Elämme farssinomaista aikaa. Yhtäältä käydään sotaa. Toisaalta ihmiset poliitikkojen tapaan matkustelevat ja lomailevat kuin mitään poikkeavaa ei tapahtuisi. Historia kertoo vastaavasti kesän 1939 olleen poikkeuksellisen kauniin ja lämpimän. Elettiin taloudellisen nousun ja suuren urheilujuhlan, olympialaisten odotuksessa. Kaikki hyvin ajateltiin.

Miltä tilanne näyttää 83 vuotta myöhemmin? Kautta maailman kärvistellään aikaisempaakin lämpimämmissä oloissa. Ukrainan 44 miljoonainen kansa uhrattaneen kuin sudettialueet aikoinaan. EU:n asettamista pakotteista Kaliningradin (ent. Königsberg) osalta luovuttiin siltä osin, että tavarakuljetukset eivät koskeneetkaan rautateitä. Herää kysymys oliko se hinta Nord Stream 1:n jälleen virtaavasta kaasusta? Edes ymmärrettävää vastausta on yhtä vaikea saada kuin konsaan Fortum-Uniperin todennäköisestä suomalaisiin veronmaksajiin ja osakesijoittajiin kohdistuvan katastrofin syistäkään. Jos ei ole helppoa heillä ei se ole Mika Aaltolan mukaan tutkijoillakaan, joiden sanavalintoja Venäjästä on läksytyksin pyritty jälkisuomettumisen tavoin ohjailemaan (IS 21.7.2022).

Elinkeinoelämän valtuuskunnan vasta ilmestynyt tutkimus kertoo kuitenkin kansalaisten luottamuksen päättäjiin vain lisääntyneen. Luottamus on riippumaton niin lämpimästä lomakaudesta, mitä kuumimmista poliittisista kriiseistä kuin Fortumissa paljastuneista kannustinpalkkiojärjestelyistäkään. Toimitusjohtajalle maksettiin vastikään 423 000 euron kannustinpalkkio, jota perusteltiin ”strategisten prioriteettien edistymisellä sekä yhteistyöllä Uniperin kanssa”. Eikä siinä kaikki. Yhtiön hallitus päätti vielä joulukuussa avainhenkilöstön ja ylimmän johdon kannustinohjelmasta vuosille 2022–2024. Sen piiriin lukeutui noin 140 osallistujaa, mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet.

Tiedetään kansalaisten kerääntyvän kriisiaikoina ns. johtajien lipun alle silloinkin kun johtajat vain seuraavat kansalaisgalluppien viitteitä. Italialaisia lainaten voidaan todeta; ”Niille, joilla ei ole mitään, on yhdentekevää, onko vallassa Draghi vai joku muu”. Huolimatta näennäisestä pessimismistä osalla kansoista ja osalla niiden kansalaisista menee tänäänkin hyvin niin Venäjällä kuin Lännessäkin. Ongelmien kohtaamattomuutta kuvaa sattuvasti maamme valtionkirkon pyrkimys ajaa kirkkolain uudistamista kolmen uskontunnustuksen ja tunnustuskirjojen hengessä. Maailman uhkia tiedostavan kansalaisen on vaikea kuvitella löytävänsä lakiehdotuksen kolmesta eli apostolisesta, Nikean kuin Athanasiuksenkaan uskontunnustuksista sen enempää lohtua kuin ratkaisujakaan. Ainoa mikä niitä yhdistää on vuorisaarnaankin sisällytetyn Isä meidän-rukouksessa mainitun tavoitteen ellei jopa ratkaisun hylkääminen eli Hänen tahtonsa toteuttaminen myös maan päällä niin kuin taivaassa. Sen toinen nimi on Jumalan valtakunta.

On muistettava, että evoluution huippu ihmisessä tarkoittaa etääntymistä eläimestä. Sen merkkinä on puhuttu kieli, ei itsekseen puhumisen vaan oikeudenmukaisuuden tavoin kanssaihmisiin suuntautuvana. Ihmisyyden päämäärä on siis yhteisöllisyys. Vain yhteisöllisyyden kautta kaikki hyveet kuten suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus, anteeksianto, vilpittömyys, uhrautuvuus, epäitsekkyys, myötätunto, moraali tms. saa edes ymmärrettävän sisällön. Vuorisaarna tähtää yhteisöllisyyteen. Yhteisöllisyyden selkiinnyttäminen aikalaisille ei kielen vajaavaisuuden (kuten nykyään työsuhde, tasa- tai urakkapalkkaus, digitaalisuus jne.) vuoksi ollut aikanaan mahdollista, minkä vuoksi ”hän puhui heille vertauksilla”. Esimerkeiksi kelpaavat viinitarhan työntekijäin tasapalkkaus ja työttömyyden syy, ”kun ei kukaan ole meitä palkannut” tai ensin vuokralaisena ja myöhemmin omistajana samaa maata viljelevä mies. Kyse ei ole työvoiman tai pääoman keskinäisestä kilpailusta vaan molempien käyttötarkoituksesta. Siinä ihmisyyden, yksittäisen ihmisen henkinen kehitys ilmenee sosiaalisena prosessina. Oikeus ja kohtuus sosiaalisena ilmiönä ovat vastakohta taloudelliselle ahneudelle (lue Fortum ja Uniper) siinä missä rakkaus on itserakkaudelle.

Maailman, Euroopan, yksittäisten kansojen ja jokaisen yksilön ahdinkoon voidaan soveltaa niin ikään 1930-luvulla sodan uhkaamassa tilanteessa Sigmund Freudin antamaa neuvoa, jonka mukaan ”ihmisten tulisi nähdä enemmän vaivaa kuin tähän saakka muodostaakseen riippumattomien ajattelijoiden yläluokan, kuuroina pelottelulle ja totuudenetsinnässään väsymätöminä, luokan, jonka tehtävänä olisi johdattaa niiden käskyvallanalaisia massoja”. Olemmeko oppineet mitään 83 ellei peräti 2000 vuodessa? Emme.