Tunnustettu tosiasia: vl-liike murroksessa, onko, eikö?

Päivämies 24.7.2013:

”Millä tavalla sinä uskot?

Toisistaan kaukana asuvat nuoret äidit tapasivat suviseuroissa pitkästä aikaa toisensa. He vaihtoivat iloisina kuulumisia. Jossain vaiheessa toinen äideistä kysyi aristellen:

”Miten sinä olet uskomassa?”

Kysymys tuntui toisesta yllättävältä, ja hän ihmetteli:

”Mitä sinä tarkoitat? Minä olen entisellä tavalla uskomassa.”

Kysymyksen esittäjä näytti helpottuneelta.

”Onpa ihana asia, että uskot niin kuin ennenkin! Siellä, missä me asutaan on tuttuja, jotka uskovat eri tavalla. Meilläkin on ystäväpiirissä perheitä, jotka tervehtivät Jumalan terveellä, mutta elävät niin kuin maailman ihmiset tehden omia elämänratkaisujaan. Esimerkiksi suhtautuminen alkoholiin ja lasten vastaanottamiseen poikkeaa meidän käsityksistämme. He selittävät asiat niin järjellisesti ja ovat etsineet Raamatustakin perusteita omiin erilaisiin uskonkäsityksiin ja elämäntapoihin. Kaikkien luona ei tohdita oikein käydä kylässä, kun pelottaa, että heidän ajattelutapansa tarttuu. Tuntuu, ettemme osaa itse perustella niin viisaasti omia käsityksiämme.”

Tällaisia kertomuksia saatamme tänään kuulla. Ystävät ja läheiset ovat meille tärkeitä. Jokainen tarvitsee ystävien apua, mielipiteitä, kannustusta ja rohkaisua. Heidän olemassaolonsa tekee elämän elämisen arvoiseksi. Mutta onko meillä nöyryyttä kuunnella Jumalan seurakunnan opetuksia uskon asioissa? Jaksammeko tyytyä uskomaan niin kuin ennenkin on uskottu? Ihmisyyden puolelta helposti kasvamme hengellisissä asioissa, jolloin uskonymmärrys hämärtyy. Silloin on vaarana menettää lapsen usko, joka on kuitenkin elinehto elävässä uskossa.”

 

Minua on usein näillä palstoilla kurmuutettu rumastikkin siitä, kun olen sanonut vl-liikkeen olevan nykysellään tosi kirjava mielipiteineen ja elämäntapoineen. Eli olen hyvilläni, kun Päivämies kirjoituksellaan tuli tukemaan käsityksiäni ja kirjoituksiani.

Eli liike on murroksessa, se ei ole enää niin yksimielinen kuin se on näyttänyt olevan ennen. Ja nyt on menny ns. sormi suuhun asian suhteen: kuinka kohdata ihminen, joka tervehtii Jumalan terveellä, eli tunnustautuu vl-uskovaiseksi ja kuitenkaan hänen mielipiteensä ja elämäntapansa eivät ole vl-uskovaisen mukaiset.

Päivämiehen kertomuksen mukaan epäilyttävistä uskonystävistään huolissaan oleva nuori äiti pelkää kyläillä heidän luonaan. Tässä tämä on, mustaa valkoisella: epäily toisen ihmisen uskonelämästä saa kiilan ystävyyssuhteeseen. Uskokaa nyt Päivämiestä, jos ette mua uskokaan 😉

Kirjoituksen mukaan tällaista uskonelämässään harhaan joutunutta tulee puhutella:

Raamattu kehottaa meitä rakkauden hengessä pitämään huolta toinen toisistamme ”sitä enemmän, mitä lähempänä näemme Herran päivän olevan” (Hebr. 10:25). Sielunhoidon ainoa tarkoitus on rakkaudella auttaa, että säilyttäisimme uskon lahjan. Erityisesti vanhimpia kehotetaan kaitsemaan Kristuksen laumaa. Jumala profeetan välityksellä jopa nuhtelee vastuussa olevia, elleivät he neuvo hengellisen huoneen asukkaita (Hes. 34).”

Ja myös rukoilla hänen puolestaan:

”Rukoilemme kaikkien eri tielle kulkeneiden puolesta, että he pääsisivät Jumalan lasten vapauteen. He eivät itse enää ymmärrä, mitä menettävät, kun menettävät Jumalan lasten rakkauden, ilon ja turvan elämässä ja vielä iankaikkisen elämän toivon.”

Ja tuosta alleviivatusta käy ilmi, kuinka esimerkiksi ehkäisyn ”syntiin” joutuneen kohdalla käy: häntä eivät enää Jumalan lapset rakasta. Eli vaikka sitten henki menisi, niin uutta lasta pesään! Ja muista; se on sitä Jumalan lasten vapautta, kuten kirjoitetusta käy ilmi!

 

Kirjoitus on kokonaisuudessaan Mopin palstalla:

http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=3421

Ps. muista, että kirjoitusteni lukeminen on vapaaehtoista. Ja tarvittaessa voit hypätä vaikka joka toisen yli. Et malttanut, niinpä niin 🙂 No, asia on vallassasi 🙂

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Esalle alkoholista, Jer.35:stä:

    8 Me tottelemme esi-isäämme Jonadabia, Rekabin poikaa, kaikessa, mitä hän on käskenyt. Me emme koskaan juo viiniä, eivät myöskään vaimomme, poikamme eivätkä tyttäremme.

    18 Rekabilaisille Jeremia sanoi: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Te olette totelleet esi-isäänne Jonadabia, olette noudattaneet hänen käskyjään ja tehneet kaiken, mitä hän on sanonut. 19 Sen tähden Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläisiä tulee aina olemaan minun palveluksessani. Minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, lupaan tämän.”

    Nuo Keniläiset Rekabilaiset asuivat Israelin maassa, mutteivät kuuluneet siis Israelin kansaan, ja eivät näinollen omistaneet maata jota viljellä tai mihin rakentaa taloja.

    Jeesus puhuu fariseuksille kun käsien pesusta oli puhe:

    ”3 Jeesus vastasi heille: ”Miksi te itse rikotte Jumalan käskyä perinnäissäännöillänne?
    ja
    9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.”

    Rekabilaiset EIVÄT rikkoneet Jumalan käskyjä noudattamalla Jonadabia, koska Jonadab noudatti Jumalan käskyjä, eli käsky kyseisen viinin juonnista ei ollut Jonadabilta (jos olisi ollut, se olisi ollut ihmisoppi), vaan Jumalalta?

  2. Raamatussa, lähinnä kirjeissä puhutaan päihtymisestä ja juovuksissa olemisesta syntinä.
    Tällaisessa maassa kuin Suomi, jossa alkoholin liikakäyttö on nuorison keskuudessa ongelma, ei mielestäni ole viisasta käyttää kotona alkoholia ja antaa esimerkillään viestiä, että se on vaaraton aine ja ok.
    ”Voi maailmaa viettelysten tähden, sillä viettelykset kuitenkin tulevat. Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta se viettelys tulee…”.

  3. Antti, eikö samalla päättelyllä taakseen katsominenkin ole syntiä? Jumala käski Lootin ja hänen vaimonsa olla katsomatta taakseen, mutta Lootin vaimo katsoi, ja muuttui suolapatsaaksi.

    Raamatussa on useita kohtia missä nautitaan viiniä ja olutta. Mooseksen kirjassa neuvotaan ”Ostakaa sillä rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä tai olutta tai muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä.” Paavali kehottaa yhdessä kirjeessään vastaanottajaa nauttimaan viiniä. Ei absolutismia siten voi Raamatulla perustella. Järkisyillä toki voi, kuten Jormakin viisaasti totesi. Täysraittius on ihan viisas periaate.

  4. Antti: k.o.Raamatunpaikka ei käy alkoholikielloksi. Ei siinä Jumala käske uskovaisia absolutismiin. Siinä on kyse Jonadabin absolutismista, ja tämän elämäntavasta muodostuneesta perinnäissäännöstä joka on kulkenut polvesta polveen. Jumala ei siinä(kään) kehota uskovaisia absolutismiin.

    Jeesus hyökkäsi aikanaan voimakkaasti näitä perinnäissääntöjä vastaan. MInäkään en pane niille mitään arvoa.

    Absolutismi elämänohjeena on ihan paikallaan, sitä en kiistä, mutta Raamatulla sitä on epärehellistä perustella.

    Raamatun edessä pitää olla aina REHELLINEN!

  5. Antti Leinonen. Lutherilla oli kotonaan oma olutpanimo jossa hän valmisti olutta joka vastaa meidän ykkösolutta eli n. 2-2,5 % vahvuista. Sitä muuten litkittiin pitkin päivää Lutherin aikana, osin siitäkin syystä että vesi pilaantui helposti. Mutta onko ykkösolut nyt siis sallittua vai ei? Sitäpaitsi Jeesuksen ajan viinissä, jota Jeesus itsekin joi, oli alkoholia. Ei se mitään marjamehua ollut vaikka niinkin kuulee joskus väitettävän.

    Joskus hiukan häiritsee vl-väen retostelu raittiudesta. Ei helvetinpelkoon perustuva pakkoabsolutismi ole mitään raittiutta, vaan sen perverssi, fasistinen irvikuva.

  6. Matti H, sianlihaan liittyen, Apt.10:stä, ja Mark.7:stä:

    15 Silloin ääni puhui uudelleen: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.”

    19 Eihän se mene hänen sydämeensä — vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu.” Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta.

    Luther kertoo sianlihan hengellisestä merkityksestä; siitä en nyt sen enempää.

    Esa, sama kolmiyhteinen Jumala joka puhui perinnäissääntöja vastaan todisti Jonadabin toimet oikeiksi. Näinollen, kun he kunnioittivat Jonadabin käskyjä, he kunnioittivat samalla Jumalaa – Jonadab ei siis itse keksinyt asioitansa. Erityisesti se viini, joka Jer.35:ssa oli pöydällä, oli sellaista, jota ei sopinut juoda. Ja edelleenkään, absolutismista en niinkään ole puhunut, ennemmin raittiudesta: kotikalja on juotavaa. Ja kun rehellisiä ollaan, Sebaotin lupaus on tänäänkin voimassa:

    19 Sen tähden Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläisiä tulee aina olemaan minun palveluksessani.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.