Tietämisen tuskast’ pois

Jos keski-suomalainen kyläkauppias ei olisi niin avopuheinen eikä mediahakuinen, pappien vihkimisoikeuden ”porsaanreikä” olisi pysynyt muutaman väestörekisteriasioihin perehtyneen hallintojuristin ja harmillisiin yllätyksiin törmänneiden pappishenkilöiden tiedossa niin kuin ennenkin. Maistraatista olisi vain ilmoitettu, että vihkipapin nimikirjoitus on väärässä paikassa ja pyydetty laittamaan paperit oikein ja sillä siisti. Ja rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Nyt sen sijaan ilmeni että ne korkeat kirkonmiehet ja –naiset, jotka tomerasti sanoivat avioliittolain muutoksen yhteydessä, ettei ratkaisulla ole vaikutusta kirkon vihkimisoikeuteen tai –käytäntöihin, olivat yhtä pihalla kuin Tuurin kyläkappelin vaivaisukko. (Eikä tämän blogin kirjoittajakaan ihan parhaan ymmärryksen varassa ole ollut).

Yksinkertaistetusti selitettynä ev.-lut. kirkon papit, samoin kuin muut vihkimisoikeuden saaneet toteuttavat vihkiessään valtion viranomaisvaltaa. Pappien vihkimisoikeudella on historialliset, viime vaiheessa valtiokirkolliset juurensa. Asia voidaan esittää myös niin, että valtio tunnustaa kirkon pappisoikeudet omaavan henkilön suorittaman vihkimyksen, mikäli se on toimitettu valtion lainsäädännössä vihkimykselle asetetut ehdot täyttäen. Sikäli kuin kirkko itse on asettanut lisäehtoja vihkimiselle – tai kirkollisessa lainsäädännössä niitä on kirkolle asetettu – niistä kantaa huolta kirkko yksin, eikä valtiovaltaa kiinnosta valvoa niiden noudattamista. Pappi voi siis vihkiä kirkkoon kuulumattomat tai pelkästään kirkon omin säännösten voimin vihkimisoikeuden ulkopuolelle muutoin suljetut avioliittoon. Pappi voi silloin syyllistyä virkavirheeseen, mutta avioliitto tulee voimaan ja lailliseksi. Potkuja pappi ei siitä hetimiten saa, mutta jos sitten kirkon omia sääntöjä rikkova toiminta yltyy jatkuvaksi tai systemaattiseksi, pappeuskirja voi päätyä tuomiokapitulin asiakirjasilppuriin.

Ja kääntäen: Kirkko, puhuessaan avioliiton puolesta, tosiasiassa puhuu maallisen eli yhteiskunnallisen avioliiton puolesta. Mitään velvoitetta ottaa kirkollista vihkimystä kirkon jäsenellä ei ole, vaikkakin kirkkojärjestyksen sanamuoto niin on valtiokirkkoaseman unohtuneena jäänteenä kirjoitettu. Ev.-lut. kirkko tunnustaa siviilivihkimyksen myös omien jäsentensä osalta silloinkin kuin vihittävät voisivat saada kirkollisen vihkimyksen.

Nyt kirkko on päätymässä – ehkä jopa huomaamattaan – tilanteeseen, jossa se kehottaa samaa sukupuolta olevaan parisuhteeseen aikovia jäseniään solmimaan avioliiton maistraatissa ja eri sukupuolta olevia pariskuntia tulemaan kirkkoon vihittäviksi. Molemmat avioliitot kirkko kuitenkin tunnustaa – ellei se muuta säännöksiään ja tulkintojaan – laillisiksi avioliitoiksi, mutta vain ”perinteiset avioliitot” se vihkii, mutta muita se ei edes siunaa. Mutta jos pappi vahingossa tai tahallaan tulee vihkineeksi, vihityssä avioliitossa ollaan ja siunauksen saattelemina. Ja todistuksessa sanotaan, että papin vihkimänä tämä on tapahtunut.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella. Toistan sen, mitä vajaat pari vuotta sitten sanoin. Kirkko tekisi viisaasti luopuessaan oma-aloitteisesti vihkimisoikeudesta ja kehittäessään kiireesti ajanmukaiset, seurakuntalaisia ja kirkon perussanomaa palvelevat toimitukset parisuhteiden siunaamiseen. Siitä olisi monta etua. Kirkko voisi kehittää siunaustoimituksesta todella halutun, mutta kirkon itsensä näköisen, erilaisia vaihtoehtoisia menettelyjä sisältävän perhejuhlan. Kirkko vapauttaisi pappinsa ja kanttorinsa hääjärjestelijöiden toivomuksien seassa luovivien temppumaakarien roolista, kun kirkkohäitä halutaan ”maallistaa” kaikenlaisia kotkotuksia sisältäviksi spektaakkeleiksi.

Mutta tekee kirkko mitä tahansa, se ei voi laittaa päätään pensaaseen ja kuvitella, että se ei joudu viimeistään avioliittolain muutoksen voimaan tulon päivänä kohtaamaan uutta todellisuutta. Mitä valmistumattomampi kirkko siihen hetkeen on, sen onnettomampi on lopputulos.

9 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta. Alkaa maallikollekin hissukseen melkein, siis melkein selvitä, mistä tässä koko hössäkässä on kysymys.

    ”Pappi voi siis vihkiä kirkkoon kuulumattomat tai pelkästään kirkon omin säännösten voimin vihkimisoikeuden ulkopuolelle muutoin suljetut avioliittoon. Pappi voi silloin syyllistyä virkavirheeseen, mutta avioliitto tulee voimaan ja lailliseksi.”

    Eli pappi voi rauhassa vihkiä keitä haluaa kunnes tuomiokapituli herää?.

    En muuten tiennytkään, että näin on vaan nyt selvisi ja selvisi varmaan monelle muullekin.

    Aika villiä. Jos joku pappi hissukseen jossain vihkii keitä haluaa eikä tieto mene tuomiokapitulille, kun kukaan ei älyä tai halua valittaa, niin liitot ovat ihan laillisia?

    Eikös olisi kirkkomme aika päivittää systeeminsä johonkin järjelliseen tolaan tai sitten todella luopua vihkimisoikeudesta, jonka säännöt näyttävät olevan aika hatarat? Monissa maissahan maistraatti riittää ja sitten kirkon siunaus, jos pari niin tahtoo. Miksi ihmeessä Suomessa tässä rähinää synnyttävässä systeemissä pitää roikkua? Eihän avioliitto ev.lut. kirkossa ole edes sakramentti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hyvä pohjustus ja hyvä idea kirkon toiminnan linjaukseksi. Viimeisen sanan loppuosakin voi liittyä asiaan, mutta se on sitten toisen porun asia…:) Onhan siitäkin jo porua piisannut!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Selkeä blogi.

    Porsaanreikä on olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Ehkä kirkon olisi hyvä luopua vihkimisoikeudestaan. On tietysti ongelmallista jos kirkko hoitaa viranomaistehtävää ja sitä hoitaessaan kohtelee ihmisiä eriarvoisesti seksuaalisen suuntautumisen perusteella. En usko että se tulee onnistumaan.

    Mutta vaikka kirkko luopuisikin vihkimisoikeudestaan, tämä ei toki vielä poista syrjimisongelmaa, jos kirkko jatkaa käytäntöään vihkiä/siunata kirkolliseen tai kristilliseen avioliittoon vain heteroita. Kirkko on niin suuri ja merkittävä instituutio että sen harjoittama eriarvoinen kohtelu tulee kyllä aiheuttamaan kritiikkiä, etenkin kun yhä suurempi osa ihmisistä alkaa olla sitä ehdottomasti mieltä että homot kuuluvat ”meihin” (eikä enää niihin ”vinksahtaneisiin toisiin”) eli toisin sanoen niiden ihmisten joukkoon, joita ei saa kohdella eriarvoisesti sellaisten ominaisuuksien kuten ihonväri, etninen tausta jne. perusteella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Kritiikkiä varmaan tulisi mutta kyllä uskonnonvapaus mahdollistaa sen, että vihitään/siunataan vain heteropareja. Tämän pitäisi olla aivan selvää. Näin katolinen ja ortodoksinen kirkko tulevat menettelemään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      uskonnonvapaus toki mahdollistaa yhtä ja toista, mm. ehkäisykiellot, ortodoksipappien erottamisen papinvirasta jos he leskeksi jäätyään menevät uusiin naimisiin, ja myös moniavioisuuden (esim. islamilaisille, vaikka maallinen laki ei tunnustakaan kuin vain yhden vaimon). Ortodoksikirkon ja katolisen kirkon tulevaisuudesta naisten aseman ja seksuaalietiikan suhteen ei kuitenkaan voi sanoa mitään varmaa, niissäkin esiintyy omaa sisäistä kritiikkiä. Katolinen kirkko on myös menettänyt aika lailla uskottavuuttaan seksuaalieettisenä auktoriteettina, mikä näkyy mm. siinä että perinteisesti erittäin katolinen maa Irlantihyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot kansanäänestyksessä tänä vuonna. Katolinen kirkko ja ortodoksikirkko ovat tietenkin varsin hitaasti muuttuvia. Ne ovat hyvin harvainvaltaisia ja epädemokraattisia instituutioita; valta on keskitetty hierarkkian huipulla olevien miesten käsiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Sari Roman-Lagerspetz :”Katolinen kirkko ja ortodoksikirkko ovat tietenkin varsin hitaasti muuttuvia. Ne ovat hyvin harvainvaltaisia ja epädemokraattisia instituutioita; valta on keskitetty hierarkkian huipulla olevien miesten käsiin.”

      Johtuneeko siitä, että Jeesuksen opetuslapset olivat miehiä, joiden usko oli erilainen kuin esim. kaikkien jumalien äidiksi sanotun Kybelen orgiastinen kultti, äitijumalatar Meter megale Rhean palvonta, Dionysoksen Liber pater-kultista omaksutut palvontamenot tai Dionysoksen kultin mukaiset Bacchuksen bakkanaalit?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Itse asiassa koko spn-avioliitto ajettiin läpi juuri sen takia, että kirkko pakotettaisiin vihkimään. Parisuhdelaki antaa käytännössä lähes samat oikeudet kuin avioliitto. Yhteisen nimen saa mutta ei rekisteröitäessä. Perheenulkoinen adoptio on lähinnä teoreettinen kysymys. Tiettävästi Ruotsissakaan niitä ei ole tapahtunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Itse en usko ollenkaan että spn.avioliitto ajettiin läpi ”juuri sen takia, että kirkko pakotettaisiin vihkimään”. Ihmiset nyt vaan ovat sitä mieltä että se ei riitä, että homoilla on ”lähes samat oikeudet” kuin heteroilla. Sitäkään ei hyväksyttäisi että mustilla tai juutalaisilla olisi ”lähes samat oikeudet” yhteiskunnassamme kuin valkoisilla tai ei-juutalaisilla

      Ilmoita asiaton kommentti