Totuus ei tee vapaaksi vaan masentuneeksi
Sosiaalipsykologiaa opiskellessani törmäsin kiinnostavaan ilmiöön nimeltä kontrollin illuusio. Se tarkoittaa, että tutkimusten mukaan ihmiset keskimäärin arvioivat mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin epärealistisen korkeiksi. Heillä on siis harhainen käsitys toimintavapaudestaan.
No, tämä ei ehkä vielä yllätä. Mutta löytyy yksi ihmisryhmä, jolla ei tätä kontrollin illuusiota esiinny: masentuneet ihmiset. Heillä ei siis ole epärealistisia käsityksiä vaikutusmahdollisuuksistaan, vaan he hamottavat mahdolisuudet keskimäärin sellaisiksi kuin ne tosiasiallisesti ovat. (Tämä tuskin suuresti lohduttaa vaikeasti masentunutta. Luultavasti ihminen olisi mieluummin epärealistinen ja hyvinvoiva.)
Summauksena: Jos vapaus on sitä, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioihin, totuus ei siis aina teekään vapaaksi vaan pikemminkin sairaaksi. Henkinen hyvinvointi ja ympäristön havaitseminen objektiivisesti ja oikein eivät siis aina liity yhteen. Itsepetoksella näyttää olevan tärkeä henkistä hyvinvointia ylläpitävä vaikutus.
Jäin miettimään, miten tämä näkyy hengellisellä kentällä. Voisiko ajatella kärjistäen niin, että ratkaisukeskeistä uskonnollisuutta kannattavat ihmiset ovat keskimäärin mieleltään terveitä epärealisteja? He kuvittelevat, että ihminen voi vaikuttaa iäisyyskohtaloonsa omilla ratkaisuillaan. Körttiläisyyteen taipuvaiset armon ikävöitsijät taas edustavat ehkä useammin masentunutta realismia? Heille on selvää, että pelastus on yksin Jumalan käsissä, eikä ihmisellä ole mahdollisuutta siihen vaikuttaa. (Toki tässä erona edelliseen kappaleeseen on se, että körttiläinen harvoin haluaa vaihtaa ratkaisukeskeisen kristityn housuihin. Hän ei ole valmis luopumaan masentavasta realismistaan. En minä ainakaan :)
94 kommenttia
”Joku voi tuntea kristillisen opin sisällön erittäin hyvin, mutta ei itse vättämättä ole uskova. Toinen voi olla uskova, vaikka opillinen käsityskyky on tosi hataralla pohjalla.”
Usko tulee kuulemisesta. Lukeminen on kuulemista. Tässä ei ole mitään magiaa, kuten uskoa väritetään, vaan kuulemisen kautta avautuvaa ymmärtämistä. Kun koulussa opetetaan, että Merkurius on aurinkoa lähin planeetta, niin uskon sen, vaikka en pysty henk.koht. todentamaan niin olevan. Jos uskoa Jumalan Poikaan ei tule kuulemisen kautta, niin onko vika ymmärryksessä? Ei välttämättä, vaan siinä, mitä kuullaan.
Kirkon Ut on manipuloitu, väärennetty avainkohtien osalta, jolla tuetaan isiltä perittyä lukutapaa, mikä on tuttua juutalaisuudesta. Näin se, mitä kuullaan, on ristiriidassa sen kanssa, mitä sanotaan Jumalan rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta (kirkon mukaan vanhurskaudesta). Ymmärtämiseen päästään kuitenkin silloin, kun kuultu on ristiriidatonta kaiken muun kuullun kanssa. Usko tulee ymmärtämisestä, pakottamatta, jolloin persoonallisuus ei järky.
Pääsääntöisesti herätysusko perustuu pakottamiseen. Joudut helvettiin, kadotukseen, jos et usko. On siis uskottava, vaikka ei ymmärrä, jottei joudu kadotukseen. Se on loukkaus Raamatun ilmoitusta kohtaan, ikään kuin usko olisi jotain sellaista, joka ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi. Mutta ennen kaikkea tällainen ”evankeliointi” on loukkaus Jumalan oikeudenmukaisuutta kohtaan. Pakottamisesta ei tule muuta kuin ongelmia, koska se rikkoo ihmisen persoonaa.
Miksi luterilaista kirkkoa ei kiinnosta terve, kahleista vapauttava usko?
Edelleenkin mielenkiinnolla ajattelen blogon aihetta, siis totuus masentaa eli se ettei oma elämä olekkaan omassa käsissä vaan omaan rauhaan ja tyytyväisyyteen vaikkuttaa niin moni ulkopuolelta.
Oman elämän langat eivät olekkaan omissa käsissä vaan niitä ohjailee jokin mikä ei haluakkaan minulle hyvää vaan haluaa rikkoa sen kaiken kauniin jota olen rakentanut, tämä oli myös oma ymmärrykseni kun pitkä avoliitto päättyi eroon, olin katkera koska ”luulin” eron johtuneen toisesta miehestä.
Siis vaikka kuvittelin eläneeni hyvää parisuhdetta ja elämää yleensä, en siis ”nähnyt” omia tekoja selkeästi, olin sokea omille teoilleni.
En siis ihmettele kun joku todella sanoo ”totuuden”masentavan.
Millä tämän voi parantaa?
Onko kellään siihen lääkettä?
Minä löysin parantajan, Jeesuksen.
Ari, kyllä juutalaiset uskoivat Jeesusta, ensimmäiset Kristityt olivat kaikki Juutalaisia. Samoin on historiallisesti hiukan yksioikoista jatkuvasti väittää, että Lutherilaiset ovat vainonneet ja tappaneet kristittyjä.
Tapiolla on paljon hyviä huomiota, mutta jos väittää yksikantaan Kirkon opetuksen ja teologian olevan harhassa, niin kuinka kukaan olisi voinut tulla oikeaan Jeesuksen tuntemiseen? Usko ilman tekoja on kuollut, mutta Raamatun mukaan sellaista Kristillistä Uskoa ei ole olemassa, joka ei toimisi Jumalassa.
Vanhurskaus on ennenkaikkea Jumalan mielenmukaisuutta. Se on yhtä, kuin se, että ihminen turvaa kaikessa Jumalaan Kristuksen kautta. Omat tekemiset eivät siis tee ihmisestä oikeudenmukaista, vaan Usko Jumalaan. Tämä on Jumalan tahdon mukaista ja uskonlain (Room. 3:27) mukaan elämistä.
Kristuksen oppi on yksinkertaisesti oppia tuntemaan Jumala, joka on kaiken inhimillisen yläpuolella vaikuttava Voima, joka on ilmestynyt ihmiskunnalle Kristuksesta, joka seurakunnassa vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta.
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.’ Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte. Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. Sillä Daavid sanoo hänestä: ’Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.’ Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. Apost.t.2:21-32
Palaan vielä Emilian vastakkain asetteluun. Eikö voitaisi vain hyväksyä, että ihmisillä on erilaisia teitä kurottautuessaan Vapahtajaansa kohti? Toisille sopii selvä askeleen ottaminen, kutsuttakoon sitä vaikka ratkaisuksi. Eihän se ole keltään pois. Sille, että pelastus on selkänsä kääntäneillekin, en löydä Jeesuksen sanoista vahvistusta. Tutustuin körttiläisyyteen ollessani talkoolaisena viime vuonna herättäjäjuhlilla. Minun täytyy sanoa, että jos olisin tullut sinne sieluni hädässä, olisin jäänyt vastauksia vaille.
p.o. kommentaattorien
Nyt vetää Elina Karhu melko lailla mutkia suoraksi. Juu kyllä. 1990-luvulla luin itsekin psykologi-lehdestä artikkelin´, jossa todettiin kiintoisa uusi asia: korrelaatio depression ja eksaktin realiteettitestauksen välillä. Miksei se voi totta olla, jos ajatellaan vaikka ilmastoahdistuneita ja lentosyyllistyviä ja lasketaan korrelaatiokertoimet niille joiden mielestä koko ilmastonmuutos on salajuoni jolla ihmisiä säilytellään (AntiFa:n salajuoni, ei ole kunnia tuntea). Uskallan asettaa hypoteesin, että nämä ei-ole-mitään-ihmisen-aiheuttamaa-ilmastomuutosta, eivät siis kärsi ilmastoahdistuksesta. Olisikohan hyvä — jos se meinaan ohjaa käytöstä mahdollisuuksien mukaan säästävämpiin valintoihin.
Jokaisessa herätysliikkeessä olen havainnut ihan tattis sisäänrakennetun vaatimuksen tiettyyn käytöskoodiin, toimintamalliin jolla siis pelastuu.
Ihmisestä ei ole hellittämään otettaan. Jos riemuitaan pelastusvarmuudesta, sitten on riemuittava pelastusvarmuudesta. Jos on oltava surkimus, sitten kontataan maton alle ja vielä korkkimatinkin alle.
Jotenkin näyttää että syninpäästön saaminen auttaisi. Ihan vanhanaikainen rippi.
Körteillä oli joskus ”kamarikeskusteluja” mutta kyllä ne on hävinneet.
Voi kun ei väsyttäis niin jaksais selittää miksi se rippi auttaa. Synninpäästön pitäis olla luterilaisen arkipäivää ja monella taholla se jo on. Herännäisyys on monin tavoin ihan jees, mutta tätä ei tahdo saada.
Tuo oli kuitenkin vain yksi katsaus depressioon, se on itsessään erittäin monisyinen, usein perinnöllinen,
”Totuus ei tee vapaaksi vaan masentuneeksi” Totuus ei pala tulessakaan pitää paikkansa, vaikka olisimme kuinka kovassa helteessä. Sielunvihollinen tekee kaikkensa suistaakseen uskovan ihmisen heikoille jäille. Siksi kannattaa oppia tuntemaan Raamattu hyvin, jottei vihollinen saa otetta elämäämme. Mitä lähempänä kuljemme Herraamme, niin vihollinen voi kiusata ja vaivata meidän ajatusmaailmassamme ja tekemisissämme. Kun rukoilemme paljon ja pyydämme, että Jeesus Vapahtajamme sulkisi meidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tällöin vihollinen irroittaa otteensa ja jättää meidät. Raamattu puhuu monessa kohdin siitä että ”Totuus tekee vapaaksi eikä tee masentuneeksi. Emilia Karhu: Sinä vot testata kumpi vaihtoehto toimii?
Mielenkiintoista lukea näitä kommentteja. Terveellinen oppi tukee vaikeuksissa olevia ihmisiä. Väitän, että jokaisella meistä on elämän aikana sairauksia ja erilaisia ongelmia. Miten suhtaudumme lähimmäiseen joka sairastaa tai on joutunut ongelmiin? Ei tarvitse kuin aukaista suumme, kun vaikeuksissa oleva henkilö kokee läsnäolomme tunkkaiseksi ja ahdistavaksi. Miksi kuunteleminen on paljon vaikeampaa kuin ”hyvien” vastausten antaminen?
Moni meistä tapaa päivän aikana erilaisia ihmisiä. Ovatko he kaikki meille lähimmäisiä vai mitä he ovat? Minkälaiseksi teemme kodin, työpaikan, seurakunnan, K24:n ja muut paikat, joissa olemme?
Ilmoita asiaton kommentti