Ilmassa oli haikeutta, huojentuneisuutta ja kiitollisuutta, kun lopettelimme työryhmän kokousta tiistaina. Olimme laulaneet kaksi päivää ja käsitelleet juuri esityksemme perusteluja. Jäljellä on vielä loppusuora: kaksi kokousta, hienosäätöä, tarkistuksia, oikolukemista. Lokakuun lopussa ehdotuksemme on valmis luovutettavaksi. Kolmivuotinen prosessi on osaltamme valmis.
Tunne on samanlainen kuin vanhemmalla, joka valmistautuu lähettämään lastaan maailmalle. Hän ristii kätensä ja rukoilee, että uskon juuret ja toivon siivet kantaisivat. Vanhempana hän on koettanut tehdä parhaansa ja toivoo, että lapsi löytäisi paikkansa elämässä.
Kirkollinen päätöksentekoprosessi on monivaiheinen. Se takaa, että kirkon päätökset eivät synny vahingossa eivätkä harkitsematta.
Lisävihkoehdotuksemme menee ensin kirkkohallitukseen, joka on asettanut työryhmän kirkolliskokouksen toimeksiannosta. Kirkkohallituksen täysistunto pyytää ehdotuksesta lausunnon piispainkokoukselta. Jos ehdotuksemme vastaa toimeksiantoa, kirkkohallitus tekee esityksen lisävihkosta kirkolliskokoukselle.
Toukokuussa 2015 kirkolliskokous käy lisävihkosta lähetekeskustelun ennen kuin se lähettää asian käsikirjavaliokunnan käsittelyyn ja pyytää lausunnon perustevaliokunnalta.
Valiokunnat ovat päässeet tutustumaan työskentelyymme jo valmisteluprosessin aikana, joten aivan alusta toukokuussa ei tarvitse aloittaa. Käsikirjavaliokunta antaa mietintönsä ja perustevaliokunta lausuntonsa marraskuussa 2015 kokoontuvalle kirkolliskokoukselle, joka päättää lisävihkon hyväksymisestä (tai hylkäämisestä).
Myönteistä päätöstä seuraa toimitusprosessi, jossa on vielä paljon työtä. Toivottavasti seurakunnat saavat painotuoreet lisävihkot adventiksi 2016.
Lopullisesti lisävihko tulee hyväksytyksi siinä vaiheessa, kun se on otettu vastaan seurakunnissa. Teologian kielellä tätä kutsutaan reseptioksi. Reseptio on tapahtunut, kun uudet virret on opittu ja kun niiden kantama usko ja rukous ovat muuttuneet kirkon jäsenten elämäksi.
Jaana Marjanen, puheenjohtaja
