Tunnustuksen siirtäminen Kirkkojärjestykseen mitätöisi Kirkkolain

Kirkkolain uudistus palautui Eduskunnasta Kirkolliskokouksen uudelleen valmisteltavaksi. Perustuslakivaliokunta halusi muutoksia, jotka on helppo tehdä. Lisäksi Eduskunnan Hallintovaliokunta esitti vaatimuksia kirkkolain sisällön ja rakenteen muuttamiseksi. Tosiasiassa Hallintovaliokunnalla ei ole minkäänlaisia valtuuksia esittää Kirkkolakiin mitään muutoksia. Siksi sen mukaan ei tule toimia. Eduskunta voi vain hylätä tai hyväksyä Kirkkolain, ei tehdä siihen muutoksia, jotka ainoastaan Kirkolliskokous voi tehdä.

Nyt on Kirkkolaissa kirkon tunnustus selkeästi yksilöity. Jos Tunnustus siirretään Kirkkojärjestykseen, sen juridinen painoarvo putoaa ja maalliset lait kuten tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki ohittavat kirkon tunnustuksen, jota ei ole määritelty itse laissa. Se tarkoittaa, että muutkin kuin Valtakunnansyyttäjä, eli myös kihlakunnan syyttäjät, saavat syyttää pappejakin Raamatun siteeraamisesta sellaisten kohtien osalta kuin mm ”nainen vaietkoon seurakunnassa” tai ”mies on vaimon pää” tai ”miesten kanssa makaavat miehet eivät peri taivasten valtakuntaa” tai jotkut/monet muut nykyisten ja tulevien maallisten lakien kanssa ristiriidassa olevat Raamatun kohdat.

Nyt Raamatun sana ja sisältö on Eduskunnan kirkkolaissa hyväksymä, jota hyväksyntää ei ole minkään muun uskonnon peruskirjoilla. Tätä etuoikeutta ei saa poistaa. Jos Raamattu nyt pudotetaan olemaan juridisesti samalla tasolla kuin esimerkiksi Koraani tai Mormonien kirja, avataan ovi pysyvästi kirkkomme erityisaseman lakkauttamiselle. Kysymys on siis erityisen vakavasta asiasta.

Seuraava askel maamme maallistumisprosessissa olisi silloin koko Kirkkolain poistaminen lakikokoelmista ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon siirtyminen samankaltaiseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi kuin on esimerkiksi Helluntaikirkko tai Roomalais-katolinen kirkko Suomessa. Eli kirkkomme olisi tavallinen Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteröimä uskonnollinen yhdistys, joka toimisi omien sääntöjensä ja rakenteensa mukaisesti ja suorittaisi omia rituaalejaan kuten kastamisen, hautaan siunaamisen ja konfirmaation sekä erikseen sovittavia yhteiskunnallisia toimintoja, kuten avioliittoon vihkimisen.

Tämä varmasti ilahduttaisi monia, mutta tekisi vielä useammat surullisiksi, vaikka kuinka perusteltaisiin ja jopa hehkutettaisiin, että kirkkomme olisi silloin ”brändätty moderni dynaaminen yhdistys” kansanomaisella iskevällä nimelläänkin, ”Evlut ry”.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Erkki O. Auranen. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Raamattu- ja tunnustuspykälä pitäisi säilyttää kirkkolaissa juuri noista mainitsemistasi painoarvosyistä. Mutta emme kyllä voi vaatia, että eduskunnan pitäisi pönkittää jo menetettyä kristillistä yhtenäiskulttuuria sekä käsitystä Raamatusta Jumalan sanana. Itse asiassa olemme jo hyvää vauhtia matkalla kohti ev. lut kirkon asemaa ”vain” yhtenä, tosin jäsenmäärältään suurena, uskonnollisena yhteisönä muiden kristillisten ja ei-kristillisten uskonnollisten yhteisöjen joukossa. Kristillinen kirkko voi hyvin elää jopa pakanallisen esivallan hallitsemana. Tietysti kristillinen esivalta on hyvä ja siunattu asia. Pääasia kai kuitenkin on, että se suojelee uskonnon harjoitusta. Hoitaa siis hommansa hyvin eikä rupea esimerkiksi kärräämään tunnustavia kristittyjä kaivamaan ojia Lapin soille.

  2. Kirkon tunnustuksen määritteleminen kirkkojärjestyksessä korostaa kirkon autonomiaa. Tunnustuksen sisällyttäminen kirkkolakiin tarkoittaisi sitä, että eduskunta päättäisi tunnustuksesta. Se olisi epäjohdonmukaista oloissa, joissa ennen vahvasi protestanttinen Suomi on monipuolistumassa uskonnoiltaan.

    Auraselle: Raamatun siteeraamisesta ei ketään syytetä.

  3. Koska aina silloin tällöin esiinttyy juristeja, jotka oman ateistisen uskontonsa mukaisesti haluaisivat oman täysateistisen uskontonsa ainoaksi valtion tunnutukseksi, niin tällaisten satunnaisten mutta mahdollisten vaikuttajien takia on tärkeää, että kirkon tunnustus mainitaan nimenomaan Kirkkolaissa.

    Näin voimme välttää monia turhia ja evankeliumin julistusta häiritsevien tahojen juridisen painostuksen kirkkomme jaloa tehtävää työtä vastaan.

    • Matias , ateismi EI ole uskonto kuten hyvin tiedät, joten ettet viitsisi manipuloida palstan niitä, jotka jopa moisenkin hölynpölyn helposti uskovat.

    • Seppo, ehkäpä ateismin taustalla on vain pyrkimystä kumota se tosiasia, että jokainen sielu tulee maistamaan kuolemaa. Lieneekö ateismi muuta kuin itsensä pettämistä, kun se kieltää Jumalan olemassaolon. Timo Airaksista näyttää kirjassaan – Jäähyväiset uskonnolle – kiehtovan ajatus uskonnosta ilman Jumalaa. Mikä sitten mahtaa olla tälläinen ateistinen uskonto.

    • Kosti, aivan yhtä hyvin ellei paremmin uskominen johonkin yliluonnolliseen persoonaan voi olla suurta itsepetosta.

    • Vasumäi: ” Lieneekö ateismi muuta kuin itsensä pettämistä, kun se kieltää Jumalan olemassaolon.”

      Lieneekö teismi muuta kuin itsensä pettämistä, kun lapsellinen, uskon herättämä helvetinpelko valtaa mielen.

    • KW. Ateismia voidaan hyvinkin perustellusti kutsua epäuskonnoksi, jossa Ockhamin partaveitsellä on leikattu todellisuuden piiristä pois kaikki yliluonnollinen. Materialistit katsovat, ettei Jumalaa voi olla, ellei Häntä voida osoittaa kappaleeksi. Naturalistit taas väittävät, ettei ole olemassa mitään, mitä ei voisi osoittaa luonnollisella selityksellä. Fysikalistien todellisuuden täyttävät oliot, jossa jumaluudella ei ole tietenkään mitään tekemistä jne.

      Herran pelko on sensijaan viisauden alku, ei helvetinpelko.

    • Vasumäki: ”Herran pelko on sensijaan viisauden alku, ei helvetinpelko.”

      Ilman helvetin pelkoa ei tarvita sitä paljon puhuttua herran pelkoakaan. Miksi muuten sitä teidän herraanne pitäisi joka käänteessä olla pelkäämässä??? Eikös hän olekaan leppoisa ja lapsosiaan syvästi rakastava isä? Ei minun ainakaan ole ikinä tarvinnut isääni pelätä.

      Siksi toiseksi se on frouvan pelko, mikä on viisauden alku.

    • Minä puutuin lähinnä kirjoitetuksessa esiin nostettuihin motiiveihin. Kirjoituksessa Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle vaaditiin etuoikeutta ja erityisasemaa muihin uskontokuntiin nähden ja oltiin huolissaan siitä, jos joudutaan samalle viivalle muiden uskontokuntien kanssa.

      Kyse ei ole siitä, rajoitetaanko muiden uskonnonvapautta.

  4. Erkki O Auranen perustelee nyt sinällään tärkeää asiaa ns. olkiukolla.

    Yhdenvertaisuuslain 2 § 2 momentissa lukee: ”Lakia ei kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.”
    Lakiin kirjattu soveltamisalueen rajaus koskee kaikkea uskonnonharjoittamista missä tahansa uskonnollisessa yhdyskunnassa taikka niiden ulkopuolella eikä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevan tunnustuspykälän sisällöllä ole asiaan mitään vaikutusta. Lain soveltamisalueen rajaus ei myöskään kirkossa koske mitään muuta toimintaa, kuin uskonnonharjoittamista. Esimerkiksi pappisvihkimys on uskonnoharjoittamista, mutta työtehtävien jako virkaansa vihitylle papistolle ei ole uskonnonharjoittamista.

    Tasa-arvolain 2 § 1 momentin 1 kohdan mukaan ko. lain säännöksiä ei sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Tämänkään rajauksen sisältö ei muutu siitä, onko kirkon tunnustus määritelty kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä. Esimerkiksi seurakuntien ja seurakuntayhtymien henkilöstön palvelussuhteisiin ja muiden kuin vaaleilla valittujen hallintoelimien kokoonpanoon sovelletaan nykyiselläänkin tasa-arvolakia.

    • Tämä väistämättä asettaa Aurasen kirjoituksen siihen valoon, että siinä huijaamalla ja valheellisilla väittämillä yritetään saada omalle yhteisölle etuoikeuksia ja erityisasema.

      Kumpikaan ei oikein mahdu minun moraalikäsitykseeni, ei valehteleminen eikä ansioton oman edun tavoittelu.

    • Blogisti edustanee ’trupismin’ suomalaista haaraa. ”Voi voitettuja”, sanoisi entinenkin gallialainen sotapäällikkö.

Kirjoittaja

Auranen O Erkki
Auranen O Erkki
Olen kaivosinsinööri ja pappikin jo kohta 20 vuotta. Kokemusta on kansainvälisestä kaupasta, sillä olen allekirjoittanut vientiprojektisopimuksia seitsemällä eri kielellä ja toiminut kaupallisena attasheana Pekingin suurlähetystössämme hoitaen metallisteollisuuden vientiä Kiinaan ja Pohjois-Koreaan. Konepajayrittäjänä yritykseni meni konkurssiin 1980 ja olin 27 vuotta ulosotossa varattomana kokien kaikki sen elämän "ihanuudet", mm 22 vuotta konkurssin jälkeen täysi-ikäisten lasteni omaisuuksien (asunto auto, kesämökki) ulosmittaukset sivullisen ulosmittauksena, vaikka lapset olivat 2-9 vuotiaita yrityskonkurssini ajankohtana. Olen kirjottanut viisi kirjaa, mm Kiinakaupan käsikirja, Kirjeitä niille, jotka unohtavat oikean tien, Henkivaltojen Taistelu Suomessa, Tutustu Pyhään Henkeen, Strangling the North Koreans. Radio- ja TV-ohjelmia olen tennyt useita satoja mm Radio Dei, Radio Patmos ja Taivas TV7 kanaville.