Teologimatrikkelista tuli pappismatrikkeli

”Pappisliitto julkaisee 100-vuotisjuhlansa kunniaksi lokakuussa 2018 uuden pappismatrikkelin. Aikaisemmin liitto on julkaissut seitsemän teologimatrikkelia.

Pappisliiton hallitus päätti tällä kertaa julkaista pappismatrikkelin, koska tietojen saaminen teologeista on vaikeutunut yksityisyyden suojaan vaikuttavien lakien tiukennuttua. Toki myös liiton juhlavuosi ja sadan vuoden rajapyykki vaikuttivat merkittävästi asiaan.

Uudessa matrikkelissa julkaistaan Suomen ev.-lut. kirkon pappien ja lehtorin oikeudet saaneiden tiedot. Uusi matrikkeli sisältää edellisen tavoin värikuvat papeista ja lehtoreista.

Matrikkeliin tulee noin 5 300 henkilön tiedot, joista noin 250 on  lehtorin oikeudet saaneita.”

https://www.akiliitot.fi/751-pappismatrikkeli-2018

 

Aiempi periaatteessa kaikki Suomen teologit koonnut tietoteos kutistuu nyt siis käsittääkseni seuraavassa päivityksessä vain Suomen ev.lut. kirkon omien pappien ja lehtorien henkilögalleriaksi. – Edellinen vuonna 2010 julkaistu teos oli hyvin mielenkiintoinen, sillä siitä oli mahdollista muodostaa melko hyvä kuva, millaisissa tehtävissä yliopistossa teologin koulutuksen saaneet kollegat palvelevat. Lisäksi mukaan mahtui tuolloin myös ekumeeninen, ja laajemmin kristillisiä yhteisöjä kuvaava ulottuvuus, sillä teologeja palvelee yhä enemmän monissa järjestöissä ja vapaissa kristillisissä seurakunnissa. Nyt tämä ulottuvuus kapenee huomattavasti.

Itseäni uuden matrikkelin kokoamisperiaate harmittaa kuitenkin kovin subjektiivisista syistä. Toki on totta, etten itsekään pääse Inkerin kirkon pastorina enää joukkoon mukaan, MUTTA se ei ole pahinta. Lähetin nimittäin edelliseen vuoden 2010 matrikkeliin varsin höperön näköisen valokuvan itsestäni. Siitä muodostuu nyt kai ainoa virallisesti historiaan jäävä kuvani Suomen teologien joukossa. – Katselen tuon kuvan kautta jokaista kirjan lukijaa verkkatakissa ja kuin juuri pitkän rangaistustuomion saanut rikollinen. Olisin halunnut korjata tämän asian ja tulla ikuistetuksi uuteen matrikkeliin pastorin virkatunnuksin ja arvokkaasti ikääntyneen keski-ikäisen miehen kuvalla!

Valitettavasti en nyt ilmeisesti saanut uutta mahdollisuutta, ja käännän mielenosoituksellisesti selkäni koko jutulle;-)

 

Ps. Pappien keskuudessa teologimatrikkeli kulkee ns. juorukirjan nimellä. Siitä on hyvä tarkistaa kuka on kukin, ja milloin hän jää eläkkeelle.

  1. Pappisliitto taitaa muuten olla ainut ammattiliitto, joka toimii yhden paikallisen kirkkokunnan lähtökohdista käsin. Saman liiton sivuilta saa hieman kahtalaisen käsityksen vaatiiko kyseisen ammattiliiton jäsenyys tietynlaista tunnustuksellisuutta vai ei…

    Yhtäältä liiton yleisesitteen mukaan liitto on tässä suhteessa arvovapaa:
    ”Pappisliitto yhdistää kaikki teologin työtä tekevät ammattilaiset uskonnollisista näkemyksistä ja herätysliiketaustasta riippumatta.”

    Toiselta sivulta tarkemmin luettaessa säännöt taas edellyttävät sitä, että on sitoutunut pastorin tai lehtorin lupauksen kautta kirkkonsa tunnustukseen:

    ”Liiton varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja lehtori.”

    Pappisliitolla näyttää olevan siis käytönnössä käytössä kaksi hieman erilaista käsikirjoitusta. Ehkä sekin selittää jotakin siitä, että teologimatrikkeli on nyt muuttunut sääntöjensä mukaiseksi pappismatrikkeliksi(?)…

    • Varsinaisen jäsenen tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi tai lehtori. Pappisliiton lisäksi esim. Kanttori-urkuriliitto ja Diakoniatyöntekijöiden liitto edellyttävät varsinaisilta jäseniltään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkakelpoisuutta. Muut teologit voivat liittyä Pappisliiton maisterijäseniksi tai järjestäytyä viime vuonna perustetun Suomen teologiliiton kautta. Pappisliiton maisterijäsenen tai Teologiliiton jäsenen ei tarvitse olla minkään kirkkokunnan jäsen eikä tällaista jäsenyyttä edes kysytä.

      Pappisliiton jäsenala ei varsinaisesti liity siihen, miksi Teologimatrikkelista tuli Pappismatrikkeli, vaan siihen tosiseikkaan, että yliopistoista ei saada valmistuneiden nimiä ja syntymäaikoja, joiden perusteella voitaisiin päivittää väestörekisteristä ajantasaiset yhteystiedot. Tämän johdosta työ on tehty yhdessä tuomiokapitulien kanssa, joiden kautta koko papiston tavoittaminen onnistuu.

    • Tämä on hyvä näkökulma, joka jäi minulta huomaamatta. – Pappisliitto varmaan päivittää yleisesitteensä sääntöjensä mukaan ”tunnustukselliseksi”, kun teologiliitto on nyt ottanut tehtäväkseen tämän yleisluontoisemman teologiliiton roolin…

      Toisaalta jään edelleen pohtimaan myös tämän uuden liiton itseidentifiointia. Jos miettii vaikkapa niitä monia teologeja, jotka toimivat erilaisissa opetustehtävissä ilman pappisvihkimystä tai osallisuutta Suomen ev.lut. kirkon lehtoraattiin, heihin ei oikein istu ajatus ”erityisesti niistä, jotka toimivat muissa kuin koulutuksellisissa tehtävissä”…

    • Ilmaisu ”muissa kuin kirkollisissa ja koulutuksellisissa tehtävissä” on kieltämättä hieman epäselvä. Sillä tarkoitetaan, että Teologiliitto on perustettu niitä teologeja varten, jotka eivät ole pappeja eivätkä uskonnonopettajia. Heitä on työmarkkinoilla arviomme mukaan n. 2 000.

  2. Pieni huomio siihen miten suuri joukko teologeja jää nyt ulkopuolelle. Vuoden 2010 teologimatrikkelissa oli 7344 teologin tiedot. Nyt mukana arvioidaan olevan vain 5300 henkilöä. Se tarkoittaa reilua 2000 henkilöä, joka on yli 27% lasku edelliseen teologikunnan määrään verrattuna. Teologisen ammatti-identiteetin kannalta katsoen pappisliitto tavallaan kääntää uudessa matrikkelissa selkänsä varsin monelle. – Kertooko se jotakin teologien arvostuksesta alaansa kohtaan, kun tästä ei juuri keskustella? Tai ainakaan minun korviini ei ole kuulunut mitään…

    • Ainakin tätä uskonnonopettajaa harmittaa tällainen ekskluusio. Edellinen matrikkeli on ainakin meidän perheessä käytössä vähintään kerran kuukaudessa ja uutta odotin ekumeenisella ja moniammatillisella innolla.

  3. Iso kiitos, että Kirkon akateemiset AKI r.y. selvensi uuden matrikkelin ja liittojen jäsenyyskriteerien taustoja. – Kuten arvata saattoi, taustalla oli vaikeus saada enää teologien tietoja laajemmin (ja niin matrikkelista tuli Suomen ev.lut. kirkon oma henkilögalleria, josta jää nyt pois reilu neljännes maamme teologeista). – Nämä tietosuojajutut on niin tätä!

    Kiitos myös siitä, että liitto myöntää ilmaustensa epätäsmällisyyden. – Ehkä sitä voi jatkossa hiukkasen täsmentää 😉

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.