Toimin väärin -anteeksi

Otin edellisen postaukseni pois, koska tein väärin liittäessäni siinä erääseen tragediaan  vanhoillislestadiolaisuuden.

Sain pyyhkeitä asian johdosta.

Hyvä niin.

En halua toimia väärin.

Pyydän anteeksi.

Kiitoksia kaikille asiasta valittaneille ja muhun yhteyttä ottaneelle.

Täällä sitä ihan omasta sontakasasta käsin älämölöä pidetään.

Koetan ottaa opikseni.

  1. Vanhoillislestadiolainen ehkäisykielto aiheuttaa joka tapauksessa inhimillistä kärsimystä niille, joiden voimavarat eivät jostain syystä riitä suurperheen kasvattamiseen.

    Lisäksi kiellon taustalla on miesten seksuaalisten oikeuksien ”pyhittäminen”, jopa vaimon terveyden kustannuksella. Kuinka pitkälle tässä mennään, riippuu sitten parien kohdalla monesta tekijästä: mm. parista itsestään, ehkäisykiellon intensiteetistä paikallisessa lestadiolaisyhteisössä, jne. Hyvin monesta asiasta.

    Inhimillisestä kärsimyksestä tässä suhteessa meillä monellakin terveydenhoidon ammattilaisilla olisi paljonkin kerrottavaa. Luonnollisesti meitä sitoo vaitiolovelvollisuus.

  2. En nyt ihan ymmärrä mikä se virhe oli, että tragedia liitetään vanhoillislestadiolaisuuteen. Sehän liittyy siihen, hyvin kiinteästi. Okei, lapsivuodepsykoosihan siinä luultavasti on kyseessä, ja sellaiseen voi sairastua yhtä hyvin ensimmäisen tai toisen lapsen kohdalla, mutta tässä linkissä käy hyvin esille se, millä tavoin tapaus liittyy asiaan. Jurmun kommentti äidistä on suorastaan jäätävä. Milloinka se menee jakeluun, että todellakin on tilanteita, joissa niitä voimia ei anneta? Jos joku niin minä sen tiedän. Ei siinä auttanut usko eikä fraasien toistelu rohkaisumielessä, kun missään ei näkynyt muuta valonpilkahdusta kuin kuoleman jälkeinen elämä. Minä sain apua, mutta niin monet ovat jääneet sitä vaille. Lapset siitä eniten kärsivät.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.