Kirkolliskokouksen kiperät asiat
Toukokuun kirkolliskokouksessa tulee (jälleen) esiin kiperiä asioita. Arvaanpa, ettei aloite samaa sukupuolta olevien vihkimisen sovittamisesta kirkon avioliitto-oppiin saa tarvittavaa ¾ äänten enemmistöä. Kiivasta keskustelua herättänee myös aloite, jonka tavoitteena on lailla estää naispappeutta vastustavan ehdokkaan asettaminen ehdolle piispaksi. Varsin arvoituksellinen on kirkolliskokoukselle jätetty aloite, jossa toivotaan kirkolliskokouksen ryhtyvän toimenpiteisiin kirkon yhteisen raamattukäsityksen puolesta. Varmaa on, etteivät kiistat lopu.
Kaikki kiistat olisi toki helpompi ratkaista, jos kirkon piirissä vallitsisi yksi yhteinen käsitys Raamatusta. Kirkkolain mukaan vain kirkolliskokouksella on päätösvalta kirkon opin tulkinnasta. Siksi yksittäiset papit eivät voi omin päin toimia vakiintuneen tulkinnan vastaisesti. Kirkkolaki ja pappislupaus edellyttävät, että papit pysyvät lujina kirkon uskossa ja tunnustuksessa.
Kirkon avioliittokäsityksen perusajatus käy ilmi Jeesuksen vastauksesta fariseuksille: ”Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa” (Mark. 10:6-9, Matt. 19:4). En löydä Raamatusta kohtaa, joka asettaisi samaa sukupuolta olevien liiton samaan asemaan. Homoseksuaalisuutta koskevilla kohdilla en halua ketään lyödä, mutta niiltäkään emme voi silmiämme ummistaa.
Rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi (Mark. 12:30-31). Erityisesti miehen ja naisen väliseen rakkauteen liittyy seksuaalisuus, elämän jatkaminen ja uuden sukupolven kasvattaminen. Siksi uskon. että kristillisen uskon mukaista on asettaa miehen ja naisen avioliitto erityisasemaan. Siihen meillä on oma kirkkojärjestyksen mukainen tapa vihkiä mies ja nainen avioliittoon.
Mutta maailma on muuttunut. Suomen valtio on hyväksynyt myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen avioliittoon. Sille emme voi mitään, se meidän on hyväksyttävä. Apostoli Pietari kehottaa taipumaan Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen, tässä tapauksessa noudattamaan valtion säätämää avioliittolakia (1Piet 2:13). Avioliittolain muutoksella ei ole kuitenkaan muutettu eikä olisi voitukaan muuttaa kirkon avioliittokäsitystä.
Meidän on kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että osa kirkonkin jäsenistä on vihitty sellaiseen avioliittoon, joka ei ole kirkon avioliittokäsityksen mukainen. Jokainen ihminen on Jumalan luoma olento, jolle meidän on osoitettava lähimmäisen rakkautta ja hyväksyntää. Meidän ei pidä tuomita toisia, sillä silloin me tuomitsemme myös itsemme.
Monet ajattelevat, että kansankirkossa kansan mielipide ratkaisee. Näin ei ole kristinuskon perimmäisissä kysymyksissä. Kuinka monta kertaa Jumalan valittu kansa, israelilaiset 40 vuoden erämaavaelluksen aikana ja sen jälkeenkin luopuivat Jumalasta, hylkäsivät Mooseksen opetuksen ja ryhtyivät palvelemaa epäjumalia? Kansan tahto ei välttämättä ole Jumalan tahto. Rakastaessani Jumalaa yli kaiken tahdon noudattaa Jumalan tahtoa.
Tämän päättelyketjun mukaisesti päädyn siihen, ettei kirkon pidä muuttaa perinteistä avioliittokäsitystään. Kirkon ei myöskään pidä hyväksyä sitä, että yksittäiset papit tulkitsevat kirkon yhteistä oppia toisin. Jos mikään muu ei auta, on heiltä otettava vihkimisoikeus pois, aivan samalla tavoin kuin liikenteessä sääntöjen rikkojilta voidaan ottaa ajo-oikeus pois. Ei mikään työnantaja voi hyväksyä työntekijöiden avointa niskurointia eikä laivan kapteeni miehistön kapinaa.
Prof. Helander on kirkolliskokoukselle syksyllä 2017 antamassaan selvityksessä esittänyt kompromissia, jossa kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että sen sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevia voitaisiin vihkiä avioliittoon, kuten nyt jo on tapahtunut. Yksittäinen pappi ei kuitenkaan voi muuttaa kirkon avioliittokäsitystä, ja sen vastaisten vihkimisten jatkuminen merkitsisi, että tosiasiallisesti tilanne muodostuu ilman kirkolliskokouksen päätöstä juuri sellaiseksi, kuin Helander esittää. Siksi on tärkeätä, että piispat ja tuomiokapitulit puuttuvat tällaiseen omavaltaisuuteen. Äärimmäisin keino kirkon opin uskottavuuden säilyttämiseksi on silloin luopua kokonaan kirkon vihkioikeudesta.
Prof. Helanderin selvityksen mukaan vihkioikeudesta luopuminen tulisi vaikuttamaan rippikouluun osallistuvien ja kastettujen määrän vähenemisen kautta kirkon jäsenmäärän laskuun. Arkkipiispa Mäkinen on kuitenkin eräässä haastattelussa todennut, ettei kirkon jäsenmäärä ja sen kehitys ole itseisarvo (Maaseudun Tulevaisuus 19.4.2018). Arkkipiispa Simojoki puolestaan on sanonut, että voimme saattaa kirkkomme hyvään kuntoon, voimme kerätä rahastoja ja saada niillä paljon hyvää aikaan. Mutta jos vieraannumme Raamatun opetuksista, niin silloin ei meillä ole tulevaisuutta (Pekka Niiranen: Martti Simojoki, Kirjapaja 2009 s. 143).
Kun kysymys on pienen vähemmistön oikeudesta kirkolliseen vihkimiseen, asian saamat mittasuhteet näyttävät samalta kuin häntä heiluttaisi koiraa. Toivottavaa olisi, että kirkolliskokous voisi saattaa voimaan yhtenäisen käsityksen kirkon avioliitto-opista, mutta pelkäänpä, ettei se ole mahdollista. Kirkon oppi ei kuitenkaan ole kauppatavaraa sopua haettaessa.
Omalta osaltani kysymys on siitä, rakastanko Jumalaa yli kaiken ja pyrinkö noudattamaan Hänen tahtoaan. Kirkon luottamushenkilönä tehtävänäni on edistää kirkon parasta. Vastuu kirkon ykseydestä on kirkolliskokouksella, piispoilla ja papeilla sekä hiippakuntien ja seurakuntien työntekijöillä ja luottamushenkilöillä, meillä kaikilla. Siihen kuuluu myös kiperien asioiden ratkaiseminen.
153 kommenttia
Jusu Vihervaara :”Tuulalle haluan todeta, että elettyäni parikymmentä vuotta parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, olen entistä varmempi siitä, että avioliittomme on ennen kaikkea kaikkea muuta kuin seksiä.”
Uskon tuon yli 50 vuotta ”heteronormatiivisessa suhteessa” puolisoni kanssa eläneenä, jos jos teille ei kelpaa se, että yhteiskunta maistraateissa hyväksyy avioliittonne, vaan haluatte käytöksellänne valloittaa kirkon kanonisen oikeudenkin ja leimata meidät ”umpikonservatiiseiksi”, niin olkaa hyvä vaan. Me ”umpikonservatiiviset” kerettiläiset emme teidän ”kirkkoanne” kaipaa.
Jusu Vihervaara :”Olisin olettanut, että sinulta löytyisi enemmän empatiaa.”
Empatiaa on kyllä mielestäni löytynyt enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt on kysymys mielestäni meidän ortoksivähmmeintöön kuuluvien ja vainotun uskonsa salanneiden tärkeimmästä perinnöstä. Olen pahoillani, että teidän empatianne ei riittänyt tähän.
”Daavidin ja Jonatanin välinen suhde ei siten mielestäni ratkaise kirkon kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon.”
Se on muuten jännä, että jos joku profeetta tai Jumala olisi tuominnut Davidin ja Jonatanin puuhastelut, konservatiivirintama yhdestä suusta näkisi poikien säädyttömän rietastelun Raamatun johdonmukaisena viestinä tuomita homoseksuaaliset suhteet.
Nyt kun paheksumassa on vain ilmeisen uskonnollisesti arvovallaton isäukko ja tarinan rakkaus on herkkää ja kaunista, ollaan niin maan perusteellisen varmoja siitä, että kavereina pojat vain pussailivat.
Melko opportunistista eksegetiikkaa…
Tämän keskustelun pääaiheeksi on noussut mielenkiintoisella tavalla kehitelty hypoteesi. Että kahden Raamatussa myöntisen leiman saaneen Jumalan palvelijan Joonatanin ja Davidin välinen liitto ja heidän syvä kiintymyksensä on raamatullinen malliesimerkki homoerootitisesta parisuhteesta. Voi olla, että se on paras käytettävissä olevista, mutta voidaanko perustellusti sanoa, että Herramme Jeesus Kristus, ”Daavidin poika”, olisi ollut (edes) biseksuaalin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa?
Asiallisesti perusteleva Seppo Heinola käytti kerran raivoisan ja jumalsuhteensa menettäneen Saulin lausuntoa pojastaan. Lausunto sinänsä on lähellä nykyilmaisua ”huoran penikka”, joka häpäisee jopa perverssin äitinsä hävyn.
On totta, että alkutekstissä tuo heprean sana ”`ervah” voi tarkoittaa sukuelimiä merkityksessä häpy. Lähes kaikki englantilaiset käännökset puhuvat vain ”äidin alastomuuden häpäisemisestä”, eräs käännös yksinkertiastaa suomalaisen KR92:n tapaan: ”shaming yourself and your mother”(NLT)
Miten ihmeessä sinä Seppo ja te jotkut muut voitte koota näistä tiedon rippeistä todisteita Jonatnin seksuaalisesta suuntautumisesta? Toki: Ei tuon Saulin raivokohtauksen perusteella Jonatania voi todistaa umpiheteroksikaan. Muu Raamatun kertoma täytyy ottaa käyttöön.
Jonatan oli Saulin vanhin poika, tuo Saulin perverssiksi haukkuma äiti oli nimeltään Ahinoam(1.Sam14:49,50) Jonatan mainitaan samassa kohdassa saaneen paljon vastuita vastikään alkaneessa isänsä Sauli hallinnossa. Myöhemmin Jonatan menestyi oikein hyvin taisteluissasotilaana, joka Jumalansa Jehovan suosiollisella avustuksella surmasi paljon filistealaisia kokemissaan sotaseikkailuissa. Suhteen Saul-isään olivat ennen tätä Daavidin kanssa ystävyyssyhteen luomista aivan erinomaiset, kertoo Raamattu(1.Sam20:2) Edelleen on selvää, että Jonatanilla oli myös normaalia perhe-elämää, ainakin kaksi poikaa mainitaan nimeltä.
Joonatan oli Raamatun perusteella arvioiden noin 30 vuotta vanhempi kuin Daavid. Näiden kahden urhoollisen soturin välille muodostui voimakas tunneside ja liitto. Meille kerrotaan, että kun Saul jälleen kerran yritti tappaa Daavidin, Jonatan ”kapinoi” vahvasti isänsä vastaan: ”Jonatan lähti kaupungin ulkopuolelle tapaamaan Daavidia, niin kuin he olivat sopineet… Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. ”(1.Sam20:35,41)
Tästä suutelemisestakaan ei pidä vetää tarpeettoman vahvoja mielipiteitä homoeroottiseen suuntaan. Samoin perustein kun voisi pitää vaikkapa Labania ja Jaakobia(1.Mo20:41), Joosefia kaikkine veljineen(1.Mo29:13) ja jopa Paavalia(Apt20:37) eroottisina miesten rakastajina.
Kuten tässä keskustelussa on mainittu, Daavid kunnostautuu Raamatussa hyvin ikävällä tavalla heteromiehenä, jopa toisen vaimoa vaaneksien. Ja se Batseban tapaus sattui Daavidin jo ollessa kuninkaana. Tapaus kerrotaan perusteellisesti Raamatussa, eikä Daavidin päätä lainkaan silitellä. Jos lakiliiton tuomitsema miesten kanssa makaaminen olisi ollut jotakin muuta kuin tässäkin keskustelussa esiin nostettu hypoteettinen olettamus, profeetta Natanilla olisi ollut Daavidille muutakin Mooseksen laisssa esitettyä asiaa kuin tuo Batseban kanssa laittomasti vietetty lemmenyö seurauksineen.
Seppo tuossa aiemmin viittasi siihen, että hallitsijat tekeveät itselleen omia lakejaan. Niinhän heillä on tapana tehdä. Jerusalemin valtaistuimellakin sitä joskus yritettiin. Raamattu kertoo kuitenkin yksikantaan, että Kaikkivaltias sellaisiin raskaalla kädellään puuttui. Vai löytyykö poikkeuksia?
Daavidin kuninkuuden loppuvaihetta varjostivat tapaus Batseba ja ylenpalttinen sodankäynti. Jonatanin kanssa solmittu ystävyysliitto näyttää olleen siis täysin Jumalan tahdon mukainen: kahden hyvin syvää ystävyyttä tuntevan heteromiehen välinen ja lähimmäisen rakastamiseen pohjautuva kontrahti.
Tuula, suudelma joka annetan rakkaudessa joka on ’naisen rakkautta ihanampaa’ vaikutta minusta hieman intohimoisemmalta kuin tervehdyssuudelmalta…
”… kristillinen profetismi on luontevaa ja tervehenkistä, pakanallinen ei.”
Olen kyllä katsellut erinäisissä hihhulikokouksissa kuola suussa vaahtoavia hysteerisesti kirkuvia kristillisiä ’profeettoja’ jotka vaikutivat minusta kaikkea muuta kuin tervehenkisiltä. Buddhalainen tyyneys on toki fiksumman näköistä ja kuuloista.
Martti Pentti, tässä raamatun sanoja jakeita: hebrean sana profeetta nabi 2 ms 4:16, 7:11 Jer 15:19 Herran suu profeettajoukot 1 Sam 10:5 1 Kn 22:6 2 Kn 2:3,5,7 4:38 profeetan oppilaat 1 Ak 25:1-3 2 Ak 20:14 Erilaisia profeettoja: Samuel, tuomari Elia; herätysmies, Aabraham patriarkka, Aaron, pappi Mooses, kansanjohtaja vrt 5 Ms 34:10 Profeetat antoivat neuvoja 1 Sm 28:6, 1 Kn 14:2, 22:5-7 Kirjaprofeetat 800-500 eKr. Aamos,Hoosea, Jesaja, Miika, Sefanja ja Naahum. Jeremia, Habakuk Hesekiel ja Daniel. Obadja, Jooel ja Joona. Haggai, Sakarja ja Malkia, jonka jälkeen ptofetaallinen henki hiipui. Aamos tahtoi erottua vääristä rofeetoista, eikä halunnut käyttää profeeta-ninitystä itsestään, Aamos 7:14-15. Kirjaprofeettojen vahva kutsumustietoisuus, Aam 7:15, Jes 6:1, Jer 1:4 Hes 3:1. Aam 3:8, Jer 20:7 ja 15:16 sanan puhumaan pakottava voima. Vääriä profeettoja vastaan:Hoos 4:5, Jes 3:1-3, 9:14 28:7. Jer 23:14, 25-27, 14:15, 23:15, 30-32. Kirjaprofeettojen tuomionjulistus papeille, kuninkaille, johtaajille ja väärille profetoille. Jer 23:25 ero oikean ja väärän profetismin välillä. Keskeistä ymmärtää: vanhurskaus ja oikeus Historian taju, Israelin profetismi toimi aina historiallisessa ja sosiaalisessa konteksissa Vertaaauksilla puhuminen, symboliset teot, profeetta itse on sanomansa merkki, sen henkilöitymä,
UT:n profetismi: 1 Kr 13:2, Ef 3:5, Aot 11:28, Apt 21:10, Apt 13:2 kutsun vahvistaminen. Apt 2:17 koko Jumalan kansa on profeetallinen, 1 Kor 12:29 profetian lahja, UT:n profeettoja, vrt Ef 4:11 mukaan, Agabus, Silas, Juudas, Apt 13:1 mainitut. 1 Kor 12:7 nyt profeetallinen henki kaikissaa, ei enää vain ykssilöissä, kuten VT:n aikaan. UT:n kaan profeetta ei joudu hurmokseen, vaan säilyttää minä-tietoisuutensa ja hallitsee itseään koko prosessin ajan, 1 Kor 14:29-33. arvostelu 1 Ts 5-20, 1 Kr 14:29, 12.!0
Tärkeää VT:ssa ja UT:ssa: Profeetan tehtävä on kännyttää ihmiset Jumalan puoleen, 2 Ak 25: 15. 1 Kr 12:28 Jumala asetti profeettoja seurakauntaan. 1 Kr 14:32 profeetan henki on hänelle alamaianen so. hän on ymmärryksensä haalitsema.
Tässä vähän jakeita, jos ne nyt kiinnostavat.
Martti Pentti. ”Lisää huomioita: Paavali ei tunne mitään erityistä hengellisen voitelun saanutta ryhmää vaan kirjoittaa: “Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”
Oikea huomio, koko seurakunta on profeetallinen, siksi että se on syvällisessä mielessä Pyhän Hengen vaikuttama. Pyhä henki on profeetallinen. Kaiken vaikutaa sama henki. Profeetan palvelulahjassa on sama henki, mutta hieman intensiivisemmässä muodossa. UT:n profeetan virka on ”tasapäistetty” osaksi seurakuntaa, osaksi tiimiä. ”Suuret profeetat” kuuluivat vanhan liiton aikaan. Profeetan palvelulahjaa ei muuten ole UT:ssa määritelty uudelleen, ja siksi se on edelleen sama kuin VT:n ja vanhan liiton aikaan.
Sari W. -Ilman muuta se oli rakkaussuhde. Se oli erittäin havainnollinen esimerkki ja kuvaus siitä, että ystävyys (filia) on rakkauden lajityyppi. Se menee paljon pidemmälle kuin mitä ymmärrämme kaveruudella ja ystävyydellä. Totta kai. Se on suhde, jossa on jopa intiimiä kosketusta. Mutta ei seksuaalista. Missä raja menee, on hyvä kysymys. Mutta mikään kohta ja suhteen kuvaus ei minusta mene intiimin ystävyyskosketuksen yli.
Minun täytyy myöntää, että nyt en ihan ymmärrä. Menee paljon pidemmälle kuin ystävyys ja on intiimiä ystävyyskosketusta. Siis mitä siinä on?? Ollaan hellästi lähekkäin ja suudellaan, mutta ei kosketella sukuelimiä vai?
Erotatko sinä jotenkin sen filian ja eroksen kokonaan toisistaan? Että filia on syvää ystävyysrakkautta, johon kuuluu intiimiä ystävyyskosketusta. Eros on sitten pelkkää seksuaalista halua ilman mitään tunnetta. Että jos vaikka heteropari rakastaa toisiaan, on rakkaus omassa lokerossaan ja seksi omassaan. Että kun heteropari vuoteessa ’toteuttaa taipumustaan’ (inhoan ilmaisua!!!), se on pelkkä biologinen toimenpide, johon keskinäinen rakkaus ei kuulu millään tavalla.
Minulla menee yli hilseen. Mutta ehkä minua älykkäämmät ymmärtävät.
Ilmoita asiaton kommentti