Kirjahyllyä siivotessa , käteen tarttui vanha Tiililän Systemaattinen Teologia- teos. Aloin selailla sitä ja takerruin toisaalta siihen miten hän ymmärtää Adamin ja toisaalta siihen miten hän selittää syntiinlankeemuksen. Hyvin mielenkiintoista.
Tiililän mukaan ,on älyllisesti epärehellistä kieltää evoluutio ja hän kertookin ihmisen kehitysvaiheista 50-luvun tietämyksestä lähtien. Ei mitenkään huonosti. Hän päätyy siihen ,että eri ihmisrotujenjoukkoon kehittyi nykyihminen ja ensimmäinen Adam oli ensimmäinen jumalatietoinen persoona monien saman lajin edustajien joukossa. Hän eli viattomuuden tilassa kunnes paha tunkeutui maailmaan Adam porttina.
Tiililä on hyvin vakuuttavan raamatullinen ,mutta olisi väärin kutsua häntä raamattu fundamentalistiksi, siis sellaiseksi joka ottaa raamatun kaikki kohdat kirjaimellisesti. Mutta hän luo uskottavan ja loogisen kertomuksen siitä , kuinka paha syntyi jo ennen ihmisen luomista taivaallisena kapinana Jumalaa vastaan. Tiililälle Saatana on todellinen henkiolento ,samoin muutkin kuin demoniset henkivallat. Ja me olemme niiden vallassa.
Tiililän usko Saatanaan ,tekee hänen ajatusrakennelmansa loogiseksi. Pahuus on itseasiassa maailmalle vieras piirre. Mutta maailma marinoitui pahuudesta Saatanan , Tämän Maailman Ruhtinaan, vallan takia. Adam ei kestänyt koettelemusta ja Saatana pilasi hänen olemuksensa viattomuuden. Tiililä puolustaa siis jonkinlaista valinnanvapautta. Pahuus on siis tullut osaksi ihmisen olemusta . Pahuus ei ole vain ihmisten pahat teot vaan me olemme pahoja.
Tässä Tiililä on samalla luterilainen . Lutherin mukaan ihminen on se taistelukenttä jossa hyvän ja pahan voimat taistelevat herruudesta.
Sovituksessa Kristus murskasi Saatanan pään ja tekee mahdolliseksi uuden syntymän kautta pelastua pahuuden vallasta. . Pahuus jatkuu maailmassa kuitenkin kunnes Kristus tulee uudelleen.
Näissä meidän keskusteluissamme hypätään yleensä näiden henkivaltojen ja myöskin enkeleiden ja Saatanan raamatullisen todellisuuden yli. Tiililän teksti ja tyyli on hyvin vakuuttavaa ja lukija kokee pientä onttoutta henkivaltoja ja niiden vaikutusmahdollisuuksia ajatellessa.
Ajatella ,jos todellakin olemme sellaisten henkivaltojen armoilla jotka riehuvat meissä , jättäen meille pikkuriikkisen oman tahdon.
Tiililän jälkeen ja jo hänen aikoinaan , on esiintynyt lukematon määrä teologeja. Jos he pitäytyvät raamatulliseen logiikkaan ,niin missä määrin he eroavat Tiililästä? Mitkähän ovat sitten ”modernien” teologien selitykset pahan olemassaololle ja syntiinlankeemukselle?
Tiililä puolestaan torjui rationaalisen tulkinnan ihmisen pahuudesta . Rationaalinen tulkintahan on se ,että ihminen ei vielä ole kehityksessään tullut siihen pisteeseen jossa hän olisi oman biologiansa ja sosiaalisen kulttuurinsa herra. Tästä riippuen primitiiviset impulssit saavat ihmiset valtoihinsa aina ajoittain. Tiililä mainitse tunnetun aikalaisteologin Emil Brunnerin tällaisen näkemyksen edustajana.
Nykyjään on paljon elokuvia ja TV- sarjoja joissa esiintyy kaiken maailman demoneja. Olisiko tämä merkki siitä ,että henkivaltojen mahti on hiipinyt ihmisten tietoisuuteen ja ihminen yrittää parhaansa mukaan kuvata niitä , toivoen mahdollisesti voivansa oppia kontroloimaan niitä?
Salomo, aikansa ‘tiililä’, tutki ja tiesi enemmän kuin kukaan yksi ihminen siihen asti. Miten Salomo ja Tiililä ovat vertailtavissa? Kummatkin omassa ympäristössä ja mittasuhteissa. Salomon maailmanlaajuisesti ja Tiililä suomalaisessa henkisessä ja hengellisessä ilmastossa.
Tiililän hengellinen kaari ja sen kantavuus muodostui hänen vilpittömästä uudestisyntymässä saadusta uskosta. Tiililä säilytti sen, julisti sitä avoimesti, jopa opetusluennoillaan. Täydellistä, tai edes riittävää lihan kuolemaa ei kumpikaan saavuttanut. Salomo halusi tehdä hyvää ja olla ystävällinen, muttei antanut näiden ominaisuuksiensa toimia Hengelle alistettuna, vaan salli hormonien-viettien sotkeutua, vaikuttaa siihen, minkä Jumala ole hänelle varannut. Salomo katkerasti katui kaikkea ajallista, katoavaa, parhaimmillaankin, millä hän oli itseään viihdyttänyt. Tieto, rikkaus, valta, maine ja naiset sekä uuden näkeminen tuotti loppulauselman, ‘turhuuksien turhuus’.
Tuo poimintasi 1951 Tiililän teoksesta, koskien ‘jumaltietoisesta persoona monien saman lajin edustajien joukosta’ , on outo. Ihmettelenkin mitä se tukee? Kertooko otoksesi asian sellaisena, kuin tuo yksi virke sen tuo esille. Tiililä ei tulkinnut Raamatun selkeyttä, vaan toisti ja vetosi siihen. Onko tässä jokin viittaus Raamattuun?
Hei Reijo.
Tiililän omat sanat ovat (sivu 357 Systemaattinen Teologia ll) ” Ainoa teologisesti pätevä vastaus näyttää olevan tämä: Jumalan yhteyteen luodun ihmisen historia alkaa Aadamista, mutta ihminen zoologisessa mielessä on ollut olemassa jo ennen häntä.”
Sama kappale hieman myöhemmin: ”Aadamista tuli ensimmäinen ihminen siinä puhuttelun suhteessa Jumalaan, joka meille Genesiksessä kerrotaan….. Ihminen tuli ihmiseksi Jumala-suhteen nojalla, ei sen nojalla mikä hänet liitti ja yhä liittää muuhun luomakuntaan.”
Vasataus on siis : Ei. Tiililä ei vetoa johonkin Raamatun kohtaan tästä keskustellessaan , vaan vetää loogisia johtopäätöksi. Hän uskoi kuitenkin, että jossakin historiassa oli todellakin konkreettinen persoona ensimmäinen Adam ilmoituksen mukaan.
Tiiliä katsoo että tietomme luomisesta ja sen jälkeisestä ajasta on osa Raamatun kirjoitajien taaksepäin suuntautunutta profetaalista näkyä.
Niin, perinteisen kristillisen uskon mukaan Raamattu ei opeta, että synnittömyys olisi saavutettavissa tämän elämän aikana. Pyhitys ja kilvoittelu – terminologiasta ja ihmisen tahdon ”vapaudesta” ja orjuutukseta riippumatta – jää epätäydelliseksi. Suhtautuminen Darwinin-Wallacen kehitysoppiin on jakanut ja jakaa niin kristillisiä kirkkokuntia kuin kristittyjäkin. Mielekäs teologia ja raamatuntulkinta sen osana pyrkii aina mielekkääseen vuoropuheluun tieteen kanssa ja mikäli mahdollista myös sovittamaan ne yhteen. Siitähän tässä on kysymys kuten myös evoluution torjuvien kreationistien julkaisuissa. Tiililä oli tässä eri linjoilla kuin esimerkiksi Uuras Saarnivaara, joka 1950-luvulla toi Suomeen modernin kristillisen evoluutiokritiikin.
Marko Sjöblom 26.04.2019 15:23
”Niin, perinteisen kristillisen uskon mukaan Raamattu ei opeta, että synnittömyys olisi saavutettavissa tämän elämän aikana. Pyhitys ja kilvoittelu – terminologiasta ja ihmisen tahdon “vapaudesta” ja orjuutukseta riippumatta – jää epätäydelliseksi. ”
Olen tuossa viimeaikoina lueskellut patristista kirjallisuutta, myöhempää. Meidän luterilaiseten olisi hyvä tutustua siihen aatemaailmaan joka yhteinäisen kirkon aikana sanoitettiin. Tähän eräs lainaus Pyhittäjä Thognostos:
” Olitpa edennyt käytännön kilvoituselämässä kuinka pitkälle tahansa, älä kuitenkaan luota itseesi ja luule, että olet saavuttanut himottomuuden ja voit huolettomasti liikuskella maailmassa. Siltä voi näet tarttua sinuun himollisia vaikutteita, jotka häiritsevät sinua, kun palaat keljaasi. Sen tähden kasvattakoon pelko sinua pitämään mielessäsi luontosi epävakaisuuden ja ailahtelevaisuuden sekä karttamaan viisaasti himojen aiheita. Vain täydellinen himottomuus ei ole muutoksille altis, mutta sen omistavat vain ne, jotka ovat saavuttaneet täydellisen rakkauden ja kohonneet lakkaamattomien jumalallisten tutkiskelujen avulla aistimaailman yläpuolelle sekä vapautuneet ruumiin alhaisuudesta. Himojen liekit eivät enää polta heitä, sillä Herran ääni halkoo ne. He ovat jo siirtyneet ajasta katoamattomuuteen. (Filokalia II, 278).
Tässä näkyy sitä sanoitettua, vakavaa ja auki purettua käytännön kilvoituselämää. Meillä perisynnin ja käytännön elämän jännite on kovin heikosti sanoitettua ( jos nyt oikein osaan asian ilmaista) mutta vanhassa kirjallisuudessa kilvoituselämä menee ikään kuin ihon alle. Saamme vahvoja kuvauksia siitä mitä on elää kristittynä. Olisiko se mahdollista myös nykyään.
Markku!
“Ei tä ol helppo kelle”. Ei ole, jos ilmaantuu käsite, luotettavalta taholta, jopa ulottuvuus tai muodostetaan ulottuvuus, joka perustellaan ‘Raamatun kirjoittajien taaksepäin suuntaunut profetallinen näky’- oivalluksella.
Vaikeus lisääntyy ja mutkistuu, kun otetaan vaikuttajaksi niiden ihmisten oma käsitys siihen, mitä Jumala heille ilmoitti, eli ‘pudotti taivaasta”. Tästä syystä, käsittääkseni, on keskeisiä totuuksia, perustoja muutettu. Tähän yhteyteen yhden sellaisen haluan ottaa esiin: Jumalan Sana on Totuus. Jumalan sana ei ole totuuden päällä. Jumalan Sana on itse totuus, Jeesus. Sen päälle on kaikki iankaikkinen rakennettu, niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa.
Tämä Tiililän olettama ja loogiseen oletuksen ulottuvuus ei perustu Kirjoituksiin. Kirjoitukset on annettu, ’pudotettu’ taivaasta. Myös ymmärrys niihin on ‘pudotettu’ jokaiseen tarpeeseen. Uuden Liiton aikana, maailman loppuun asti, Jumala-Jeesus on jokaisessa uudestisyntyneessä läsnä, sisäisesti, tehden työtä uskovassa juuri niin paljon, kuin tilaa “järjestyy”. Haittaako tämä Tiililän selittämä, tai paremminkin olettama, Aadamin ‘zoologinen’ aika ennen kuin Jumala puhalsi Aadamin sieraimiin elämän hengen? Vt. 1.Moos. 3:7.
Tiililän pelastusoppi on vain Raamatusta. Hän sanoutui irti ‘yleinen vanhurskauttaminen’ -opetuksesta, vaikka sitä usea ja useassa Tiililä-symposiumissa hänelle ‘livauteli’.
Ei ole pohjaa mihinkään raamatullissen keskusteluun, jos ei ole Raamatun vanhurskautusoppia, henkilökohtaista uskoontuloa ja päivittäistä uskon eli ristin ottamista, kun joka päivä Jeesusta seuraamme. Tämän Tiililä koko ajan toisti. – Siksi tein kysymyksen, että mitä tämä Aadamin kulissien takaisen elämän oletus merkitsisi siihen Yhteen ja Ainoaan, mikä ainoastaan ihmiselle on merkityksellinen. Se Yksi Ainoa, eli henkilökohtainen usko on edellytys kaikkeen taivaalliseen pohdintaan, keskusteluun.
Tiililän viimeiset vuodet olivat enenevästi ‘helluntalaisuutta’ hyväksyviä. Viittaan hänen viimeisenä vuotenaan osallistumisensa Tukholman karismaattiseen konferenssiin. Hän kirjoitti erittäin myönteisen kirjoituksen tapahtumasta.
Olin seurannut Beckin opetuksen merkitystä Suomen luterilaisuudessa. Beckin kirkas raamatullisuus oli yhtä Tiililän ja Pietilän julistuksen kanssa. Nämä kolme ovat esimerkkejä niistä, jotka eivät myynneet ‘esikoisoikeuttaan hernerokasta’. Vaikka tuo Aadamin zoologinen kausi ei tullut myöhemmin esille, ainakaan niin, että niistä lausuntoja olisi annettu, niin katsoisin kuitenkin sen edustavan totuuden myymistä. Totuuden ostamisesta ei ainakaan, mielestäni, ole ollut kysymys.
Raamatun pelastusoppi on Jeesus-nimisellä kalliolla. Yleinen vanhurskauttamisoppi on kallion vieressä ja siihen kurotellaan jopa Kalliolta käsin, mutta etenkin Kalliolle käsin.
Reijo
Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa ,mutta itse takerruin tuohon henkivaltojen osuuteen syntiinlakeemuksesta keskusteltaessa. Siihen on hyvät raamatulliset perusteet niin kuin tiedät. Kovin usein ei kuulee saatanan vallasta yli ihmisten ,puhumattakaan että otettaisiin todesta se että Raamatun mukaan hän on tämän maailman herra.
On mielenkiintoista kuinka valistunut nykyajan professori ottaa henkivallat tosissaan. Olen utelias siitä mitä sellaisesta nykyaikana ajatellaan.Onko henkien rinnakkaismaailma enään elävä asia seurakuntalaisille? Tai miten sellainen usko tulisi ymmärtää.
Markku,
Tartuin vain tuohon osaan, joka oli loogisuutta vailla Raamattua.
Henkivallat toimivat tässä ajassa kaikkialla. Ne eivät tuhoa ihmistä koht’sillään, vaan ihmisen elämä päätyy iankaikkiseen tuhoon. Saattaa sielunsa kadotukseen. Saatanan valtakunta tässä ajassa toimii autonomisesti, sille annetuilla valtuuksilla, mutta valvonnassa. En usko, että pelkästään Jumala estää jumalattoman mahdollisimman aikaisen tuhon, eli kuoleman. Ei ole Saatanalle eduksi, näyttää miksi hän antaa valtaa, menestystä, mainetta, rikkautta jne, jonka päämäärä on vain varmistaa ihmisen tuho ja ero Jumalasta. Jeesuksen kiusaukset olivat lihalle mieluisia, jopa edullisia. Näin on tänäänkin, haalitaan rikkauksia ja menestystä, joka sitten saattaisi enemmän mahdollistaa Jumalan valtakunnan työtä. Ei Jumala tarvi ihmisen rahoja, vaan hänen sydämensä.
Näkemys, että pyhät kirjoitukset on pudotettu kirjana taivaasta kuuluu islamiin, ei kristilliseen uskoon. Tiililä oli elämänsä loppupuolella eronnut luterilaisesta kirkosta. Hän tunsi vetovoimaa myös katoliseen kirkkoon eikä vain karismaattisuuteen. Pahojen henkivaltojen todellisuus on alettu kyllä tiedostaa lutetilaisuudessakin uudella tavalla, mutta tämä aihepiiri on niitä, joissa epäterveet opetukset kovin helposti mellastavat. Itse olen pari kertaa yli 30 vuoden aikana ollut tilanteessa, jossa olen jotenkin selkeästi tunnistanut pahan henkivallan läsnäolon.
’Pudotettu taivaasta’, viittaus niihin tarkoitusperiin, jotka tätä ilmaisua käyttäen haluavat saattaa naurunalaiseksi Jumalan suoranaisen vaikutuksen kun Sana kirjoitetussa muodossa on toteutunut.
Viittaan tällä myös esim. Paavalin kirjoitus siitä, miten hän on saanut Evakeliumin, joka ei ole ihmisten mielen mukaista, vaan: ”enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle (edes) opetettu, vaan Jeesus Kristus (Itse Sana) on sen minulle ilmoittanut”. Gal 1:11,12.
Tiiliän suhde ev lut kirkkoon on tapaus sinäänsä. Nuorena pystyin seuraamaan se viime vaiheita , muiden tapaan, aitiopaikalta. Hän kirjoitteli sekä Kotimaahan että omaan jukaisuunsa( nimen olen unohtanut) avoimesti ajatuksistaan. Hän katsoi kirkon olevan kriisissä ja tuskaili siitä miksi hänen tulkintaansa ja parannusneuvoja ei oteta tosissaan.
Oli mielenkiintoista ja säälittävää lukea kuinka hän vetosi omaan auktoriteettiinsa, siihen että Arkkipiispan vaalissa hän itseasiassa voitti ja sen perusteella hänen sanoillaan tulisi olla erityistä painoa. Että hänestä ei tullut arkkipiispaa oli sitten hänen loppuelämänsä suuri katkeruus ja epäilen että tämä katkeruus oli suurempi syy kirkosta eroamiseen verrattuna kirkon silloiseen kriisiin. Kriisi oli enemmänkin hänen kun kirkon.
Vähän ennen kuolemaansa Tiililä kirjoitti, ehkä Kotimaahan, artikkelin osallistumisestaan Tukholmassa karismaattis-helluntalaisten konferenssiin.
Karismaattisuuden vetovoimasta voisi kirjoittaa mielenkiitoisen blogin. Minulla on syvä kunnioitus varsinkin helluntailiikkeen työtä vankein, huumeriipuvaisten ja alkoholistien suhteen. En tunne mitään muuta suuntausta joka sellaisessa työssä olisi onnistuneet. Silti karsimaattisuus ei kyllä omalle kohdalleni sovi. Tai sanoisinko niin ,että luulen karsimaattisuudella olevan monia muotoja jotka eivät välttämättä toinen toisistaan tiedä .
Itseasiassa karismaattisuus ei mielestäni ole yhtäkuin helluntalaisuus tai helluntailiike, niinkuin meitä on maailmalla. Karismaattisuus käsitteenä sai sisältöä Vatikaani II:n yhteydessä ja mr. helluntain, David du Plessiksen käytöstä helluntalaistaa Roomalaiskatolinen kirkko. Sen tunnus oli glosolalia, jonka lahjan katolisuudessa he saivat aktivoitua rukoilemalla Madonnaa. Ei tästä sen enempää, mutta vain tunnuksena karismaattisuudesta, jonka termin alle ajaiutu usein ’siansaksaakin’ puhuvat ja suurin ryhmä oli RKK:n karismaattiset.
Kun mainitsin tuosta kokoontumisesta Tukholmassa, niin se oli lähinnä nk. uskonliike- tai uskonsana liikehdistä alunperin USA:sta. En niinkään jahtaa väärää tästä konferenssista, missä Tiililä kävi, koska siellä oli minunkin ystäviäni haluten selvittää, että tämäkö olisi ehkä seuraava ’aalto’ helluntalaisuudessa. – Puhuisin mielummin helluntalaisuudesta, joka aina on ollut itsensäselvittävä ilmaisu siitä mitä sen takana on.
P.S. Suomen helluntailiike tarvii uuden helluntain, joka ei löydy ekumeniasta, vaan erilaisissa uskovien yhteyksissä, joissa voi sanoa olevan ’kaksi sakramenttia’, muttei pelastavana ja synnit puhdistavana.
Reijo Mänttäri. On surullista lukea vuodatuksiasi, kun et näytä ollenkaan arvostavan teologista koulutusta ja osaamista samalla kun esität vaatimuksia ja väitteitä. Ne paljastavat sinun pohtivan asioita, mutta samalla esittävän näkemyksiä, jotka eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa minkä lisäksi väärinymmärryksen vaara lisääntyy. Uskon ja opetan ja tunnustan, että koko Raamattu on Jumalan sanaa ja sellaisena luotettavaa sekä Jumalasta lähtöisin. Samalla tiedostan kuitenkin, että vähintään 1500 vuoden aikana kirjoitettu tekstikokoelma on myös yhtä lailla kulttuurin, ihmisten kokemusten ja muinaisten uskomusten värittämä. Yksi teologian tehtävistä on etsiä Raamatun kokonaisuutta jäsentäviä opetuksia ja se taas edellyttää ns. loogista ajattelua.
Marko,
Olen tällä foorumilla muutaman kerran maininnut, Raamatun ulkopuolinen oppi jumaluuksista (teologia) toimii, kun ja jos se tukee ja vahvistaa ’niinkuin kirjoitettu on’.
On Tiililä ollut Raamatun ulkopuolisista avauksista ja pohdinnoista mitä mieltä tahansa, niin jäljelle jää ”se yksi ainoa”, Armosta vanhurskautus, Pyhästä Hengestä, Ylhäältä, kun sen omalle kohdalle haluaa.
Hän, Beck niinkuin Pietiläkään eivät hyväksyneet yleistä vanhurskautusta autuutuksemme perustaksi, koska se ei tue Raamatun pelastusoppia. He kaikki sen julistivat toistuvasti.
Erilaisten kehitys- luomisoppi- yhdistelmien silittelyä on ajottain esiintynyt. Sitä saattoi olla tuo blogistin lainaama kohta Tiililän kirjasta, koskien aikaa ennenkuin Jumala Aadamin sieraimiin oman henkensä puhalsi. Tiililän kirjoissa on paljon sellaista, minkä Paavali hylkäisi roskiin, tarpeettomana.
Olen huomannut saman Reijo Mänttäristä. Hänen kanssaan on vaikea keskustella asiapohjalta, koska hän vetää ” herneet nenään” aika nopeasti. Sitten alkaa toisen keskustelijan kurmuttaminen ja lopulta kirkollinen banna varsinkin jos keskustelet hänen omassa blogissa. Tämä on Reijon tavaramerkki, valitettavaa.
Sami Paajanen, kiitos Filokalia-sitaatistasi ylempänä. Tässä on tietysti myös kyse siitä, että kristillisen kirkon ymmärrys synnistä ja pyhityksestä sekä siihen liittyvä terminologia ovat vaihdelleet. Olen samaa mieltä siitä, että synnille kuolemisen ja Kristukselle elämisen jännite on meillä heikosti sanoitettua. Pitkälle päästäisiin, jos lain ja evankeliumin saarna olisi ehdotonta ja selkeää.