Se alkoi ihan viattomasta heitosta. Veli Stiven piipahti tammikuun pakkasilla hakemaan unohtuneen saunakassin ja sanoi:” Pitäiskös kirkossa joskus tehdä jotain repäisevää?” Innostuin saman tien ja kyselin, mitä miehellä oli mielessä. ”Niin siis, pitäiskös seurakuntalaisia oikeasti haastaa ajattelemaan? Otetaan vielä Päivi ja Arpad mukaan, niin saadaan hommaan syvyyttä.” Paiskattiin kättä päälle ja lyötiin agnostikkoiltojen teemat kalenteriin.
Puoli vuotta myöhemmin kirkon opinkappaleet saivat kunnon tuuletusta. Agnostikkoilloissa uskallettiin kysellä ja kyseenalaistaa kirkon keskeisimmät opinkappaleet. Ajateltiin ääneen, laulettiin virsiä ja varottiin opettamasta ketään. Puhuttiin uskosta ja vihattiin uskottelun syntiä. Tuloksena oli keitos, josta vielä tänäkin kesänä olen saanut puhua ventovieraiden kanssa kassajonossa ja terasseilla.
Kuka vielä väittää, etteivät perimmäiset kysymykset kiinnosta ihmisiä? Tietenkin kiinnostavat, koska ihmisrotuumme kuuluu luontainen kaipuu kohti näkymätöntä todellisuutta, selittämätöntä pyhää. Ihmiset ovat vain kyllästyneet kirkon tapaan julistaa ja esittää yksisilmäisiä totuuksia. Kirkko väittää olevansa vuoropuhelun kirkko, vaikka saarnaan jälkeen ei kommenteille ole koskaan varattu aikaa.
Tällä hetkellä odotan tuomiota. Tuomiokapituli antaa päätöksensä 14.8., jolloin ratkeaa olenko syyllistynyt pappisystävieni kanssa kirkon vastaiseen opetukseen. Jotenkin absurdia. Kirkossa ei näytä olevan ongelmaa siinä, ettei tee mitään. Ukkospilvet leijuvat vain niiden yllä, jotka haluavat tuoda kirkon vuorovaikutukseen jotain uutta.
Kirkko elää tällä hetkellä etsikkoaikaansa. Jos se ei ota vakavasti jäsentensä kysymyksiä ja palvelee vain pieneksi kutistunutta uskovaisten joukkoa, sen loppu on käsillä. Kuten viime sunnuntain evankeliumiteksti sanoo:” Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Kirkkoa ei tänä päivänä turmele kristinopin uudet tulkinnat tai homoavioliitot vaan sinnikäs takertuminen valtaan ja rahaan. Haluaisinkin tulevaisuudessa nähdä armollisen kirkon, joka ei jakelisi enää oppituomioita, vaan puuttuisi yhteiskunnan ja kirkon piirissä tapahtuvaan vallan väärinkäyttöön, välinpitämättömyyteen ja julmuuteen.
Juhani,
Kimmo kyselee mielestäni aivan asiallisia kysymyksiä. Sinä heittelet mielestäni suhteellisen köykäisillä perusteilla erilaisia harha-oppisuus syytöksiä useita suhteellisen konservatiivisesti kristillisen uskon ymmärtävien päälle, vaikka väitän suurimman osan syytöstesi kohteista mahtuvan esimerkiksi Martti Simojoen Kristinopin pääkappaleissa perusteellisemmin opettamien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon 1948 katekismuksen uskonsisältöjen sisälle esimerkiksi kysymyksissä Jumalan sanasta kuten myös Kirkon uudemman 1999 Katekismuksen sisälle. Ei pappien tehtävä ole jättää seurakuntalaisia epätietoisuuteen, vaan opettaa siten, mitä Kirkon yhteinen usko on. En ymmärrä, miksi joistakin ajatus ja tunne häivähdyksistä tahdotaan tehdä oppi ja ideaali, kun kerran Jumalan erityinen ilmoituskin Jeesuksesta Kristuksesta on olemassa, ja Jumalan sana on jo itsessään armonväline.
Minusta ko. illoissa pappien olisi ollut viisasta yksinkertaisesti vain kerrata Martti Lutherin vähä-katekismuksen kolme uskonkohtaa, mielellään 2. uskonkohtaa painottaen. Ei olisi jäänyt evankeliumi Kristuksesta epäselväksi.
Sosiaalieettinen julistus ja haihattelut ovat pelkkää lakia ja yhteiskunnallista vanhurkautta, joka itsessään ei anna kenellekkään voimia sen täyttämiseen. Eikä tosin luterilaisen opetus ainakaan tunnustuskirjoissa väitäkkään, että kukaan voisi kuvitella sitä edes täydellisesti milloinkaan edes täyttävänsäkkään. Se on kerran täytetty kertakaikkisesti Golgatalla Jeesuksen Kristuksen Jumalan ainoan Pojan toimesta.
”Sinä heittelet mielestäni suhteellisen köykäisillä perusteilla erilaisia harha-oppisuussyytöksiä useita suhteellisen konservatiivisesti kristillisen uskon ymmärtävien päälle.” Tämä on esimerkki keskustelun valitettavasta kärjistymisestä. Fundamentalismin nimeäminen harhaopiksi ei vielä syytä ’useita suhteellisen konservatiivisesti kristillisen uskon ymmärtäviä’ mistään. ’Agnostikkojen’ ja ’fundamentalistien’ välissä on laaja kirjo värisävyja ja valoisuusasteita. Onneksi on.
Pappi on, toivottavasti, ajatteleva ihminen, mutta ei voi vapaasti filosofoida. Ja miksi ei? Siksi että hän on pappi 24 h/vrk, 7vrk/ viikko ja 365 (karkausvuosina 366) vrk/vuosi. Siksi höon aina ja kaikkialla Kirkon Ääni, mikä merkitsee, että hän ei saa sanoa todeksi mitään sellaista kolmiyhteisestä Jumalasta, mikä olisi ristiriidassa kirkon uskontunnustuksen kanssa.
Jokainen aikuinen ymmärtää, että ei tästä mitään tuomiota tule. Mutta kun tutkintapyynnön / valituksen voi tehdä niin helposti, ja ilmanmitään seuraamuksia itselle. Edelleen erilaisissa tuomioissa on mukana kohtuus. Naurisvarasta ei hirtetä. Jos srk-papit/kappalaiset haluavat hämmentää vähän, ei siitä mitään rangaistusta anneta – ei edes huomautusta. Tilaisuudet näyttivät tänne etäälle vain huomionhakuisuudelta. Ei siltä, että järjestäjillä olisi ollut palava tarve tuoda esille asiaansa. Milloinka meillä pappi muuten on saanut viimeksi opituomion? Menkää rauhassa…
Jokainen tuomiokapituliin tehty kantelu, tutkintapyyntö yms. on merkki siitä, että jossain on jo epäonnistuttu paljon aiemmin.
Olisi parasta, jos pappien julkisen opetuksen ongelmat käsiteltäisiin ilman juridisia valitusprosesseja, yhtäältä papin kanssa keskustellen ja toisaalta ongelmakohtia käsittelevällä julkisella opetuksella. Se edellyttää piispoilta ja tuomiokapituleilta aktiivisuutta eikä vain sen odottamista, että muut kantelevat, valittavat ja esittävät tutkintapyyntöjä.
Jos piispallinen kaitsenta alkaa pelkistyä sen juridisiin keinoihin, piispan virka on muuttunut juristin viraksi ja lakannut käytännössä olemasta. Piispan viran ensisijainen ja pääasiallinen valtakeino on kirkon uskon sisällön opettaminen.
Toivon, että Mikko Salmi ym. saavat kaikin puolin vapauttavat tuomiot ja tuomiokapituli opettaa samassa yhteydessä julkisesti, mikä on kirkon käsitys niissä asioissa, joita po. prosessi on koskenut – jos kirkolla on niihin kanta, joka sitoo pappeja julkisessa opetuksessa.
”Se edellyttää piispoilta ja tuomiokapituleilta aktiivisuutta eikä vain sen odottamista, että muut kantelevat.” Minusta tämä on suomeksi sitä, että piispojen ja kapitulien ei pidä luottaa papistoon. Mitä tällaisesta luottamuksen ohentumisesta sitten seuraisi? Kun ei uskalleta tehdä virheitä, ei yleensä uskalleta tehdä muutakaan.
Minusta näyttää, että kysymys on luterilaisen kirkon hyvin katafaattisen teologisen tradition mukanaan tuomasta ongelmasta. Olisi varmaan ollut parempi, jos sanaa agnostikko ei olisi käytetty, vaan asiaa olisi lähdetty tarkastelemaan kirkon apofaattisen teologisen tradition näkökulmasta. Nämä keskustelut on toisaalta käyty jo 300 – 400 luvuilla, ja kirkon traditiosta voisi löytää uudestaan nämä teemat.
Olisi ollut mielenkiintoista olla mukana Oulun keskusteluissa. Luultavasti paljon hyvää tuli niputetuksi epäonnistuneen agnostikko-nimikkeen alle. Siitä ehkä tämä kärhämä syntyy.
Martti,
Päin vastoin. Jos piispan ja pappien välillä on luottamus, potentiaaliset ja aktuaaliset julkisen opetuksen ongelmat voidaan hoitaa ennen kuin ne kärjistyvät luottamuspulaa ilmentäviksi juridisiksi prosesseiksi, jotka lähtevät liikkeelle seurakuntalaisten aloitteista.
Pappi voi olla itse aktiivinen ja kysyä piispaltaan jo etukäteen, mitä piispalta miten potentiaalisesti ongelmallinen opetus suhtautuu kirkon uskoon. Kirkkohan on ottanut sitovan kannan vain tiettyihin uskon kannalta keskeisiin kysymyksiin.
Minusta näyttää, että tässä po. tapauksessa on mukana aika paljon tahallista provosointia ja suoranaista julkisuushakuisuutta, johon em. luottamuksellinen toiminta ei nimenomaan olisi sopinut, koska se olisi murtanut koko provoilun idean.
Luottamuksen edellytyksenä on tietysti se, että piispa ja papit ovat kunnolla tietoisia siitä, mitä pappisvihkimyksessä tapahtuu ja mihin papit siinä sitoutuvat, kun he sitoutuvat opettamaan julkisesti kirkon yhteistä uskoa. Sehän ei ole selviö.
Jos ei pysty allekirjoittamaan esim. Katekismustamme niin, että voi luvata opettaa sen mukaisesti seurakuntalaisia julkisesti esim. rippikouluissa, ei pappisvihkimykselle ole edellytyksiä.
Jokainen pappi joutuu tietysti painimaan itse sisäisesti kirkon uskon kanssa, ja sekin kuuluu asiaan. Mutta jos tulee kilvoittelun jälkeen pysyvästi siihen tulokseen, että ei voi opettaa kirkon uskoa julkisesti, on joko vaihdettava hommia tai ryhdyttävä avoimesti ja reilusti taisteluun kirkon opin muuttamiseksi.
Jälkimmäiseen vaihtoehtoon sisältyy luonnostaan se, että kirkon uskoon sitoutuvat pitävät kiinni kirkon uskosta ja vastustavat muutosta. Mitä keskeisemmästä asiasta on kysymys, sitä lujempi muutosvastarintakin on.
Mutta silloin ei ole aika itkeskellä julkisesti lohtua ja sääliä kerjäten kirkon opillisuutta tms. ja omaa kurjaa kohtaloa. Reformaattorilla pitää olla munaa.
”Jos piispan ja pappien välillä on luottamus, potentiaaliset ja aktuaaliset julkisen opetuksen ongelmat voidaan hoitaa ennen kuin ne kärjistyvät luottamuspulaa ilmentäviksi juridisiksi prosesseiksi, jotka lähtevät liikkeelle seurakuntalaisten aloitteista.” Olisikohan noin? Eiköhän luottamuksenkin vallitessa löydy seurakuntalaisia, jotka käynnistävät aloitteillaan juridisia prosesseja. Onko piispalla edes mahdollisuutta jättää kanteluita käsittelemättä vetoamalla siihen, että asioista on jo sovittu täyden luottamuksen vallitessa?
Miksi se ei Mikko tuottaisi iloa agnostikolle ja etsijälle
kuuluttaa ja nostaa esille kristillisiä opinkappaleita ja niiden aarteita???
ainahan niitä saa kyseenalaistaa, mutta oliko se iltojen perimmäinen tarkoitus vaiko aidosti rauhan ja ilon jakaminen? Asiasta kun en tiedä mitä olette siellä puhuneet, mutta periaatteena tämä on härnäävä
miksi muka ei evankeliumin esillä pitäminen olisi kirkon uudistamista ja tärkeintä asiaa. Sehän on vain tehtävä nykykielellä
Ei siinä kyllä Oululaisten ’kirkkovenekampanjat’ paljoa nostetta tuo vaikka
et taida olla niihin mitenkään osallinen… miettii ystävä korvesta
mahtavaa on kun jaksat palvella kaikessa mediassa! Muistakaa vain yksinkertaisen evankeliumin arvo, kyllä tämä maailma monimutkaisuutta tarjoaa yllin kyllin muutoin…