Kun järjestöt etsivät paikkaansa kuin Hermanni ja Riitu Päätalon uuni, niin tuli mieleeni tarina traktorinvalmistuksesta. Eräässä maassa oli traktoritehdas, jota tuotti maatalouden tarpeisiin traktoreita. Niissä havaittiin vain sellainen ominaisuus, että ne kestivät käyttöä vain määrätyn ajan. Jos oikein muistan, niin se olisi vähän yli 1500 tuntia.
Eräs henkilö kiinnostui asiasta, kun omasta eli hänen käytössään olleesta nimikkotraktorista tuli kovan pamauksen myötä jotain osia lohkon kyljestä ulos. Hän tutki asiaa ja löysi syyn ja keksi siihen ratkaisun. Kampiakseli tarvitsi jonkinasteisen tasapainottavan palasen.
Hän laati tarkan selostuksen aiheesta teki piirrokset parantavasta muutoksesta ja esitti, että suunnitelman mukainen muutos otattaisi kehitysohjelmaan ja kokeiltaisi onko ratkaisu ongelmaan löydetty. Maa oli yksipuoluejärjestelmän maa, jonka nimeä en muista tarkasti enkä siksi laita tähän.Asia piti siis laittaa vireille paikallisen puoluetoimiston kautta.
Henkilö saa audienssin ja menee esitykset mukanaan byroon ja saa siellä esitellä ideansa. Esitys otetaan vastaan ja toivo viriää, että tästä tulee jotain hyvää. Aikaa kului j vastausta odotettiin innolle. Kun vastaus venyi niin odotukset kunniamaininnasta hiipui ja puuduttava odotus tuli tilalle.
Yllätys oli suuri, kun eräänä päivänä tuleekin poliisit, muistaakseni pidätysmääräyksen kanssa. Ei kehuja ei parantavan systeemin käyttöönottoa. Henkilö oli noussut puolueen täydellistä tietämystä ja arvovaltaa vastaan ja näin tullut kansanviholliseksi. Miksi hän ylipäänsä oli alkanut tutkia asiaa ja samalla mielessään ryhtynyt kapinaan hyvää järjestelmää vastaan. Asian olen lukenut kauan sitten jostain kirjasta, josta en muista nimeä enkä kirjoittajaa.
Ainakin täällä Porissa on kouluilla ollut seurakuntien kanssa ihan hyvä ja asiallinen yhteistyö. Olen virassa ollessani ollut toimittamassa melkoisen määrän koulukirkkoja. Ihan viime vuosinakin. Henki on tuntunut hyvältä ja sanankuulijat kivoilta. Päivän avaukset suoritetaan taas isoissa kouluissa keskusradion kautta, joten kuulijoita ei edes näe. Se on vähän kolkko tilanne avauksen pitäjälle.
Ihan hyviä kommentteja, osin hauskojakin. Tässä kohtaa repesin melko totaalisesti:
”Kouluihin menevillä seurakuntien työntekijöillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia valvoa, noudattavatko koulut Opetushallituksen ohjeita.”
Just joo. Halua ja yritystä varmaan olisi, mutta kun ei vaan pysty… 😀
Toinen aika hauska ”tilastotieto” oli tämä:
”Vinkon mukaan seurakunta on koulujen keskuudessa suosittu yhteistyökumppani. Opetushallituksen kysely vuodelta 2011 osoittaa, että 96 prosenttia peruskouluista ja 91 prosenttia lukioista tekee yhteistyötä seurakuntien kanssa.”
Onpa hyvä, että tuli selvitettyä. Tiesittekö muuten, että vessassa käyminen on tosi suosittua: lähes 100 prosenttia suomalaisista käy siellä päivittäin.
” Just joo. Halua ja yritystä varmaan olisi, mutta kun ei vaan pysty… :D”
Risto, Risto repee, vaan minäkin repesin nauramaan sun ensimmäistä juttua lukiessa. Mutta ihan eri syistä. Haluaisit kyllä tietää, mutta et pysty. :)))
Kyllä mä vielä pystyn.
neuvostoliitossa koulu teki yhteistyötä puolueen kanssa.tämäkin oli varmaan ihan ok.vaikka huoltajat olisivat mitä mieltä lasten pakottaminen minkään ideologian oppeihin ei ole oikein.tosin useimmat huoltajat eivät varmaan olisi pahoillaan vaikka tämä”yhteistyö”lopetattaisiinkin.nähtäväksi jää koska se loppuu.
Niin, Neuvostoliittossa puolue taisi korvata uskonnon. Ihminenhän tekee aina jostakin asiasta itselleen jumalan ja alkaa muistuttaa sitten tätä palvovaa jumalaansa ajan saatossa – oli se sitten vaikka kylmä materialiaa.
Käytännön tasolla täydellinen moni-uskonnollisuus ei toimi, sillä joku loukkaa aina jotakin ja joku inhottaa jotakin. Meidän tulisi yhteiskunnan tasolla tutkia Suomen historiaa ja samalla katsoa tulevaisuuteen, että mikä on se arvopohja ja ne arvot, minkä päälle rakennetaan, jos kristinusko halutaan hävittää pois? Vai onko se vain anarkiaa ”vahvin voittaa” vai onko se joku punainen kirja?
Perusopetuslain valmistelussa 2000-luvun alussa esitettiin linjaus, jonka huomioon ottaminen olisi nyt hyvin perusteltua:
”Perusopetuksen järjestäjä päättää, mitä toimintaa järjestetään niille oppilaille, jotka eivät osallistu uskonnon harjoittamiseen. Oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään.” (HE 170/2002 vp)
Edellä sanottu on perusopetuslakia kokevasta hallituksen esityksen lain yksityiskohtaisista perusteluista. Perustuslakivaliokuntahan sitten poisti pykälän 13 a Peruskoululaista sekä ilmaisi katsovansa, että perustuslain määräys riittää niin että lain säädöstä ei tarvita, ja että voidaan antaa hallinnollisia ohjeita. Opetushallituksen sitten antoikin taannoinen muistion/ohjeen asiasta.
Opetushallituksen ohjeeseen ei kuitenkaan tullut tuota lakiesityksen perusteluissa esitettyä ohjeistavaa linjausta, vaan OPH:n ohjeessa vain mainitaan ”muu toiminta” kuvaamatta tarkemmin sen luonnetta. Se on ollut hyvin valitettavaa. Lakiesityksen perusteluissa esitetyn ajatuksen pois jättäminen on johtanut ja myötävaikuttanut siihen, että käytännössä maamme kouluissa ei pääsääntöisesti ole järjestetty uskonnonharjoitukseen osallistumattomille oppilaille asianmukaista vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa eikä tiedotettu mahdollisen ”muun toiminnan” sisällöstä ja muodosta niin, että huoltajilla olisi ollut ”todellinen ja aito vapaus valita” kahden eri vaihtoehdon väliltä.
PeV:n linjauksen (huhtikuu 2014) toteuttaminen edellyttää, että peruskoulun oppilaan huoltajilla ja lukiolaisilla on selkeästi kaksi vaihtoehtoa, uskonnonharjoitusta sisältävä tilaisuus ja sille vaihtoehtoinen uskonnollisesti tunnustukseton tilaisuus tai ohjelma. Asiaa ei saa enää ilmaista entiseen tapaan niin, että uskonnollinen vaihtoehto olisi jotenkin selvästi ensisijainen ja siitä voi vain hakea ”vapautusta”, vaan tulee alkaa ilmaista, että kaikilla on kaksi yhtäläisesti esitettyä vaihtoehtoa.
”Mahdollisuuksien mukaan ” -ilmaus PeV:n päätöksessä ei voi tarkoittaa mitään ”järjestetään jos jaksetaan” -vähättelyä, joka olisi perusoikeudellinen skandaali, vaan se tulee ymmärtää niin, että muu ohjelma aina järjestetään ja sen järjestämisessä käytetään hyväksi aina erilaisia paikkakunnalla olemassa olevia mahdollisuuksia. Näitä mahdollisuuksia voivat tarjota myös esimerkiksi kunnan eri hallintokuntien resurssit (nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimi) samoin kuin alueella toimivat moninaiset kansalaisjärjestöt.
PeV ”Perustuslakivaliokunnan mielestä on kaiken kaikkiaan olennaista, että oppilaalle tai hänen huoltajalleen jää todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko oppilas uskonnollista ainesta sisältäviin koulun tilaisuuksiin. Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa. Lisäksi julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan se, että tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä ei aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seurauksia.”
Samalla on paikallaan edelleen pohtia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja apulaisoikeuskanslerin päätöksen sisältöjä. Paras ratkaisu oppilaiden ja perheiden yhdenvertaisen kohtelun sekä uskonnon ja omantunnon vapauden sekä siihen liittyvän arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan kannalta olisi yhä, että koulu ja päiväkoti ei järjestä minkään uskonnollisen yhdyskunnan tunnustuksellista uskonnonharjoitusta osana toimintaansa. Perusteluja siihen sisältyy esim. oikeudessa todistamiseen liittyvästä uskonnollisen valan poistamisesityksen perusteluissa.
Jos oikeutta pitää ”uskonasiat” ja niihin liittyvä julkinen käyttäytyminen oppilaan perheen omana yksityisasiana ei kuitenkaan nyt kouluissamme ole tarkoitus toteuttaa, tulee ohjeistuksen uskonnolliselle ohjelmalle vaihtoehtoisesta, mielekkäästä toiminnasta olla sellainen, että perheillä on mahdollisimman todellinen ja aito mahdollisuus valita uskonnollisen ja tunnustuksettoman vaihtoehdon välillä. Käsitykseni mukaan leimautumista ja haitallisia seurauksia ei voi kuitenkaan kokonaan välttää, mikäli perheet pakotetaan tekemään tällainen valinta uskonnollisen ja tunnustuksettoman vaihtoehdon välillä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia ei ole sentään näköjään kokonaan jätetty huomiotta, vaikka PeV jättikin jättikin ne populistisessa hengessä syrjään väittämällä koulun järjestämän yhden uskonnon tunnustuksellisen jumalanpalvelustoiminnan olevan ”ongelmatonta” (vrt. esim. erilaiseen asemaan asettaminen uskonnon tai vakaumuksenperusteella tai pakottaminen arkaluontoisen tiedon julkituomiseen ).
“Ehdotuksen mukaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan tavoin luovuttaisiin todistajan ja asiantuntijan Jumalan kautta antamasta valasta (ks. OMSO 65/2012 s. 77—79). Kaikki antaisivat jatkossa vakuutuksen kunnian ja omantunnon kautta kuten Ruotsissa ja Norjassa. Kuultavien yhdenmukaisen kohtelun ja uskonnonvapauden kannalta voidaan pitää perusteltuna, että henkilöä kuullaan neutraalin vakuutuksen nojalla. Uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyy ajatus moniarvoisesta ja suvaitsevasta yhteiskunnasta.
Uskonnonvapauslain 5 §:n mukaan asianomainen henkilö saa valita valan ja vakuutuksen antamisen välillä riippumatta siitä, kuuluko hän uskontokuntaan. Pykälän mukaan vakuutus annetaan aina, jos se on säädetty velvoittautumisen ainoaksi muodoksi. Perustuslakivaliokunta on mainitun pykälän johdosta todennut seuraavaa (PeVM 10/2002 s. 6): ”Valaa ja vakuutusta käytetään erilaisiin julkisen vallan tarpeisiin tilanteissa, joissa on välttämätöntä esimerkiksi korostaa tietyn tehtävän hoitamiseen liittyviä periaatteita tai vakuuttua annetun tiedon oikeellisuudesta. Julkisen vallan suhtautumisen tällaiseen juhlamuotoiseen lupautumisen muotoon tulisi olla uskonnollisesti neutraalia.”
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa (Dimitras ym. v. Kreikka 3.6.2010). Ylipäätään henkilöllä ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (Alexandridis v. Kreikka 21.2.2008). Uskonnollista vakaumusta koskevat tiedot ovat henkilötietolain (523/1999) 11 §:n mukaan ns. arkaluonteisia tietoja. Tällaiset tiedot kuuluvat myös Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen mukaan erityisen suojan piiriin (L 35/1992; SopS 36/1992). Valtion on myös toimittava neutraalisti ja puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova 13.12.2001).
Käytännössä johonkin muuhun kuin evankelis-luterilaiseen uskontokuntaan kuuluvalla henkilöllä voi olla vaikeuksia ymmärtää, mitä jumalaa valassa tarkoitetaan, varsinkin jos oikeussalissa on Raamattu. Henkilön voi olla vaikeata valita valan ja vakuutuksen välillä, jos vala ymmärretään painoarvoltaan vakuutusta merkityksellisemmäksi. Tästä voi seurata aiheetonta painetta antaa vala, vaikka tällaista etusijajärjestystä ei laissa ole tarkoitettu asettaa. Menettelyn joutuisuuden kannalta pelkän vakuutuksen käyttäminen on myös eduksi.”
Niinpä. Tämän olisi voinut lukea melkein tällaisena vaikka aamun lehdestä.
Luin Venäläisen kirjailijan kirjoittaman kirjan jonka juoni oli juuri tuo. Venäjän systeemiin kun ei sovi se, että joku nousee tavallisuudesta muiden yläpuolelle. Juuri tämän tähden Venäjä on teknologiassa jäljessä. Siellä kun tiedetään tämä niin kukaan ei uskalla keksiä mitään. Kopioidaan vaan lännestä kaikki.
Töissä jotkut veljet vitsailivat, että kuuluisin venäläinen keksijä on Uspatoff. US patent office.