Tuhon enteet

’Vaarallinen vihreä valhe’ on osoittautumassa vaaralliseksi vihreäksi totuudeksi.
Euroopassa kuolee nykyään vuosittain noin 60 000 ihmistä kuumuuteen, mutta seuraava ei paljon populistisia dosentteja kiinnostane: Iltalehden mukaan
” Etelä-Euroopassa varaudutaan mittaushistorian kuumimpaan päivään. Ihmisiä on kehotettu jopa välttämään työntekoa hengenvaarallisen kuumuuden takia.Sisiliassa ja Sardiniassa lämmön ennustetaan kohoavan jopa 48 asteeseen. Euroopan historian korkein lämpötila mitattiin Sisiliassa elokuussa 2021, jolloin Ennätyslukema oli 48,8 astetta.”

Uutisista olen voinut edelleen lukea, että hirmuinen kuumuus on johtanut myös metsäpaloihin ja niiden syttymisten lisääntymiseen.
Ihmisille on suositeltu työntekoa välttämistä sillä kuumuus on vaatinut paljon ihmishenkiä, ja kuolonuhrien pelätään tulevan lisää. Ihmisiä kehotetaan hengenvaaran takia välttämään myös alkoholia ja matkustamista, sillä ennätyskuumuus on hengenvaarallista ja sen ennustetaan kestävän vähintään seuraavat kaksi viikkoa.
Mutta edelleen on ’litteään maahan uskovia’, joille tuo kaikki on tietysti vain viherpipertäjien propakandaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Sopimusoikeuteen kuuluu Suomessa yleensä sellainen ajatus, että jos jotain sovitaan niin siitä pidetään kiinni.

    • Niin kai sitten on paruusiaan asti pidettävä kiinni sopimuksista. Ruumiiden ylösnousemuksen tapahduttua hautausmaat tulevat tietenkin tarpeettomiksi. Entä jos hautausmaat kunnallistetaan? Kunta ei liene velvollinen noudattamaan seurakunnan tekemiä sopimuksia.

    • TIetysti suurin vastuu on sopimusten tekijöillä. Kyllä seurakunnankin pitäisi ymmärtää, millaisia sopimuksia se tekee, koska toisella sopimuskumppanilla on oikeus olettaa, että seurakunta pitää kiinni tehdystä sopimuksesta.

      Tyypillisesti liikkeenluovutuksissa sovitaan siitä, mitkä sopimusvelvoitteet jäävät myyjän vastuulle ja mitkä siirtyvät ostajan velvoitteiksi. Ainakin jos minä olisin siirtämässä hautausmaan pyörittämistä jonkin toisen organisaation vastuulle, kirjaisin sopimukseen, että haudanhoitosopimukset siirtyvät kaupassa mukana.

      En hyväksy sellaista ajattelutapaa, että julkisella sektorilla voitaisiin tehdä asioita puolivillaisesti ja sitten vain olettaa, että veronmaksajat kyllä paikkaavat hölmöilyt kippaamalla organisaatiolle lisää rahaa.

    • Siis tyhmyys on ollut seurakuntien luottamushenkilöissä, jotka aikoinaan ovat hyväksyneet, että voidaan tehdä ikuisesti voimassa olevia sopimuksia. Nykyisinhän niitä ei enää tehdäkään.

    • Kyllä minä Osmo kääntäisin katseet mieluummin seurakuntayhtymän Hautaus- ja puistopalveluyksikön silloisen johdon suuntaan. En minä sitä luottamushenkilöiden niskaan kaataisi.

    • Jusu. Hautojen hoitomaksut päättää kirkkovaltuusto. Se hyväksyy myös hautainhoitorahaston talousarvion. Sitäpaitsi pikkuseurakunnissa ei ole hautaus- ja puistopalvelujen virkamiehiä, vaan talouspäällikkö vastaa siitäkin sektorista. En jaksa uskoa, että seurakunnilla on ollut takavuosinakaan niin pöhköjä talouspäälliköitä, että ovat kannattaneet ikuisia sopimuksia.

    • Tässä uutisessa puhutaan Tampereen seurakuntayhtymästä. Heillä on kyllä ylipäällikkö vastaamassa hautaus- ja puistopalveluista. Hänen johtamansa organisaation pitäisi kyllä pystyä laskemaan haudanhoidon yksikkökustannukset, jotta saadaan kummankin sopimusosapuolen kannalta järkevä hoitosopimus aikaiseksi.

      Toisekseen olettaisin, että luottamushenkilöt tekevät päätökset virkamiesten valmistelun ja esityksen pohjalta. Tuskin siellä luottamushenkilöt ovat keskenään ruvenneet rakentamaan mallia haudanhoitopalveluiden järjestämisestä ja hinnoittelusta.

      En minä tietysti varma voi olla, mutta väittäisin, että kaikkein todennäköisintä on, että se on kyllä ollut ”pöhkö viranhaltija” joka on tällaista mallia esittänyt luottamushenkilöille ja viranhaltija ovat heiluttaneet kumileimasinta kahvittelun lomassa.

    • Jusu. Kyllä toki meidän viranhaltijoittenkin joukossa on ”pösilöitä”. Tampereen suurta seurakuntayhtymää asia ei taloudellisesti heilauta sinne eikä tänne, mutta kun pikkuseurakunnissakin on tehty näitä ikuisia sopimuksia, ja monien talous on tosi tiukalla, voi se jossain ”Takahikiällä” olla aika kipeäkin kysymys. Kysymys koskenee seurakuntia yleisemminkin, joten lieneekö ohjeet aikoinaan tulleet kirkon keskushallinnolta, kun niitä iäisyyteen asti voimassa olevia sopimuksia on joka puolella. Minun ollessani seurakuntayhtymän hallintojohtajana 1983-2001 ainaisia sopimuksia ei ainakaan Porissa enää tehty.

    • Erehtyminen on inhimillistä. Ja tietysti sitä tapahtuu myös yksityisellä sektorilla.

      Vastikään eilen taidettiin uutisoida siitä, kuinka joku teleoperaattori lakkautti toimintansa, koska sillä oli enemmän velkoja kuin tuloja eikä toiminta ollut enää kannattavaa. Sielläkin on laskettu toiminnan kannattavuus väärin tai sitten on tapahtunut jokin suuri odottamaton muutos.

      Yksityisellä sektorilla nämä ratkeaa siten, että yritys menee konkurssiin ja lakkaa olemasta. En tiedä, voiko seurakunta mennä konkurssiin ja lakata olemasta. Ilmeisesti ei. He vain yksipuolisesti purkavat tappiolliset sopimukset. 🙂

    • Lain mukaan evlut tai ort seurakunta ei voi mennä konkurssiin.

      Oikeustoimilaki tässä tulee mieleen, jos sopimus on jotenkin ilmeisen kohtuuton esimerkiksi muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Jos sovin Jusun kanssa vaihtavani kilon mustikkaa kahteen kiloon puolukkaa, ja mustikan sato romahtaa s.e. hinta satakertaistuu, voin luistella sopimuksesta aivan laillisesti.

  1. Entisen seurakuntani kirkkoneuvoston ja sen taloudellisen jaoston jäsenenä yhdyn yksiselitteisesti Jussi Vihervaaran käsityksiin. Käytännössä meidän vaikutusvaltamme isohkoihin taloudellisiin ratkaosuihin ja päätöksiin oli minimaalinen.

    Oppikysymyksissä täysi nolla, ja muissakin realistisesti erittäin vähämerkityksellinen. Kyllä meilläkin oli oma vastuumme mutta tässä keskustelun alla olevassa sillä tuskin on ollut mitään konkreettista vaikutusta.

    En tosin ole ollut seurakuntani aktiivi aikoinaan Tampereen alueella.

    • Niinhän se taitaa tässäkin asiassa olla, että poliitikot siirtävät sujuvasti vastuun virkamiehille. No virkavastuullahan virkamies toimiikin, mutta päätöksistä on vastuussa myös päätöksen tehneen hallintoelimen luotamushenkilöjäsen. Oman kokemukseni mukaan hautaustoiminnan maksut olivat kyllä erityisesti luottamushenkilöiden mielenkiinnon kohteina. Sama koski seurakunnan perimiä muitakin maksuja. Mutta näin on tainnut olla sitten vain Porissa. .

  2. Hmm.. puoli miljoonaa euroa vuodessa kuolleiden muistopaikkojen hoitamiseen. Mitähän sillä rahalla saisi aikaan elävien maassa..?

    ”Oikeuden mukaan seurakuntayhtymä voi irtisanoa sopimuksen vain osoittamalla aukottomasti, että kyseisen haudan hoitoon tarkoitettu pääoma ja sen tuotto ovat loppuneet.”

    Taitaa tässäkin päätöksessä olla ainakin yhden haudan levyinen aukko: liekö seurakuntien hautainhoitorahastoilla pääomaa ja sille laskettua tuottoa maailman tappiin..?

    Eppäillä soppii.. Mutta siihen asti siis maksetaan, vaikka rahaa ei riittäisikään enää elävien hoitamiseen.

    Kalliiksi tulivat nämä mustikat puolukoihin verrattuna..

    • Miksipä ei olisi, jos vain on pääomaa alkuaan tarpeeksi, jolloin sitä ei syödä vaan tuotot riittävät. Kai tässä joku torpparivapautuslaki tarvittaisiin, korjaamaan evlut kirkon vuosikymmeniä vanhoja sopimuksia.

      On tässä jotain symbolistakin. Mikään ei ole ikuista, ei edes muistomme. Tämänkinlainen kuolemattomuuuden tavoittelu on lopulta tuomittu epäonnistumaan.

  3. Uutinen tämän päivän lehdessä palautti minunkin jo harhailevaan muistiini sen, että eduskunnan säätämä kirkkolaki kielsi 1994 uusien ainaishoitosopimusten teon. Vanhoja sopimuksia on kuitenkin edelleen voimassa yli 40.000, joten suuruusluokka on tiedossa. Iso osa sopimuksista lienee vähävaraisten seurakuntien tekemiä.
    Monasti unohdetaan kaukaisten sukulaisten haudat hoitamatta, ellei lähiomaisia ole paikkakunnalla tai ellei ole tehty hoitosopimusta seurakunnan kanssa. Omaisethan haudan hoidosta vastaavat, elleivät ole delegoineet sitä seurakunnalle. Jos vainajan omaiset eivät enää ole hautojen hoidosta kiinnostuneita, niin mitä varten niitä hoidettaisiin ajasta aikaan? Hoitamattomia hautoja otetaan koko ajan uudelleen käyttöön määräajan jälkeen. Hautausmaiden hautapaikoista on varsinkin monessa isossa kaupungissa huutava pula. Ei löydy sopivia alueita hautausmaakäyttöön. Tuhkausten lisääntyminen on jonkin verran helpottanut tilannetta. Mutta maaseudulla tuhkauskäytäntöä monasti vierastetaan. Porissa tuhkauksia on selvästi enemmän kuin arkkuhautauksia. Hautausmaitakin on riittävästi. En tiedä, miten on Tampereella. Porissa on kahdeksan hautausmaata. Laaja metsähautausmaa on 9 kilometrin päässä keskustasta ja se on monien kaupunkilaisten mielestä jo kaukana.

    • Että tämmöine red herring Kostilta. No arvasin että jokin vastaava limbo sieltä ensin vastineeksi tulee.
      No vihreä polkupyöräni varastettiin asuntoyhtiömme pihalta. Ikäni puolesta en enä uskalla aja polkupyörällä.
      Käytän autoa vähän ja kävelen paljon.

    • Turhaa autolla ajoa kannattaa toki välttää, mutta yksityisautoilun päästövaikutukset ovat Suomessa kokonaispäästöistä alle 9 prosenttia. Varsinaiset päästöongelmat tulevat aivan muualta.

    • Kyllä, mutta koskee meitäkin.

      Puustostamme olemme pitäneet huolta mutta nyt on kyseessä koko metsäsektorimme halvaantuminen leutojen talvien takia. Puun vihulaiset tykkäävät leudoista talvista ja odottaa saa hirmuisia metsätuhoja niiden vallatessa maata.

    • Seija,Antero puhui yksityisautoilusta. Tieteiinkenteen päästöistä iso osa tulee raskaasta ammatiliikenteesta kuten raskaista diesel-rekoista, linja-autoista. ”Henkilöautoliikenteen päästöt ovat noin p u o l e t liikenteen kokonaispäästöistä. Raskaan tieliikenteen ja pakettiautojen päästöjen osuus kokonaispäästöistä on viime vuosina kasvanut jonkin verran. Ennusteen mukaan raskaan liikenteen osuus tieliikenteen päästöistä tulee edelleen kasvamaan.”

    • Juuri näin. Kasvillisuus tarvitsee co2’ta. Hieman hämmentynyt että Seppo uskoo tähän… hänellä on muuten niin monipuolisia julkaisuja…. vaikken kaikkea nielekään mutta luen mielenkiinnolla.

    • Oletko Helena Li kuunnellut viimepäivien kauhuutisia kuumuusaalloista Euroopassa. Ilmastonmuutos ja luontokato eivt ole uskon vaan t i e d o n asioita.
      Tietenkin hiilidioksidia tarvitaan,mutta liiallinen santi on tappavaa.

  4. Ilmestyskirja 16

    3
    Ja toinen enkeli vuodatti maljansa mereen, ja se tuli vereksi, ikäänkuin kuolleen vereksi, ja jokainen elävä olento kuoli, mitä meressä oli.
    4Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.
    5 Ja minä kuulin vetten enkelin sanovan: ”Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin olet tuominnut.
    6 Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet.”

    7Ja minä kuulin alttarin sanovan: ”Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi”.

    8Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella.

    9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.

    Jos siis uskomme Ilmestyskirjaa ja miksi emme uskoisi, kun vedet ovat juomakelvottomia ja aurinko paahtaa.

    • Ajattelin laittaa saman raamatunpaikan.
      Ilmasto on ollut ennenkin lämmintä ja monet ilmastotieteilijät ovat sitä mieltä että auringonpurkaukset ovat syynä ei co2 josta kasvillisuus on riippuvainen.

    • Auringonpurkauksia on ollut aina mutta koskaan ihmiskunnan historiassa eivät kuumuusaallot ole olleet näin runsaita ja toistuvia, vain satunnaisia lämpöpiikkejä on ollut. Ny on kyse jatkumosta joka koko ajan pahenee.

  5. Seppo kirjoittaa asiaa, näin on, kuumuus lisääntyy maapallolla pelottavaa vauhtia. Ollaan jo pisteessä josta ei enää mikään suuntaa muuta korkeintaan voi sitä hidastaa.

    Raamattu kyllä ennustaa näin tapahtuvan, nyt ollaan se sukupolvi joka sen näkee ja kokee käytännössä. Valtameret lämpenevät sitä vauhtia, että se aiheuttaa ilmastossa suuria muutoksia. Joissakin paikoissa on kuivuus ja toisissa paikoissa rankkasateet. Maanjäristykset ovat viime vuosina lisääntyneet. Meren pinta nousee, joka hävittää jopa saarivaltioita ja rantakaupunkeja.

    Suuret ihmismassat pyrkivät siirtymään pohjoiseen, mikä taas aiheuttaa suuria ongelmia taloudessa. Ranskan mellakat ovat seurausta siitä, ettei kaikki mene rauhanomaisesti.

    Maailma jakaantuu kahteen vastakkaiseen leiriin jotka valmistautuvat sotaan. Aseteollisuus kehittyy sillä tavoin, että seuraavalla sodalla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Ukrainan sota on tähän kaikkeen vai alkusoittoa.

    Raamatun mukaan, joka pysyy lujana pelastuu, tämä on meidän kaikkien ainoa turva, johon voimme luottaa.

    • Näinhän se on että ilmasto lämpenee mutta ihminen ei mahda sille mitään koska se johtuu auringosta ei co2’sta jota kasvillisuus tarvitsee.

    • Tietenkin kaikki kuumuus johtuu lähtökohtaisesti auringosta, ja kun
      Kasvihuonekaasut toimivat ilmakehässä ikään kuin kasvihuoneen lasiseinien tavoin, ne päästävät auringosta tulevan valon läpi maapallolle, mutta e i v ä t kaikkea maapallosta heijastuvaa lämpösäteilyä takaisin avaruuteen. Tätä sanotaan kasvihuoneilmiöksi.

      Ilmastonmuutos johtuu luonnollisen kasvihuoneilmiön voimistumisesta. Kun kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa, yhä suurempi osa auringon säteilystä jää lämmittämään maapalloa.

      Fossiilisia polttoaineita käytettäessä ilmakehään vapautuu erityisesti hiilidioksidia (CO2). Myös muiden kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä lisääntyy ihmisen toiminnan vaikutuksesta.