Toisenlainen Toivon päivä – sairastumisen tuomia mietteitä

Menin 2. kesäkuuta ennalta varattuun toimenpiteeseen sairaalan poliklinikalle. Kyseessä oli näytteiden ottaminen. Kyseinen toimenpide voi aiheuttaa pieniä jälkivaivoja ja myös tulehdusta. Itse sairastuin vakavammin, mutta onneksi hoito alkoi välittömästi.

Sain sepsiksen eli verenmyrkytyksen. Toimenpiteestä meni bakteereja verenkiertoon. Onneksi puoliso patisteli ottamaan päivystykseen yhteyttä, kun toimenpidettä seuraavana aamuna oli noussut kohtalaisen korkea kuume.

Perjantai 3. kesäkuuta meni aamusta pitkälle iltapäivään päivystyksessä, jossa aloin kyllä saada hoitoa. En ehtinyt aamulla ennen lähtöä syödä aamiaista enkä juoda mitään. Päivystyksessä piti olla sitten syömättä ja juomatta, tipassa tuli myöhemmin kyllä nestettä. Alkuiltapäivästä kunto oli vielä kohtuullinen, vaikka aamupäivästä olikin jo horkkaa eli kuumeen nousua. Menin vielä kotiin ja palasin illalla antibioottitiputukseen päivystykseen.

Perjantai-iltana kuntoni todettiin sellaiseksi, että piti jäädä sairaalaan. Se olikin viisasta. Illasta harkitsivat jo tehovalvontaan siirtämistä kuntoni vuoksi, mm. alhaisen verenpaineen vuoksi, mutta olin yön päivystyspoliklinikan valvontahuoneessa. Seuraavana aamupäivänä minut siirrettiin sairaalaan osastolle. Sielläkin tuli vielä hieman myöhemmin toinen harkinta teho-osastolle siirtämisestä. Jäin kuitenkin osastolle hoidettavaksi. Verestäni löydettiin kaksi bakteeria. Tuli siis toisenlainen Toivon päivä, 4. kesäkuuta.

Seuraavat päivät vietin pääasiassa vuoteessa ja kunto oli aluksi heikko. Sain 4 litraa nestettä vuorokaudessa lääkkeen lisäksi tiputuksessa, jotta verenpaineeni nousisi ja munuaiset toimisivat ja jotta virtsaa erittyisi riittävästi. Sain kuumeeseen lääkettä, mutta aina sen vaikutuksen loputtua alkoi tärinä kehossa ja kuumeen nousu. Kuumetta oli enimmillään lähes 39. Suihkuun pääseminen ensimmäisenä tai toisena osastopäivänä oli hienoa ja pitkänparransängen ajaminen. En liikkunut huoneeni ulkopuolella muutamaan päivään.

Lääkäri sanoi jo päivystyksessä ja myöhemmin osastolla, ettei ”ole (välintöntä) hengenvaaraa”. Toisaalta luonani kävi kahden lääkärin ja kolmen hoitajan ryhmä, jotka pohtivat hoitoani ja lääkäri ilmaisi heidän tultuaan:”Olemme huolissamme kunnostasi”. ”Oletko itse huolissasi voinnistasi?” Vastasin, että olen, kun vointi ei lähtenyt kohenemaan.

Hankalimman voinnin aikana tuli monenlaisia mietteitä, mm. siitä, että selviänkö. Olin jo aikaisemmin kokenut tarpeelliseksi miettiä, mitä toivoisin hautajaisistani. Kävin niitä läpi. Kävin läpi myös elämää taaksepäin. Tuli ajatus, että olin tehnyt satoja ja tuhansia asioita, joista voi olla kiitollinen. Samalla tuli vahva tunne myös siitä, että monien asioiden tekeminen on jättänyt liian vähän aikaa ja huomiota joillekin elämän tärkeille asioille.

Laitoin tilanteestani myös parikolme päivitystä facebookiin. Koin vahvana ja liikutuin, kun sain jopa satoja kavereiden tsemppikommentteja. Vaikeimpina aikoina myös rukoilin lyhyesti, minkä jaksoin. Olin osastolla kahdessa huoneessa ja niissä tutustuin huonekavereihin, erilaisiin ihmiskohtaloihin. Kävi jopa niin, että minut oli heti tunnistettu, kun tulin osastolle. Huonekaverina olleen vanhuksen puoliso totesi, kun juttelimme ja totesimme, keitä olemme: ”Oli kyllä pehmeä mies, kun sinut tuotiin tänne!”.

Muutaman huonomman päivän jälkeen antibiootti alkoi lopulta tepsimään ja kuumejaksojen välit pitenemään eikä kuume noussut enää niin korkealle. Pääsin myös jalkeille ja kävin käytävällä ja myöhemmin jopa sairaalan alakerran kahviossa ja kerran sairaalan etuovella jaloittelemassa.

Lopulta kunto koheni siten, että sain viikon sairaalassa olon jälkeen lähteä kotiin kotisairaanhoidon (tehosa-tiimi) piiriin. Sain antibioottipumpun viikoksi. Oli rankkaa kulkea kotiin ja käydä matkalla kaupassa ja apteekissa, mutta oli juhlaa päästä kotiin. Tein lepäämisen lomassa joitakin tarpeellisia työasioita, kun työni katkesi odottamatta ja yllättäen kuin olisin joutunut isompaan onnettomuuteen.

Antibioottipumpun jouduin jättämään pari päivää ennen suunniteltua aikaa, kun sain allergisen ihoreaktion antibiootista. Olen yliherkkä penisilliinille ja monille antibiooteille. Siksi aina hieman arveluttaa, jos joudun ottamaan antibioottilääkityksen.

Elämä siis pysähtyi sairastumiseen. Kokemus sairaalassa oli olon takia sekä karmea että toipumisen alettua koskettava ja kiitollinen. Kuten monet ovat kokeneet niin minäkin koin ja koen, että se laittoi ajattelemaan elämää uudella tavalla: Mikä on tärkeintä?

Alkukesä meni ja menee siis sairastaessa ja toipuessa. Toivon toipuvani siten, että saan vielä kunnolla nauttia tästä kesästä – ja elämästä! Näytteiden ottamisen tuloksetkin ovat tulossa, mutta en murehdi niitä ainakaan nyt.

Toivo/Topi 18.6. hieman yli 2 viikkoa sairastumisesta…

 

 

18 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Ei Toivo oikein sanoja löydy. Aina, kun näille kohdille osun, niin hiljainen esirukous-huokaus lähtee puolestasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.