Ukrainan urhea murhenäytelmä ja selviytymistaistelu
Helmikuun 24. päivä tulee vuosi siitä, kun Venäjä aloitti brutaalin ja kansainvälistä oikeutta rikkovan hyökkäyksen Ukrainaan. Oma talvisotamme kesti ”vain” 105 päivää, mutta hyökkäyksestä alkanut sota on kestänyt jo pian 365 päivää.
Kirjoitin asiasta noin vuosi sitten hyökkäyksen alettua. Esitin silloin, että Suomen pitää hakeutua entistä läheisempään yhteyteen läntisen puolustusliiton kanssa. Natoon liittyminen saikin nopeasti ”tuulta alleen” ja kevääseen mennessä suomalaisten enemmistö oli sen takana ja valtiojohto toteutti nopeasti jäseneksi hakemisen. Nyt näyttää siltä, että olemme jo ennen kesää Naton jäseniä. Olisimme olleet jo viime syksynä, mutta Unkari ja Turkki ovat ”pelanneet asiassa omaa peliään”.
Venäjän aloittama sota on oikeastaan kestänyt jo pitempään, vuosia. Sota on ollut Itä-Ukrainassa jo vuosia ja muistamme, kuinka häikäilemätön ja ovela oli Venäjän toteuttama Krimin miehittäminen. Se tapahtui Sotsin talviolympialaisten aikaan. Näihin tapahtumiin reagoitiin lännestä vain pakottein ja uskottiin vielä yhteistyöhön Venäjän kanssa. Vuosi sitten alkanut hyökkäys ”riisui naamiot” kuten presidentti Niinistö lausui sodan alettua.
Kirjoitin vuosi sitten myös hyökkäyksen syystä ja asiaa on puitu useasti erilaisten asiantuntijoiden toimesta. Syyt voisi tiivistää vaikkapa näihin: katkeroitunut ja vallanhimoinen diktaattori ja isovenäläinen ajattelu sekä oman kansan myrkyttäminen valheellisella propagandalla, epäluulon ja vihan kylväminen. Toki perinteinen etupiiri ajattelu liittyy noihin kaikkiin: Venäjä ei halua Ukrainan muuttuvan läntiseksi ja eurooppalaiseksi valtioksi.
Omia urheita sotiamme ja puolustustaistelua muistellessamme annamme taistelulle ja taistelijoille tietyn gloorian. Se on oikein. Samoin samanlainen glooria annetaan Ukrainassa sitä puolustaville. Asian toinen, karumpi puoli on, että sota tuottaa hirvittävän määrän tuhoa, surua ja kärsimystä. Kaatuneet taistelijat ansaitsevat glooriansa, mutta ennemmin he olisivat ansainneet elää. Tätä valtavaa murhenäytelmää ei olisi saanut tulla!
Kun toinen hyökkää kimppuun ja yrittää tuhota, on puolustauduttava, on sodittava kuten Tuntemattoman eräs hahmo lausuu: Sojitaan, sojitaan sitten! Nyt Ukrainan pitää saada niin paljon tukea, että sotiminen voisi loppua mahdollisimman pian ja Ukraina säilyttäisi vapautensa sen laillisten rajojen mukaisena valtiona. Sodan tuhojen korjaaminen vie vuosikymmeniä ja henkiset arvet eivät korjaudu ehkä koskaan!
Toivo Loikkanen
34 kommenttia
Kirjoittaja
Toivo Loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.
Pelkäänpä, että Kiinan rauhan-aloite auttaa Venäjää valmistautumaan seuraavaan hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Nyt kun Venäjä on pulassa, niin tulitaukoi auttaisi sitä ja pelastaisi murskatappiolta. Sen jälkeen Venäjä voi rauhassa valmistautua uuteen ja taas johonkin yllättävään . Tuskin EU olisi turvassa, eikä Natomaatkaan. Viidettä artiklaa kun ei koskaan ole vielä otettu esiin ja kukaan ei tiedä toimiiko se. Vain 2001 oli jonkinlainen yritys siihen suuntaan.
Ilmoita asiaton kommentti