Tulisiko kirkon pyytää anteeksi vuotta 1918?

Mielipidekirjoittaja (HS 8.1.) haluaa kirkon pyytävän anteeksi sitä, ettei se ollut sisällissodassa 1918 poliittisesti puolueeton. Kotimaa-lehdessä saman kirjoittajan teksti sisältää lisäksi räikeitä syytöksiä kahta tuon ajan piispaa vastaan.

Tämän päivän kirkon jäsenissä ja myös kirkon johdossa on yhtä lailla sekä punaisen että valkoisen puolen edustajien jälkeläisiä. Siten kirkko kantaa mukanaan molempien osapuolien kokemuksia ja näkee niiden takana inhimillisen kärsimyksen.  Kirkko on aina – tai ainakin sen tulisi olla – jokaisen kärsivän puolella.

Tammikuussa 1918 järjestettiin Helsingin Kalliossa juuri sisällissodan alla ensimmäiset kirkkopäivät, joilla vielä yritettiin koota hajalle ajautunutta kansaa yhteen.  Kirkko on viimeksi 2000-luvulla näkyvällä tavalla osoittanut haluaan hyvittää punaisten kirkon taholta kokemaa huonoa kohtelua. Kirkkomme piispoja on toimittanut punaisten hautojen siunaamisia useilla paikkakunnilla, mm. Hämeenlinnassa ja Tammisaaressa. Luterilainen ja ortodoksinen arkkipiispa sekä katolinen piispa laskivat seppeleen Hennalassa Vakaumuksensa puolesta kuolleiden haudalla ja toimittivat rukoushetken.

_ _ _

Edelleen on vaikea käydä avoimesti läpi vuoden 1918 tapahtumia ja nähdä niiden yhteys Venäjän lokakuun vallankumoukseen. Tammikuun lopussa 1918 suojeluskuntalaiset alkoivat Pohjanmaalla riisua aseista venäläistä sotaväkeä, jota maassa oli edelleen paljon. Suomi oli itsenäistynyt puolitoista kuukautta aiemmin, mutta Neuvosto-Venäjä ei ollut vetänyt pois omia joukkojaan maasta. Ilmeisenä vaarana oli, että Suomea yritetään painostaa vieraan sotaväen avulla taipumaan osaksi Neuvostoliittoa ja itsenäisyys päättyisi.

Valkoisen armeijan poissaoloa hyväkseen käyttäen punakaartit miehittivät Etelä-Suomea, mm. Helsingin ja Tampereen.  Itsenäisyyssenaatti joutui pakenemaan Pohjanmaalle. Venäjän bolshevikit olivat aseistaneet punaisia, joita ohjattiin tekemään vallankumous myös Suomessa. Työväestöä agitoitiin aseelliseen kapinaan lupauksilla paremmasta elämästä. Samalla hylättiin parlamentaarinen tie, jolla maltillinen vasemmisto oli jo saanut helpotettua tilannetta. Mielestäni tavallisia työläisiä ja talonpoikia johdettiin harhaan.

Valkoisten suorittama Tampereen valtaus huhtikuun alussa oli Vapaussodan käännekohta. Täältä lähti suuri punaisten pakolaisten kulkue kärryineen kohti Viipuria ja Venäjää. Mukana kulkeneet punakaartit avasivat tietä, kunnes eteneminen päättyi Lahteen ja Fellmannin pellolle. Siinä vaiheessa punaisten johtajat olivat jättäneet omansa ja paenneet rajan yli. Molemmin puolin sodassa syyllistyttiin raakuuksiin. Valkoisten tekemät vääryydet ajoittuivat ennen kaikkea sodan jälkinäytökseen vankileireillä.

Vapaussota ja Sisällissota liittyivät Venäjän suureen vallankumoukseen. Valkoiselle puolelle se tarjosi mahdollisuuden itsenäisyyteen. Punaisia taas johdettiin Venäjältä kapinaan esivaltaa vastaan ja liittymään osaksi Neuvosto-Venäjää.

_ _ _

Tänä päivänä voidaan sanoa, että punaisten voitto olisi merkinnyt Suomen häviämistä kommunistiseen Neuvostovaltaan. Se tuli selväksi viimeistään 30-luvulla Stalinin puhdistuksissa, joissa monet Venäjälle paenneet suomalaiset kommunistit ja punaisten johtajat tapettiin.

Sisällissodan katkeran loppuselvittelyn symboliksi on noussut Lahdessa Fellmannin pellolle koottu parikymmentuhantinen pakolaisjoukko. Heistä  punakaartilaiset erotettiin vankileireille ja osa heistä surmattiin. Tästä on kuitenkin noustu yhdeksi kansaksi viimeistään talvisodan puolustustaisteluun mennessä.

_ _ _

Mitä jos punaisten yritys olisi onnistunut ja vallankumous toteutunut 1918? Parikymmentä vuotta myöhemmin ehkä 1-2 miljoonaa suomalaista olisi koottu Stalinin vankileirien saaristoon jonnekin Vorkutan ja Jäämeren välille. Sinne he olisivat kuolleet, osa luoti niskassa, loput työhön, nälkään ja pakkaseen. Suomi olisi itsenäistynyt uudelleen ehkä 1990-luvun alussa Viron tavoin, mahdollisesti köyhänä maa- ja metsätalousvaltiona.

Suomettuneessa sodanjälkeisessä ilmapiirissä on suhtauduttu hyväksyvästi punaisten aseelliseen kapinaan. Marxilaisen teorian mukaan vallankumous on välttämätön vaihe proletariaatin diktatuuriin. Tässä ilmapiirissä valkoinen osapuoli on jäänyt altavastaajana puolustautumaan syytöksiin, että se olisi kapinan tukahduttamisella estänyt punaisia saavuttamasta parempaa elämää, jota he oikeutetusti tavoittelivat.

Parempi elämä on tullut kuitenkin muuta kautta: parlamentarismin ja demokratian keinoin. Ihmisten tasa-arvo ja hyvinvointi ovat parantuneet. Tulisiko kirkon pyytää anteeksi sitä, että se oli silloin – ja on edelleen - parlamentarismin ja oikeusvaltion kannalla?

130 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Tuula Höltä: Sanoin ‘aikanaan’ enkä siis ottanut kantaa vuosilukuihin. Olen lukenut monet säätyvaltiopäivien päytäkirjat- tehnyt niistä radio-ohjelman- ja kaikki Suomen eduskuntien pöytäkirjat vuosilta 1907-18. Leipomotyöväen historia on ollut hiljattain työpäöydälläni. Kyllä porvarissääty ja pappisääty,sittemmin ylipäätään oikeisto vastustivat työväen uudistusvaatimuksia ihan huolimatta Venäjästä. Joihinkin reformeihin oli pakko suostua kun työväestöä oli alkanut sairastua ja kuolla siinä määrin että se alkoi jo madaltaa patruunoiden setelivuoria.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :” Olen lukenut monet säätyvaltiopäivien päytäkirjat- tehnyt niistä radio-ohjelman- ja kaikki Suomen eduskuntien pöytäkirjat vuosilta 1907-18.”

      Mikä estää yksilöimästä esittämiäsi tietoja, kun olet niin varma siitä, että kirkko ja porvarit ovat oikea vihan kohde vuosikymmenestä toiseen?

      Suomen taloudellinen tilanne oli heikentynyt mm. siksi, että Venäjä oli vuosina 1890 ja 1898 antanut keisarillisen julistuksen, jonka mukaan kaikissa virallisissa maksuissa oli Suomessa otettava vastaan ruplia ”täyteen kurssiinsa”, joka oli 2:67 markkaa. Vaikka ruplan kurssi markkinoilla I maailmansodan vuoksi aleni kevääseen 1917 mennessä n. 40%, Venäjä piti kiinni tästä määräyksestä, mikä johti siihen, että ruplia tulvi Suomeen Suomen markoiksi vaihdettaviksi ja myös ruplamääräiset ostot ja maksut lisääntyivät.

      Em. syystä Suomen Pankki alkoi myöntää elokuussa 1915 suomalaisten pankkimiesten neuvon mukaisesti Venäjän luottokanslialle markkamääräisiä valuuttalainoja [=”verilainat” ]maksutaseen tasapainossa pitämiseksi. Lainojen vakuutena oli Venäjän luottokanslian myöntämiä ruplamääräisiä obligaatioita, joiden määrä oli kevääseen 1917 kasvanut jo 400 miljoonaan markkaan ja Suomen Pankissa oli keväällä 1917 venäläistä rahaa ja obligaatioita yhteensä 734 miljoonan markan edestä, jota vastaava määrä seteleitä oli pitänyt laskea markkinoille.

      Todelliselta arvoltaan heikentyneet ”pakkoruplat” olivat Tannerin mukaan pääsyy itsenäistymisen ajan voimakkaaseen inflaatioon, joka nosti mm. ruuan hinnat ”pilviin” ja pienituloisimpien saavuttamattomiin. Vuodesta 1913 leipäviljojen ja ryynien hinta kohosi 1000-3300%, perunat 1000-1200%, herneet 1000%, silakka 1000-2000% jne.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Ahlfors sanoo:

    Raamatun Uuden testamentin ohjeista voi tehdä johtopäätöksen, että kristittyinä itseään pitävien pitäisi olla puolueettomia tälläisissä konflikteissa. Kaiken vähiten tarttua aseihin. Koskee kumpaakin/kaikkia osapuolia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Rutanen sanoo:

    Eikö paremmin vasemmiston pitäisi pyytää anteeksi punakapinaa ja valtiopetosta,jossa yritettiin syrjäyttää vaaleilla valittu demokraattinen eduskunta ja hallitus.Kyseinen petos syöksi maamme onnettomuuteen ja kärsimyksiin,joiden seurauksia podemme edelleen. Kirkolta voisivat samat tahot pyytää anteeksi pappien ja seurakuntalaisten murhia,joita punakaartit suorittivat.Miten papisto olisi voinut kannattaa valtiopetokseen ryhtyneitä?.Sanotaanhan Raamatussa:”Älä poikani liity kapinoitsijoiden joukkoon…”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Tuula Hölttä. Sitä suuremmalla syyllä että hinnat olivat nousseet pilviin olisi porvariston ja papistonkin pitänyt olla parantamassa hinnoista eniten kärsivien asemaa. Työväen asema ja olosuhteet olivat huonot teollisesta vallankumouksesta asti. Ei vasta vuodesta 1915.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola,

      vastauksesi tarkoittaa ilmeisesti sitä, että vihaa ylläpitävät uskovat profeettansa Marxin ja hänen oppilaansa Leninin kirjoituksia maailman loppuun asti, sillä heidän dialektiseen materialismiin perustuva sanansa sanoo, että ”rauhan politiikka on osa sosialismin puolesta käytävää taistelua” (valt.lis. Seppo Ruotsalainen) ja ”Pysyvän rauhan saavuttaminen on mahdoton ilman luokkien hävittämistä ja sosialismin pystyttämistä” (Lenin, Valitut teokset 2, sivu 285). Vihollisia tässä taistelussa ovat kaikki muut paitsi palkkatyöläiset.

      Heidän tulevaisuuden näkynsä on ilmaistu lyhyesti Uuden maailman tie –nimisessä runossa, joka näiden opetuslasten aloittaman hyökkäyssodan jälkeen oli löytynyt eräästä viipurilaisesta yksityisasunnosta: ”Kaukana sumussa Moskova on, määränä – punainen Washington.Takana meri. Edessä siintävät vuoret. Allamme maailmanpuoliskot yhtyvät kuin jättiläispähkinän kuoret.” (Viipuria kohti – TK-miesten kuvauksia, piirroksia ja valokuvia Kannaksen vapautussodasta, WSOY Porvoo 1941)

      Blogin otsikko kysyy tulisiko kirkon pyytää anteeksi vuotta 1918. Marxin, Leninin ja Stalinin opetuslasten aloittamaa hyökkäyssotaa kotiseudultaan pakenemaan joutuneen punaorvon jälkeläisenä mielipiteeni on, että missään tapauksessa ei tulisi. Trotskin sanoja lainaten :”Maassa, jossa valtio on ainoa työnantaja, oppositio merkitsee hiljaista nälkäkuolemaa.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lisäys ed. viestiin:

      Puolueiden johtama poliittinen nimitys-, kansallisomaisuuden yksityistämis- ja vuorineuvospolitiikka on mielestäni ruohonjuuritasolla toteuttanut liiankin tehokkaasti vanhan Isänmaan kirjan määrittelemän ”kauhuskenaarion” : : ”Epätervein on kansalaisten suhde valtioon siellä, missä toiset luokat voivat sanoa Ludvig XIV:n tapaan: valtio olemme me ja toiset taas tuntevat valtion vain poliisin, vanginvartijan, veronperijän ja kasarmin välityksellä. Jos tämä asiaintila korjataankin, kuluu aikoja, ennen kuin edelliset luokat tunnustavat valtion, joka ei ole enää heidän yksityinen liikeasiansa, ja ennen kuin jälkimmäiset oppivat ymmärtämään, että valtio on heidänkin valtionsa.” (Isänmaan kirja/ Snellman-sitaatti, WSOY Porvoo 1950)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tuula Hölttä, lisäyksesi siltä osin kuin se oli tarkoiettu kommentiksi minun viesteihini oli yksinkertaisaesti ns. olkinukke ,joka oli vielä tehty mahdollisimman huonoista ja kestämättömistä oljista. Työväestön olot olivat olleet kuten sanoin kammottavat teollisesta vallankumouksesta asti ja jossain vaiheessa pohjaton tuska ja kärsimys olisi jokatapauksessa purkautunut väkivaltaisesti olisi sen takana ollut mikä maailmankatsomus hyvänsä tai ei mikään. Vapaaehtoisesti ei heille olisi juuri mitään parannusta annettu. Kun demokratia oli esim. hankkinut Suomessa työväestölle enemmistön eduskuntaan,porvaristo tilasi eduskunnan hajottamisen….

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :”Tuula Hölttä, lisäyksesi siltä osin kuin se oli tarkoiettu kommentiksi minun viesteihini oli yksinkertaisaesti ns. olkinukke ,joka oli vielä tehty mahdollisimman huonoista ja kestämättömistä oljista.”

      Kiitos samoin kaikista kommenteistasi. ”Suomen ensimmäiset työväenyhdistykset olivat ammatillisia edistysyhdistyksiä ilman luokkataisteluohjelmaa. Niiden tarkoituksena oli mm. ”hyvien suhteiden aikaansaaminen työnantajan ja työntekijäin välille” ja ”estää työlakkojen syntymistä”. – – Varsinaisen alun ammatilliselle järjestymiselle meillä antoivat kirjaltajat perustamalla v. 1866 jonkinlaisen apuyhdistyksen, josta vuonna 1869 muodostui Kirjanpainajain lukuyhdistys.” (Isänmaan kirja, WSOY Porvoo 1950).

      Marxin, Leninin ja Stalinin opetuslapset toivat profeettojensa oppien mukaisesti työväenyhdistyksiin luokkataisteluohjelmansa, ja se on näkynyt ikuisena porvari- ja taantumusvihana vuyosikymmenestä toiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ei tässä T. Hölttä olennaista ollut se, millaisia ekat työväenydistykset luonteeltan olivat vaan miten niiden esittämiin uudistusvaatimuksiin porvariston ja mm. papiston taholta suhtauduttiin. Työväen enemmistöisen eduskunnan tilattu hajottaminen ja tuo suhtautuminen eli oikeutettujen vaatimusten lähes totaalinen torppaaminen ja työväestön lyli 100 vuotinen kasvava kurjistuminen olivat kapinan syinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :”Työväen enemmistöisen eduskunnan tilattu hajottaminen ja tuo suhtautuminen eli oikeutettujen vaatimusten lähes totaalinen torppaaminen ja työväestön lyli 100 vuotinen kasvava kurjistuminen olivat kapinan syinä.”

      Kuka ja mikä puolue tilasi eduskunnan hajottamisen ja koska? Säätyvaltiopäivät loppuivat, kun keisari Nikolai II allekirjoitti 20.6.1906 uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain vahvistuksen, mikä mahdollisti yksikamarisen eduskunnan. Vasta sen jälkeen maassa oli eduskunta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Eduskunta kutsuttiin koolle ja se kokoontui vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisessa koostumuksessa. Sosiaalidemokraait olivat saaneet 104 paikkaa. Porvaristo tietysti hermostui. Eduskunnan asemaa vahvisti vuoden 1916 vaaleissa enemmistön saaneen sosiaalidemokraattisen puolueen omaksuma eduskuntakeskeisyys.. Valtalain hyväksyminen eduskunnassa 18.7.1917 oli kuitenkin väliaikaisen hallituksen mielestä liian suuri askel eduskunnan vallan lisäämisessä. Valtalaki merkitsi avointa konfliktia suomalaisten ja väliaikaisen hallituksen väillä. Selkkauksen jälkeen eduskunta hajotettiin ja uudet vaalit määrättiin pidettäviksi. Vaaleissa SDP kärsi kirvelevän tappion porvarillisten puolueiden saavutettua paikkaenemmistön. On selvää että Suomen porvaristo myötävaikutti Venäjän väliaikaikaisen hallituksen suuntaan eduskunnan hajottamiseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Työväen tahdon, yrittämisen ja uskon hyvä ilmentymä , on 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ponnistelu kansan sivistysmahdollisuuksien lisäämiseksi ja yhteisten kokoontumisten mahdollistamiseksi rakentamalla tähän maahan yli 500 työväentaloa noin 10.n vuoden aikana aina vuoteen 1912. Mikä vaikutus tällä oli epäluulojen syntymiseen, on vaikea sanoa, mutta jotain tämänkin on täytynyt herättää. Vapaussodan valkoista historiaa alettiin julkaista Donnerin toimittamana hyvin nopeasti. Punaisten historia tuli sitten hitaammin. Pekka Särkiön täsmennykset Oikeutettu Sota käsitteeseen poskien kääntämisestä suhteessa tappamisen oikeutukseen ovat mielenkiintoisia. Näin se ymmärrys kasvaa ja sielut saavat Ikuisen Rauhan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Jalovaara sanoo:

    Kenttäpiispa Pekka Särkiön kirjotuksessa hyvin moniulotteista tapahtumasarjaa, joka kuuluu myös kirkkohistoriamme surullisimpiin lukuihin, vuonna 1918 arvioidaan mielestäni varsin yksioikoisesti. Asiasta on kirjoitettu varsin hyvin Ilkka Huhdan 2009 toimittamassa teoksessa ‘Sisällissota 1918 ja kirkko”, jota mielellään suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Olen lueskellut Tuula Höltän kommentteja suurella mielenkiinnolla. Niistä löytyy paljon unohtunutta faktaa. Silti katson että hän ei ymmärrä miksi “punakapina” ylimalkaan tapahtui.Hänen mielestään työväenliikkeellä ja maaseudun köyhällistöllä ei voinut olla pätevää syytä kansannousuun.

    Luulen, että hyvä selitys on siinä, että hän liittyy pitkään historialliseen perinteeseen ns leagalisuus ajatteluun, joka on Suomea niin hyvin palvellut kautta vuosisatojen.

    Venäjän vallan aikana ns peruslaillnen linja oli suomalaisuuden puolustus Venäjän dominoimispyrkimyksiä vastaan. Vedoten vuoden 1808 Porvoon valtiopäivien päätökösiin ja keisarin laupauksiin voitiin vedota perutuslakiin, joka oli Ruotsin Kustaa kolmannen valtiomuoto.

    Vuonna 1918 oli tehty useimmat yhteiskunnalliset lakiuudistukset. Oli siis johdonmukaista, että porvarillinen puoli katsoi, että laki oli heidän puolellaan ja työväen protesteilla ei ollut pohjaa. Tässä oli kyseessä kansalaisasenteet joka teki todellisen dialogin mahdottomaksi.

    Jo pitkälle organisoidut “palokunnat” , siis naamioidut suojelukunnat pani työväetön luomaan omat vastaavat työväen yhdistykset . Vuoden 1917 kuluessa kansakunta oli jo pitkälle jakaantunut ja sisäinen jännitys oli tosiasia.

    Porvaristo joka nojautui laillisuuslinjaan ei voinnut ymmärtää työväenliikkeen utopistitsta ja ideologista linjaa.

    Kevään ,kesän ja syksyn 1917 tapahtumat Venäjän keisarikunnan romahtaessa loivat anarkistisen tilanteen, joka lopulta johti sotaan. Kukaan ei sitä suunnitellut vaan siihen ajauduttiin.

    Sodassa ja sen jälkeisessä ajassa tapahtui se mitä sodissa tapahtuu : syyttömät kärsii ja se rationalisoidaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Markku Hirn,

      Venäjällä sosialidemokraatit olivat jakautuneet jo vuodesta 1897 alkaen toisaalta tunnettua aikakauslehti Iskraa julkaisseeseen ”valtiolliseen” ja toisaalta ”taloudelliseen” suuntaan. Valtiollinen suunta vastusti kaikenlaista yhteistyötä ei-porvarien kanssa eikä hyväksynyt sitäkään, että sosialistit olisivat samassa hallituksessa porvareiden kanssa.

      Sosiaalidemokraattisessa puolueessa oli marraskuusta 1917 asti pidetty mm. yöllisiä kokouksia, joissa puolueen diktatuuriryhmä vaati maalle ”punaista senaattia”, koska porvarijäseniä sisältävän senaatin toimintaan ei ideologisista syistä haluttu osallistua.

      Diktatuuriryhmän johdossa toiminut O.W. Kuusinen moitti puolueen keskusneuvostoa , joka hänen näkemyksensä mukaan ”kelpasi vallankumoukselliseen suunsoittoon, mutta ei vallankumoukselliseen toimintaan.” Hänen mukaansa ”Riidatonta on, että silloin [suurlakon aikana] oli vallankumouksellinen tilanne ja oli mahdollisuus laajentaa ja syventää suurlakon aikana jo tapahtunutta tosiasiallista vallanottoa täydellisen vallan valtaamiseen asti ja siten laajentaa ja syventää itse vallankumousta.”

      Työväenliikkeessä tämä näkyi siten, että ”ammattijärjestöissä olisi otettava käytäntöön uusi menettelytapa, joka perustuu syndikalistisiin äkkihyökkäyksiin ja joka saattaa työnantajat polvillaan anomaan työntekijöiltä neuvotteluja ja rauhaa, kuten suuren satamalakon aikana v. 1919 muuan ”uuden suunnan” johtomiehistä kerskui.” ”Uusi suunta” oli kommunismi ja ”Tärkein voitto kommunisteille oli se, että vanha ammattiyhdistysveteraani Paasivuori ja eräät muut syrjäytettiin toimikunnasta ja saatiin sinne enemmistö uuden suunnan väkeä, sekä päätös, että kansainvälisiin kongresseihin, missä eri maiden työväenjärjestöt ja porvaristo käsittelevät kysymyksiä, ei Ammattijärjestö ota osaa, koska sellainen olisi kompromissia, mikä ei sovi ”jyrkän luokkataistelun” kannalla oleville, vaikkapa siitä olisi työväestölle hyötyäkin.” (Työväen kalenteri 1921, Artturi Aalto: Katsaus maamme ammattiyhdistysliikkeeseen)

      Toisin sanoen: vain reilu kuukausi Suomen itsenäistymisen jälkeen vallankumouksen tehneet sosiaalidemokraatit eivät missään vaiheessa halunneetkaan maahan demokratiaa ja parlamentarismia vaan ainoastaan puoluediktatuurin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Korjaus: Lauseen pitäisi kuuulua, että “Valtiollinen suunta vastusti kaikenlaista yhteistyötä porvarien kanssa…” Pahoittelut taas kerran.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Tuula kiitos kommentista. Vahvistat ajatusta siitä että työväen liike oli vahvasti ideologinen. Mutta mutta bosevismiin kallistuva johto ei olisi saanut mesheviikkejä mukaansa jollei maassa vallitseva sosiaalinen kuilu olisi ollut tosiasia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Kukaan kirkon nykyisistä vastuunkantajista ei ollut edes syntynyt vuonna 1918. Mistä heidän siis pitäisi pyytää anteeksi? En ymmärrä. Itse en pyydä anteeksi ainakaan ennen syntymääni tapahtuneita asioita, kuten esimerkiksi toista maailmansotaa. Ja vaikka olisin syntynyt jo ennen sitä, miten olisin voinut vaikuttaa senkään kulkuun ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Osmo Kauppinen :” Itse en pyydä anteeksi ainakaan ennen syntymääni tapahtuneita asioita, kuten esimerkiksi toista maailmansotaa. Ja vaikka olisin syntynyt jo ennen sitä, miten olisin voinut vaikuttaa senkään kulkuun ?”

      On rehellisesti myönnettävä, että “pohja se on miunkin säkissäin”. En pyytele anteeksi enkä tunne enää minkäänlaista solidaarisuutta tai lähimmäisenrakkautta vuosikymmenien ajan katteetonta vihaa kylväneitä ja kollektiivisilla yksilöimättömillä syytöksillä ihmisiä syyllistäneitä kohtaan. Heidän vihansa kohteisiin on kuulunut mm. Karjalasta dialektisen materialismin profeetta Marxin opetuslasten aloittaman hyökkäyssodan vuoksi pakenemaan joutunut ja sodan seurauksena kaikkensa menettänyt pienyrittäjäsukuun kuulunut isäni, joka 1918 punaorvoksi jääneen äitinsä vanhimpana lapsena leimattiin sodan jäkeisessä Suomessa riistoporvariksi. .

      Nämä korporaatioiden “sanansaattajat” eivät katsoneet pienyrittäjiä kelvolliseksi edes Tupo-neuvottelupöytiin, kun “he eivät kanna yhteiskunnallista vastuuta”, kuten yksi kansakunnan kaapin päällä istuva heitä luonnehti. Lopullinen “niitti” oli Koiviston konklaavin 90-luvun lamassa mahdollistama yrittäjiin kohdistunut riisto, jossa 60 000 elinkelpoista yritystä ja niissä todellista yrittäjäriskiä kantaneiden elämäntyö, terveys ja jopa henki “pistettiin lihoiksi”, että vailla yrittäjäriskiä verovaroilla elävien korporaatioiden megaluokan virhearviot saataisiin peitettyä yrittäjien elämäntyöllä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Minä en pyytele anteeksi historian henkilöitten tekemisiä, vaan ainoastaan omia touhujani. Niissäkin riittää tarpeeksi anteeksipyytämistä. Samaa suosittelen muillekin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Osmo Kauppinen: “Itse en pyydä anteeksi ainakaan ennen syntymääni tapahtuneita asioita, kuten esimerkiksi toista maailmansotaa.”

      Eikös se joku entisistä paaveista pyydellyt anteeksi niitä keski-ajan inkvisitio touhuja ja myös suhtautumistaan siihen Galilei Galileo nimiseen heppuun. Vähän turhan silmiinpistävästi “myöhäisherännäisyyttä” tosin, joka myöskin herätti joisain ihmisissä hiukan hilpeyttäkin.

      Itse taas katson kaiken tärkeimmäksi sen, etten kuulu uskonnollisiin järjestöihin jotka joskus ovat sekaantuneet jollain tavoin sotilaallisiin tai poliittisiin konflikteihin. Ilmestyskirjan 18:4:än ohjetta noudattaen: “Lähtekää ulos “Suuren Babylonin keskuudesta.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Vesa. Erilaisissa lahkoissa voi pahoitella historian henkilöiden tekemisiä, mutta minusta se ei ole tavallisen kristityn kansalaisen asia. Paavit ovat paaveja. Heillä on inhimilliset piirteensä, vaikka kuinka uskoisivat olevansa Kristuksen sijaisia maan päällä. Yksi lysti, mitä historian tapahtumaa he pahoittelevat. Historian tutkimukseen kuuluu objektiivisuus. Ei oteta kantaa, vaan tutkitaan, mitä todella on tapahtunut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Osmo Kauppinen: “Vesa. Erilaisissa lahkoissa voi pahoitella historian henkilöiden tekemisiä, mutta minusta se ei ole tavallisen kristityn kansalaisen asia”

      Se on totta. Yksittäiselle kristitylle on kuitenkin tärkeää, ettei kuulu uskonnollisiin järjestöihin joiden toiminta ja opetukset eivät ole sopusoinnussa Jumalan henkeytetyn Sanan Raamatun kanssa. Jos olisi, tämä olisi osallinen toimintaan, josta voi Raamatun tekstien perusteella päätellä ja odottaa, ettei se voi saada Jumalan hyväksymystä.

      2. Korinttolaiskirjeen 6. luku (uusi Kirkkoraamattu): “14 Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? 15 [i] Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? 16 Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:– Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. 17 Siksi Herra sanoo:– Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan 18 ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.”

      Ilmestyskirjan 18. luku: “Tämän jälkeen näin taas yhden enkelin tulevan alas taivaasta. Hänellä oli suuri valta, ja hänen kirkkautensa valaisi koko maan. 2 Hän huusi kovalla äänellä: “Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon!…….. 4 Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: “Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Esa Ylikoski sanoo:

    Juristien puolella on näköjään mm. seuraavanlaista reflektointia:

    ANTERO JYRÄNKI kertoo uutuuskirjassaan KANSA KAHTIA, HENKI HALPAA – oikeus sisällissodan Suomessa (Art House 2014), kuinka sisällissota jätti poliittiseen järjestelmäämme jäljet, jotka ovat alkaneet haalistua vasta viime vuosikymmenellä.

    Vuoden 1918 sisällissodassa yksilön oikeuksia loukattiin syvemmin ja suurimittaisemmin kuin koskaan Suomen historiassa.

    Valkoinen voimakoneisto sivuutti voimassa olevat lait: vastustaja tai sellaiseksi epäilty oli lupa surmata, oli tämä sotilas tai siviili. Valkoinen terrori vakiintui systemaattiseksi, lakimiehiä istui tutkijalautakunnissa jakamassa laittomia kuolemantuomioita eikä sotavankien mielivaltaisten surmien kieltäminen onnistunut sodanjohdolta. Puhdistuksen kohteena oli viime kädessä koko työväenliike.

    Sodan jälkeen Suomeen rakennettiin lujaan hallitusvaltaan tähtäävä hallitusmuoto ja siten Länsi-Euroopasta ratkaisevasti poikkeava järjestelmä, jonka jäljiltä poliittiset olot ovat normalisoituneet vasta viime vuosikymmenellä.

    Professori emeritus Antero Jyränki on tehnyt pitkän uran valtiosääntöoikeuden ja oikeushistorian tutkijana Turun yliopistossa ja Suomen Akatemiassa sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan asiantuntijana. Vuosina 1970–1973 hän työskenteli tasavallan presidentin kansliapäällikkönä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Mihis unohtui punainen terrori?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Esa Ylikoski :”Puhdistuksen kohteena oli viime kädessä koko työväenliike.”

      Anteeksi vaan, mutta olen erimieltä.Itsenäistymisen ajan “uuden tien” valtiollisen suunnan vasemmistoedustajien puhdistuksen kohteena oli mm. silloinen pitkänlinjan ay-aktiivi Matti Paasivuori ym. Heidän ”virheensä” uuden suunnan edustajien mielestä oli se, että he pelkän vihaamiseen perustuvan ”puhdistuksen” ja yksipuoluediktatuurin pyrkimisen sijasta tekivät yhteistyötä olojen parantamiseksi myös muiden kuin ei-vasemmistolaisten kanssa. Mielestäni sitä sanotaan demokratiaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Itsenäistymisen ajan silloisten ja ehkä nykyistenkin ”saatananpalvoja-tuomiota” ihmisoikeuksien mukaiselle, lailliselle ja rauhanomaiselle järjestölle jakelevien ”uuden linjan” vasemmistolaisten näkemyksiä edustanee myös tämä: ”Sos.dem. –puolueen 8.12.1919 alkaneessa puoluekokouksessa erityisesti kommunistista linjaa kannattaneilla Sulo Wuolijoella ja Eino Pekkalalla oli se käsitys, että ”porvarillinen yhteiskunta oli melkein huomispäivänä valmis romahtamaan ja että sen vuoksi oli kiire saada tässä puoluekokouksessa valmiiksi piirustukset siitä, millä tavalla valta oli otettava työväen käsiin ja ennen kaikkea, millä tavalla sitä olisi sen jälkeen käytettävä.”

      Talvisota näytti, millä tavalla nämä puolueaktivistit pyrkivät ottamaan vallan ”työväen käsiin” ja ihme ei ole se, että yhäkin heidän aktivistipiireissään elää slogan, jonka mukaan ”valtaa ei koskaan anneta, vaan se on otettava”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Hyvä Tuula.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Ylikoski puhuu “Euroopasta ratkaisevasti poikkeavasta järjestelmästä”. Mitä kukin nyt sitten sanoo!!! . Pidämme kai Ranskaa sentään eurooppalaisena maana, samoin myös Yhdysvaltoja länsimaana – kai Ylikoskenkin mielestä.????? Tuollainen luja hallitusvalta on sielläkin, eikä asiaa näissä maissa ole pahemmin häpeilty. Taisi olla kansallisen itsetunnon puute, joka johti meidät tähän nykyiseen.

      Presidnentin valtaoikeuksien riisuminen saattaa vielä osoittautua kriisin hetkellä virheeksi. Koivisto on omaa osuuttaan muutoksessa ilmeisesti jo vähän katunut?

      Vapaussota 1918 En muista vasemmiston vielä pyytäneen anteeksi turhaan aloittamaansa kapinaa. Anteeksipyynnön tulisi alkaa sieltä.

      Maan saatua itsenäisyyden, sosialidemokraateilla oli käsissään kaikki mahdollisuus reformityöhön, joka vuosina 1906-17 oli keisarin vastustuksesta ja parlamentin hajoittamisten johdosta estynyt. Myös maareformi ja kunnallislain muutokset Siihen olisi demarien enemmistö (80-100 edustajaa parhaimmillaan) antanut lujan vallan.

      Sotatilan aikana tapahtuneet laittomuudet ja turvaa etsivän maan ulkopoliittinen haparointi kuningasprojekteineen oli seurausta siitä, että maassa oli toimeenpantu vieraan vallan tukema aseellinen kapina.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      >>>>Sodan jälkeen Suomeen rakennettiin lujaan hallitusvaltaan tähtäävä hallitusmuoto ja siten Länsi-Euroopasta ratkaisevasti poikkeava järjestelmä, jonka jäljiltä poliittiset olot ovat normalisoituneet vasta viime vuosikymmenellä.>>>>

      Tämä on Ylikoskelta niin kepeää kirjoittelua, että ihan puistattaa! Steriiliä jyränkiläistä analyysiä, kun asiat irrotetaan todellisuudesta.

      Kunkin maan valtiosääntö on olosuhteitten ja poliittisen prosessin luoma, eikä jonkun Platonin ja Montesquieun filosofioitten luoma utopia. Tilanne vaati tuollaisen ratkaisun, ja ihan normaalia polittinen tilanne oli Suomessa – lukuunottamatta lyhyttä kekkoslaisuuden huipentumaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      jorma ojala: “Vapaussota 1918 En muista vasemmiston vielä pyytäneen anteeksi turhaan aloittamaansa kapinaa. Anteeksipyynnön tulisi alkaa sieltä.”

      Ja kunhan nyt vielä joku selittäisi, mitä ihmettä itseään kristilliseksi kutsuvalla uskonnolla/järjestöllä oli tekemistä niissä karkeloissa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Pyydän anteeksi Ylikoskelta sitä, että laadin kommenttini tuolla tavoin kärkevään tyyliin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Viilo sanoo:

    Olen tähän mennessä lukenut piispa Särkiön kirjoituksia “vanhan kirkon” äänenä, mutta nyt en voi kuin kysyä, mikä saa hänet nyt näin kirjoittamaan. Tulee aikamoinen arvolataus, joka ei suinkaan rakenna kirkkoa.

    Olen punaisen perinnön saanut ja itsekin demari. Kovin yksioikoinen on näkemyksesi ja kovin “klisee” on se kuva jota välität. Täysin eri maailmasta kuin se, joka minulle on välittynyt mm. satavuotiaana kuolleen mummoni kertomana. Hän kertoi minulle toisen kertomuksen punaisesta todellisuudesta vuonna 1918.

    Ensinnäkään työväenliike ei vuosisadan alussa ollut jakautunut. Toisekseen se ei ollut vain tehtaan työläisten tai torppareiden liike. Siihen kuului mm. Kuopiossa syntynyt Kaarlo Yrjö Räisänen (pakinoitsijanimimerkki Sasu Punanen). (Wikipediassa näin:) Hän oli suomalainen toimittaja ja vasemmistolainen poliitikko ja joka edusti ensin sosialidemokraattista puoluetta (SDP), mutta siirtyi välirauhan aikana ”kuutosiin” ja sodan jälkeen Suomen kansan demokraattiseen liittoon (SKDL). Nimimerkillä Sasu Punanen Kirjoittanut Räisänen oli aikansa mahdollisesti tunnetuin suomalainen poliittinen pakinoitsija. Hänen taustansa oli wikipedian mukaan “Räisäsen vanhemmat olivat kuopiolainen satulaseppä Kaarlo Räisänen ja Riitta Sutinen. Yrjö Räisänen kävi Kuopion lyseota vuosina 1901–1909[2], mutta joutui keskeyttämään oppikoulun seitsemännellä luokalla sairastelun vuoksi.[3] Hän omaksui jo kotoa sosialidemokraattisen aatemaailman ja aloitti uransa itseoppineena lehtimiehenä Kuopiossa, missä työskenteli 1909–1914 Savon Työmies -lehdessä ensin aputoimittajana, sitten toimitussihteerinä ja lopulta vt. päätoimittajana. Oltuaan jonkin aikaa toimittajana Sanantuoja-lehdessä Iisalmessa ja … niin edelleen.

    Samassa kaupungissa oli myös minun isoisäni. Hänen isänsä oli vossikkan omistaja, joka nai kaikkea muuta kuin punaisen suvun Snellmannin sivistyneen tytön. Isoisä kävi lukionsa loppuun ja jatkoi lain opintoja Keisari Aleksanterin yliopistossa, joskaan ei koskaan valmistunut. Se estänyt häntä toimimasta nimismiehenä, kunnankirjurina ym. virkatehtävissä. Punaisen aateen mies hän kylläkin oli ja isäni mukaan tämä Sasu Punainen oli hänen lapsuudenkodissaan vieraillut eli isoisän vanha toveri.

    Kun sisällissota sitten alkoi, oli isoisä virkamies. Mummon kertoman mukaan (hän oli nuori aviovaimo) valkoiset tulivat ja vangitsivat ja mummo oli varma, että mies ei enää takaisin tule elävänä. Valkoisten puolella oli kuitenkin yksi tuttu mies, joka sanoi, että tämä mies ei aseeseen tartu. Veivät maaherran puheille, joka totesi, että hänellä ei ole laillisia perusteita erottaa virkamiestä eikä voi niin tehdä, mutta että oman turvallisuutensa vuoksi isoisän pitäisi anoa eroa ja niin hän teki. Hän lähti sitten osuuskaupan hoitajaksi. Mikä olisi ollut miehen kohtalo, jos ei sattumalta olisi ollut tuttua miestä paikalla. Mikä oli se oikeus valkoisten puolelta, kun sitä täällä niin nostetaan “oikeudeksi ja oikeuden turvaksi”? Isoisästä tuli sitten kauppalan johtaja tehdaspaikkakunnalle.

    Miksi täällä rakennetaan yhtä totuutta. Miksi kenttäpiispa rakentaa mahdollisten menneisyyksien kuvaa. Me ihmiset toki koitamme nähdä tulevaa ja muodostaa vaihtoehtoisten tulevaisuuksien skenaarioita. Tutkijoilla on käsitteinä tulevaisuuden mutta myös menneisyyden kolme perusmuotoa: potentiaalinen, todennäköinen ja normatiivinen. Tässä Särkiön kirjoituksessa on tulevaisuutta merkittävämpi näkökulma uskottava menneisyys (mitä tapahtui), potentiaaliset menneisyydet (mitä olisi saattanut tapahtua) ja normatiiviset menneisyydet (mitä olisi pitänyt tapahtua). Mutta mehän tiedämme, että kristinuskon mukaan on olemassa vain yksi menneisyys ja vain yksi tulevaisuus, se jonka Jumala on ennalta tiennyt aikojen alussa.

    Omat potentiaaliset menneisyytensä voi siis ensin nähdä kristinuskon kautta. Se johdattaa näkemään, että punaisella aatteella, Forssan ohjelmalla on jälkensä suomalaisessa yhteiskunnassa. Niin on ollut määrä olla. Toinen asiakin on, josta haluaisin esittää poikkeavan mielipiteen punaisen kristillisyyden kasvattina. Se kohdistuu mm. tähän kirjoitukseen:

    “Tuula Hölttä 10.01.2014 05:02 Miksi kirkon pitäisi pyytää anteeksi kirkon ja uskonnon tuhoa ajavilta dialektisen materialismin ”saarnamiehiltä- ja naisilta”?

    Koskahan vuoden 1918 tapahtumissa kieriskelevät ja jatkuvasti vain porvari- ja taantumusvihaa lietsovat pyytävät anteeksi sitä ”kulttuuriperintöä”, jonka ovat vuosikymmeniä jatkuneella vihanlietsonnallaan saaneet aikaan ja jättäneet tuleville sukupolville mm. syyllistämällä ihmiskunnan pahimmista koskaan vanhenemattomista rikoksista kollektiivisesti sota-ajan demokraattisesti valitun valtiojohdon ja Suomen itsenäisyyttä ja laillista demokraattista valtiojohtoa puolustaneet ja tukeneet.”

    Punainen kristillisyys oli sitä mitä minun isoäitini uskoi ja opetti. Vanhaa kristinuskoa sellaisena kuin huutolaistyttö sen oppi talossa, missä rakkaudella pidettiin ja minkä kiertokoulussa oppi. Mummo halusi oppia ja paikkasi alkuelämänsä lähtökohdat moneen kertaan uutteralla opiskelulla mm. Martoissa vielä vanhanakin. Mummon kirjoitukset siitä millaista oli Suomen kunnallishallinnon alkutaival kun kauppalanhallitus ja lautakunnatkin kokoontuivat heidän virkakodissaan, on pala Suomen suomalaista perintöä eikä se ole yksin valkoisen Suomen historiaa.

    Voisiko kenttäpiispa sekä “Tuulat” täällä miettiä mitä on merkinnyt monelle minun mummoni kaltaiselle kristitylle, jos rakas poika tai tytär, mies tai vaimo ei tullutkaan haudatuksi kirkkomaahan kristillisin menoin. Niissä tilaisuuksissa, missä on uudestaan haudattu joukkohautojen vainajia tai siunattu kalmistoja, on annettu meille jälkeläisille osallisuus Suomen kirkon historiaan. Minulla on vasemmistolaisten kirkollisten elinten jäsenten tai niihin halunneiden muistelmia miten ovat aikoinaan tulleet kohdelluiksi seurakunnissa, mutta en voi niitä tänne lainata, koska se ei olisi oikein kirjoittaneen tai kotimaan nimellä kirjoittamisen periaatteen kannalta.

    Minulle ei sosialidemokratia ole tarkoittanut uskonnon tuhoamista aatteena vaan uskonnonvapautta. Se sopii hyvin kahden regimen oppiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Vapaussota on varmasti niitä hist. tapahtumia, jotka takuulla herättävät tunteita. Onko oikein tarkastella sen syntyä ja kulkua sen perusteella, miten tänään kokee sosialidemokratian liikkeenä, uudistajana tai köyhän ihmisen rinnalla kulkijana? Minusta ei, vaikka Leena Viilo lienee eri mieltä. Eikö kristitylle kapina ole vääryys, kun muitakin keinoja on tarjolla ja varmasti oli myös tarjottuna syksyllä 1917? Osaako kukaan tähän kysymykseen myöntävästi vastanneista kertoa esimerkiksi minulle, missä tämän keinon käyttöönsä ottaneet toivat itselleen ja kansalleen siunauksen? Tapahtuiko sitä missään Suomessa tai Venäjällä?

      Siksi holocaustin kauheuksia tuodaan yhä uusien sukupolvien tietoisuuteen, jotta sama ei toistuisi. Samoin vuoden 1918 kapinan saama tuomio muistuttaa meitä siitä, että kansallinen yhtenäisyys on vaalimisen ansaitseva asia. Yhteiskunnalliset epäkohdat voidaan ratkaista ja ne tulee ratkaista yhteisesti sopien.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Leena Viilo sanoo:

      Jorma Ojala

      Etteköhän te yhdessä sinä ja kenttäpiispa, Tuula Hölttä, Osmo Kauppinen pappina, Markku Hirn ja monet muut täällä kirjoittavat kerro kirjoitustenne hengellä, miksi niin monet ovat kokeneet kirkon lyövän punaista kristittyä märällä pyyhkeellä päin naamaa. Sellainen seurakunta ja sellainen piispa, jotka näitä mielialoja haluavat tänäkin päivänä luoda, eivät ole niitä, joiden kanssa haluaisin istua samaan kirkon penkkiin tai joiden saarnaa haluaisin kuunnella. “Siksi holocaustin kauheuksia tuodaan yhä uusien sukupolvien tietoisuuteen, jotta sama ei toistuisi. Samoin vuoden 1918 kapinan saama tuomio muistuttaa”

      Jorma Ojala, sinulta jäi ilmeisesti kokonaan lukematta se, että vasemmistolainen aate oli ja eli läpi ne vuodet vuodesta 1899, 1903 ja vuoden1918, ei se ole “Onko oikein tarkastella sen syntyä ja kulkua sen perusteella, miten tänään kokee sosialidemokratian liikkeenä, uudistajana tai köyhän ihmisen rinnalla kulkijana? “

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Leena Viilo,

      Karjalainen isoäitini ei koskaan puhunut meille viime vuosisadan alun tapahtumista. Vasta hänen kuolemansa jälkeen saimme tietää, että hänen Suomenlinnan vankileirin seurauksena nälkään kuollut ja punakaartiin kuulunut isänsä oli ortodoksi kuten isoäitinikin oli Karjalassa ollut. Tuo isä oli sosiaalidemokraatti, joka pidätettiin 13.4.1918 Töölön sokeritehtaan pihalta ase kädessä. Emme tiedä mihin hänet on haudattu.

      Vallankumouksen tehneet ja sodan aloittaneet olivat kaikki puoluediktatuuria tavoitelleita sosiaalidemokraatteja, jotka ajoivat puolueessa tahtonsa läpi . Suomen Kommunistinen Puolue perustettiin Moskovaan paenneiden kapinajohtajien toimesta Moskovassa vasta 29.8.1918. SKP:n perustavassa kokouksessa puheenjohtajina toimivat eduskunnan entinen puhemies ja sos.dem.-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kullervo Manner ja sos.dem.-puolueen entinen puoluesihteeri ja kansanedustaja Yrjö Sirola. Manner oli ”punaista” valtaa käyttäneen ja Venäjän kanssa valtiosopimuksen 1.3.1918 tehneen vallankumoushallituksen pääministeri ja Sirola ulkoministeri.

      Kapinalliset saivat aseapua Venäjän ”punaisilta” . Tuo aseapu mahdollisti vallankumouksen ja sosiaalidemokraattien puolueneuvoston kokouksessa 19.-22.1.1918 vallankumousta ajanut Jukka Rahja saattoi kertoa kokousedustajille, kuinka ”Suomen työväki on onnellisemmassa asemassa kuin monen muun maan työväki, kun sillä ei ole vastassaan aseistettua porvaristoa.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Kiitos vastauksestasi L Viio

      Onneksi edes retorisesti aloitat kysymyksellä, vaikka sitten se loppu onkin valmista vastausta siihen.

      Seurasin pikkupoikana ja nuorena miehenä (1970-luvulla), kuinka ennen kapinaa äärivasemmalle lähteneet ja sen jälkeen luokkatietoisuutensa jäykistyneet sukulaiset viimein elämänsä kalkkiviivoilla löysivät Jumalan ja liittyivät takaisin kirkkoon.

      Nämä ennen kovilta vaikuttaneet ihmiset pehmenivät, ja eräskin heistä sanoi päässeensä vapaaksi katkeruudesta.

      Syynä oli se, että he itse olivat tulleet syntisiksi ja saaneet kokea armon.

      Kun löydämme armon tarpeeseemme, iloitsemme siitä, oli kirkonpenkissä vieressämme kuka piispoista tahansa. Silloin emme vaadi vaan tahdomme jakaa………

      Siunausta ja Jumalan rakkautta toivon sinun elämääsi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.