Tosi on

Hyvässä ystävyydessä kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä.

Psykologi Ilona Rauhala, uniikki 3/2022.

Olisi hyvä, jos uskovaisellakin olisi kaikenlaisia ystäviä, myös niitä, jotka eivät usko. Se on mahdollista, eikö niin?

  1. Kaikki ystävät ovat tässä maailmassa tarpeen. Ei meidän tarvitse ystäviämme luokitella. Hyvä on, jos joku haluaa olla juuri meidän ystävämme., vaikka tietää ”millaista tekoa” me olemme. Emme me kukaan varsinaisesti ansaitse ystäviä.
    Hyvä, jos joku meitä kestää, eivät uskovaiset välittämättä valioluokkaa ole 🙂

    (Ilona Rauhalan äitikin on ollut ystäväni nuoresta asti, luokkatoveri, kuorotoveri, kämppäkaveri, työkaveri ja paljon muuta. Tuskin olemme koko ajan olleet samaa mieltå kaikista asioista. Toiselta voi myös oppia.)

    • Maija, emme todellakaan ole täydellisiä. Jokaisella on omat vikansa, puutteensa ja heikkoutensa. Siksi ihmissuhteissa anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat tärkeitä. Uskokaamme myös, että Jeesus on antanut syntimme anteeksi nimensä ja verensä tähden ja perusteella.

Kirjoittaja

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.