Lukijani.
Lehdet ovat näinä päivinä pullollaan kasvoja. Ne vetoavat: ”Ulos kuplasta tai kaapista. Käytä äänesi! Valitse minut.”
Jokin kolahti päin näköä, kun luin Kotimaa24:n vaaliartikkelin otsikosta sanat: ”Tämä on hassua.”
Mikä oikeastaan on hassua? Sekö, että äänestyspäätös näyttää perustuvan kuplaan? Kupla on nimittäin olemassa, jos on totta artikkelissa esitetty tutkimustulos: ”Sosiaalityöntekijät ja diakoniatyöntekijät jakavat samat käsitykset, mutta äänestävät eri tavoin.”
Varmemmaksi vakuudeksi on edelleen kerrottu, että vasemmistoliiton äänestäminen on kuusi kertaa niin todennäköistä sosiaalityöntekijöiden kuin diakoniatyöntekijöiden keskuudessa (18 % vs 3%). Kristillisdemokraattien äänestämisessä suhde on jokseenkin päinvastainen (5 % vs 31 %).
Vai onko hassua se, että on vaikea tulla ulos kaapista? Professori Hanna Wassin mielestä pappien yksilöllinen, poliittinen toimintavapaus koetaan rajatummaksi kuin monien muiden ammattiryhmien, mikä nostaa kynnystä lähteä ehdolle eduskuntavaaleissa. Jutussa todetaan vielä, että mukaan lähteneet ovat tarpeettoman varovaisia.
Mietin nyt, miten voisin vaikuttaa kupliin ja kaappeihin. Aloitan itsestäni. Mahdollisena keinona pidän vaalikoneita. Olen tutustunut niistä kolmeen. Päättelen, että monipuolisin työkalu luutuneiden asenteiden korjaamiseen saattaisi olla Yleisradion versio.
Menettelin kuplani hahmottamisessa seuraavasti: Vastasin kysymyksiin. Vertasin omaa riviäni seitsemän kärkiehdokkaan riveihin. Se on vaalipiiristäni valittavien kansanedustajien luku. Jatkoin vertailua seitsemän seuraavan ehdokkaan riveihin.
Seuraavaksi tarkistin, osuiko neljäntoista joukkoon istuvaa kansanedustajaa. Ei osunut. Kelasin alaspäin ja totesin, että lähin osuma on kovin kaukana omista keskeisistä arvoistani.
Johtopäätös 1: En edes yritä äänestää sellaista henkilöä, jonka voi ennakolta olettaa menevän läpi.
Katsoin sitten sen, millainen eduskunta kokoontuisi seuraaville valtiopäiville, jos sen näkemykset olisivat niin lähellä omiani kuin mahdollista. Näkymä oli yllätys. Kovin on pieni se joukko, jonka arvot olen luullut jakavani. Aivan muut olivat vallanneet enemmistön, joka riittää hallituksen kokoamiseen.
Johtopäätös 2: Lienee korkea aika uskaltaa äänestää nykyisten arvojensa eikä aiemman äänestyshistoriansa mukaisesti.
Menen siis koppiin kaksin uusin ajatuksin. (Koppeja muuten löytyy ennakkoon äänestävälle yli 1600 yksin Suomesta. Sopivin niistä näkyy vaikkapa vasiten kootulta Väestörekisterikeskuksen kartalta.)
Kiitos Hanna Wass ja kanssatutkijat! Kiitos Kotimaa24! Kiitos myös Sinulle, Suomen tietokirjailija, dosentti Veikko Vilmi, vaaleja sivuavasta blogistasi!
Mistä tulikin mieleeni: Löytyisikö jollakulla aikaa ja energiaa laatia sellainen arvokone, jonka avulla voisi päivittää sen, missä oma hengellinen vakaumus sijaitsee nykyisellä arvokartalla?
Sinun
Harmaa rovasti
Jouni Parviainen :” Professori Hanna Wassin mielestä pappien yksilöllinen, poliittinen toimintavapaus koetaan rajatummaksi kuin monien muiden ammattiryhmien, mikä nostaa kynnystä lähteä ehdolle eduskuntavaaleissa. Jutussa todetaan vielä, että mukaan lähteneet ovat tarpeettoman varovaisia.”
Jos on oppinut kunnioittamaan apostolista suksessiota ja pappeutta sakramenttina, hyväksyy esim. sekä Sleyn että Lähetyshiippakunnan vakaumuksen evl.kirkossa. On harmi, että ”edistykselliset” voimat kirkossa tahtovat kieltää Sleyn oikeuden pitää oman vakaumuksensa mukaisia messuja kirkossa yhteistyössä seurakuntien kanssa ja sallia toiminta heille vain vuokralaisina. Ilmeisesti yhdistys vuokralaisena ei kuuluisi kirkon autonomian piiriin, jolloin sitä koskisi maallinen lainsäädäntö syrjintä-syytöksineen.
Aamun lehdessä olleen artikkelin mukaan kuusi prosenttia kansasta on puolueiden jäseniä. Tämän vähemmistön edustajat päättävät Arkadianmäellä mikä on oikein ja mikä väärin. Miksi me emme saa puolueisiin sitoutumatonta perustuslakituomioistuinta, joka pitäisi huolen edes siitä, että säädetyt lait ovat perustuslain mukaisia?
Kiitos kommentista!
1. Toistaiseksi näyttää siltä, että ns. Porin malli yhteistyölle Sleyn kanssa on ainakin hetkeksi saanut lisäaikaa.
2. Perustuslakivaliokunta on kyennyt toimimaan riittävän riippumattomasti lakien perustuslainmukaisuuden varmistamisessa, vaikka välillä on näyttänyt muulta.
Itse iloitsen siitä, että eduskunta on kyennyt toimimaan joissakin asioissa myös parlamentaarisesti. Ulkoinen turvallisuus on niistä tärkein.
Kiitos samoin kommentista Jouni Parviainen. Kommenttisi ei alkuunkaan riitä vastaukseksi siihen mitä omassa kommentissani kysyin: ” Miksi me emme saa puolueisiin sitoutumatonta perustuslakituomioistuinta, joka pitäisi huolen edes siitä, että säädetyt lait ovat perustuslain mukaisia?”
Sote-uudistuksen käsittely osoittaa, että meillä on perustuslakivaliokunta, joka poliittisista valtasuhteista huolimatta pystyy tulkitsemaan perustuslakia ilman puoluepoliittisia intressejä.
Perustuslakivaliokunta on useita kertoja useiden eri hallitusten aikana palauttanut hallituksen lakiehdotuksia korjattavaksi vaikka hallituspuolueilla on enemmistö perustuslakivaliokunnan paikoista.
Aito Avioliitto -kansalaisaloite on ainoa, mikä itselleni tulee mieleen, jossa poliittinen peli meni perustuslain yläpuolelle. Perustuslakivaliokunnan kuulemat lukuisat asiantuntijat olivat yksimielisesti sitä mieltä, ettei aloitetta voi käsitellä normaalissa lainsäädäntöjärjestyksessä. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että Sipilän hallitus olisi kaatunut, jos silloiset perussuomalaiset eivät olisi Soinin vetämänä päässeet äänestämään eduskunnassa homoliittoja vastaan, joten lakivaliokunta päästi poliittisin perustein ilmeisen peruslainvastaisen aloitteen eduskuntaan.
Aloite kärsi murskatappion, kuten oli kaiken aikaa tiedossa, mutta Soini sai poliittisen teatterinsa ja hallitus selvisi homokriisistä.
Mikko Nieminen :”Sote-uudistuksen käsittely osoittaa, että meillä on perustuslakivaliokunta, joka poliittisista valtasuhteista huolimatta pystyy tulkitsemaan perustuslakia ilman puoluepoliittisia intressejä.”
Teillä saattaa sellainen olla, mutta meillä puolueisiin sitoutumattomilla sitä ei ole. Koko kulunut vaalikausi verovaroja tuhlattiin välikysymyksiin ja ”välivastauksiin” ja puolueiden keskinäinen valtataistelu strategisten konfliktien lietsomisen lisäksi loppui perustuslakikysymyksiin ja hallituksen kaatumiseen.
Puolueisiin sitoutunut perustuslakivaliokunta ”valittuine” asiantuntijoineen ei ole sama asia kuin puolueisiin sitoutumaton perustuslakituomioistuin eikä kirkko ole sama asia kuin puolueiden johtama yhteiskunta.
Kuvittelevatko Arkadianmäellä istuvat todella, että kansalaiset, jotka elävät siinä yhteiskunnassa jonka lainsäätäjät itse ovat lainsäädäntönsä avulla luoneet ja johon he tarvitsevat sopeutumiseläkkeitä/ sopeutumisrahastoja, kaipaavat puolueiden valtataisteluja ja kollektiivisia demonisointeja, jollaisen kohteeksi mm. perheeni joutui.
Tuula. Tuskin olen oikea henkilö vastaamaan kysymykseesi.
Minulla on silti mielikuva. Sen voin kertoa.
Ymmärtääkseni nykyistä käytäntöä perustellaan sillä, että se ehkäisee ennakolta perustuslain kanssa ristiriitaisten lakien säätämisen. Perustuslakituomioistuin taas kykenisi tuomioillaan vaikuttamaan lakeihin vasta jälkikäteen, ts. siinä vaiheessa kun oikeudenloukkauksia on jo tapahtunut.
Jos kertomani perustelu pitää paikkansa, niin itse pidän nykyistä järjestelmää sittenkin parempana. Huolimatta niistä ongelmista, joihin Mikko Nieminen puheenvuoroissaan viittaa.
Jouni Parvianen: ”Löytyisikö jollakulla aikaa ja energiaa laatia sellainen arvokone, jonka avulla voisi päivittää sen, missä oma hengellinen vakaumus sijaitsee nykyisellä arvokartalla?”
Mahtaneeko tuollainen arvokone olla jo keksitty? Tuossa ”Sanan pysyvässä arvokoneessa” taitaa olla kaksi kysymystä meille kaikille vastattavaksi. 1. Uskotko? 2. Luotatko? Mihin kohtaan nämä kysymykset sijoittuvat meidän nykyisen yhteiskuntamme arvokartalla? Vai lienevätkö ne sysätty arvokarttamme ulkopuolelle vanhentuneina? Aikoinaan Suomen rajan itäpuolella kirkkojen ristit kaadettiin ulkopuolelta. Siitä seurasi, mitä seurasi. Nyt niitä lännessä yritetään kaataa tasa-arvon nimissä sisäpuolelta. Seuraukset lienevät samat.
Kiitos havainnosta. Raamattu on minullekin perimmäinen arvokartta.
Mutta: Toive arvokartasta tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että olisi mahdollista asemoida itsensä muutenkin kuin akselilla ”konservatiivi-liberaali”, josta nykyään näyttää tulleen enemmän leimakirves kuin kuvaus tosiasiallisesta näkemyksestä.
Esim. Shalom Schwartzin arvoteoria 1990-luvulta voisi olla mielenkiintoinen lähtökohta. Siitä on löydettävissä 2-4 pääulottuvuutta. Muutosvalmius – Säilyttäminen on niistä vain yksi. Kaksi muuta tunnetaan muun muassa nimillä Yksilökeskeisyys – Yhteisökeskeisyys ja Itsensä korostaminen – Itsensä ylittäminen.
Oudoin, mutta kenties trendinä huolestuttavin on intuitiivisesti muodostuva kahtiajako Totalitarismi – Anarkismi. Siihen kehitykseen tulkitsen löytäväni viittauksen kommenttisi lopusta.
On toki vaikeaa kuvata neliulotteinen maailmankuva tasopinnalle. Mutta vakaumukset ovat moniulotteisia ja päämäärään on siksi mielekästä pyrkiä.
Kiitokset vastauksesta.
Olen samaa mieltä, että tuo konservatiivi-liberaaliakseli ei tee oikeutta, kuten sanoit ”tosiasiallisille näkemyksille.” Ne ovat liian yksinkertaistavia. Mutta mikäli asia ilmaistaan akselilla ”varhaisempi paradigma – nouseva paradigma”, kuten Marcus J. Borg toteaa, ettei ”Raamattua kirjoitettu meille, vaan se on ihmisen reaktio ja vastaus Jumalalle”. On todettava, että tässä vastakkain ovat kaksi eri tulkintaa. Epäilen niiden yhteensovittamista.
En ole perehtynyt Shalom Schwartzin arvoteoriaan. Netistä se näyttää tosin löytyvän.
”Muutosvalmius – säilyttäminen” merkitsee minun ”kontekstissani” samaa kuin mitä Aabraham koki. Aabraham uskoi Jumalaa ja Jumala luki sen hänelle vanhurskaudeksi. Aabraham lähti ja säilytti uskonsa ja tuli perille. ”Yksilökeskeisyyttä – yhteisökeskeisyyttä” voidaan tarkastella – uskon ja rakkauden näkökulmasta. Itsensä korottajat Jumala kyllä alentaa, mutta ”itsensä ylittäminen” tapahtuu, kun vaellamme uskossa – näkemättä.
Mikäli käytetään sanaa ”anarkismi”, niin tarkoitan sillä valtarakenteiden horjuttamista. Mielestäni se ainakin osittain kuvaa tilannetta ev.lut.kirkossa, koska osa viranhaltijoista toimii vastoin yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Totalitarismi toteutti ”uskonpuhdistuksen” kaikkien tietämällä tavalla.
Tämä on toki minun mielipiteeni, mutta on nähtävissä, että me olemme menossa sellaista aikaa kohti, jolloin valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä boikotoidaan tavalla tai toisella.
Vaikka seuraava lisäys ei varsinaisesti liity blogin aiheeseen, mutta on kuitenkin osa kirkkopoliittista peliä, totean;
Kun tulee aika ja on jo, jolloin ev.lut.kirkossa valtarakenteet murtuvat (osaksi yhteiskunnan painostuksesta), jolloin alttarit mustuvat, niin tulen väistämään ne Herran temppelit joissa tiedän näin tapahtuneen, ellei noita sakraalitiloja vihitä uudelleen Herralle, kuten Inkerissä tehtiin totalitarismin häväistyä Herran temppelit.
Uskollisuus vakaumukselle on elintärkeä arvo.
Toisaalta: kenties kirkossakin olisi uusien ongelmien ennalta ehkäisemiseksi tarpeen sellainen ”puoluerajat” ylittävä kyky yhteistyöhön, johon Katja Saarikivi tänään 3.4.2019 Ykkösaamun neljän minuutin radiokolumnissaan Haussa empaattinen, mokaileva ehdokas (https://areena.yle.fi/1-50092889) viittaa.
Uskollisuus vakaumukselle voidaan myös ristiinnaulita, jolloin veri voi virrata. Silloin sen arvo koetellaan.
On hyvä todeta, että tämä kannanotto ei ole kannanotto siihen, mitä me itsekukin syntiinlangenneina olemme. Ei. Vaan se on kannanotto siihen, mitä Herran temppelissä ei voida tehdä. Voin mennä mihin syntiluolaan tahansa, jos käsky käy. Herran temppeli ei ole syntiluola, vaan se on Herralle vihitty.
Kannanottoni ei tarkoita yhteistyökyvyn puutetta, vaan se on kannanotto siihen, mitä Jumala tarkoittaa ehdottomuudella, kun on kyse Hänen Temppelinsä pyhyydestä.
Kun pohdin ehdottomuutta suhteessa temppeliin, mieleeni nousee kolme raamatunkohtaa.
1. Jeesus oli ehdoton puhdistaessaan Jerusalemin temppelin. (Joh. 2:15)
2. Temppelin pyhyyden turmeleminen on yksi viimeisten aikojen merkeistä. (Matt. 24:15)
3. Paavali ei lopettanut kristityksi tultuaan käymistä Jerusalemin temppelissä. Niinpä hänestä tehtiin vikapää sen saastuttamiseen. (Apt. 21:27-29)
Viime mainittuun tapahtumaan johtanut ketju voidaan tulkita jopa niin, että Paavalin yhteistyöhalu, ts. kädenojennus entisen elämäntapansa suuntaan johti pitkälle matkalle Roomaan keisarin eteen.
Jokaisen on vuorollaan voitettava jaakobinpaininsa.
”Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: ”Nouse, Pietari, teurasta ja syö” (Apt.10:13)
”Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi”. (Apt.10:15)
Edellisistä loogisesti seuraa (Apt. 21:27-29), että Paavali todettiin temppelin saastuttajaksi tuomalla pakanoita temppeliin.
Kuten Pietari toteaa: (Apt.15:9) Jumala ojensi kätensä pakanoille puhdistaen heidän sydämensä uskolla. Se on eri asia, eikä siitä voida vetää johtopäätöstä, että sen minkä (VT) ja Paavali (1.Kor.6:9) kieltää, se tarkoittasi jotakin muuta kuin mitä hän sanoo.
Minkä Jumala kieltää katsotaan Raamatussa epäjumalanpalveluksesi, joka alttarit saastuttaa.
Kiitos puheenvuorosta, Kosti.
Selvennän vastavuoroisesti omaa näkemystäni seuraavasti.
Inhimillisen kanssakäymisen yleinen sääntö on se, että isäntä määrittää säännöt ja vieras noudattaa niitä. Joka ei katso voivansa sääntöjä noudattaa, tekee viisaasti, kun ei ota kutsua vastaan.
Vieras voi vapaasti määrittää tietyt isännät ja siten myös heidän juhlapaikkansa epäilyttäviksi jo etukäteen, jos seuraa, millaisia vieraita tällä on tapana kutsua taloonsa.
Toisaalta: Jeesus tunnisti ja tunnusti, että papilla on oikeus tulkita pyhyyssäännöksiä. Se käy ilmi esimerkiksi sapattikeskustelusta Mark. 2:23-28, jonka taustalla on 1. Sam. 21:1-6.
Johtopäätös lyhyesti: Minä en tulkitse kirkkorakennuksen pyhyyden turmeltuvan, jos joku, jolla on valtuutus, käyttää sen tiloja siihen tarkoitukseen, mihin kirkolliskokouksen päätökset opastavat ja mikä kirkkoneuvostossa kirkkoherran johdolla on laillisesti päätetty.
Kiitokset Jouni vastauksesta.
Tuo sapattikeskustelu ei kaiketi ole kannanotto siihen, mitä Jumala sanoo avioliitosta, jonka Jumala on pyhittänyt, eikä Hän ole kantaansa siihen tietääkseni muuttanut.
Mitä noihin kirkolliskokouksiin tulee, ne voivat myös erehtyä, kuten Luther aikanaan totesi. Mutta ei siitä sen enempää.
Aika on puhua ja aika vaieta.
Kun asiat ratkaisisivat poliittisten ja puolueiden intohimojen sijaan voisi maata johtaa vähemmistöhallituskin. Tätä ajatusta eivät kuitenkaan nykyiset isot puolueet katso hyvällä kun hetkittäisenäkin sen katsottaisiin antavan kansalle väärän kuvan asioiden hoidosta ja sen mallista puolueiden ymmärtämän ja itselleen ottaman demokratiakäsityksen vastaisena.
Nyt puolueet äänestävät ryhmäpäätöksillä, ja tähän kansanedustaja tarvitsee avustajan, vai olisiko oikeampi kirjoittaa, saattajan. Avustajia en moiti ollenkaan, eiväthän He itse asianmalliin ole voineet vaikuttaa.
Olen samaa mieltä, Pekka. Ryhmäkuri voi johtaa pahimmillaan jopa siihen, että eduskunnan tosiasiallisen vähemmistön mielipide äänestetään enemmistön päätökseksi.
Toinen ongelma(?) on se, että kansanedustajat ja ministerit joutuvat kohtaamaan monenlaista tarkoitushakuista eturyhmävaikuttamista. Siinäkään ei oikeastaan ole mitään uutta.
Lähestyvän kansallisen veteraanipäivän tiimoilta olen kertaamassa päivän historiaa. Teoksesta Markku Honkasalo: Sotiemme veteraanien päivä sattui silmiini teema Päättäjiin vaikuttaminen. Siitä löytyi Sotainvalidien Veljesliiton jo 1950-luvulla aloitettuihin ja 1970-luvulla hioutuneisiin menetelmiin liittyen mm. seuraava toteamus: ”Aloitteita tehtiin valmistelutyötä tekeville ministeriöille, mutta myös valtioneuvostolle. Tämä oli tehokkaampaa kuin veteraanikansanedustajien toivomusaloitteet, jotka harvoin johtivat lainsäädäntöön saakka.”
Muuten: Kansalaisaloite on yksi tuore keino vaikuttaa eduskunnan asialistaan hallitusohjelmasta riippumatta.
On hyvä huomata liikkeiden valitsevan ehdokkaansa kyvykkäistä tarjokkaista.
Vaatimuksiin ei varmasti kuulu ehdokkaan mahdollinen kieltäytyminen ryhmäpäätöksien velvoittavuudesta valituksi tullessaan. Näin valitun kädet sidotaan ennakkoon, anteeksi osin Raamatullinen ilmaus, vaikka kyseessä olisi äänestyslauselma missä Hän yksinkertaisesti olisi eri mieltä kuin puolueen kanta. Tämäkö on demokratiaa mitä Meidän tulee katsoa ja ymmärtää.
Hallitusneuvottelut ovat kovin lähellä työmarkkina·asioita. Johtava Pääministeripuolue nopeasti tietää ketkä ovat halukkaita tulemaan mukaan ja millä ehdoilla.
Kansan ja äänestäjien takia kuitenkin neuvotteluasiaa pidetään yllä jotta valmiista lopputuloksesta huolimatta Ihmiset uskoisivat vilpittömään haasteeseen lopulta löytää ratkaisu polttavaan tilanteeseen. Tämän takia kirjaukset hallitusohjelmasta vievät suurimman osan aikaa vaikka Pääministeripuolue käytännössä sanelee mukaantulijoiden haluamien lauseiden mallin ja muodon. Hallitukseen pääsy on näin kovin tärkeää.
Jos nyt Perussuomalaiset tulisivat kolmen suurimman puolueen joukkoon olisi asiaa demokratian kannalta mahdoton sivuuttaa.
Kun Valtiovarainministeri Orpo sanoo mahdollisesta hallitusyhteistyöstä, se olisi kovin, kovin vaikeaa, ei syynä ole siirtolaisuus, vaan kysymys siitä että Perussuomalaiset huomaisivat nopeastti asian Arvojen, siis rahan ja sidosryhmien, merkityksestä päätöksien valmistelussa ja eteenpäin ajamisessa, ja tämä on todellinen piikki nyt jo ennen vaaleja Perussuomalaisissa.
Näin He olisivat mahdollisine totuuden puhujineen todellinen uhka nyt jo vakiintuneelle tavalle hoitaa ”yhteisiä” asioita.
Status quo, vallitseva asiain tila, ei juuri nyt liene paras mahdollinen. En silti koe toivottomuutta.
Muutoksen tuulet voivat puhaltaa hetkittäin jopa myrskyisänä puhurina. Mutta ainakin pientä virettä demokratian perusidean toteutumisessa on lupa odottaa sikäli kun kauan viipynyt sote-uudistus todella valmistellaan parlamentaarisesti.
Jos olisin saanut laatia kysymyksen johonkin vaalitenttiin, niin olisin testannut ilmassa mielestäni hennosti tuoksuvaa muutosvalmiutta seuraavalla sote-aiheisella kysymyksellä:
”Mikäli Te voitatte vaalit ja olette Suomen seuraava pääministeri, niin olisitteko valmis viemään läpi sellaisenkin parlamentaarisesti valmistellun sote-uudistuksen, jonka idean esittämisestä kunnia menee jollekin muulle kun Teidän omalle puolueellenne?”
Vastaukseksi olisin sallinut vain sanat KYLLÄ tai EI. Lisäksi olisin diktatorisesti sulkenut läsnäolijoiden mikrofonit siten, että vain ne, jotka suostuvat vastaamaan em. kysymykseen yhdellä sanalla, olisivat lopuksi saaneet tilaisuuden perustella vastauksensa.
Olen pyrkinyt muotoilemaan kysymykseni paljastamaan sen, ketkä ajavat oikeasti suomalaisten yhteistä etua eivätkä vain tietyn puolueen etua. Toki siihen tarkoitukseen lienee olemassa parempiakin kysymyksiä.
Näin tulevan hallituksen kokoontulo hyvin voi olla edustajien riittäessä Sos.Dem, Kokoomus ja Ruotsalainen kansanpuolue.
Miksi näin, Kokoomuksella ja Sos.Demokraateilla on yhteisiä etuja ajettavanaan usealla taholla vaikkakin osin vanhojen etujen säilyttämiseksi ja uusien luomiseksi intohimojen mukaan.
Ruotsalaiset edustajina tulisivat mielellään mukaan yhtiömiehinä ja naisina, ja Hehän montaa kirjausta ohjelmaan eivät edes haluaisi mukaan päästäkseen.
Keskustan asema neuvotteluissa tämän hetken arvioissa jää heikommalle sijalle. Tilanne toki voi muuttua kalluppien myötä, mutta Keskustan sidosryhmät sijoittuvat heikommalle Arvotalouden huomaamisessa kuin Kokoomuksen ja Sos.Demokraattien yksittäisistä Keskustan persoonista huolimatta jotka varallisuudestaan ovat pitäneet kovinkin hyvää huolta.
Miten sitten muistuttamisen ja yhdenlaisen menettelyn politiikka. Keskustahan voi ulos jäädessään muistuttaa metsänomistajia puun alennusmyynnin mahdollisuudesta. No sehän olisikin normaali poliittinen veto. Toisaalta, eikö asia olisi ilmeinen jo nyt.:
Arvostan ennakointia.
Silti: Seuraava hallitustunnustelija ratkeaa vaalien jälkeen. Ja hallituksen kokoonpano neuvottelujen jälkeen. Varon sen tähden tietoisesti aprikoimasta sitä, onko ensimmäinen tunnustelija viimeisimmän gallupin ykköspuolueen puheenjohtaja vai joku muu.
Perustelen sen sijaan omaa toiveikkuuttani muutoksen yllättävästä mahdollisuudesta sillä, että näin hiljattain kotimaakuntani päälehdessä vaalimainoksen, jossa neljän alueellisesti vahvan, mutta eduskunnassa hyvinkin eri laidoilla istuvien puolueiden ehdokkaat esiintyivät yhdessä.
Parasta oli, että mainoksen tärkein verbi oli ”Haasta!”