Translaki. Kuka voi pyytää anteeksi ja kenen puolesta?

Tänään eduskunnan translakiehdotuksesta keskusteltaessa pääministeri Sanna Marin pyysi anteeksi. Hän ei kuitenkaan pyytänyt anteeksi omia virheitään tai hairahduksiaan.

Anteeksi vaan ja sori siitä

Sanna Marin pyysi transihmisiltä anteeksi sitä, että Suomen eduskunnassa vastustettiin hallituksen translakia. Hän pyysi siis anteeksi muiden, erehtyneiden puolesta – sitä, että Suomen eduskunnassa toiset ja muut olivat väärässä ja eri mieltä hallituksen translakiehdotuksen kanssa.

Ylimmäispapillinen anteeksipyyntö

Uudessa Testamentissa on monia syvävaikuttavia kohtia. Yksi näistä, ehkä ylitse muiden, on se kun Jeesus pyytää, että Jumala antaisi anteeksi hänen murhaajilleen, viattoman uhrin tappajille, koska tappajat eivät tienneet mitä tekivät.

No, jos et ole Jumalan poika ja viaton väkivallan uhri, pitäisi ehkä miettiä onko sinulla tai yhtään kellään meistä lihaksia pyytää anteeksi muiden puolesta vai pitäisikö kunkin vain tyytyä omien virheidensä tunnustamiseen ja niiden anteeksipyytämiseen.

Nykykulttuurissa tällaista nöyryyttä ja tosiasioiden tunnustamista ei näytä olevan.

Anteeksipyynnöistä toisten puolesta on tullut poliittisen vallankäytön keino, osa oman ylvään farisealaisen moraalin julistamista ja muoti-ilmiö – minä, minä ja minä, joka olen niin moraalisesti hyvä, pyydän ylimmäispapillisesti anteeksi muiden erehtyneiden puolesta.

Tässä on menty pahasti harhaan, kun on unohdettu, että kukin voi pyytää anteeksi – olipa anteeksipyynnön kohteena Jumala tai toinen ihminen – vain omia virheitään.

Translain eduskuntakäsittelyssä ”etiikka” oli
ihmeteltävän keskeisessä roolissa.

Vasemmistoliiton Li Andersson, opetusministeri, piti lakia ihmisoikeuskysymyksenä.

Tämä on hyvin kiinnostavaa. Vasemmistoliitto edustaa kommunisteja, jotka kaikkialla siellä missä ovat päässeet valtaan, ovat tuottaneet vain diktatuureja, totalitarismia, ihmisoikeusrikkomuksia, kärsimystä ja orjùutta.

Anderssonin mukaan sateenkaarilapsia kuulemma kiusataan koulussa. Kukapa kertoisi opetusministerille, että hallituksen ja opetusministerin lepsuuden vuoksi tuhansia lapsia, lahjakkaita ja lahjattomia, köyhiä, rikkaita, kauniita ja rumia, kiusataan kouluissamme joka viikko?

Miksi?

Siksi että tavallisille koululuokille on sijoitettu monenlaisia häiriintyneitä ja oikeasti erityistukea tarvitsevia väkivaltaisiakin lapsia, jotka purkavat pahaaoloaan kiusaamalla muita.

Tästä asiantilasta opetusministeri ja hänen sijaisensa ovat vähät välittäneet. Kunnes koitti aika, jolloin saattoi eduskunnassa kertoa, kuinka sateenkaarilapsia kiusataan koulussa.

Parodia

Translain eduskuntakäsittelyssä takeltavaa ministeri Saarikkoa puheenvuoroineen tuskin kukaan olisi voinut parodioida paremmin kuin hän itse.

Mistä siis on kysymys? Hallitus haluaa jostain syystä ajaa translakia normalisoidakseen näkemyksen, että jotkut syntyvät väärään ruumiiseen ja väärään dna:han.

Onko tälle näkemykselle tieteellisiä perusteita?

Mistä siis on kysymys? Onko luettu liikaa scifi-kirjallisuutta tai katseltu liikaa scifi-eliäokuvia?

Uskooko maamme hallitus, että on olemassa jonkinlaisia mies- tai naissieluja, jotka solahtavat väärään ruumiseen? Ja että tämä asiantila voidaan nykylääketieteen keinoin, leikkauksin ja hormoonihoidoin, korjata?

Vai onko nais- tai miesruumiiseen lipsahtunut väärän sukupuolen aivot tai vääränlaisten hormoonien sisäeritys?

Uskooko maamme hallitus, että ei ole lapsuudessaan väkivallan kohteiksi joutuneita lapsia, joiden minäkuvan kehityksen ja seksuaalikehityksen on rikkonut seksuaalinen väkivalta?

Vasemmiston arvot

Historiallisesti tarkasteltuna näyttää siltä, että poliitisen vasemmiston hyvät arvot toteutuvat vain porvarillisissa yhteiskunnissa, eikä missään siellä, missä vasemmisto on päässyt valtaan.

Universaali ihnisarvo, johon vasemmistohallituksemme ministeri Saarikkoa myöten translain ajamisessa on vedonnut, ei reaalimaailmassa ole mikään universaali arvo.

Se on kristinuskon vaikutuksesta länsimaissa syntynyt ajatus, keksitty ihanne. Siihen ei kuuluu, että sinä ja minä voisimme subjektiivisesti, oman mielemme mukaan, määritellä mitä tähän ihanteeseen kuuluu, vaan idea on, että samat oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat kaikille. Varsinkaan tähän ei kuulu, että vähemmistö voisi sanella enemmistölle mitä ihmisoikeudet ovat.

Nykyajan uousvasemmisto yrittää ratsastaa ihanteilla. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että sen vanhat ihanteet kuten luokkaviha,luokkataistelu, historiallinen materialismi ja tieteellinen ateismi ovat kaikki osoittautuneet humpuukiksi. Missään työtätekevän proletariaatin osa ei ole ollut niin hyvä kuin porvarillisessa lännessä.

Toisaalla nykyään räpätetään – siis woke-vasemmisto räpättää – kulttuurisen omimisen kauheudesta samaan aikaan, kun transideologian edistäminen on juuri tällainen ulkomailta omaksuttu ideologinen missio.

Vasemmiston vanha iskulause oli, että uskonto on yksityisasia. Pitäisikö tolkun ihmisten nykyaikana todeta, että seksi ja seksuaalinen suuntautuminen ovat yksityisasioita?

    • Tarja,

      Koska tämä on uskonnollis-hengellinen palsta, niin on asiallista sanoa: ”Ei päätä eikä häntää”.

      Tarkoitan siis kehoitustasi Jeesukselle.

  1. Kristittyjä pyritään opettamaan siihen, että parannusta tehdään omista, ei naapurien synneistä. Terveen järjen mukaisten faktojen ääneen lausuminen ei tietysti olekaan mikään synti. Joka tapauksessa kansanedustajilla tulee olla vapaus ilmaista mielipiteensä käsiteltävänä olevasta aiasta, olipa tuo mielipide millainen tahansa. Pääministerillä ei ole oikeutta pyytää anteeksi mistään muusta kuin omasta tai ehkä puolueensa toiminnasta, olipa hän kristitty tai ei.

  2. T-L. Luukkanen,

    ” .. onko sinulla tai yhtään kellään meistä lihaksia pyytää anteeksi muiden puolesta vai pitäisikö kunkin vain tyytyä omien virheidensä tunnustamiseen ja niiden anteeksipyytämiseen.”

    Kun Raamattua ohjeiden perustana käytetään, niin sieltä ei löydy tällaista anteeksipyyntö-kaavaa. Ikäänkuin samaan pääsee noudattamalla kehotusta, ”tehkää parannus!”

    Tällainen sori-ajattelu rauhoittaa vastakkainasettelua ja miksei sellaisella sanoituksella voida korjaus alottaa.

  3. ”Vai onko nais- tai miesruumiiseen lipsahtunut väärän sukupuolen aivot tai vääränlaisten hormoonien sisäeritys?”

    Kysymys on ivallisuudessaan turhan kategorinen, muta osoittaa silti oikeaan suuntaan.

    Asiassa on tieteellisitä tutkimusta paljon ja oikeaa tietoa saa jos uskontoideologiset syyt eivät estä sitä omaksumasta:

    ” Transsukupuolisten nuorten aivojen toiminta ja rakenne muistuttaa enemmän heidän halutun sukupuolensa tyypillisiä aktivaatiomalleja Barcelonassa, European Society of Endokrinologian vuosikokouksessa, ECE 2018, esiteltyjen havaintojen mukaan. Nämä havainnot viittaavat siihen, että aivojen toiminnassa saattaa esiintyä eroja. varhaisessa kehityksessä ja että aivojen kuvantaminen voi olla hyödyllinen väline nuorten transsukupuolisuuden varhaisessa tunnistamisessa.”

    • ”Vai onko nais- tai miesruumiiseen lipsahtunut väärän sukupuolen aivot tai vääränlaisten hormoonien sisäeritys?”

      Seppo, ”havainnot viittaavat siihen, että aivojen toiminnassa SAATTAA esiintyä eroja. varhaisessa kehityksessä ja että aivojen kuvantaminen VOI OLLA hyödyllinen väline nuorten transsukupuolisuuden varhaisessa tunnistamisessa.”

      ”Saattaa, voi olla” Tästä olet innostunut! Saattaa ja voi olla edustaa sinulle: ”oikeaa tietoa saa jos uskontoideologiset syyt eivät estä sitä omaksumasta.”

      ”Viisas (sapiens) ihminen (homo). Tämä viisas ihminen on siis nykyihminen.”
      ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet.”

      Jumalan luomistyö ei ole biologista perimää vastaan vaan puolesta! Ei tässä mitään ihmeellisiä ”uskontoideologisia” syitä tarvita. Suurella trans-tykillä ammutaan hyttystä. Aikuiset ”viisaat” ovat tyhmiksi tulleet. Lapsi ei tällaista sekoilua ymmärrä.

      En kommentoi oikeisto-vasemmisto akselilla, sivuutan sen.

      Kiitos nasevasta blogista!

    • Paukkunen, arvasin etä joku funkku yrittää vesittää ko tutkimuksen (On niitä toki paljon muitakin) No tutkijat käyttävät varovaista kieltä, muta eivät he tuloksia hatusta ole vetäneet ja siksi toiseksi: kyllähän silmät auki kulkeva ihminen näkee usein jo päältä, että moni tytön nimeä kantava henkilön habitus on kaikin muin osin enemmän pojan kuin tytön paitsi sen yhden tekijän.

    • Vastaapa Paukkunen miksi Genesis kertoessaan miten jumalat tekivät verenkuvansa mukaan ihmisen maa-aineksesta, käyttää ihmisestä monia eri nimiä samassa kertomuksessa? Adam Ajish, Zachar, Enosh ja jopa jhvh?

    • ”moni tytön nimeä kantavan henkilön habitus on kaikin muin osin enemmän pojan kuin tytön.”

      En minä kertomaasi ihmettele. Habitus kertoo sinulle ilmeisesti paljoa enemmän kuin näet?

      Ei tähän tarvita edes uskontoa. Ei funkkua eikä mitään muutakaan koulukuntaa, vain tervettä järkeä. Marginaali on marginaalia. Keskeinen on keskeistä.

    • ”Vastaapa Paukkunen miksi Genesis …”

      Adam on tuttu, samoin jhvh tai JHVH. Kolme muuta tuntemattomia. Maan tomusta Luoja meidät loi omaksi kuvakseen.

      Sinä olet taruihin ja taustoihin hyvin perehtynyt, monin verroin paremmin kuin minä. Tieteen konditionaaleista olet myös innostunut.

    • ”Maan tomusta Luoja meidät loi omaksi kuvakseen.”

      Raamatun heprealaisentekstin mukaan ’elävät voimat’ tekivät ihmisen verenkuvansa kaltaisuudessa.
      Ja ’elämän äiti’ chavvah/eeva/kohtu sanoo jopa saamaansa poikalasta Jahveksi!!!

      Induktiiviset tieteet käyttävät konditionaaleja, deduktiiviset mm. matemaattiset eivät. Biologia/neurologia/psykologia eivät ole matematiikkaa.

    • Minun ammattikoulutukseeni on kuulunut ihmisten habituksen tarkkaileminen ja olen katsellut sillä silmällä ihmisiä koko pitkän elämäni.

      Tietyissä ihmistyypeissä on paljon behavioristisesti arvioitavia samuuksia, paitsi ulkonaisessa käyttäytymisessä myös biologisissa ilmentymissä.

    • ”Tietyissä ihmistyypeissä on paljon behavioristisesti arvioitavia samuuksia, paitsi ulkonaisessa käyttäytymisessä myös biologisissa ilmentymissä.”

      Enemmän ulkonaisessa käyttäytymisessä, vähemmän biologiassa. Sukupuolia on kaksi, lisäksi muun sukupuolisia erittäin vähän.

    • Erittäin paljon myöskin biologisia, sillä biologia/fysiologia myös tuottaa tietyntyyppistä ulkonäköä.
      Esimerkiksi erittäin naisellinen keikkuvalanteinen kävely johtuu lantiorangan rakenteesta ja lantioranka on biologiaa/fysiologiaa. Löysät ranteet liikkuvista rannenivelistä, tyypillistä naisten nivelille jne, jne.

  4. Uskonnollisesti asiaa on pohdittu kautta aikain, jossakin kultuureissa Trans-ihmisiä on pidetty jopa jumalallisina, koska heissä on sekä miestä, että naista, kuten on ajateltu Jumalassa olevan.

    Apokryfikirjassa selitetään asiaa niin, että sielu, joka on tehnyt jotakin, joka ei ole kelvollista, joutuu palaamaan takaisin korjautumaan, oppimaan lisää.

    Jos nainen on halveksinut miestä, hänen sielunsa joutuu rangaistukseksi miehen ruumiseen korjautumaan, jos mies on halveksinut naisia, hänen sielunsa joutuu naisen ruumiiseen oppimaan mitä on olla nainen. Olemaan siis halveksittu.

    Oli miten oli, itse ajattelen, että erilaisuus on olemassa siksi, että me voimme oppia, että kaikki ei ole itsestään selvää, ja saamme vielä ihmetellä hyväntatoisesti kaikenlaista. Meitä punnitaan heidän kauttaan, olemmeko ihmisiä vai susia.

  5. Hyvä blogi! – Joskus tuntuu, että oikeassa olijat tuomitsevat väärässä olijat kovin helposti pyytelmällä anteeksi väärässä olijoiden puolesta. On hyvä, että heikkojen puolesta taistellaan, mutta kuka on väärässä ja kuka oikeassa, on vielä kysymysmerkki. Jos mustavalkoisesta tehdään vain mustaa tai valkoista, niin ollaanko silloin totuuden äärellä?

    Jos pimeyttä sanotaan valkeudeksi, niin kuinka suuri onkaan pimeys. Ihminen voi joutua helposti myös eksyksiin, pimeään ja ymmärryksen puutetta meissä on kaikissa on paljon.

  6. Anteeksipyynnön suhteen lähellä on kysymys, että onko ongelmana itse asiassa se, että ”toisinajattelijoita” vielä on, ja että heillä on toistaiseksi oikeus ja mahdollisuus ilmaista ajatuksensa.
    Anteeksipyyntö tuntuu oudolta: onhan vuosia vakuutettu moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden siunauksellisuutta. Mielipiteiden moneus onkin nyt ongelma. Kehitys kai kehittyy?

Kirjoittaja

Luukkanen Tarja-Liisa
Luukkanen Tarja-Liisa
Teologian ja historian tohtori, dosentti sekä oppi- ja aatehistorian tohtori, joka kirjoittaa uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan globaaleista ja suomalaisista ilmiöistä.