Totuus ja rakkaus yhteen kuuluu

 

Kuva on Someron kirkosta 16.7.2023 vähää ennen jumalanpalveluksen alkua.

Meidän uskontomme on uskoa yhteen Jumalaan.  Seuraamme jo Siinain vuorella annettua käskyä pitäytyä vain yhteen Jumalaan. Häntä ainoata kunnioitamme ja palvomme.

Ensimmäinen käsky kuuluu:

”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.”

Tätä opetti myös meidän Vapahtajamme:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27)

Uskonpuhdistajamme opetti tämän opetuksen merkityksen Vähässä Katekismuksessa:

Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.

Tätä samaa opetusta antaa myös  apokryfitekstimme Viisauden kirjasta:

Ei ole muuta jumalaa kuin sinä,
sinä pidät kaikesta huolen.

SUNNUNTAI 30.7.2023
9. sunnuntai helluntaista
Totuus ja harha

Jumalan rajaton voima ja hänen rakkautensa kuuluvat yhteen.  Kaikkivaltias on armollinen meitä, hänen luotujaan, kohtaan.

Oikeus syntyy voimastasi:
kaikki ovat sinun valtasi alla,
ja siksi olet kaikille armollinen.

Viisauden kirja on pätevämpi, kuin sellaiset muka viisaat ajatukset, että Jumalan kaikkivaltius ja Jumalan rakkaus muka olisivat toisiaan vastaan. Kuvittelevat, että kaikkivaltius pienenee rakkauden verran.  Näin nuo suureet on ikään kuin pantu vähennyslaskuun: Täydellinen kaikkivaltius miinus rakkaus  on yhtä kuin  todellinen rakkaus,   A-B=C. Tällainen on sekä Jumalan kaikkivaltiuden että Jumalan rakkauden kuvittelemista aivan liian rajallisiksi.

Viisauden kirjassa logiikka onkin niin, että kaikkivaltiudesta seuraa myös rajaton rakkaus. Jumala on armollinen kaikille. Voimme jopa sanoa, Rajaton kaikkivaltius mahdollistaa rajattoman rakkauden eli siis täydellisen armollisuuden.

Asetelma siis ei olekaan yhden suoran päinvastaiset ilmiöt, vaan ikään kuin neliön  muotoisen pellon pinta-alan ajattelu, missä toisena sivuna on Jumalan ääretön kaikkivaltius ja toisena sivuna on Jumalan ääretön rakkaus, täydellinen armollisuus.

Juuri tällaisena todella rakastavana ja todella täydellisen vallan omaavana hän voi armahtaa meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme: Itsessämme syntisinä saamme täydellisen armahduksen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden.

 

Sunnuntain apokryfiteksti  Viis. 12:13, 16–19

Ei ole muuta jumalaa kuin sinä,
sinä pidät kaikesta huolen.
Ei ole jumalaa,
jolle joutuisit osoittamaan, että tuomitsit oikein.
Oikeus syntyy voimastasi:
kaikki ovat sinun valtasi alla,
ja siksi olet kaikille armollinen.
Jos joku epäilee kaikkivaltiuttasi,
sinä osoitat voimasi hänelle,
ja niille, jotka sen tuntevat,
sinä opetat, kuinka uhittelijan käy.
Vaikka sinulla on kaikki valta ja voima,
olet tuomioissasi lempeä
ja hallitset meitä armeliaasti –
sinä, joka voit osoittaa voimasi milloin tahdot.

Näin sinä olet toiminut,
näin olet opettanut kansallesi,
että oikeamielisyyteen kuuluu ihmisrakkaus.
Sinä olet antanut omillesi toivon,
avannut synnintekijöille katumuksen tien.

    • Ari

      Jeesus on todellakin kuollut koko maailman syntien puolesta. Siinä ei ole mitään erotusta.

      Jokainen ihminen on Jumalan edessä yhtä arvokas. Jumala on myös jokaiselle ihmiselle antanut elämän. Hän on meidän Luojamme. Itsensä puolustamisessa on siis kysymys elämän suojelusta sellaista luomistyön vastaista uhkaa vastaan, jolla Jumalan luomistyötä yritetään mitätöidä surmaamalla.

      Mikäli laiminlöy tämän rikollisuutta vastaan puolustautumisen, niin seurauksena useinkin on kokonainen rikossarja, kun hyökkääjälle annetaan viesti, että hänen työnsä on menestyksellistä, joten: ”Jatkampa vielä eteenpäin”, muodostuu tuollaisen elämänasenteeksi ja tuho sen kuin vain kasvaa ja kasvaa.

      Ethän sinäkään anna rikkaruohojen vallata puutarhaasi, vaan kitket ne pois jo ennen kuin ne pääsevät valtaan koko puutarhaa tuhoamaan.

    • No etkö muka tappamalla toista juuri mitätöisi tätä Jumalan luomistyötä, mistä olet saanut tuon vallan päättää että sinä saat niin tehdä?

    • Ari

      Kysymys on siitä, että koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa on puolustettava mieletöntä ja järjetöntä tuhoamista vastaan. Tästä on kysymys.

      Jotta tämä ei muodostu mielivallaksi, yhteiskuntaan on uskottu järjestyksen pito nimenomaan järjestysvallalle. Muut älkööt puuttuko heidän töihinsä.

      Poikkeukselliset tilanteet voivat johtaa eri ratkaisuun. Esimerkiksi kerran Turussa kadulla yhtenä talvena kävellessäni näin erään risteyksen tukossa. Kukaan ei päässyt mihinkään. Kaiken keskellä oli liukastellut bussi, joka esti kulun joka suunnasta tulevilta. Kun tulin paikalle ja näin tilanteen, niin vaikka en ole poliisi, otin komennon risteyksestä, eleillä viittoen. Komensin jokaisen neljältä suunnalta tulleen autojonon peruuttamaan niin paljon, että keskelle risteyttä juuttunut bussi pääsi liikkeelle. Sen jälkeen annoin eri suunnista tulleiden autojonojen tulla yksi kerrallaan risteykseen. Kun kaikki suunnat olivat auenneet, niin poistuin paikalta. Tämä on sellaista vastuun kantamista lähimmäisistään, missä vapautetaan lähimmäiset turhista ongelmista. (Toki upseerikoulutukseni antoi valmiuden tehtävän onnistumiseen.)

    • Matias Roto siis ajatteletko että yhtiskunnat saavat päättää ihmisten puolesta kuinka toimitaan, eikö siinä toimessa mitätöidä Jumalan luomistyötä sotimalla?

      Mistä koostuu nämä yhteiskunnan päättävät, eikö ihmisistä?

      Siis ovatko jotkut ihmiset arvokkaampia kuin toiset että voivat toisten puolesta päättää kuka saa elää ja kuka ei?

      Voivatko krisityt olla yhteiskunnassa päättämässä?

      Miksi Jeesus sanoo selkeästi etteivät Hänen seuraajansa voi hallita toisia ihmisiä?

      25 Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
      26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
      27 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne;(Matt.20)

    • Ari

      Oppisi on tuhoisaa koko ihmisten välisen yhteiselämän kannalta, koska oppisi seuraamisella kaikkien ihmisten elämä menisi ranttaliksi. Päättömäksi söhlöilyksi.

      Tunnustuskirjamme torjuu tuollaisen päättömyyden
      ja sen sinut vangikseen sitoman yhteiskunnan hajalle repivän oppisi mitä määrätietoisimmin.


      12. Muut joukkiot ja lahkot

      Opinkohtia, joita ei voi suvaita valtion piirissä

      1. Esivalta ei uuden liiton aikana ole Jumalalle mieluinen sääty.

      2. Kristitty ei voi olla eikä toimia esivallan virassa omaatuntoaan loukkaamatta.

      3. Kristitty ei voi omaatuntoaan loukkaamatta esivallan virassa vastustaa pahoja ihmisiä, vaikka sellainen tehtävä osuisi hänen kohdalleen. Samoin eivät alamaiset saa kutsua esivaltaansa avuksi ja suojaksi – vaikka sillä on Jumalan antama valta juuri tähän tarkoitukseen.

      4. Kristitty ei hyvällä omallatunnolla voi vannoa valaa. Hän ei saa myöskään tehdä uskollisuudenvalaa ruhtinaalleen tai esivallalleen.

      5. Esivalta ei uuden liiton aikana voi omaatuntoaan loukkaamatta tuomita rikollisia kuolemaan.

    • Matias Roto toteatko tosissasi seuraavan:””Oppisi on tuhoisaa koko ihmisten välisen yhteiselämän kannalta, koska oppisi seuraamisella kaikkien ihmisten elämä menisi ranttaliksi. Päättömäksi söhlöilyksi.”?

      Mitä on ”minun” oppini, se on selkeästi että tulee kuunnelle ja totella Jumalaa ennen kuin ihmistä eli kun ihminen käskee tekemään sellaista mitä Jumala kieltää niin ei pidä olla kuuliainen sille, eikö ole selvää, tuleeko tästä ”päätöntä söhläilyä” vai rakkauden kautta vaikuttavia tekoja?

    • Ari

      Puhut kauniisti rakkauden teoista. Mutta sitten teet näitä koskevista Jeesuksen opetuksista vääriä johtopäätöksiä meidän yhteiskuntamme palvelustehtäviin.

      Muista että sana ”ministeri” tarkoittaa ”palvelijaa”. Juuri käyttämällä valtaansa yhteiskunnan yhteisten asioiden hoidossa hän parhaalla mahdollisella tavalla tekee ’orjan työtä’ meidän kansalaistemme hyväksi.

    • Matias Roto ketä ”palvelee” ministerit jotka tekevät Jumalan tahdon vastaisia lakeja?

      Ketä palvelee naapurimaan ”ministerit” ja johtaja kun hyökkäävät toisen saman uskonnon omaavan maan kimppuun?

      Eikö sinulle VT.n kautta israelin kansan kohtalo opeta mitään? Siis kun israelin kansaa johti kuninkaat niin kuinka kävikään, mitä luet Raamatusta?

    • Ari

      Luen Raamatusta miten JUMALA siunasi KUNINGAS Daavidin

      Esimerkiksi Sirakin kirjan luvussa 47 kerrotaan hänestä ylistävin sanoin.

      https://raamattu.fi/raamattu/KR38/SIR.47/

      Tästä onkin hyvä että siirramme keskustelumme jatkon ensi viikon blogiini, jonka julkaisen maanantaina, jos Herra suo. Voitko panna seuraavat kysymyksesi sinne.

      Siinä käsittelen juuri tuosta Sir. 47. luvusta olevaa tekstiä.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25