Pekka Veli. Juuri näin. Vuoden 1980 rippikoulusuunnitelmassa oli hyvä ja vankka sisällöllinen tavoitteenasettelu koko kirkolle. Aikaa samaan tarvittaisiin nykyään tuplasti enemmän/rippikoulu ja lisäksi ns.konstruktivistinen pedagogiikka ei läheskään aina toimi. Varsinkin, kun uskontotietämys ja kosketuskohta kirkon elämään on miutenkin yhä ohuempi.

Seppo H. Olet ymmärtänyt (tahallisesti?) väärin. ”Koko homman” lähtökohta on, että Jumala on luonut meidät yhteyteensä ja synti(inlankeemus) on turmellut tämän: me kaikki kapinoimme luontaisesti Jumalaa vastaan. On aika vaarallista olla kapinassa Häntä vastaan. Toinen lähtökohta on valtava armo: Jeesuksen suorittama täydellinen koko maailman syntien sovitus ja siitä kertovan evankeliumin kertominen kaikille. Joka tämän uskoo ja kastetaan, pelastuu. Joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. Tämä ei tietenkään sulje pois lähimmäisenrakkautta lähellä ja kaukana, luomakunnan hyväksi toimimista jne vaan vapauttaa ja motivoi siihen. Kadotus ansaitaan ihan itse, pelastuksen osallisuus on Jumalan yllättävä ja avara armolahja. Ketään ei pakoteta, aivopestä tai myrkytetä mieleltään. Näin siis meillä päin – siitä en tiedä, mitä muualla. Seurakunnat ja niiden toimintaympäristöt ovat hyvin erilaisia.

Minulla oli aikoinaan kova helvettiin joutumisen pelko menetettyäni opiskeluaikani alussa lapsenuskoni ja ennen uskoon tuloa (toistui muutama vuosi myöhemmin hiukan eri muunnelmana). Sen syynä eivät olleet palavat saarnaajat eivätkä pastorit vaan Jumala itse, joka näki minun tarvitsevan sellaista herätystä. Välikappaleena oli muuan uskonopillinen kysymys ja jo edesmenneen vapaakirkollisen vaikuttajan kirjanen ”katso Jeesukseen”. (Toisesta muunnelmasta pidättäydyn kertomasta tässä). Tapaan itse painottaa rippikoululaisilleni, että usko on aina Jumalan lahja, jota saa pyytää, siinä saa purnata ja että Jumala aina kohtaa meidät yksilöinä ja tekemättä henkistä väkivaltaa.

Seppo H. Päivitäpä vähän tietojasi kristillisen kirkon synti- ja armo-opista. Vaikkapa niin, että selvität eron peri- eli alkusynnin ja tekosyntien eli aktuaalisten syntien välillä. Jumalan armo käy aina monin eri tavoin ”edellä” kuten mm. Paavalin puheista Derbessä, Lystrassa ja Ateenassa käy ilmi. Vasta-alkajat ja me edistyneet synnintekijät olemme vähän eri asemassa, kun puhutaan pelastusopista.

Niin, Seppo H. Peruskurssit ovat peruskursseja ja niidenkin sisältöä kannattaa laajentaa, syventää ja päivittää. Tietysti joillekin riittää opiskelun tavoitteeksi, että saa omille ennakkokäsityksille vahvistusta. Minun opisleluaikanani siitä käytettiin nimitystä ”sorsateologia”. Tosiuskovainen tunnettiin siitä, että tämä yritti unohtaa ikävät ja omien näkemysten kanssa ristiriidassa olevat asiat aktiivisesti voidakseen opintojen jälkeen jatkaa kuten ennenkin.