Tiede, usko ja epävarmuudessa eläminen

Karanteenissa yhä elävän riskiryhmäläisen (s. 1946, insuliinihoitoinen diabetes, pallolaajennus, hengitysmaskilla hoidettava uniapnea jne.) elämään antaa radio ja TV välillä lohtua ja virikettä. Tarkemmin sanottuna YLE:n Radio Yksi ja television monet hyvät elokuvat ja dokumentit. Sekä korkeatasoiset keskusteluohjelmat, kuten TV1:n A-Studio.

Kuten äsken nähty ”Koronan jälkeen” keskustelu. Kannattaa katsoa Arenasta vaikka jälkikäteen. Annika Damströmin vieraina olivat Erkki Liikanen, Ina Mikkola, Mari K. Niemi ja Jaakko Heinimäki. Erityisesti jäin miettimään yhtä keskustelun teemoista, mihin luottaa, kun asiantuntijatkin ovat eri mieltä. Miten tulla toimeen keskellä epävarmuutta, joka ei ole hetken poikkeus, vaan näyttää jatkuvan.

Radio Ykkösessä lempiohjelmiini kuuluu Kalle Haatasen pohdiskelevat keskustelut eri sisällöntuottajien ja asiantuntijoiden, usein kirjailijoiden kanssa. Muistin tueksi hain hänen äskettäistä keskusteluaan filosofi Timo Airaksisen kanssa uskontojen, lähinnä kristinuskon vaikutuksista reaalimaailmassa. En löytänyt tunnin keskustelua ArenaAudiosta, en myöskään googlaamalla, joten tämä on nyt muistini varassa. Muistini on hyvä, mutta lyhyt.

Haatasen ja Airaksisen keskustelussa oli oikein paljon naurua, siis naurua kristinuskolle. Hiukan riman alitukselta tuntui, kun haastattelija lopuksi hörönauraen kysyi, kuinka kauan vielä joudumme kärsinään kristinuskon vaikutuksista? Jos en nyt aivan väärin muista, oli filosofin naurava vastaus että vielä kauan, koska ihmiset nyt ovat pinnallisia ja taikauskoisia. Mietin, onko Airaksisen filosofian historiassa mitään tilaa esimerkiksi Kierkegaardille ja hänen Torsti Lehtisen suomeksikin kääntämälle teokselle ”Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus”?

Siunatuksi lopuksi joku omakin ajatuksen poikanen, ehkä filosofin näkökulmasta naurettava, eikä ehkä täysin omakaan.

A-Studiossa vilahtanut Esko Valtaoja arveli, että koronan jälkeen kaikki jatkuu ennallaan. En usko siihen. Uskoni ja toivoni on, että ihminen, mutta myös ihmiskunta kykenee oppimaan kokemustensa kautta. Usko ja tiede eivät ole vastakkain, vaan rinnakkain. Jos ne nähdään leireina, on kummassakin leirissä sekä eteenpäin, että taaksepäin katsovia. Yksi fakta on elämän epävarmuus, jatkuva epävarmuus. Se ei poistu, emmekä selviä sen kanssa sinisilmäisyydellä, vaan kriittisyydellä, kyseenalaistamisella, rohkeudella kulkea eteenpäin.

  1. Martti Pentti: ”Eiväthän ne ole oikeastaan ’rinnakkaisia’ missään asiassa siinä mielessä, että ne ottaisivat kantaa samoihin asioihin.”

    Eivät toki ole jos ei ole yhtymäkohtaa tai siis yhteistä tekijää. Kukin voi elätellä omia kuviaan halutusti, mutta jos Raamattua esittää jumalan erehtymättömäksi ohjekirjaksi, niin sitä on melko työlästä tarjota tieteen oppikirjaksi.

    ”Vanhoja kielikuvia käyttäen tiede on päässä ja usko on sydämessä.”

    Tossa näen vaan sen tutun ongelman, että ihmisen järkeily, ajattelu ja mikä tahansa logiikka ei tieteen valossa ole ollut aikoihin sydämessä. Tuollaisen vanhan kielikuvan elättäminen johtaa ihmisen elämään samanaikaisesti kahdessa rinnakkaisessa todellisuudessa, joista molemmat eivät voi olla samanaikaisesti vallalla.

  2. MARKKU,

    minä näen kyllä uskon ja tiedon rinnakkaisina, mikä siinä olisi ongelmana? Raamattu / usko / kirkko ei voi määrätä tieteen tuloksia, tai kiistää niitä. Mutta samalla: Tieteestä ei loppuun asti ole Raamatun selittäjäksi. Teologia ja eksegetiikka on hyvää ja tarpeellista, mutta pyhän / Jumalan olemusta nekään eivät pysty muuttamaan. Vai mitä ajattelet?

  3. TARJA,

    Israelin valtiosta ja ja sen toimista näymme olevan yksinkertaisesti eri mieltä, hyvin eri mieltä. Kiittelet Trumppia. Käsitykseni mukaan hänen edeltäjänsä ovat kaikki olleet Israelin puolella. USA:n tuella ja rahoilla on rakennettu Israelin ylivoimainen sotilasmahti. Tramp myi valtavan määrän sotilaskoneita Saudi-Arabialle kohta sen jälkeen, kun Saudi-Arabia oli Turkin konsulaatissaan tappanut ja paloitellut yhdysvalloissa asuvan saudilehtimiehen. Ja miten Israel turvaa palestiinalaisia? Väkivallalla joka kohdistuu arabeihin. Tappamalla ja hävittämällä heidän kotejaan ja rakentamalla valtaamalleen alueelle juutalaisten koteja.

    Pieni välähdys papin työni alusta, loppuvuodelta 1974. Esimieheni Olavi Airas määräösi minut edustamaan seurakuntaa Karmel-lähetyksen tilaisuuteen. Karmelmies näytti diakuvaa rajalta ja loihe lausumaan:
    ”Tämä kuva on rajalta, jonka YK-on määrännyt. Mutta Israelin rajoja ei määrätä YK:ssa vaan Raamatussa.”

    Näin voivat ”Israelin Ystävät” ajajatella. Käydä Uudenmaan läänin kokoista Israelia laajentamaan Daavidin tai Salomonin rajoihin ydinaseen avulla – siinähän se sitten olisi, kolmannen maailmansodan alku.

    Mielessäni kutsunkin ”Karmel-lähetystä” ”Karmea-lähetykseksi”.

  4. Heikki

    Olemme eri mieltä, se on tullut selväksi, sinä et ole Israelin ystävä, minä olen.

    Israel on minun ensimmäinen ulkomaanmatkani, siitä on jo pitkä aika ja toivon sydämestäni Rauhaa Israelille ja kaikille juutalaisille. Vihdoinkin.

    Pitää muistaa, että se on syntynyt kansalliseksi kodiksi juutalaisille. Miksi sitten ? Siksi koska täällä oli vainoja, eikä pelkästään vainoja, vaan koko kansa yritettiin surmata. Meidän on aika kääntää kelkkaamme toiseen suuntaan ja lopettaa vihamielisyys.

    ” Iloitkaa Jerusalemin kanssa kaikki, jotka häntä rakastatte, iloitsemalla iloitkaa, te, jotka olette hänen tähtensä surreet ”
    ” Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja julistakaa, että sen vaivan aika on päättynyt ”

    Vai oliko odotuksissa, että Jeesus palaa ja perustaa valtakunnan, ja te otatte vallat ja hallitukset ja pääsette Jeesuksen kanssa hallitsemaan rautaisella otteella Israelin kahtatoista sukukuntaa ja pakanoita. Minkälainen, minkä laatuinen se Rautainen ote olisi ollut ?
    ”Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
    ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään — niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain —”

    Toivottavasti tätä ei tulla näkemään.

  5. TARJA,

    ehkä alamme vähitellen jo hiukan kuulla toisiammne.

    Pidän kyllä itse itseäni Israelin ystävänä. 1909 syntynyt isäni Allan oli pappi ja kävi kerran eläessään siellä. Matkan jälkeen hän sanoi minulle, että kyllä jokaisen teologin ehdottomasti pitää käydä Israelissa. Vastasin olevani samaa mieltä ja lähteväni sitten, kun siellä on rauha. En muista enää, mitä hän sanoi, mutta moni teologi ja pappi on sanonut: ”Sitä saat kyllä odottaa.”

    Palestiinassa on tehty, mitä suurvallat ovat tahtoneet. Että Englanti antoi alueen juutalaisille, ei ollut mikään itsestäänselvyys. Tunnet tämän historian ehkä minua paremmin. Ihan vakavasti suunniteltiin, että Saksan vainoamille juutalaisille olisi annettu maa asuttavaksi jostakin ihan muualta, kuten Etelä-Amerikasta. Sehän oli vähän sama, kuin USA suunnitteli, että Neuvostoliiton miehitettyä Suomen suomalaiset olisi otettu Alaskaan.

    Maan antaminen juutalaisille, sen perustelu oli sodan jälkeen 6 miljoonaa murhattua juutalaista. Valtava, hirvittävä vääryys haluttiin korjata toisella vääryydellä. Oletko miettinyt, miksi niin monen Afrikan maan rajat on vedetty viivottimella? Mitä pahaa alueen arabit ja myös kristityt olivat tehneet, että heidät karkotettiin ikiaikaisista kodeistaan? On upea asia, että Israelissa vallitsee ainakin jonkinlainen demokratia, mutta on väärin, että monilta alkuperäisiltä asukkailta on riistetty maan kansalaisuus. Etelä-Afrikassa vallitsi pitkään apardheid, Israelin perustana on uskonto.

    Irlannin sotaisaa historiaa pidettiin toivottomana, mutta nyt toivoa on. Miksei Israelissa? Voitko kuvitella, että Venäjän Suomelta anastama Karjala tulisi täyteen suomalaisia siirtokuntia ja Suomen armeija pitäisi yllä järjestystä? Ikäänkuin turvaisi alueen suomalaisten ja venäläisten olot.

  6. Epävarmuuden ajassa elämiseen, että me elämme keskellä suurta epävarmuutta, on monta syytä.

    Korona,
    ilmastomuutos,
    USA,
    Brasilia
    jne.

    Osmo Tiililä sanoi minulle, nuorelle opiskelijapojalle, että turvanamme ovat USA:n kristilliset presidentit. Ydinasenappi oli silloin Nixonin peukalon alla, nyt Trumpin.

    Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda meitä, koko maailmaa.

  7. Heikki Palmu, maailmankuvasi Israelin suhteen on päälaellaan. Lyhyesti: 1. Tilanne ei ole Israel vastaan Palestiina. Koko Palestiina on keinotekoinen keksintö juutalaisvaltion tuhoamiseksi. Samoja arabeja he ovat kuin muuallakin ympäristössä (kieli, uskonto, perimä, kulttuuri). Kun Jordania ”miehitti” Juudeaa ja Samariaa (Länsirannaksikin kutsuttu) ja Egypti Gazaa vuoteen 1967 asti, niin miksi ei tuolloin perustettu ko. valtiota? Ei siitä ollut puhettakaan, eikä edes ”palestiinalaisesta” kansasta. 2. Israel käy taistelua olemassaolostaan. On osuvasti sanottu, että jos arabit laskevat aseensa, tulee rauha. Mutta jos Israel laskee aseensa, sitä ei enää ole. Kolme kertaa arabit ovat yrittäneet tuhota koko Israelin (aatteella juutalaiset mereen) salakavalilla yllätyshyökkäyksillä (vuonna 1947 kun YK:n tarjoama valtio ei heille kelvannut, vuonna 1967 ja vuonna 1973 kun koko Israel oli hiljentynyt viettämään kaikkein pyhintä Jom Kippur-juhlaa). Voi hyvällä syyllä sanoa, että niissä sodissa tapahtui – myös maailman hämmästykseksi suuri ihme. Ylivoimaisesta materiaali- ja miesvahvuudesta huolimatta Israel pystyi lyömään ympärysvaltiot.3. Jos yhtään tunnet islamia, niin ymmärrät, että perimmäinen ja lopullinen tarkoitus (jota ei muulle maailmalle toitoteta) on edelleen Israelin tuhoaminen. Islamin mukaan tuolla alueella ei voi olla Israel nimistä valtiota, vaan sen kuuluu olla arabeilla ja islamilla, sillä muutoin heidän messiaansa Mahdi ei voi tulla sinne (Jerusalemiin).

    En aio näistä asioista jauhaa täällä sen enempää. Olen huomannut, että varsinkin entiset ja ehkä nykyisetkin vasemmistolaiset ovat jostain syystä sokeita todellisuudelle, jopa itse Israelissa. Jonkinlaisesta ymmärtämättömyydesta ja naiviudesta täytynee olla kysymys, en jaksa sentään uskoa mihinkään paikalliseen ”johan bäckmanilaisuuteen”.

    • TIMO kirjoitat huomanneesi, että sinun kanssasi eri mieltä olevat ”ovat jostain syystä sokeita todellisuudelle, jopa itse Israelissa. Jonkinlaisesta ymmärtämättömyydestä ja naiviudesta täytynee olla kysymys…” Sinä, Timo Nokelainen siis tiedät ja tunnet Israelin asiat ja lisäksi erimielisten sokeuden ja naiiviuden. Hohhoijaa, käyppä nyt sitten sinun kanssasi keskustelua.

      Kuinka olisi, jos kuulisit minun perustelujani, ja jos ne ovat sokeita ja naiiveja, kumoaisit ne omilla faktoillasi? Pidätkö todella Raamatun perusteluja riittävinä Israelin valtion rajoille? Islamia tunnen vain vähän, mutta Raamatun ja Koraanin olen lukenut, niissähän on paljon yhtäläisyyksiä. Pidätkö hyväksyttävänä, että EU jälleenrakentaa Gazaa, kerran toisensa jälkeen ja sitten Israel pommittaa sen hajalle? Kerran toisensa jälkeen ja pitää aluetta asevoimin avovzankilana. Ja niin edelleen, mitäpä näitä toistelemaan.

      Mikä on tulevaisuus valtiolle, joka perustaa olemassaolonsa väkivallalle ja vähemmistöjensä sorrolle? USA:n Israel-myönteisen hallinnon painostamana Israel oli jo lähellä tunnustaa palestiinalaisvaltion, mutta sen jälkeen Netanjahun ja Trumpin toimesta on kuljettu yhä kauemmaksi siytä.

  8. Värikästä tekstiä puolin ja toisin. En tiedä, tarkoittiko blogisti tällaista Israel-keskustelua? Minä joskus täällä viritin omassa blogissani sellaisen joku vuosi sitten.

    Asiallinen keskustelija Elias Tanni kommentoi otsikkoani seurasvasti: ”En tiedä, uskallanko sanoa tästä enempää. Tämä menee monilla niin syvälle sielun sisimpään, että tiedän jo tästäkin saavani niskaani sitä, mille hepreassa on sana ‘khara’…”

    Taitaa tuo Eliaksen aavistelu päteä edelleen?

  9. Heikki

    ” Maan antaminen juutalaisille ” ?

    Minä sanoisin tuosta, että eikö siitä ole maksettu liiankin kallis hinta, koska tuskin sitä olisi ilman holokaustia koskaan annettu, vaikka se on juutalaisilta aikoinaan viety.

    Toisella vuosisadalla, keisari Hadrianus, joka vihasi juutalaisia, ja surmasi heitä satojatuhansia toisessa juutalaiskapinassa, antoi alueellle nimen Palestiina, Philistin, juutalaisten arkkivihollisten filistealaisten mukaan. Halusi näin hävittää juutalaisten historian koko alueelta . Ikäänkuin poistaa heidät kartalta. Iran haaveilee samasta tässä ajassa.

    Kristinusko roomalaisena valtionuskontona ryhtyi kertomaan, että Jeesus asui Palestiinassa, tai Kaanaan maassa, vaikka Apostolien teoissa puhutaan juutalaisten maasta ja Israelista. Juutalaisista ryhdyttiin puhumaan hylättynä kansana ja vanhentuneena testamenttina, joka on korvattu uudella ja perintö ja siunaukset, jotka heille oli luvattu, onkin siirretty meille.

    Israelin maakaan ei kuuluisi enää juutalaiselle kansalle, vaan kristilliselle kirkolle. Keisari Konstantinuksen äiti Helena, riensi Israelin maalle etsimään ristinpalasia ja rakentamaan Kristuksen kirkkoja ja myöhemmin tämä Israelin maan valloitus jatkui ristiretkinä.

    Solvaaminen jatkui monimuotoisena, puhuttiin maattomista kulkureista, jotka Jumala oli hyljännyt, ja kuinka heidän tulee elää täällä köyhyydessä ja kurjuudessa, näin he todistavat että Jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto. Heistä tehtiin näin todistajakansa. Kiellettiin melkein kaikkien ammattien harjoittaminen, että kurjuus ja köyhyys tulisi näkyväksi. Suljettiin gettoihin ja eristettiin muista. Kristuksen nimessä tietenkin.

    Tietysti juutalaiset kaipasivat omaa maata jaJerusalemia, ja lohduttivat toisiaan lauseella ” Ensi vuonna Jerusalemissa ”. Heidän toivonsa suuntautui siihen mikä ei vielä näkynyt , mutta oli isien lupaus. Oma maa siinti unelmissa, jopa taivaallisen ihanana ja koska kristillisten ritarien Israelin omistus ei onnistunut, vaan Kurdi Saladin ajoi loputkin pois, ryhtyivät kristityt nyt kaipaamaan valtakuntaa, joka olisi taivaassa ja jonne he pelastuisivat…. tosin vasta kuoleman jälkeen.

    On muistettava myös se keltainen merkki, tähti, jota juutalaiset joutuivat kantamaan, joka oikeutti halveksimaan heitä ’ häpeän merkki’ sitä sai sylkeä.
    Daavidin tähti, joka nyt liehuu sinitaivaalla Israelin valtion tunnuksena ja kansan vapauden merkkinä.

    Maailman suurin ja huikein tosiatarina, jonka vertaista ei ole. Se on tarina uskollisuudesta omalle kulttuurille, kansalle, maalle, Isille ja Isien Jumallle, se on tarina ihmeellisestä selviytymisestä, ja ylösnousemisesta aina uudelleen vaikeuksien ja sorron alta. Se on myös tarina siitä, kuinka Elämän tahto on voimakas silloin, kun rakastaa elämää enemmän, kuin kuolemaa.

    • TARJA,

      ensin kiitos kirjoituksistasi. Kuten aiemmin jo sanoin, Sinä tunnet juutalaisen kansan historiaa paljon minua enemmän.

      Mikä voisi olla toivona Israelille ja alueen arabeille, islaminuskoisille ja kristityille? Minusta se ei ole Vanhasta testamentista ja Koraanista tuttu koston tie, voiman ja aseväkivallan tie, vaan sovinnon tie. Irlannissa on astuttu koston kierteestä sovintoon katolilaisten ja protestanttien välillä. Eikö se voisi tapahtua myös Lähi-Idässä?

  10. edellä mainitsemani …

    Keisari Hadrianus tuli tunnetuksi ja torjutuksikin myös omiensa roomalaisten keskuudessa, koska hänen rakkautensa nuoreen poikaan Antinoosiin paisui kohtuuttomaksi.
    Antinoosia sanotaan miehisen kauneuden ruumiillistumaksi ja hän kulki kaikkialla keisarin mukana. Eräällä matkalla Egyptiin, Antinoos kuitenkin hukkui Niiliin, eli kuoli nuorena, Ei tiedätä, hukutettiinko hänet, vai tekikä hän itsemurhan.

    Keisarin murhe oli niin suuri, että hän rakensi/ rakennutti kaupungin, nimeltään Antinopolis ja sinne temppelin poikarakkaallen, jossa häntä voitiin käydä suremassa ja palvomassa.
    Hän rekennutti myös patsaita Antinoosista ja niitä levitettiin pitkin välimeren rantoja.
    Keisareita julistettiin yleensä jumaliksi ja jotkut julistivat ihan itse itsensä jumalaksi. Mutta Hadrianusta ei julistettu jumalaksi.
    Hän kuoli pahasti sairastuneena ja kerrotaan, että hän jo rukoili kuolemaa, mutta
    se pysytteli loitolla viimeiseen kärsimyspisaraan saakka.

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!