The Church has left the building -Hengen Uudistus Ideaparkissa
Kuvan oikeudet omistaa Juha Yli-Jaakkola
Osallistuin viime viikon perjantaina ja lauantaina Hengen Uudistuksen KesäSpirit-tapahtumaan Lempäälän Ideaparkissa. Jaan nyt joitakin positiivisia huomioita siitä.
- Tapahtumapaikka
- Kuten otsikko asian ilmaisee, niin nyt ei oltu kirkossa tai rukoushuoneella. Mentiin ihmisten keskelle vilkkaaseen kauppakeskukseen. Tämä oli todella hyvä veto. Kokoushuoneet, judo ja jumppasalit sekä Sport-areena ajoivat asiansa niin Raamattuopetuksissa, kanavissa kuin ylistystapahtumissakin. Varmasti myös samalla saatiin tuoda Pyhän Hengen ilmapiiriä koko Ideaparkkiin. Lauantai-iltana tällä hetkellä uskosta luopunut ystäväni vieraili kuuntelemassa hetken Marko Huhtalaa(kuvaili huumorimieheksi). Samalla oli juttua, että hän voisi tulla kuukauden päästä Ristirockiin The Rainia katsomaan. Täten kynnys oli erittäin matala kutsua kaveri mukaan ja takuulla tapahtumapaikkojen lähettyvillä oli muitakin, joilla usko Jumalaan ei ollut tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Erittäin kova veto ja Jeesuksen toimintamallin mukaista mennä markkinapaikoille.
2. Yhteisöpajat (pe-la)
- Aamupäivisin ohjelmaan kuului Ralph Mooren(USA) Raamattuopetukset, talk showt ja ylistysmusiikki.
- En käy tässä seikkaperäisesti läpi näitä, mutta teen joitakin nostoja. Moore opetti innostavalla ja elämänmakuisella tavalla. Kertoen niin onnistumisista kuin vaikeistakin hetkistä Jumalan palvelijana. Hippiliikkeen ajan nähneenä oli mielenkiintoista kuulla kuinka hän oli saanut olla rakentamassa toimivia yhteisöjä, joissa ihmiset pääsivät palvelemaan omilla lahjoillaan. Pienestä 12 hengen porukasta lähdettiin liikkeelle. Aikojen saatossa Moore oli saanut olla perustamassa useita eri seurakuntia, joihin kuulu useita tuhansia ihmisiä. Ei tule siis väheksyä pienten alkujen päiviä!
- Talk showt toivat kaivattua vaihtelua. Niiden lyhyehköt puheenvuorot avasivat hyviä näkökulmia opetuslapseudesta. Ylistysmusiikki oli laadukkaasti soitettua ja siihen oli helppo tulla mukaan, vaikka kaikki laulut eivät olisikaan tuttuja. Mukana oli luontevasti monesti eri tunnustuskunnasta tulleiden kristittyjen tekemiä ylistyslauluja. Näin sen kuuluukin mennä. Ne ovat yhteistä pääomaa Jumalan kunniaksi.
3. Armolahjapolku (pe-la)
- Tähän osuuteen kuuluivat Raamattuopetukset Johanna Sandbergilta "Jokaisella on jotakin annettavaa(pe) ja Timo Pöyhöseltä "Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla"(la). Näiden lisäksi molempina päivinä oli spotteja(kanavia) armolahjoista.
- Pöyhönen luonnehti Raamattuopetusta linjapuheeksi. Tuon esiin siitä joitakin pointteja, koska olen itsekin viime aikoina miettynyt samoja asioita. Hän puhui 90-luvun karismaattisuuden tähdistä, jotka nostettiin epäterveellä tavalla jalustalle. No tiedämme kuinka siinä kävi enkä lähde sitä enempää purkamaan. Vastareaktiona ylilyönneille tuli kontrolloinnin tarve, jonka ilmeni myös terveenä hengellisenä paimenuutena. Samalla kuitenkin helposti sammutettiin myös "hyviä palavia hengellisiä nuotioita". Vastaavaan puheeseen olen törmännyt ennenkin ja olen samaa mieltä. Terveelle karismaattisuudelle on huutava tarve luterilaisen kirkon sisällä. Ei ole aika nostaa uusia hengellisiä megastaroja, vaan varustaa koko Kristuksen ruumis valmiiksi palvelutyöhön.
- Pyhä Henki etsii uusia tapoja toimia eikä sitä voi padota loputtomiin, vaan aina jostain se löytää uoman kulkea eteenpäin. Sanan ja rukousten aika alkaa olla ohi. Yhteisöjen ja messuyhteisöjen rakentaminen on yksi tärkeä väylä tasapainoisen karismaattisuuden ja kristittyjen oman paikan löytämisen kannalta.
- Spoteista haluan nostaa esiin Kaisa Yrjölän Eroon hengellisistä siteistä ja Olli Viljakaisen Avara yhteisö. Yrjölä puhui rohkeasti ja oman työnsä näkökulmasta pimeyden voimien kohtaamisesta Jeesuksen kanssa. Vapauttamistyölle on tilausta ja siihen tarvitaan lisää koulutusta ja niiden kristittyjen varustamista kenellä on lahja sitä varten. Viljakainen kertoi mainiolla tavalla kuinka kohdataan ateisteja, agnostikkoja ja kirkkokriitikoita rakastavasti. Jokaisella meistä on tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään. Se tuli hyvin esille Jeesuksen evankeliumista tinkimättä.
4. Täyty Hengellä-iltajuhla (pe)
Olin mukana kuuntelemassa Pekka Simojoen ja Häikäisevän kirkkaan kokoonpanon ylistyskonserttia. Siitä on 20 vuotta, kun kerroin isosena omaa tarinaani, niin Pekka soitti Särkyneiden majataloa. On hämmästyttävää, miten hän yhä jaksaa vetää innolla ja tuntuu, että myös siltä, että "ylistysmusan" teko on tuonut uutta virtaa tähän gospelveteraaniin. Pääosassa oli kuitenkin Jeesus ja siitä piti huolta laulujen tekstit. Oli ylistää Herraa yhdessä suurella kristittyjen joukolla. Kenties esimakua taivaasta...
5. Kokonaisuus
Perheen pienemmät olivat huomioitu leikkipisteillä, tuoleja saatiin lisää, ystävällistä&palvelevaa väkeä, ystävien kohtaamisia, hyvät ruokapaikat, sopivat tauot ja ennen kaikkea laadukasta hengellistä ruokaa.
ISO KIITOS TEILLE KAIKILLE, JOTKA OLITTE JÄRJESTÄMÄSSÄ TAPAHTUMAA:)
T:Juha
"Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko,
mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1.Tess.5:18–21)
29 kommenttia
Mä koin sen jo silloin, ku kuulin keväällä, mitä Timo alkaa puuhailla.
Muiden menojen vuoksi pystyimme mieheni kanssa osallistumaan vain päätösmessuun, vaikka kiinnostusta olisi ollut muuhunkin. Paikka oli erinomaisesti valittu, ja Timon saarna monipuolinen ja hyvä. Siinä hyvää oli sekin, että sovitustyön merkitys tuli selkeästi esiin. Timo ei lähtenyt “myyteistäriisujien” matkaan. Siksi hiukan ihmettelinkin, että puhujien joukossa oli myös Olli Valtonen, joka tässä asiassa on aivan eri linjoilla. Hänhän on julkisuudessa ilmaissut näkemyksenään, että kaikki pääsevät taivaaseen eikä sovitusoppia tarvita. Tuskin hän kuitenkaan toi tätä oppia esille tässä tapahtumassa. (En viitsinyt ostaa äänitettä.)
Yksi seikka, joka häiritsi, oli messun musiikki. Esiintyjät olivat varmasti taitavia, mutta yksinkertaisesti en pääse sisälle ylistysmusiikkiin. Olen toistuvasti kirjoittanut messu-uudistuksen puolesta, mutta koin tämän uuden messun vähintään yhtä pitkästyttäväksi kuin perinteiset messutkin – ylistyslaulujen vuoksi. Niiden melodia ja sanat kuulostavat korvissani yksinkertaisesti tylsiltä. Sanoma on hyvin kapea ja saman toistoa laulusta toiseen. Samojen säkeiden moneen kertaan laulaminen tuntuu pitkästyttävältä. Virret ja esim. viisikielisen laulut ovat sisällöltään ja melodioiltaan paljon rikkaampia. Ne vain voisi säestää muilla kuin uruilla. Ehtoollisen aikana ja sen jälkeen tuntui ihan toiselta, kun käytettiin muitakin lauluja ja päätöksenä oli hieno sovitus virrestä “Hyvyyden voimaan…”
Nyt tietysti joku toteaa, että olen vanhanikainen. Voi olla, mutta kyllä on mielestäni ihan tosiasiakin, että ylistyslaulujen sanoma on ohut ja melodiat mitäänsanomattomia. Mieheni, jolla on parempi sävelkorva, on aivan samaa mieltä.
Joskus epäilen, että kyseessä on vain muotivirtaus, eivätkä ne oikeasti rakenna hengellisesti ketään. Mutta vanhanaikaiseksi leimaantumisen pelossa kukaan ei uskalla kritisoida – kuten sadussa keisarin uusista vaatteista. En tiedä, mitä muut niissä kuulevat ja kokevat, mutta meitä on moneksi. On tässä monta vuotta silloin tällöin yritetty ymmärtää, mutta eipä ole onnistunut. Enää en edes yritä.
“Sanan ja rukousten aika alkaa olla ohi. Yhteisöjen ja messuyhteisöjen rakentaminen on yksi tärkeä väylä tasapainoisen karismaattisuuden ja kristittyjen oman paikan löytämisen kannalta”.
Tämä on kyllä tärkeä huomi. On osattava ymmärtää, mikä asia ja toimintatapa kuuluu mihinkin aikaan. 1980-luvulla näitä Sanan ja Rukouksen iltoja oli varmasti useimmissa Suomen ev.lut. seurakunnissa. 1980-luvun loppupuolella senaikainen karismaatinen liike alkoi vinoutua mikä näkyi muutaman sen ajan tärkeän hengellisen johtajan väsymisenä ja vetäytymisenä. Myös koko yhdeksänkymmentäluvun ylilyönnin ajan on aina jossian ollut tervekin karismaattinen uudistus kuin jonkinlainen hyvä jäännös. Yhteisöllisyyden tarve minusta näyttää syntyneen paljolti kirkossa tapahtuneesta “kehityksestä” eikä niinkään jonkun armolahjojen harjoittelun tms. takia. Tästä syystä karismaattisuudessa on tärkeä vaalia jonkunlaista klassista kristinoppia. Kaipailen siis myös dogmatiikkaa ja eksegetiikkaa Pyhässä Hengessä.
Myös jotenkin on murruttava luterilaisen hiekkalaatikon seinät niin että armolahjat ja Jumalan puhe vapautuu vaikuttamaan myös kirkon hallintoon ja koko yhteiskuntaan. Jos jotain tällaista ei tapahdu ei armolahjoista ja Jumalan puheesta ole paljoakaan hyötyä, siis jos aina kokoonnutaan yhä uudestaan tutulla porukalla “profetoimaan” toinen toisille.
Juuri niin. Tietyn formaatin aika on ohi. Jatkossakin on toivottavaa nähdä Suomen kristillisessä kentässä iltoja jossa Jumalan Sana ja rukous on keskiössä yhteisissä kokoontumisissa, mutta uudella ja raikkaalla tavalla
Hämäläisen Antilta tuli hyviä huomioita ylistysmusiikista. Virsillä on yhä paikkansa. Sen rinnalle on tullut monenlaista hengellistä musiikkia kaikista mahdollista musiikkigenreistä. Itse pidän mm. kristillisestä proge-musiikista(Neal Morse) ja folkista(Outi ja Lee Müller). Ensi vuoden Punaisessa Veisukirjassa, jonka toimittaa Tommi Kalenius on kuulemma kristillistä räppiä. Mielenkiintoista nähdä onko ensi vuonna konfirmaatioissa rap-kappaleita…
KesäSpiritistä on kirjoittu hyvin kuvaava juttu tänne: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kesaspirit-tapahtumassa-opeteltiin-kayttamaan-armolahjoja/
Kyllähän armolahjoista on jo pitkään puhuttu ja opetettu. On vain jäänyt tunne, että mitään oleellista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Muutamat armolahjat ovat korostuneet: kielillä puhuminen ja parantaminen, profetoiminenkin, mitä se nyt sitten mahtaa ollakaan. Tämä on turhauttanut.
Ehkä KesäSpiritin opetuksessa tuli nyt jotain uutta linjausta tälle armolahjaopetukselle. Olisiko noissa äänitteissä ollut tästä aiheesta opetusta? En tiennyt, mitä sisältävät, kun en voinut aiemmin osallistua. Saako niitä tai kirjallisena tällaista materiaalia vielä jostain?
Perustiedot armolahjoista löytyy helpoiten netistä. Omakohtaista kokemusta niistä voi saada, kun alkaa niitä pyytämään. Lupaahan sana, että anova saa ja kolkuttavalle avataan. Ja että Pyhä Henki annetaan niille, jotka sitä anovat.
Kirkossa kaikki hengellinen valta on papeilla ja muilla viranhaltioilla. Armolahjojen käyttämien on alistettava näiden ohjaukseen. Jollei näin toimita, niin kirkossa ei ole tilaa niiden käytölle. Usein armolahjoja saaneet nousevat kapinaan, tätä jakolinjaa vastaan ja aiheuttavat hajaannusta kirkossa. Joten on hyvin ymmärrettävää, että armolahjoihin ei suhtauduta kovin innostuneesti kirkossa.
Lahjoja yleensä saavat eniten ne, joilla on rikkinäisyyttä, tai muuten epäkypsää persoonan rakennetta. Jumala kun on näissäkin asioissa usein tasapuolinen. Kirkossa on iso puute kirkkokurissa. Joten viranhaltiat ei oikein osaa paimentaa laumaansa. Ei vaan ole opittu tekemään yhteistyötä maallikkojen kanssa. Eikä sitä hengellistä valtaa haluta jakaa . Suuri siunaus seurakunnalle on jos joku taitava paimen sieltä löytyy. Sellainen, jolla on hengellistä auktoriteettia johtaa armolahjojen käyttöä hyvään suuntaan.
Kirjoittaja
Juha Yli-Jaakkola
Maaseudulla kasvanut ja urbaaneissa ympyröissä asunut mies. Valmistuin keväällä 2020 teologian maisteriksi. Ensimmäinen ammattini on lastentarhanopettaja. Pidän luovasta kirjoittamisesta, luonnossa liikkumisesta ja musiikin kuuntelemisesta. Vakaumukseltani olen maltillinen luterilainen karismaatikko, joka haluaa rakentaa siltoja eri tavalla ajattelevin ihmisten kesken.
Kiitos hyvästä raportista! Koin itse, että viikonlopun aikana alkoi jokin uusi vaihe, joka tulee esiin tulevina vuosina. Olimme mukana historiallisessa hetkessä!
Ilmoita asiaton kommentti