Mari Leppäsen korona-ajan piispanvihkimys toteutui suuressa Turun tuomiokirkossa pienen ihmisjoukon läsnä ollessa, mutta välittyi netin kautta laajalle ja herätti suurta ihastusta. Erityisesti uuden piispan saarna sai ansaittua kiitosta.
Muutama sana vielä musiikista. Pidin sen ehjästä tyylillisestä linjasta ja puhuttelevuudesta: hyvin valitut virret, loistava baritoni Aarne Pelkonen, joka lauloi Mari Leppäselle sävelletyn Psalmin ja hänen hengellistä perintöään edustavan Siionin laulun.
Lestadiolaisesta taustasta nousevien klassisen musiikin laulajien tai kirjailijoiden korkea taso ei ole sattumaa. Heidän kulttuurissaan vaalitaan vielä yhdessä laulamista ja musisointia, kun se muutoin yhteiskunnassa on jäänyt länsimaisen viihdekulttuurin hegemonian alle. Näin kommentoi joku osuvasti Leppäsen vihkimyksen jälkeen.
Monet jäljittelevät pop-tähtiä, jotka laulavat mikrofoniin ja äänen tuotto on tarkoitettu sähköisesti vahvistettavaksi. Koko kropalla laulaminen saa lauluäänen kantamaan ja soimaan yli urkujen tai jopa sinfoniaorkesterin ilman vahvistusta. Harvat nuoret lähtevät enää tälle tielle.
_ _ _
Muutoin piispanvihkimyksessä kuultiin Georg Friedrich Händelin musiikkia: Alkumusiikkina oli osa Ilotulitusmusiikista ja päätössoittona osa Vesimusiikista. Vihkimyksen jälkeen soi Messias-oratoriosta Halleluja-kuoro. Nyt tosin ilman kuoroa.
Edelliset sävellykset oli sovitettu trumpetille ja uruille sekä patarummuille. Trumpetisti soitti nykyaikaisella, pienellä venttiilitrumpetilla, piccolotrumpetilla, jonka putki on noin 70 cm pitkä. Se on tullut tunnetuksi esimerkiksi ranskalaisen Maurice Andrén (1933-2012) kautta.
Nykyisin barokkimusiikkia esitetään yhä enemmän periodisoittimilla. Barokkitrumpetti on yleistynyt vähitellen. Soittimen putken pituus on noin 2 metriä. Siinä ei ole venttiilejä ja äänet tehdään vain huulilla, lisäämällä puhalluksella ilmanpainetta. Trumpetin alinta ominaistaajuutta vastaavaa värähtelyä sanotaan soittimen perussäveleksi ja sen monikertoja kutsutaan harmonisiksi yläsäveliksi. Yläsävelten väliset intervallit pienenevät kunnes ne ovat sävelaskeleen päässä toisistaan mahdollistaen melodioiden soittamisen nk. klarinorekisterissä.
Barokkitrumpetin soundi on aivan muuta kun piccolotrumpetilla soitettuna, tarvittaessa pehmeää ja hiljaista tai voimakasta ja majesteettista. Siten se sopii hyvin yhteen muiden periodisoittimien kanssa. Itse olen kuullut barokkitrumpettia ensin ruotsalaisen Niklas Eklundin levyiltä. Tänä päivänä on monia huipputrumpetisteja, kuten Alison Balsom, joka on lisännyt tietoisuutta upeasta instrumentistaan ja sen soittamisesta Christopher Hogwoodin johtaman Academy of Ancient Musicin solistina.
_ _ _
Trumpetit soittavat barokkiorkesterissa yleensä korkeinta stemmaa ja partituurissa niiden rivit on kirjoitettu ylimmäksi yhdessä Timpanin, eli patarumpujen kanssa. – Näitä käytettiin yhdessä ratsuväen soittimina hevosten selästä soittaen, kuninkaallisissa seremonioissa sekä myös barokkiorkestereissa.
Trumpeteilla ja patarummuilla syntyy erityisen juhlallinen tunnelma. Siksi barokin säveltäjät käyttivät niitä tuomaan erityisen jumalallisen ylistyksen rekisterin kirkkomusiikkiteoksiinsa, kuten J.S. Bachin Jouluoratorion ensi osassa (Leipzig 1734) Jauchzet, frohlocket! Auf, preiset die Tage. Patarummut aloittaa, mukaan tulevat matalat oboet, sitten flautot ja trumpetit soinnin jatkuvasti kirkastuessa, sitten kuoro. Paino on sanalla Jauchzet! Riemuitkaa! Tästä hetkestä tulee monelle se varsinainen joulumieli.
_ _ _
Messias-oratorion (Lontoo 1741) Halleluja-kuorossa eri stemmat laulavat vuorollaan And he shall reign for ever and ever ”Hän hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen.” Lopuksi kuoro ja orkesteri ylistävät Jumalan suuruutta King of kings and Lord of Lords, ”kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra” trumpettien antaessa kirkkaan kruunun ja timpanin – kahden barokkipatarummun – paukuttaessa soinnun tukipilareita, dominanttia ja perussäveltä.
Kuningas Georg II oli oratorion esityksessä 1743 Hallelluja-osasta niin vaikuttunut, että nousi aitiossaan seisomaan koko muun yleisön seuratessa esimerkkiä. Tapa jatkuu Englannissa edelleen.
Trumpetilla on kuitenkin aivan erityinen merkitys osassa ”The trumpet shall sound”, joka perustuu Paavalin sanoihin: ”Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.” (1 Kor 15:52). Baritonisolisti ja trumpetti käyvät upeaa vuoropuhelua, kuten parin vuoden takaisella videolla baritoni Christopher Purves ja Academy of Ancient Music sekä sen trumpetisti David Blackadder.
Samoin J.S. Bachin Jouluoratoriossa on vastaavanlainen osa Grosser Herr und starker König, bassosolistin ja trumpetin vuoropuhelu. Mielestäni J.S. Bach on kirjoittanut tähän vaikuttavimman trumpettisoolonsa.
_ _ _
Tarkkaan ottaen periodiorkesterien trumpetistit soittavat harvoin alkuperäisen, 1700-luvun luonnontrumpetin kaltaista soitinta. Yläsävelsarjan eräät äänet eivät ole täysin puhtaita. Niitä on siksi korjattava puhalluksen voimaa hieman muuttamalla. Luonnontrumpetista poiketen nykyisissä alkuperäissoittimien kopioissa on yleensä kolme tai neljä reikää, joiden avulla soittaja korjaa äänen puhtautta. Eräillä levyillä tai videoilla trumpetisti soittaa alkuperäisenkaltaista luonnontrumpettia, josta puuttuvat sävelpuhtauden korjaamisen mahdollistavat reiät. Alan harrastajat seuraavat näitä esityksiä silmä ja korva tarkkana ihaillen soittajan riskialtista suoritusta: kyse on kuin esteratsastuksesta isoissa luokissa, tuleeko puomi alas vai ei?
Johann Sebastian Bachin toinen puoliso Anna-Magdalena oli trumpetistin tytär. Isästä on säilynyt muotokuva soittimensa kanssa, jossa putki on kierretty kiepille postitorven tai metsästystorven tapaan. Barokin ajan trumpetistit ovat olleet soittimiensa arvostettuja huipputaitajia, jotka muodostivat trumpettikiltoja ammattitaidon rajaamiseksi killan sisälle ja siirtämään soittimen osaamista edelleen. Myös trumpettien rakentajat olivat erittäin arvostettuja käsityöläisiä, kuten neljässä sukupolvessa trumpetteja valmistanut Haasin perhe Nürnbergissä, tunnetuimpana Johann Wilhelm Haas (1649–1723).
_ _ _
Onko sitten Turun tuomiokirkossa kuultu 1600-1700 –luvuilla trumpetin soittoa?
Mahdollisesti hyvinkin. Turun tuomiokirkon tilikirjassa vuosilta 1643-1700 on tästä vihjeitä. Helmikuun 1663 kohdalla mainitaan: ”wigdes Gabriel Höök, feldtrumpetare, medh Anicka Schröder på Drotningzgathan” ja edelleen 1664 lokakuun 11. päivän kohdalla mainitaan: ”Wigdes trompetare Matz Carollius hoos Zander Watzens medh Jacob Matzons Dotter Christina Spåre hemma”. (Pekka Särkiö, Turun tuomiokirkon musiikkielämä 1600-luvun tilikirjojen valossa. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 87-88 (1997-1998). Jyväskylä 1999, s. 119-146).
Jos kerran Turun kaupungissa oli trumpetisteja, on heitä hyvinkin pyydetty soittamaan tuomiokirkkoon Jumalan ylistykseksi.
Näinköhän yksinkertaisen salakavalaa se on? Ensin tulevat, pikkuhiljaa, nämä erilaiset pikku ”kristukset” joiden perään on helppo lähteä ja heidän nimiinsä vannoa ja sitten… Niin, mitä? Raamatussa ei ole yhtään turhaa sanaa. Ei uskovia varoitettaisi väkevästä eksytyksestä ellei sellainen todellakin tulisi. Ja, ”Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus”. Vaikeaa tulee olemaan niillä jotka totuudessa ja valkeudessa tahtovat vaeltaa. Tutkikoon ja valvokoon kukin itseään ja rukoilkoon ainoaa oikeaa ja ikuista Jumalaa Jeesuksen Kristuksen ja Häneen uskovien Isää, että varjeltuisimme uskossa ja totuudessa iankaikkisuuteemme asti. Herra armahda tätä kallista maata ja kansaamme! Alkavanakin vuonna!
Tuulikki Wallin, olen samaa mieltä. Vanha vihtahousu pyrkii nyt kirkkoon sisään ovista ja ikkunoista uutterien apulaistensa siivellä. Risku on oikeassa viitatessaan mahdollisiin median luomiin ulkoisiin mielikuviin kauneudesta, menestyksestä ja vauraudesta, jotka jo huomaamatta ovatkin muodostumassa kriteereiksi puhujia ja esiintyjiä kutsuttaessa. Jätämmekö Kristuksen tässä kilvassa jonon hännille odottamaan vuoroaan?
Ei hätää, ”Vanha vihtahousu” (mikä se sitten kenenkin mielestä on) on koko ajan asunut kirkossa (kotonaan), eikä ole lähdössä mihinkään. Ei sarasvuot, eivätkä riskut mitään muuta.
Uskonnoilla on tapana tuhota niin itsensä kuin uskotkin.
Kirkko on Kristuksen ruumis, ja siksi instituutiona tyystin erilainen kuin mikään muu instituutio maan päällä. Kristillistä uskoa ei yksinkertaisesti ole ilman kirkkoa! Mutta kirkkoon pitää tulla kuin sairaalaan. Katuvana, lyötynä ja heikkona. Mitään muuta oppia tai ideaa kuin minkä Raamattu antaa ei kirkossa saa suvaita.
Jaa-jaa. Kristuksen ruumis elää mainiosti ilman kirkkolaitostakin. Ja usko voi olla ilman laitostumista paremmassa hapessa. Jeesuksen oppikin on paremmin omaksuttavissa ilman harhaanjohtavia välikäsiä.
Kari Peitsamo: ”Kirkko on Kristuksen ruumis, ja siksi instituutiona tyystin erilainen kuin mikään muu instituutio maan päällä. Kristillistä uskoa ei yksinkertaisesti ole ilman kirkkoa!”
Raamatussa ei mainita sanaa kirkko. Kristillistä seurakuntaa tarkoittavan sanan kääntäminen kirkoksi on melkoisen ”vapaata kääntämistä.” Sanahan oikeasti ja alunperin tarkoittaa rakennusta.
Jeesuksen ja apostolien aikainen ja Uuden testamentin kuvaama ensimmäisen vuosisadan alkukristillinen seurakunta oli toimintatavoiltaan ja rakenteeltaan täysin erilainen kuin sitten tulevina vuosisatoina muovautunut institutionaalinen ja hierarkinen kirkkolaitos.
Alun perin ei ollut pappi – maallikko jakoa, eikä palkattua papistoa. Seurakunnan nimitetyt vanhimmat johtivat sen hengellistä toimintaa. Kaikki suorittivat ihmisten parissa Jumalan valtakunnan saarnaamis- ja opetustoimintaa.
Sittemmin myöskin sen opetustarjontaan otettiin mukaan asioita ns. pakanuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta, joita ei esiintynyt Raamatussa. Esim. kolminaisuusoppi, sielun kuolemattomuus, helvetin tulen rangaistus, lapsikaste, alun perin ns. pakanallisille juhlille annettiin kristillisiä ”ulkoasuja; risti symboli otettiin käyttöön, vaikka Raamatun alkukielen tekstit puhuvat pelkästä paalusta Jeesuksen teloittamisen yhteydessä jne.
Minä myös nautin kovasti piispanvihkimysmessun musiikista. Virret puhuttelivat sekä sanoillaan että sävelillään, samoin muu upea musiikki. Trumpetti ja rummut lisäsivät juhlan tuntua! Oli mielenkiintoista saada tästä kirjoituksesta lisätietoa soittimista.
Yhdessä laulamisen ja soittamisen perinne tosiaan heikkenee. Seurakunnat ja herätysliikkeet vielä yrittävät saada kansaa laulamaan. Monet kaipaavat kristillisten yhteisöjen musiikkiin uusia tuulia. Ehkä se on perusteltuakin, mutta jotakin koeteltua ja hyväksi havaittua täytyy olla niissä virsissä, joita on laulettu jo satoja vuosia.
Kiitos Pirjo kommentista: ”Jotakin koeteltua ja hyväksi havaittua täytyy olla niissä virsissä, joita on laulettu jo satoja vuosia.”
Vastaavaati jotain on jäänyt puuttumaan niistä virsistä tai lauluista, jotka eivät ole säilyneet tuoreina ja siksi unohtuneet. Viimeisen v 1986 virsikirjan joillekin virsille on käymässä näin ja niin tulee käymään nyös monille uuden lisävihkon virsille. Aika näyttää, mitkä niistä kestävät aikaa.
Itse iloitsen monista virsiklassikoista, joita YLEn kantanauhalla laulaa tenori Topi Lehtipuu. Säestyksestä vastaavat Jonte Knif urkupositiivi, Mikko Perkola viola da gamba ja Jarmo Julkunen teorbi. Näiden 1600-luvun aikalaissoittimien kautta radiohartauksien kuulijat ovat saaneet kosketuksen periodimusisointiin.
Ratkaisevaa on kuitenkin, miten virsisanoitukset vastaavat ihmisen sisimmän Jumala-kaipaukseen ja synnyttävät armon ilon.
Pekka
Kiitos tekstistäsi. On ilo lukea mitä kirjoitat.
Kiitos Matias kannustuksesta!