmisen omaa valintaa eikä perustu vapaaseen tahtoon. Ihminen antaa myöntävän vastauksen Jumalalle olemalla samaa mieltä Jumalan kanssa. Tieto ei tule pohdiskelujen kautta, vaan se on välitön ja seurausta siitä, että Jumalan sana on sattunut ihmiseen. ”Jumalan lain sana sulautuu yhteen omantuntomme kanssa.” (Valen-Sendstad). Herran puoleen tosissaan kääntyminen on siis tietoa ja vakuuttumista toivottomasta tilanteesta ja on vastustamatonta sen tähden, että se syntyy sisäisestä pakosta. Jumalan hyvyys ja totuuden Henki vakuuttaa omatuntomme synnistä ja ajaa meidät kääntymään ja Kristuksen luo. Joh. 16:8-9, Room. 2:4
Kukaan ei siis vapaasta tahdosta valitse itselleen Jumalan ankaraa tuomiota ja kuolemaa. Mutta jos me huudamme hädässämme avuksi Herraa, joka on sijaisenamme kuollut Golgatan ristillä syntiemme tähden, on jo siinä huudossa läsnä heikko usko, jolla tarraudumme ja turvaudumme Jeesukseen. Usko, jonka Jumala lahjoittaa ja vahvistaa, auttaa meitä vakuuttumaan Jumalan armosta Kristuksessa ja estää meitä näin joutumasta epätoivoon. Saamme uuden hengen ja mielen, Hengen, joka huutaa ”Abba!, Isä!”. ”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.” Room. 8:14. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Room. 8:16 ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” Room. 8:1-4
Jokapäiväisessä vaelluksessaan Jumalan lapsi joutuu usein kiusaukseen luisua pois Jumalan armosta Kristuksessa ja alkaa etsiä itsestään todisteita Jumalalle kelpaavuudestaan. Sen sijaan, että hän luottaisi Jumalan armoon Kristuksessa ja hänen lupauksiinsa, hän alkaa etsiä pelastuksen perustaa omasta uskostaan, kokemuksistaan, palvelualttiudestaan ja armonvaikutuksista. Valen-Sendstad kirjoittaa, että kun Jumala poistaa peitteen, joka saa meidät näkemään oikean todellisen tilamme Jumalan edessä, Hän siirtääkin tämän peitteen silmiemme eteen, jotta emme näkisi armonvaikutuksia ja Hengen hedelmiä itsessämme. Hengen hedelmien on pysyttävä meiltä salassa. Hengen hedelmät eivät ole meitä itseämme varten niitä ihailleksemme, siksi että tällöin perustaisimme uskomme ja pelastusvarmuutemme niihin emmekä Kristukseen. Paavalillekin oli annettu pistin lihaan. Meilläkin on omat pistimemme ja ristimme. Näin täytyy olla, sillä Jumala haluaa kuljettaa meidät kärsimysten ja uskonkoetusten kautta lopulta Taivaaseen.
”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room. 8:38-39
Aamen!
”Tieto ei tule pohdiskelujen kautta, vaan se on välitön ja seurausta siitä, että Jumalan sana on sattunut ihmiseen. ”Jumalan lain sana sulautuu yhteen omantuntomme kanssa.” (Valen-Sendstad). Herran puoleen tosissaan kääntyminen on siis tietoa ja vakuuttumista toivottomasta tilanteesta ja on vastustamatonta sen tähden, että se syntyy sisäisestä pakosta. Jumalan hyvyys ja totuuden Henki vakuuttaa omatuntomme synnistä ja ajaa meidät kääntymään ja Kristuksen luo. Joh. 16:8-9, Room. 2:4 Blogi (Tuo O.Vallen kirja on syvällinen ja yksi parhaista)
Monet Jumala ohjaa hellästi huomaansa, mutta monet Hän myös pakottaa ja murskaa, mutta sen Hän tekee lujasti yksin Rakkaudesta. Kuten antoi myös Poikansa kärsiä, meidän pelastuksen tähden.
Kiitos Ismo!
Olav Valen-Sendstadin kirjat olivat aivan käänteentekeviä uskonelämälleni. Niiden kautta vasta aloin tajuta mistä kristinuskossa on kysymys. On ensiarvoisen tärkeää osata erottaa mikä on lakia ja mikä on evankeliumia. Silti ne esiintyvät aina rinnakkain, mutta niitä ei saa sekoittaa keskenään. Sillä on nimittäin tuhoisat seuraukset kristityn uskonelämälle ja koko kirkolle ja teologialle. Tämä on valitettavasti nykyään todellisuutta.
Olavin kirja on perinteinen yritys selittää itsemurhaoppia kannattavana vaihtoehtona. Se on kuin elokapina joka tulkitsee paavalin lain sanoja miten tahtoo. Mielestäni kirja on aika surkea, ja kysymyksessä on tuottaa sirkustemppuja masentuneille kuulijoille.
Sami, itsemurhapa hyvinkin. Nimittäin ihmisen omalle lihalle. Eikä Valen-Sendstad tulkitse Paavalin lain sanoja miten vain. Paavalihan kirjoittaa: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni”. Gal. 2:19-20
Ja vielä: ” Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen”. Gal. 5:24
Ja lopuksi itse Jeesus: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.”. Matt. 16:24-25
”ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias”. Matt. 10:38
”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seurakotkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen”. Mark. 8:34-35
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaan elämäänsäkin, hän ei voi olla minuna opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni”. Luuk. 14:26-27
Riitta, Gl kirjeen kohdat suunnataan judaisteja vastaan, niillä ei voi perustella sidottua tahtoa. Sen sijaan niissä näkyy ihmisen yhteistyö Jumalan kanssa, eli synergismi. Vastaavia parenneesejä Raamattu on pullollaan, kuten viittaat Matteukseen, Markuksen, Luukaaseen. Meidän pitää tahdollamme seurata Kristusta.
Mielestäni Jumalan täydellinen armo Jeesuksessa Kristuksessa on hyvin monilta uskoviltakin edelleen melko kateissa. V-S yrittää monin sanankääntein tuossakin armoa kirkastaa, mutta lopulta armo kuitenkin helposti hukkuu moninaisiin selityksiin. Ei oikein uskalleta jäädä armon varaan vaan lain täyttäminen hiipii ”joka nurkan takaa” huomaamatta ajatuksiin.
Kari Roos, ei ole armo kateissa. Ehkä on niin, että et halua että laki sanoo viimeisen sanan sinusta. Siksi juuri armo ei avaudu.
Armo avautuu vasta kun laki on sanonut viimeisen sanan. Se on itse koettava. Sitä ei voi toiselle selittää, koska tieto tulee Jumalalta Pyhän Hengen välityksellä.
Tai ehkä on niin, että sinä et halua antautua annetun armon alle kokosydämisesti…
Roomalaiskirjeessä Paavali ”esittelee” kristinuskon. Hänen elämänsä on minusta niin mielenkiintoinen ja kiehtova. Hän oli Kristukselle oivallinen ”ase”. Näin on toden totta!
VT aikana oli laki, jonka alla ihmisiä varjeltiin ja kasvatettiin kunnes tuli luvattu vaimon ”Siemen” Jeesus Kristus, lain täyttäjä, jossa lupaus täyttyi ja johon uskomalla pelastumme.
Jokaisen yksittäisenkin ihmisen elämässä toteutuu tämä sama tie. Ihmistä kasvatetaan lain alla kunnes aika täyttyy ja Jumala ilmoittaa ihmisen sisimpään Kristuksen. Tieto tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, jolloin kaikki näyttäytyy täysin uudessa valossa.
”Jokaisen yksittäisenkin ihmisen elämässä toteutuu tämä sama tie.”
Ei tuo nyt ihan pidä paikkaansa. Ei Jumala käsittääkseni ole noin kaavamainen. Jonkun elämässä saattaa tietty toteutua tuokin, mutta ei läheskään kaikkien. Olen kyllä itsekin huomannut aikanaan sen, että ”kaikki näyttäytyy uudessa valossa” ja näyttäytyy edelleen juuri Jeesuksen tähden, mutta Pyhä Henki toimii ihmistä rakastaen ja kunnioittaen, ei jonkun tietyn ”kaavan” mukaan. ”Kaavat” ovat ihmisten keksintöä. Kukin kokee Jumalan läsnäolon omalla tavallaan.
Kari, näemme tässä kuinka eri tavalla olemme Raamatun ja kristinuskon ymmärtäneet. En voi sitä pusertaa enää paremmin sinulle. Olet mielestäni antinomismin tiellä. Toinen tie on legalismi. Kummallakaan tiellä ei niissä ymmärretä mistä evankeliumissa on kyse.
Tämä ei ole ihme, sillä harva ihminen tahtoo mennä ahtaasta portista sisälle. Tämänhän Jeesus itse totesi. Harvat sen löytävät.
Riitta, Kari on oikeassa, Raamattu ei missään opeta tälläistä kaavamaisuutta, se on pietismin harha- askel, keksintö jolla jo jotenkin kuvattu jotakin. Laki ja evankeliumi aparaatin on keinotekoinen systeemi, jolla pää saadaan sekaisin.
Kummallista kyllä että näin evankeliumi aukesi ja pää on entistä selvempi! 🙂
Valen-Sendstad myös selittää miksi jotkut käyttävät armoa väärin. Se on heille ”oikotie onneen” (tämä on nyt minun keksimäni sanonta). Heillä on jotakin mistä pitävät kiinni. Yleensä joku tapa tai synti, jonka Jumalan laki tuomitsee, mutta he eivät halua myöntää sitä. Siispä laki ei saa sanoa viimeistä sanaa heistä ja he jäävät ulkopuolelle armon.
Lain alla taas ajatellaan lain täyttämisellä saavutettavan Jumalan hyväksyntä.
Legalisti syyttää sitä, joka elää Jumalan lapsena Jeesuksen Kristuksen armossa, lain hylkäämisestä. (Vrt. judaistien syytökset Paavalia vastaan).
Antinomisti taas syyttää häntä lakihenkisyydestä, koska antinomisti ei ole antanut tehdä itsessään lain kasvatustoimea eli se ei ole sanonut viimeistä sanaa. Antinomisti hylkää lain kokonaan. Jumalan lapsi näkee että hänessä on vielä syntiä (turmeltunut luonto), ota on kuoletettava ristillä.
Siinäpä se.
Korjaan vielä että antinomistilla on käsittääkseni kyllä eettisiä ohjeita. Joten itse asiassa antinomismikin lopuksi kääntyy legalismiin. Joka tapauksessa se ei ole kristinuskoa, vaan niissä molemmissa evankeliumi Kristuksesta on hylätty.
Riitta, lailla on monia merkityksiä. Kristitty pyrkii täyttämään lakia koko elämänsä ajan. Tulemaan pyhemmäksi ja aina vaan paremmaksi, katumuksen kautta, hän pyrkii saavuttamaan jumalallistumisen kirkossa ja kirkon parantavien mysteerioiden avulla. Kirkko on sairaala jossa meidät parannetaan.
Riitta, mistä ihmeen ”lain viimeisestä sanasta” sinä puhut?
Enkä nyt puhu jonkun antinomismin puolesta vaan vain ja ainoastaan nimenomaan Kristuksen evankeliumin puolesta, jota en todellakaan hylkää. Se on minulle elämä. Enkä tietenkään hylkää lakiakaan, se osoittaa, että olemme syntisiä. Mutta ”hylkään” ihmisten asettamat kaavamaisuudet, jotka voivat johtaa evankeliumin hukkaamiseen.
Sami, et vastaa mitään Paavalin ja Jeesuksen sanoihin? Miten itse ne ymmärrät?
Riitta, Paavali täyttää lakia Hengen avulla, yhteistyössä Jumalan kanssa. Noinhan se menee. Kuoleman prosessi myös etenee yhteistyössä Jumalan kanssa. Me omalla tahdollamme osallistumme tähän ja pakotamme jopa tahtomme tähän.
Sami, missä Paavali sanoo täyttävänsä lakia?
Sinulla on tämä erikoinen tahdonvoimalla itsensä pakottaminen.
Evankeliumi on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi. (Paavali) Vanhurskas on elävä uskosta. Siis uskosta Kristukseen.
Jeesus on täyttänyt lain täydellisesti puolestamme. Hengellä kuoletetaan ruumiin teot, ei tahdonvoimalla. Laki kurittaa jäljellä olevaa turmeltunutta luontoa ja ajaa Kristuksen turviin.
Riitta, oletko sinä tyhmä, sairas, sokea, vai näitä kaikkia. Kristinuskossa ei ole kysymys jostakin ihmisen itse ponnistuksesta.
Sami, Kari ja Riitta. Kaksi pointtia. Ainakin eräät 1800-luvun uusluterilaisuuden suuntaukset opettivat vanhurskauttamista seuraavan Pyhän Hengen ja kristityn tahdon yhteistyötä kristityn elämässä. Sen mukaan kristityn uudistuksessa on kaksi puolta: kuoleminen synnille ja eläminen Kristukselle (pyhitys uudistumisen myönteisenä puolena). Puhuttiin kastetun ja kristityn vapautetusta ratkaisuvallasta. Ei tässä pitäisi olla yli pääsemätöntä opillista eroa. Jopa Luther puhuu siitä, että kristitty voi ”ponnistella” kastettaan vastaan ja sen mukaisesti.
Valen-Sendstadin kirjan (joka tosin on ollut hyllyssäni 30 v lukemattomana) näkökulma taitaa olla toinen: torjua amerikkalaisen evankelikaalisuuden ratkaisukristillisyyttä ja sen kaltaista ”liberaalia” kristillisyyttä, jossa kristillinen usko latistetaan kaikenlaisen hyvän tekemiseksi ja uskonnollisuudeksi ilman kristillistä uskonoppia ja parannuksen tekoa. En ole koskaan pitänyt sen enempää norjalaisesta kuin ruotsalaisestakaan uuspietismistä. Mutta sekä uskonratkaisujen penääminen että kevyt hengellisyys ja moralismi ovat umpikujia. Ja se peruslutetilaispietistinen paasaus, jossa meidät todetaan täysin kelvottomiksi on hyvinkin armollinen sanoma. Kunhan anteeksiantamus ja armo julistetaan ehdottomasti eikä opastusta kristilliseen elämään laiminlyödä.
Marko, jo tosiaan tunnustuskirjoissa puhutaan synergismistä, tosin sen merkitys saattaa olla erilainen kuin yhtenäisen kirkon teologiassa.
Raamattuopisto yleensä kustantaa näitä moraalinvartia kirjoja, sehän on moralistinen herätysliike kirkossamme.
Äläs Sami sano. Juha Vähäsarjalla on ainakin ristinteologia hyvin hallussa. Lisäksi Perusta-lehdessä 5/21 oli Olli-Pekka Vainion hyvä analyysi Miikka Ruokasen kirjasta – ”Trinitarian Grace in Martin Luther’s The Bondage of the Will.”
Kosti, Juha on evankelinen. Miika Ruokasen kirja oli pettymys. Luther ei ollut retorinen kikkailija.
Totta Sami puhut. Luther ei ollut ”retorinen kikkailija”, vaan Jumalan sanan varmaksi vakuuttaja. Mikä kohta/kohdat jäivät sinua tuossa Ruokasen englanninkieleisessä kirjassa erityisesti askarruttamaan?
Olen joskus lainannut tuota ”Unelma vapaasta tahdosta” kirjaa tuttaville ja saanut palautteena; ”pelottava kirja”, ynm. Itse olen sen lukenut useaan kertaan ja tullut aina yhtä siunatuksi. Samoin kävi, kun kahlasin läpi Erasmuksen ja Lutherin väittelyn ”Sidottu ratkaisuvalta” Olen myös oppinut, että lain alla elävä ei tuosta kirjasta pidä, koska se riisuu ihmiseltä lihallisen vapauden ja sitähän ihminen eniten pelkää, nimittäin, että Jumalalla olisi kaikki valta.
Paavalin ns. ”Kuoleman teologia” (oma ilmaisu) on samaa kastia kuin nämä pahamaineiset teologit (Luther ja O.Vallen) ja hassua, että juuri Paavali kantaakin Lutheria, samoin kuin Olav Vallenia.
Onkin hyvä kysyä, miksi nämä kirjat siunaavat toisia ja toisille ne ovat kauheita opuksia. Ja lopulta Paavalin kirjeitä on väännetty ja käännetty tuhanteen kertaa ja taas tuhanteen… Ja kuitenkin Paavali kirjoittaa vain samaan henkeen, kuin Lutherkin. Ei mitään uutta auringon alla.
”Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” Room.10:1-4
Tuossa Paavali kertoo niistä, uskovista veljestään jotka eivät ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle, vaan, että he haluavat vielä itse täyttää lakia tullakseen vanhurskaaksi… Mutta kuten jo Riittakin totesi Paavalin ohessa, toivotaan, että Jumala pelastaa heidät, jotka ahkeroivat omassa vanhurskaudessaan.
Voi veljet, kuinka minäkin toivon samaa kuin Paavali.
Ismo. ”Onkin hyvä kysyä, miksi nämä kirjat siunaavat toisia ja toisille ne ovat kauheita opuksia.”
Johtuiskohan osittain siitä, että sama kirja voi toisen kerran avautua hyvinkin siunaavalla tavalla, ja toisen kerran sama teksti tuntuu raskaalta.
Nykyajan ihminen on humanistisen höpinän läpitunkema itserakas olento, jolle lain saarna on kauhistus ja jolle ei edes Jumala saa sanoa, että hän elää jumalattomasti ja on menossa tuolla tiellä kadotukseen. Ei vaan, nythän on vallalla oppi ”kaikki pääsevät taivaaseen”. Jumala vie kai sinne vaikka väkisin!
Lakia ja evankeliumia ei ole julistettu kirkossa siten kuin pitäisi. Enkä ole kovin toiveikas, että se tästä mihinkään muuttuisi.
Jos ei selvästi sanota, että Jumala tuomitsee synnin ja kerran tulee myös Viimeinen tuomio, suuri tilinteonpäivä, jos ihmistä ei kehoteta kääntymään ja tekemään parannus niin mihin hän evankeliumia ja armoa ja Jeesusta tarvitsee? Ei mihinkään.
Pekka Veli, Ismo kirjoitti ”ne ovat kauheita opuksia”. Tällöin opus ei siis koskaan ole siunaavaa luettavaa, vaan ihmisestä se on vain yksinkertaisesti kauhea.
Koska en saanut kirkon epämääräisestä ”opista” mitään otetta, ajoi minua liikkeelle kova halu tietää miten voin pelastua ja mikä on kristinuskon ydinsanoma, miten minussa heräisi rakkaus Jumalaan ja Jeesukseen ja myös lähimmäisiin? Miten pääsen siihen Jeesuksen Kristuksen sisälliseen tuntemiseen? Mitä on ristin teologia?
Jumala johdattaa ja ilmoittaa itsensä, kun ihminen etsii totuutta. Täysin totuus paljastuu meille vasta Taivaassa. Mutta tärkeintä on, että tässä ajassa saamme rauhan sydämeen ja saamme olla turvallisin mielin kun katsomme uskomme alkajaan ja täydelliseksi tekijään Kristukseen.
Riitta Sistonen voisitko sanoa missä kohden Jeesus kehottaa julistamaan lakia?
Minulle on selvää että Jumala vetää hyvyydellään parannukseen, siis onko Raamatulla päähän lyöminen sitä, siis kun julistetaan lakia?
Toisaalla Jeesus selkeästi sanoo että lain julistaminen on loppunut Johannes kastajaan, sen jälkeen julistetaan evankeliumia.
Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden, Riitta. Kääntyminen ja parannus on juuri sitä, Jeesukseen katsomista ja Häneen uskomista ja luottamista. Sitä on myös ”ristin teologia”. Jeesus on se totuus, jota etsimme ja Hänen työnsä ja sen kautta saamamme armo tuo rauhan sydämeen.